Näyttelijä Lotta Kaihua, 31, päätyy ehkä vielä lasinpuhaltajaksikin.

Jos et olisi näyttelijä vaan talviurheilija, mikä olisi lajisi?
Curling. Kivi on niin kaunis, ja kilpailijoiden keskittyminen ja sulavat liike­radat tekevät vaikutuksen. Katselin curlingia telkkarista, ja Markku Uusipaavalniemen ajat tulivat taas mieleen. Jos olisin tajunnut Torinon olympialaisten jälkeen aloittaa treenaamiseen, voisin nyt olla maajoukkueessa.

Q-teatterin näytelmä Kaspar Hauser on saanut osakseen hullua hehkutusta. Lisääkö­ se paineita?
Kieltämättä toisessa näytöksessä tuntui, että yleisö katsoi odottaen: antakaa nyt se luvattu elämys! Katsojat myös sulivat­ hitaammin kuin ensi-illassa. Se näytelmä on oikeasti tosi hyvä, ja on upeaa esiintyä täysille saleille. Mutta silti huvitti lukea Hesarista, että teatterin ajanlasku jakautuu aikaan ennen ja jälkeen Kaspar Hauserin.

Mikä sinun elämässäsi sitten on ajanlaskun taitekohta, jos ei tämä näytelmä?
Varmaankin teatterikoulun aloittaminen. Muutto Joensuusta Helsinkiin, itsenäistyminen, uusi kaveripiiri – se oli rajapyykki­ nuoruuden ja aikuisuuden välissä. Joensuun aikaiset kaverit ovat vielä tallella. Heidän kanssaan puhutaan ihan muusta kuin teatterista.

Mistä teatteripiireissä nyt puhutaan?
Kritiikistä! Se on kestoaihe. Yksi lyttäys Hesarissa näkyy­ heti katsojamäärissä, ja kun syksyllä lytättiin peräjälkeen useampi näytelmä, se alkoi herättää tekijöissä närää. Kriitikolla on paljon valtaa.

Onko näyttelijän ammattitaidosta hyötyä arkielämässä?
Aika vähän. Ehkä tilanteita lukee joskus paremmin koulutuksen ansiosta, mutta jäätymisiä ja morkkiksia tulee ihan yhtä paljon kuin muillekin.

Kaspar Hauserissa käsitellään sitä, miten­ kaikki on nykyään mahdollista, mutta ihmisen on vaikea tietää, mitä haluaisi. Mitä sinä haluat?
Niin. Niin! Sanos se. Näytelmässä on sellainen kohtaus, jossa olen terapeutin luona miettimässä, mitä haluaisin. Päädyn haluamaan kaikkea ristiriitaista: muuttoa New Yorkiin ja toisaalta maalle, lapsia ja täydellistä vapautta... Oikeasti­ haluaisin ehkä toisen ammatin teatterin vastapainoksi – olisin lasin­puhaltaja, jolla olisi paja jossain pikkukylässä Etelä-Euroopassa. En tosin osaa puhaltaa lasia.

Abiturienteilla on parhaillaan lukuloma. Mitä teit omalla lukulomallasi?
Olin hikari, luin joka päivä Joensuun kaupunginkirjaston lukusalissa. Kirjoitin kaksi ällää ja kaksi e:tä, mutta eihän niitä arvosanoja sitten kukaan kysellyt.

Maria Veitola muistelee kirjassaan, miten vaikeaa oli saada omat vanhemmat ymmärtämään, että kaikki hänen kaverinsa laihduttivat amfetamiinilla ja Nutriletilla.

Toimittaja Maria Veitola, 45, muistelee uutuuskirjassaan Veitola päihteidenhuuruista nuoruuttaan. Hän kirjoittaa, miten ihanaa 21-vuotiaana oli, kun elämä oli ”pelkkää nousua” ja ”hetkessä elämistä”.

– Joka ilta oli täynnä absurdeja tapahtumia ja hassuja ihmiskontakteja. Minä lörpöttelin ja tanssin niin, että mekot repesivät päältäni ja kengät hävisivät. Mennään yhdelle saattoi venyä kolmipäiväiseksi seikkailuksi, Veitola kirjoittaa.

”Olen kymmenen tuntemattoman ihmisen kanssa jatkoilla, ja me ollaan vedetty jotain, ja mä saan paniikkikohtauksen.”

Hän huomasi kuitenkin jossain vaiheessa, että kaikkeen kyllästyy. Klubeilla naamat kävivät tutuiksi, ja bileiden jälkeen yhä useammin tuntui ontolta. 

– Aina välillä minulla on ikävä sitä huumaavaa ja hasardia tunnetta, jonka muistan vanhoilta ajoilta. Sitä tunnetta ostaisin itselleni, jos voisin. Mutta sitä tunnetta en kyllä ostais, kun olen kymmenen tuntemattoman ihmisen kanssa jatkoilla, ja me ollaan vedetty jotain, ja mä saan paniikkikohtauksen eikä ole ketään kenelle voisin sanoa: ”Auta. Musta tuntuu, että mä joko sekoan tai kuolen”, Veitola kirjoittaa.

”Söin pari päivää sitten jotain missä oli Fido Didon kuva tai Mersun merkki.”

Amfetamiinilla ja Nutriletilla laihduttaminen ei ollut epätavallista

Hän muistelee myös erästä reissua Saimaan-mökille vanhempiensa kanssa. Ennen sitä Veitola oli ollut juhlimassa pari päivää putkeen.

– Siellä tutussa mökkisaaren metsässä mustikanvarvut muuttuivat väriseväksi ja hehkuvaksi sotkuksi ja tuntui siltä kuin metsä olisi halunnut imaista mut sisäänsä. Rämmin sieltä metsästä ulos ja itkin holtittomasti.

– Kerroin vanhemmille, että tämä johtuu siitä, kun söin pari päivää sitten jotain missä oli Fido Didon kuva tai Mersun merkki enkä oo paljon sen jälkeen nukkunut. Äiti ja isä oli kamalan järkyttyneitä, huolissaan ja vihaisia. – – On vaikea saada heitä ymmärtämään, että hei, ei tässä oo mitään ihmeellistä, kaikki mun kaverit laihduttavat amfetamiinilla ja Nutriletilla, se on ihan tavallista.

”Me tarvittiin apua niiden kaikkien tunteiden käsittelyyn.”

Veitola kirjoittaa, että sekä hän itse että hänen ystävänsä elivät parikymppisinä vaihetta, jolloin arki ei välillä riittänyt ja välillä se oli liikaa.

– Me tarvittiin apua niiden kaikkien tunteiden käsittelyyn. Tai eihän niitä tunteita käsitelty. Ne herätettiin, voimistettiin tai turrutettiin. – – Mutta onko mitään surullisempaa fiilistä kuin etsiä jonkun klubin vessan kiiltäviltä pinnoilta, että olisiko jollain jäänyt sinne joku murunen jotain valkoista.

Veitolan mukaan hänen oma päihdetoleranssinsa oli hänen onnekseen niin onneton, että hän itse oli usein se, joka huolehti muista. 

Maria Veitola: Veitola (Johnny Kniga, kirja on juuri ilmestynyt)

Sirpa Suutari-Jääskö ja Jukka Haapalainen ovat tehneet koreografiat UIT:n Tuhansien ämpäreiden maa -kevätrevyyseen. Kuva: Jonna Öhrnberg
Sirpa Suutari-Jääskö ja Jukka Haapalainen ovat tehneet koreografiat UIT:n Tuhansien ämpäreiden maa -kevätrevyyseen. Kuva: Jonna Öhrnberg

Jukka Haapalainen ryöstettiin maaliskuussa Lontoon-kotinsa portailla, kun hän oli tulossa vaihtamasta rahaa. Ryöstäjät veivät kännykän ja rahat sekä hakkasivat Haapalaisen.

Tanssii tähtien kanssa -ohjelman tuomari Jukka Haapalainen ja tanssijapuoliso Sirpa Suutari-Jääskö eivät ole juuri viettäneet aikaa Lontoossa sijaitsevassa kodissaan maaliskuussa tapahtuneen ryöstön jälkeen.

Jukka oli tuolloin vaihtamassa rahaa ulkomaan työmatkan jälkeen. Neljä miestä näki tilanteen ja seurasi tätä kotiovelle.

– He ryöstivät rahat ja kännykän. Jouduin siinä vähän hakatuksikin, Jukka kertoo.

– Miehiä oli neljä ja Jukka taisteli vielä vastaan, Sirpa kertoo päätään pudistellen.

Sirpa kuuli ulkoa miehensä huutoa ja tilasi paikalle ambulanssin. Verta vuotava Jukka paikattiin. Fyysiset vammat ovat parantuneet, mutta perusturvallisuuden tunteeseen tapahtunut vaikutti.

– Perusturvallisuuden tunne on edelleen järkkynyt, eikä se varmaan koskaan palaudu täysin ennalleen. Tämä tapahtui vielä oman kodin portailla. Asumme turvallisella alueella, Lontoon keskustassa, jota olen pitänyt aina mukavana alueena. Tämän jälkeen olen ollut varuillani.

Episodin jälkeen pari suuntasi Suomeen tekemään koreografiat UIT:n Tuhansien ämpäreiden maa -kevätrevyyseen.

– Emme ole päässeet oikein mittaamaan, miltä Lontoon-kodissa oleminen tuntuu, Sirpa sanookin.

”Pelosta ja vihasta pitää pyrkiä pääsemään kaikin keinoin.”

Jukka painottaa, ettei ole antanut pelolle liikaa valtaa, vaikka luottamus toisiin ihmisiin on järkkynyt.

– Pelosta ja vihasta pitää pyrkiä pääsemään kaikin keinoin ja yrittää löytää jotain ihmeellistä ymmärrystä näitä tekijöitä kohtaan. Onneksi on paljon töitä, joista saan positiivista virtaa, Jukka sanoo.

Pari on matkustellut ympäri maailmaa koko 20 vuotta kestäneen uransa ajan, mutta ei ole joutunut aikaisemmin vaarallisiin tilanteisiin.

– Tietysti matkustaessa olemme pyrkineet välttämään turvattomia paikkoja, Sirpa kertoi tänään Linnanmäen lehdistöpäivässä, jossa esitettiin myös UIT: kauden esiintyjät.

UIT:n ensi-illan jälkeen pari palaa kuitenkin Lontooseen, jossa heillä on esiintymis- ja luennointitehtäviä British open -tanssikilpailuissa.