Maija Lukkari-Nyman ihmettelee, miksi nuoret naiset eivät kannusta toisiaan menestymään. Kuvat: Piia Arnould
Maija Lukkari-Nyman ihmettelee, miksi nuoret naiset eivät kannusta toisiaan menestymään. Kuvat: Piia Arnould

Maija Lukkari-Nyman on ehtinyt olla tiukka lakinainen, kotiäiti ja yrittäjä. Vaikka urat vaihtuvat, perhe pysyy. – Tunnen saavuttaneeni paljon, kun olen saanut niin ihanan miehen ja lapset.

Sisustussuunnittelija Maija Lukkari-Nymanin, 44, uuden kodin etelähelsinkiläisessä jugendtalossa voisi esitellä missä tahansa sisustuslehdessä. Korkeita huoneita korostavat tarkkaan mietityt huonekalut, ja valo tulvii suurista ikkunoista eteiseen asti. Kattoon ulottuva kirjahylly on täynnä Maijan ja hänen puolisonsa, uutisankkuri Peter Nymanin, 49, suosikkiteoksia.

Muutama yksityiskohta kuitenkin ontuu. Vessan ovesta puuttuu lukko, ja remonttimiehet ovat juuri poraamassa liesituuletinta paikoilleen.

– Ensimmäisessä kodissani kävi klassisesti niin, että laitoin viimeisen kynnyksen paikalleen juuri, kun muutin pois, Maija virnistää.

Nyt keskeneräisyys on ymmärrettävää: koti on Nymaneille uusi. Sen pinnat uusittiin kahdeksan kuukautta kestäneessä remontissa, mutta huonekalut ovat samat tutut. Koska Maija koluaa työkseen sisustusliikkeitä, kodin mööpelit eivät hevillä vaihdu.

– Muille on helpompi sisustaa.

Sisustaminen on aina ollut Maijan intohimo, ja nuorena hän haaveili arkkitehdin ammatista. Toisin kävi.

Oikeustieteen maisteri Maija nousi julkisuuteen vuonna 2011 Diili-ohjelmassa Hjallis Harkimon neuvonantajana. Sitä ennen hän oli ollut kotiäiti, rakennuttajayrityksen toimitusjohtaja sekä lakimies lastensuojelun ja päihderikosten parissa.

Vuosi sitten Maija päätti seurata unelmaansa ja tekee nyt töitä asumiseen liittyvän lainsäädännön asiantuntijana, kiinteistönvälittäjänä ja sisustussuunnittelijana.

– Yrittäjyys oli iso päätös. Päätin kuitenkin, että nyt tai ei koskaan. Vaikken päässyt arkkitehdiksi, olen nyt niin lähellä haaveammattiani kuin mahdollista.

Yrittäminen on sopinut hyvin multitaskaamiseen tottuneelle Maijalle.

– Pidän joustavuudesta ja siitä, että hallitsen omaa aikaani. Peter sanoo lempeästi, että olen hyvä organisoimaan. Hän voisi käyttää muitakin määreitä, koska olen välillä kova päsmäröimään, Maija nauraa.

– Päässäni on koko ajan menossa Tetris-peli, jossa suunnittelen päivän kulkua. Pieni paine ja stressi eivät minua haittaa.

Maijan hyvän olon eväät:

Perhe

”Perhe on minulle kaikki kaikessa, se tarkoittaa rakkautta, ystävyyttä ja turvaa. Jos yksi perheenjäsenistä lyö varpaansa, minuunkin sattuu. Tunnen saavuttaneeni paljon, kun olen saanut niin ihanan miehen ja lapset.

Kun esikoisemme syntyi, jäin kuudeksi vuodeksi kotiin. En koskaan ajatellut olevani uhri, nautin joka hetkestä. Vaikka kotiäitiys oli välillä stressaavaa, hektistä ja täyttä työtä, harvoin oli kiire mihinkään.

Peter on ollut läsnäoleva isä. Se teki kotiin jäämisestäni helpompaa. Ilman toista auttamassa olisin voinut väsyä.

Olisin voinut haluta vaikka kuinka monta lasta. Neljänkympin lähetessä touhussa tulivat kuitenkin realiteetit vastaan. Vaikka rakastan äidinrooliani, yritän pitää huolen, etten ole koko ajan äiti. Olen myös vaimo, ystävä ja yrittäjä.

”Alusta saakka olemme olleet Peterin kanssa paljon yhdessä. Emme tarvitse irtiottoja toisistamme.”

Mielestäni lapset kannattaa hankkia vasta, kun on löytänyt oikean miehen. Niin minä päädyin tekemään. Lapsiarkea auttaa kiva kumppani. Tapasimme Peterin kanssa 14 vuotta sitten. Asuimme eri kaupungeissa – minä Nilsiässä ja Peter Helsingissä. Ramppasimme väliä lentäen ja autolla. Nuori rakkaus kesti reissaamisen.

Alusta saakka olemme olleet Peterin kanssa paljon yhdessä. Vaikka puuhailemme omiakin juttuja, emme tarvitse irtiottoja toisistamme.

Peterin ensimmäinen puoliso menehtyi syöpään vuosi ennen tapaamistamme. Olemme aina keskustelleet asiasta avoimesti ja käyneet yhdessä myös haudalla.

Lesken kanssa yhteen meneminen tuntuu ajatuksena vaikealta: minähän en olisi mieheni kanssa yhdessä, jos hänen edellisensä ei olisi menehtynyt. En kuitenkaan ole milloinkaan osannut olla asiasta muuta kuin surullinen.

Mielestäni on luonnollista, että edesmennyttä suree ja ikävöi. Siihen on jokaisella täysi oikeus, enkä koskaan voisi pitää kaipausta huonona asiana tai olla millään tavalla kateellinen. En koskaan haluaisi, että Peter tai hänen läheisensä unohtavat rakastaan.”

 


Maija ja Peter. Kuva: Peter Nyman

 

Estetiikka

”Kauniit asiat ympärilläni tuovat minulle iloa. Nuorena tykkäsin siivoamisesta, nautin järjestyksestä. Edelleenkin haluan, että ympäristöni on seesteinen. Veikkaan, että olemme maailman ainoa perhe, jossa legopalikat on lajiteltu laatikoihinsa värin ja koon mukaan.

Stressiä puran roikkumalla Pinterestissä ja puuhastelemalla. Rakastan teknistä piirtämistä ja sisustusten suunnittelua. Se rentouttaa minut täysin. Nautin myös legoilla rakentelemisesta lasten kanssa. Varaan siihen kunnolla aikaa, koska en halua puuhailla hutaisten.

Lapsena minulla todettiin vaikea lukihäiriö. Se ei kuitenkaan rajoittanut oppimistani. Olen aina ollut hyvä koulussa, enkä osannut ajatella, että lukihäiriöni estäisi hakemasta oikeustieteelliseen.

Jouduin kuitenkin etsimään itselleni toimivan oppimistavan. Muistan ja hahmotan asiat muotoina. Metsässä en eksy, koska kantojen ja kivien paikat tallentuvat päähäni tarkalleen. Sen sijaan kirjoittaminen vaatii keskittymistä. Siinä teen edelleen virheitä, joille lapsemmekin nauravat.

Pidän lukihäiriötäni ominaisuutena, en vammana. Hahmottamistavastani on valtavasti hyötyä nykyisessä työssäni. Näen heti, miten erilaiset kalusteet mahtuvat huoneeseen.”

Juoksulenkit

”Käyn aamulenkillä viisi kertaa viikossa tyttökaverini kanssa. Emme juokse vierekkäin, vaan höpöttelemme puhelimessa. Itsensä on helpompi saada lenkkipolulle, kun mukana on sosiaalinen ulottuvuus.

Aamuvirkkuna herään aina viideltä ilman kelloa. Se on hieno piirre: olen saanut tehtyä jo paljon, kun Peter ja lapset vasta kömpivät sängystä.

Moni ihastelee virkkuuttani, mutta ei se ole pelkkää juhlaa. Kirjaimellisesti. Minusta ei saa kello neljään asti bailaajaa. En myöskään kykene treenaamaan illalla.

Moni on kysynyt, miksen treenaa maratonille. En halua suorittaa urheilua. Ikä on opettanut armollisuutta. Olen ymmärtänyt, ettei minun tarvitse olla kone.

Juoksen, koska saan siitä hyvän olon. Samalla se on terveyteni kannalta välttämätöntä. Minulla todettiin 27-vuotiaana Menieren tauti. Se on sisäkorvan sairaus, joka aiheuttaa huimauskohtauksia ja saattaa johtaa kuuroutumiseen.

”Terveyteni takia minun on kuunneltava tarkasti itseäni.”

Ensimmäinen kohtaukseni oli hurja. Pystyin vain istumaan nojaten, toinen puoli kasvoistani puutui tunnottomaksi, ja korvasta lähti kuulo joksikin aikaa. Kun sain diagnoosin, mietin kauhulla, miten tässä käy. Olin juuri kuullut tyypistä, jonka sairaus oli pakottanut nuorena sairauseläkkeelle.

Minulla kävi kuitenkin hyvin. Oikean hoitomuodon ansiosta en ole oireillut 11 vuoteen. Yritän estää oireita vähäsuolaisella ruokavaliolla, joka estää nesteen kertymistä sisäkorvaan. Myös urheilu poistaa kehosta suoloja.

Huimauskohtaukset liittyvät myös stressiin. Terveyteni takia minun on kuunneltava tarkasti itseäni. Lepopäiviä ei saa unohtaa.”

Herkkuruoka

”Urheilu on tärkeä stressinpoistaja, mutta joskus saman asian ajavat hyvä ruoka ja lasi viiniä. En jaksa hifistellä ruuan kanssa, vaikka haluankin syödä terveellisesti. Mielestäni sokeri, voi ja kerma kuuluvat lautaselle.

Olemme Peterin kanssa innokkaita mutta erilaisia ruuanlaittajia. Hän tekee mahtavaa arkisapuskaa, minä kokkaan pitkän kaavan mukaan. Hiljattain tein kavereilleni vietnamilaisia kevätrullia. Niiden väkertämisessä meni koko päivä.

Ajattelen helposti, miksi lähteä ravintolaan, kun kotonakin tekee niin hyvää ruokaa. Järjestämme usein illanistujaisia kavereillemme. Tykkään välittömistä kekkereistä, joissa tarjoillaan helppoa sormiruokaa ja edullista kuohuvaa.”

 


”Ulkonäöllä ei tee mitään, jos on muuten nihkeä tyyppi”, Maija sanoo.

 

Mökkeily

”Vaikka koko perheemme on sosiaalinen, välillä on ihanaa olla vain keskenään. Silloin suuntaamme mökille. Luonnon helmassa arki katkeaa, rakastamme mökkeilyä. Kun lapset eivät vielä käyneet koulua, olisimme voineet vaikka muuttaa sinne.

”Mökillä aloitamme aamut Peterin tekemällä smoothiella.”

Meillä on vanha torppa uusilla mukavuuksilla. Siellä kaiken ei tarvitse olla vimpan päälle. Yritän tehdä mahdollisimman paljon itse, mutta välillä joudun huikkaamaan Peterin Tex Willerinsä takaa nostamaan jotain ikkunaa maalausprojektiani varten. Omat voimani ja pituus eivät riitä ihan kaikkeen.

Mökillä aloitamme aamut Peterin tekemällä smoothiella. Päivät kuluvat puusaunaa lämmittäessä ja pihalla touhutessa. Käymme soutamassa, pelaamme sulkapalloa ja lenkkeilemme.

Ennen hoidin innoissani puutarhaa, mutta nykyään olen maltillisempi. Pihassa kasvaa perennoja, omenapuita ja marjapensaita. Joskus virittelen salaattipenkkiä. Raavas työ on terapeuttista ja pidän sienestämisestä. Yleensä lähden metsään lasten kanssa. 194-senttinen Peter väittää olevansa liian pitkä kykkimään maassa, joten hänestä ei ole seuraksi.”

Kauneudenhoito

”Tykkään laittaa itseäni – välillä enemmän, välillä vähemmän. Tutkin ja kokeilen uusia kauneusjuttuja innokkaasti. Testaan eteläafrikkalaisten plastiikkakirurgien menetelmää, jossa ihoa yritetään nuorentaa Enviro-tuotteiden, A-vitamiinin ja antioksidanttien avulla. Kävin sen takia ihoanalyysissä ja nyt mikroneulaan ihoani iltaisin. Olen myös käynyt LPG-hoidossa, jonka pitäisi vilkastuttaa kehon toimintaa ja polttaa rasvaa.

”Mietin, pitääkö minun näyttää aina hyvältä. Päätin, ettei tarvitse.”

Kun aloimme seurustella Peterin kanssa ja meitä kuvattiin yhdessä lehtien palstoille, mietin, pitääkö minun näyttää aina hyvältä. Päätin, ettei tarvitse. Raikkaus ja persoonallisuus ovat kaunista, eikä kaikkien tarvitse olla samasta muotista. Äitinä en halua ylikorostaa kauneuden merkitystä – ulkonäöllä ei tee mitään, jos on muuten nihkeä tyyppi.

Olen aina ollut vähän poikatyttö. Ehkä koska olen neljän veljen sisko. En halua rajata ihmisiä sukupuolen mukaan. Jokainen tehköön, mikä tuntuu itsestä parhaalta.

Mielestäni miehet ja naiset ansaitsevat työstään saman palkan, mutta kiintiöissä näen ongelman. Naiseus ja mieheys ovat samanarvoisia piirteitä. Ketään ei pitäisi lokeroida yhden piirteen mukaan.

Joskus ihmettelen surulla, miksi nuoret naiset eivät kannusta toisiaan menestymään. Itselläni on ollut läpi elämän mielettömän kannustavia tyttökavereita, joiden tuki on ollut lähes sokeaa. Se on upea voimavara. Toisten tukeminen on tie siihen, että itsekin menestyy.”

”Ensimmäistä kertaa elämässäni olen tilanteessa, että haluan pysähtyä aloilleni”, Antti kertoo.

Laulaja Antti Tuisku avaa tuoreessa Apu-lehden numerossa tulevaisuuden suunnitelmiaan.

Muusikko kertoi marraskuun alussa jäävänsä tauolle kevään 2018 areenakiertueen ja Provinssi Rockin keikan jälkeen. Syystä hän on kuitenkin vaiennut.

Nyt hän paljastaa, että aikoo hankkia tauon aikana hyvinvointivalmentajan pätevyyden.

– Ensimmäistä kertaa elämässäni olen tilanteessa, että haluan pysähtyä aloilleni. Musiikkia haluan tehdä seuraavan kerran vasta sitten, kun itselläni on oikeanlainen kipinä ja visio siitä, mitä todella haluan tehdä, hän kertoo Apulle.

”Olo on äärimmäisen kiitollinen, mutta myös haikea.”

Kun Antti marraskuussa ilmoitti tauostaan, hän kertoi tuntevansa ristiriitaisia fiiliksiä.

– Sen jälkeen aloitankin sitten määrittelemättömän pituisen keikkatauon. Olo on äärimmäisen kiitollinen, mutta myös haikea. Kiertueen päättävän festarivedon jälkeen on aika pistää pillit pussiin ja miettiä elämää muiltakin kanteilta. Ja ladata akkuja tulevaa varten – milloin ikinä sen uuden tulemisen aika sitten onkaan, hän kertoi.

Kesällä Antti kertoi Me Naisten haastattelussa, että haluaa panostaa omaan ja läheistensä hyvinvointiin. Hän rakennutti kotiinsa suolahuoneen, vei äitinsä viime talvena lomalle Los Angelesiin ja siskonsa miehineen Berliiniin Céline Dionin keikalle.

– Olen halunnut satsata siihen, että jaksan tehdä työni mahdollisimman hyvin. Mutta haluan tarjota elämyksiä myös läheisilleni. Hiljattain mökillä yritin sanoa sukulaisille, että kertokaa, jos tarvitsette tänne jotakin, hän kertoi. 

 

Kun näyttelijä Emmi Pesonen alkoi seurustella ohjaaja Paavo Westerbergin kanssa, hän sai kaupan päälle neljä lasta.   

– Useimmat harjoittelevat äitiyttä lapsi kerrallaan, mutta minulle kaikki iät tulivat yhteen syssyyn, Emmi kertoo.

Kun näyttelijä Emmi Pesonen, 40, ensimmäisen kerran vieraili ohjaaja-käsikirjoittaja Paavo Westerbergin, 44, luona, hän katseli lasten kuvia seinällä. 

– Ihmettelin, kun rivistö vain jatkui ja jatkui, ja kaikki ne kuulemma olivat Paavon eri lapsia.

Lapsikatras ei kuitenkaan 27-vuotiasta Emmiä säikäyttänyt, päinvastoin.

– Olin aina ajatellut, että haluan paljon lapsia. Useimmat harjoittelevat äitiyttä lapsi kerrallaan, mutta minulle kaikki iät tulivat yhteen syssyyn, Emmi kertoo. Myöhemmin joukko kasvoi seitsemän hengen suurperheeksi.

– Suurin lahja, joka Emmi on minulle antanut on se, että hän on rakastanut lapsiani, Paavo sanoo.

Vaikeinta aikaa heidän suhteessaan elettiin, kun Paavo ja Emmi teatteritöiden ja arjen pyörittämisen lisäksi remontoivat omakotitaloa.

– Silloin vaatimusten määrä kotona oli niin valtava ja stressitasot niin koholla, että kun pääsi teatterille ja sulki oven takanaan, tuntui päässeensä turvaan ja melkein lomalle, Emmi sanoo. 

– Mutta ainakin elämän tarkoitus oli silloin selvä. Ei ollut aikaa fokusoida itseensä tai kriisiyttää parisuhdetta, kun piti vaan selvitä arjesta, Paavo jatkaa.

Toimiva taiteilijaliitto

Tammikuun alussa ensi-iltansa saa Emmin ja Paavon yhdessä käsikirjoittama ja Paavon ohjaama elokuva Viulisti.

Viulisti on Paavon ensimmäinen leffaohjaus ja Emmin esikoiskäsikirjoitus, jonka tekemiseen hän hyppäsi samalla pelottomalla asenteella kuin suurperheen äidiksi – ilman että ensin olisi vaikkapa kirjoittanut jonkun lyhytelokuvan käsiksen.

Kirjoittaminen oli Emmille monella tapaa avartavaa ja vapauttavaa.

– Näyttelijä on työnsaannin suhteen usein alisteisessa asemassa suhteessa ohjaajaan. Se on välillä tosi kuluttavaa. Kun kirjoitan, saan tehdä ihan mitä haluan, hän sanoo.

Yhdessä pari on työskennellyt aiemminkin.

– Työnteko yhdessä ei ole ikinä ollut meille vaikeaa, sillä työpaikalla roolimme ovat selvät. Eikä Paavo minua ainakaan helpommalla päästa kuin muita.  Siviilielämässä vastuun jakaminen on paljon vaikeampaa, Emmi sanoo.

– Kunnioitamme työtä ja työyhteisöä niin paljon, ettemme siellä rupea riitelemään. Eiväthän muutkaan tuo työpaikalle kotiasioitaan, Paavo jatkaa.

Mihin Emmi Paavossa ihastui? Miten seitsenhenkisen perheen arkea pyöritettiin? Voiko vain taiteilija ymmärtää toista taiteilijaa? Miltä tuntuu, kun lapset muuttavat pois kotoa? Lue lisää Me Naisten numerosta 50-51/2017. Tuoreen digilehden voit lukea täältä.