Stand up -koomikko Ismo Leikolasta tuli maailman hauskin ihminen. Onko hänen pakko olla aina hauska? Kuva: IS/Trond H. Trosdahl
Stand up -koomikko Ismo Leikolasta tuli maailman hauskin ihminen. Onko hänen pakko olla aina hauska? Kuva: IS/Trond H. Trosdahl

Juuri maailman hauskimmaksi kruunattu stand up -koomikko Ismo Leikola ujutti penisvitsin koko perheen show'hun.

Stand up -koomikko Ismo Leikolasta, 35, tuli eilen maailman hauskin ihminen. Penisvitseillä, tankeroenglannilla ja ujostelevalla olemuksellaan yleisön ja tuomarit hurmannut koomikkokonkari on tehnyt komiikkaa jo 2000-luvun alusta. Hän oli kilpailun alkumetreiltä lähtien varma voittajaehdokas. Miksi?

– Olen treenaillut englanninkielisiä vitsejä Iso-Britanniassa, ja saanut sieltä palautetta omaperäisyydestäni. Sekin auttoi minua, että vitsini toimivat myös netin välityksellä, Ismo pohtii puhelimessa Nurmeksesta, jonne hän on juuri saapunut illan keikkaansa varten.

Laitat lavalla itsesi peliin. Missä menee raja?

– Lähinnä mietin, mikä olisi hauskaa. Eivät kaikki jorinani perustu omaan elämääni. Suurin osa on kyllä tullut mieleen oikean elämän tilanteessa, mutta monesti vitsini eivät ole tarinoita, vaan havaintoja. En oikeastaan ajattele, että ruotisin paljonkaan omaa elämääni, mutta kyllä kai niinkin tulee tehtyä.

Esiintyessäsi Yhdysvalloissa puhuit esimerkiksi painostasi, laihdutusyrityksistäsi ja peniksesi koosta. Jos olisit aivan eri näköinen, voisitko tehdä samanlaista huumoria?

– Jutut pitäisi kertoa eri tavalla, osa vitseistä jäisi varmaankin pois. Se on totta, että tietyt aiheet toimivat parhaiten tällaisella olemuksella. Nämä vitsit ovat tosin pieni osa kokonaisuudesta. Kilpailussa oli esimerkiksi toivottu, että vitsit eivät olisi seksiaiheisia, vaan perheystävällisiä. En myöskään käsitellyt parisuhdetta, josta minulla on paljon havaintoja. Sen sijaan kerroin mahdollisimman globaaleja vitsejä, jotta ne välittyisivät hyvin myös nettikatsojille.

Suomessa kerrot välillä hyvin roiseja vitsejä. Millaista oli tehdä "koko perheen show'ta"?

– Se on stand upille epätavallista, mutta kilpailussa tarkasteltiin sitä, pystyikö olemaan hauska myös ilman kirosanoja ja muita. Vitsailin kuitenkin peniksestäni, mutta mietin etukäteen, että sehän liittyikin säähän eikä seksiin! (Ismon penisvitsi käsitteli sitä, kuinka suomalaisen miehen alapää näyttää suuremmalta Yhdysvalloissa, jossa on lämpimämpää.)

Jokin aika sitten laihdutit 20 kiloa. Millaisia vitsejä kertoisit, jos olisit hoikka lihaskimppu?

– Onnistuin tosiaan laihduttamaan 20 kiloa ja kuntoilemaan, mutta sitten se jäi. Nyt kilot ovat valuneet takaisin, mutta eivät ihan lähtöpisteeseen asti. Jos juttujani purkaa auki, niin ehkä ulkonäkö nivoo ne yhteen, mutta loppujen lopuksi harva liittyy olemukseeni. Keksin koko ajan uusia juttuja, mutta tottahan se on, että laihtumisesta on paljon vaikeampi vitsailla. Hölmöily on koomisempaa.

Näyttelijä Ville Haapasalo kertoi brändänneensä itsensä pipoa käyttäväksi juntiksi. Oletko sinäkin luonut roolin stand up -lavoille?

– En tietoisesti. Olen aina keskittynyt siihen, miten kerron hauskoja juttuja. Hahmo tulee omalla painollaan sisällön mukana. Olen saanut siitä paljon kehuja. Lavahabitukseni ja oikea minä olemme aika samanlaisia, mutta puhun tietenkin normaalilla tavalla, jos kanssani juttelee. Lavoilla keskityn kertomaan mahdollisimman hauskoja juttuja. Sisältö on eri, paketti sama.

Odottavatko ihmiset, että olet aina hauska? Oletko "stand up -koomikko Ismo Leikolan" vanki?

– Joskus haastattelussa tai kadulla minua pyydetään kertomaan vitsi, mutta eihän sitä silloin pysty. Keikka on aina keikka, täysin erilainen tilanne. Välillä, kun olen tilannut grillillä hampurilaista, myyjä on ollut pettynyt, kun en olekaan tilannut sitä "hauskasti". Mutta ei tämä ole ollut mikään ongelma. 

Suomalaiset naiskoomikot, kuten Mari Perankoski, Niina Lahtinen, Pirjo Heikkilä, Lotta Backlund ja Krisse Salminen ovat kovassa suosiossa. Millainen sinun mielestäsi on hauska nainen?

– Esimerkiksi vaimoni on sellainen. Hirveän hauska. Välillä keksimme yhdessä juttuja. Kun saan idean, heitän sen hänelle ja hän lihottaa vitsiä. Onneksi Suomessa ja maailmalla on paljon naiskoomikoita. Enää ei ajatella, että naiset eivät voisi tehdä samalla tavalla huumoria kuin miehet. Kaipa voisikin sanoa, että sellainen nainen on hauska, joka on kuin hauska mies. Huumorintajuinen, kekseliäs ja osaa nauraa itselleen ja naiseudelleen.

Ismo Leikola saa yhdysvaltalaisen Laugh Factory -komediaklubin ensimmäistä kertaa järjestetyn Funniest Person in the World -kilpailun voittajana hieman alle 8 000 euroa. Lisäksi hänelle järjestetetään määrittelemättömän mittainen kiertue Yhdysvalloissa. Katso Ismon finaaliesitys Me Naisten sivuilla: Tällä esityksellä Ismo Leikolasta tuli maailman hauskin – katso video

Lue myös:

Stand up -koomikko Niko Kivelä: "En seurustelisi hetkeäkään itseni kanssa"