Lotta Näkyvän koirat Nami ja Lily ovat auttaneet häntä kovan ikävän keskellä. ”Koirat aistivat suruni.” Kuvat: Liisa Valonen
Lotta Näkyvän koirat Nami ja Lily ovat auttaneet häntä kovan ikävän keskellä. ”Koirat aistivat suruni.” Kuvat: Liisa Valonen

– Oli suuri kunnia pitää isästä huolta viimeisinä hetkinä, isäänsä Aki Hintsaa kaipaava Lotta Näkyvä kertoo.

Miss Suomi 2013 Lotta Näkyvä (o.s. Hintsa) on rauhallinen ja tyyni, mutta myöntää sen olevan vain pintaa. Hän on kytkenyt päälle robottimaisen selviytymisvaihteen, että jaksaa. Särön saa aikaan puhelimen taustakuva Lotan isästä, F1-urheilulääkäri Aki Hintsasta, joka kuoli marraskuussa syöpään 58-vuotiaana. Isän kuvaa Lotta ei pysty kuivin silmin katsomaan.

Lotta, 28, vertaa tämänhetkistä tunnetilaansa Kilimanjarolle kiipeämisen viimeiseen etappiin, jonka hän saavutti kesällä häämatkallaan miehensä, jääkiekkoilija Kristian Näkyvän, 26, kanssa. Silloinkin ympärillä oli pimeää, olo oli uupunut ja koko ajan teki mieli luovuttaa.

– En ole varma, riittävätkö voimani tähän. Joka päivä joudun puhaltelemaan ja hengittämään, että saan päivän käyntiin ja pysyn toimintakykyisenä, Lotta huokaa.

Akilla todettiin aggressiivinen vatsasyöpä 16 kuukautta sitten. Alun perin lääkärit antoivat hänelle vain muutaman kuukauden elinaikaa, mutta Aki sinnitteli. Hetken näytti jo siltä, että hän voisi selvitä.

”Isä pääsi häihini, vaikka juhliin tuleminen oli riski.”

– Viikko ennen minun ja Kristianin häitä isä soitti, että tilanne on muuttunut. Mitään ei ollutkaan tehtävissä. Silloin minulta vedettiin matto jalkojen alta, Lotta sanoo.

– Isä kuitenkin pääsi häihini, vaikka juhliin tuleminen oli riski ja hänellä oli silloinkin kovat kivut. Hän piti pitkän puheen ja ylipäätään oli läsnä, mistä olin kiitollinen ja onnellinen.

Monta äkkilähtöä

Kulunut vuosi on ollut Lotalle hyvin rankka. Aki sairasti Sveitsissä, jossa hän asui uuden vaimonsa ja kahden pienen lapsensa kanssa. Lotta lensi Sveitsiin niin monta kertaa, ettei hän pysynyt enää laskuissa.

– Sveitsiin tuli monta äkkilähtöä, ja koko ajan oli pelko takaraivossa. Neljä kuukautta ennen isän kuolemaa jätin kaikki työt ja keskityin vain häneen. Oli raskasta laittaa oma elämä jäähylle. Olen tottunut pyrkimään eteenpäin urallani, mutta hetkeksi se piti unohtaa. Tunsin myös huonoa omaatuntoa siitä, miten vähän näin Kristiania, Lotta pohtii.

– Minulla olisi ollut työkeikka sinä viikonloppuna, kun isä kuoli. Hetken jopa harkitsin sen ottamista, mutta onneksi jätin sen väliin. En olisi antanut sitä ikinä itselleni anteeksi.

Lotta ehti olla isänsä vierellä viisi päivää ennen tämän kuolemaa. Lotan muu perhe ehti paikalle juuri ja juuri, sillä perheen ystävä lennätti heidät paikalle yksityiskoneella. Viime hetkillä – myöhemmin myös lähipiirille tarkoitetuissa hautajaisissa – oli läsnä myös Akin hyvä ystävä, formulakuski Lewis Hamilton. Lewis on puhunut julkisuudessa Akista lämpimästi ja korostanut heidän läheisiä välejään.

”Olin onnekas, että sain olla isän rinnalla viimeiset päivät.”

– Olin onnekas, että sain olla isän rinnalla nuo päivät. Ne olivat mielettömän upeita. Oli suuri kunnia, että sain pitää isästä huolta hänen viimeisinä hetkinään. Silloin korostui, kuinka paljon rakastin isää ja hän meitä.

Viimeisiin päiviin isän kanssa mahtui suuria tunteita, myös naurua. Lotta saattoi murjaista vitsin sairaalassa omituisella hetkellä. Kerran hän lähti raivoissaan sieltä ovet paukkuen ja eksyi Geneven kaduille kahdeksi tunniksi ilman puhelinta. Silti päällimmäiseksi tunteeksi kaikesta koetusta jäi kiitollisuus.

– Lääkäri sanoi isälle, että nyt on aika selvittää välit perheen kanssa. Isä vastasi siihen, että tämä on ollut meidän perheellemme parasta aikaa. Saimme kaiken puhuttua, eikä mitään jäänyt sanomatta, Lotta kertoo.

Kristian ei päässyt hautajaisiin

Akille järjestettiin Sveitsissä muistotilaisuus, jonne saapui paljon urheilijoita ja yritysmaailman vaikuttajia, joita Aki oli auttanut hyvinvointifirmansa Hintsa Performancen kautta. Pienemmät, vain lähipiirille tarkoitetut hautajaiset pidettiin Ähtärissä. Aki haudattiin siellä äitinsä viereen.

Lotalle hautajaisista teki entistäkin vaikeammat se, ettei oma aviomies päässyt paikalle jääkiekon takia. Kristian pelaa parhaillaan Ruotsin SHL-liigassa.

– Hautajaisissa olisin todella kaivannut Kristiania tuekseni. Silloin kirosinkin jääkiekkoa, koska siitä ei voi ottaa lomaa kesken kauden. Mutta siihen piti sopeutua.

Helppoa ei ole ollut hautajaisten jälkeenkään. Lotta näkee joka yö painajaisia, joissa joku hänen läheisistään kuolee. Välillä hän saattaa hetkeksi unohtaa, ettei isää enää olekaan.

”Tuntuu epäreilulta, että isä vietiin meiltä niin nuorena.”

– Eteeni on tullut tilanteita, joissa olen miettinyt, että isä tietäisi tähän vastauksen. Kerran vahingossa soitinkin hänen numeroonsa. Se tuntui pahalta, Lotta kertoo.

– Tuntuu epäreilulta, että isä vietiin meiltä niin nuorena. Koko perheemme sydän on särkynyt. Onneksi meillä sisaruksilla on yhä toisemme. Jos on mahdollista edes lähentyä enää, olemme sen tehneet.

Myös Lotan ja Akin välit olivat hyvin läheiset, joskaan eivät aina täysin mutkattomat. Yläasteella Lotta sairastui anoreksiaan, mikä oli lääkäri-isälle kova paikka. Seuraavan kerran perhettä koeteltiin vanhempien erotessa. Tuo aika oli Lotan mukaan ”ihan hirveää”. Aki oli myös työorientoitunut, joten joskus työt ohittivat yhteisen ajan lasten kanssa.

– Tiedän silti, että isä halusi aina lapsilleen parasta. Mitä tahansa hän on elämässään tehnyt, hän teki parhaansa ja pyrki siihen, että meillä on hyvä olla.

Lotan lapsuusperhe ja Akin uusi perhe jatkavat nyt elämää omilla tahoillaan.

– Heillä on oma tukijoukkonsa Sveitsissä ja meillä täällä Suomessa, Lotta huomauttaa.

Lotta on isänsä tavoin kova juomaan kahvia. ”Isä opetti, että kahvi kuuluu juoda mustana.”
Lotta on isänsä tavoin kova juomaan kahvia. ”Isä opetti, että kahvi kuuluu juoda mustana.”

LOTAN HYVÄN OLON EVÄÄT

Afrikka

”Lapsuudessani perheemme asui Etiopiassa kahteen otteeseen isän lähetystyön takia. Siellä isälläni oli eniten aikaa meille lapsille. Afrikka onkin minulle happy place, hyvän olon paikka, jonne kaipaan koko ajan.

Isän elämässä oli kaksi asiaa ylitse muiden: lapset ja missio. Isä oli Jumalan mies. Viimeisinä kuukausina kävimme paljon uskonnollisia keskusteluja. Hän oli loppuun asti vahva uskossaan.

Isän kuoleman myötä tunsin, että taivas tuli lähemmäs. Siitä tuli konkreettisempi, koska läheiseni on mennyt sinne. Uskon vahvemmin myös jälleennäkemiseen.

Olen itsekin tehnyt vapaaehtoistyötä Etiopiassa ja Ugandassa, jossa isällä jäi projekteja kesken. Haluaisin jatkaa siellä isän työtä.

 

Koirat

Chihuahuani Lily, 8, ja pomeranian Nami, 3, ovat terapiakoiriani. Heidän halimisensa lieventää stressiäni. Kun on joku, josta pitää huolta, pysyy arjessa kiinni.

Isäni oli huvittunut koiristani. Hän oli koiraihminen muttei pitänyt näin pieniä rotuja oikeina koirina.

Etiopiassa meillä oli vahtikoiria. Kun yksi koirista puri minua, isä seurasi sitä ja puhui pelottavalla äänellä, kunnes se antautui. Koirasta tuli kuin isäni ajatus.

Isällä oli ote kaikkiin, joita hän kohtasi. Hän otti muut sellaisina kuin he olivat. Olen ylpeä isästä, sillä hän kosketti niin monen elämää. Voisin istua ja kuunnella ihmisten tarinoita hänestä kaiket päivät.

Itsensä ylittäminen

Isä on opettanut minua haastamaan itseäni ja puristamaan kropasta viimeisetkin mehut. Isä kertoi, että kivun voi ikään kuin leikata pois, se on päänsisäistä. Rakkoja ja muita vaivoja ehtii hoitaa myöhemminkin.

”Kun maraton vahingossa sattui kohdalle, olihan se vedettävä.”

17-vuotiaana juoksin maratonin viiden minuutin varoitusajalla. Koulussa eräs poika sanoi, etteivät tuollaiset pikkutytöt jaksa sitä juosta. Kun maraton vahingossa sattui kohdalle, olihan se vedettävä. Kun kerroin ylpeänä asiasta isälle, hän sanoi, että eikös meidän pitänyt juosta se yhdessä.

Isän kanssa olemme tehneet myös 80 kilometrin karhunkierroksen. Yleensä siihen menee viikko, mutta rykäisimme sen alle kahdessa vuorokaudessa, koska isän lento odotti.

Kun kiipesimme Kristianin kanssa Kilimanjarolle, hän valitteli päänsärkyä useana päivänä. Välillä olin jo valmis heittämään hänet pois matkasta. Häämatka kasvattikin parisuhdettamme.

Tälläkin hetkellä minulta vaaditaan paljon sisua. Vähän kohtuuttomankin paljon. Mutta isä on opettanut, että hommat hoidetaan.

Haaveet

Juuri nyt minulla on rauha tulevaisuudesta. Tiedostan, että on paljon asioita, jotka eivät ole omassa kontrollissani. Silti kunnianhimoa löytyy.

Keväällä aion valmistua kauppatieteiden maisteriksi. Sen takia olen nytkin suorittanut isoja kouluprojekteja, vaikka se on ollut tilanteeseen nähden haastavaa.

Joskus haaveilin olevani huippukonsultti isossa ulkomaisessa yhtiössä mutta enää en ole ihan varma. Minulla on työviisumi vetämässä Yhdysvaltoihin.

Haaveilen myös laulajan töistä. Olen aina laulanut kuoroissa ja bändissä ja soittanut 13 vuotta poikkihuilua musiikkiopistossa. Aiemmin minua ahdisti laulava missi -stereotypia, mutta turha kai sitä on taistella itseään vastaan. Juuri nyt ulkopuolisilla paineilla ei ole minulle mitään merkitystä.

Häiden myötä olen saanut myös vastailla kysymyksiin jälkikasvusta. Minulta taitaa puuttua äitigeeni, sillä en kaipaa lapsia juuri nyt. Haluan ensin keskittyä omiin unelmiini ja katsoa, mihin ne vievät. Uskon, että isä seuraa minua ja on ylpeä.”

Lotta Näkyvä

Vuoden 2013 Miss Suomi, malli ja yrittäjä (o.s. Hintsa) syntyi Nurmossa 29.6.1988.

Avioitui kesäkuussa jääkiekkoilija Kristian Näkyvän kanssa Vanajanlinnassa.

Opiskelee kauppatieteitä Jyväskylän yliopistossa.

Putous-tähti Kiti Kokkonen ja 10 vuotta nuorempi sisko Pauliina Virta ovat kummakin bonusäitejä, eikä heillä kummallakaan ole biologisia lapsia. – Lapsettomuuden hyväksyminen on ollut pitkä prosessi, Kiti myöntää.

Se ei ollut mikään onnenpäivä. Kun näyttelijä Titta Jokinen otti hieman alle kymmenvuotiasta Kiti Kokkosta kädestä ja asetti tämän kämmenen vatsakummulleen kertoakseen, että Kitistä tulee isosisko, Kiti ryntäsi vessaan lukkojen taakse itkemään. Ainakin näin Kitille on kerrottu, totuutta hän ei itse tarkalleen muista.

Sen Kiti kuitenkin muistaa, että tieto pikkusiskon syntymästä tavoitti hänet tanhuharjoituksissa. Kiti lähti treeneistä hymyssä suin ja kirjoitti kotonaan päiväkirjaansa sanat: ”Olen saanut pikkusiskon.” Se jäi lopulta kirjan ainoaksi lauseeksi.

Nyt Kiti, 43, ja Pauliina Virta, 33, hassuttelevat ja repeilevät tuon tuosta kovaääniseen nauruun, Kiti vielä aavistuksen Pauliinaa kovempaan. Siskosten olemuksessa on jotain ihan samaa ja jotain täysin erilaista. Pauliina on hillitty, hallittu, pitkä blondi, Kiti puolestaan rönsyilevä, riehakas, 150-senttinen punapää.

”Minä olen meistä dramaattisempi, Pauliina aavistuksen totisempi.”

Myös naisten vierekkäiset työhuoneet Suomen Komediateatterin toimistolla kuvastavat sisarusten eroja. Taiteellisen johtajan Kitin työhuoneen matto on kulunut ja mytyssä, papereita lojuu ympäriinsä vinksin vonksin. Pahvikuva Titta-äidistä Tarja Halosena vahtii Kitin huonetta. Lipunmyynnistä vastaavan Pauliinan työhuoneessa taas jokainen tavara on aseteltu niin jämptisti paikalleen, että niiden välit voisi tarkistaa viivaimella.

– Minä olen meistä dramaattisempi, Pauliina aavistuksen totisempi. Pauliina rakastaa Excel-taulukoita, minä askartelua. Olemme aikaansaavia, mutta eri osa-alueilla: Pauliina tykkää urheilusta, minä virkkaan, Kiti kuvailee.

– Minä rentoudun liikkumalla, Kiti askartelemalla ja hoitamalla puutarhaa. Hänellä on jäätävän hyvät kädentaidot. En ymmärrä, miten hän jaksaa puuhata käsillään illasta toiseen, Pauliina jatkaa.

Nämä erot sisarusten välillä ovat kuitenkin vain ulkokuorta. Henkisesti he ovat samalla viivalla.

– Kiti on sielunsisareni. Hänelle voin puhua aina kaikesta, Pauliina kehaisee.

– Pauliinan kanssa voin olla täysin oma itseni. Hän on yksi harvoista, joille voin kertoa ihan rehellisesti, miltä minusta tuntuu, Kiti peesaa.

Viime aikoina Pauliina on sparrannut Kitiä myös Komediateatterin ulkopuolella, sillä Kiti on uusi Putous-näyttelijä. Pauliinalla on vahva luotto siihen, että Kiti tulee olemaan suorissa lähetyksissä tosi hyvä.

– Minun silmissäni Kiti oli luonnollinen valinta ohjelmaan. Ihailen hänen itseironiakykyään, siitä syntyy hauskin huumori.

Sama äiti, eri isät

Kitillä ja Pauliinalla on sama äiti mutta eri isät. He eivät kasvaneet lapsena samassa kodissa.

Kun Kiti oli 3,5-vuotias, äiti Titta ja leffaohjaaja-isä Ere Kokkonen erosivat. Kiti jäi asumaan isänsä kanssa. Silloin ratkaisua pidettiin erikoisena.

– Minusta tuntui tosi luonnolliselta, että jäin isälleni. Uskon, että asiat ovat menneet aikanaan ihan oikein, Kiti huomauttaa.

Pauliina syntyi Titalle ja muusikko Pauli Virralle, laulaja-näyttelijä Olavi Virran pojalle. Titta ja Pauli erosivat, kun Pauliina oli 3,5-vuotias, saman ikäinen kuin Kiti vanhempien erotessa. Pauliina jäi erossa asumaan äitinsä kanssa.

– En ole koskaan osannut tuntea kateutta siitä, että Pauliina on asunut äidin kanssa ja minä en. Meitä on aina kohdeltu samanarvoisesti. Äiti on ollut siinä jopa hysteerisen tarkka: kaupassa tavaroita tutkiessa hän selitti jo etukäteen, että tämän ostan sitten myös siskollesi, Kiti kertoo.

Lapsuudessaan Kiti muistaa hoivanneensa Pauliinaa ja vahtineensa tämän leikkejä Kaivopuiston rannassa. Yksi erityisen pelästyttävä muisto ahdistaa vieläkin. Pauliina oli vain muutaman kuukauden ikäinen, kun hän sai vahingossa jalalleen kiehuvaa vettä niin, että iho lähti.

– Se oli minulle hirveä tragedia. Hän joutui sen vuoksi sairaalaankin, Kiti kertoo.

– Hei, mä en muista, Pauliina kuittaa.

"Pauliina on luotettavampi kuin minä. Olen vähän liian lörppö, höpötän hänenkin kuulumisensa muille", Kiti myöntää.
"Pauliina on luotettavampi kuin minä. Olen vähän liian lörppö, höpötän hänenkin kuulumisensa muille", Kiti myöntää.

Rakkautta Kitin ja Pauliinan perheessä on aina osoitettu avoimesti pussailemalla, halailemalla ja kannustamalla. Toistensa isien kanssa he eivät juurikaan viettäneet aikaa, mutta äidin kanssa kolmistaan sitäkin enemmän.

– Kasvattajana äiti oli aika erikoinen ja spontaani. Saatoimme herätä keskellä yötä leipomaan kakun tai tekemään tonnikalapastaa. Ja jos ei aamulla jaksanut mennä kouluun, ei ollut aina ihan pakko, Kiti muistelee.

– Äidissä parasta on se, että hän ottaa kiinni, niin fyysisesti kuin henkisesti. Ja kun äiti alkaa heittää läppää, se on parasta ikinä. Meillä lähtee kikatus helposti laukalle: ensin sen aloittaa äiti, sitten Kiti, sitten minä alan nauraa heille, eikä siitä tule loppua, Pauliina virnistää.

Se, että suku on täynnä taiteilijoita, tuntuu Pauliinasta ihan normaalilta. Kitiä ihmisten kiinnostus perhettä kohtaan on sen sijaan välillä häirinnyt.

– Kiti on tarkempi yksityisestä tilastaan. Minusta taas tuntuu luonnolliselta, että äiti, isä ja koko suku ovat esillä, koska olen tottunut siihen pienestä pitäen. En koskaan mieti, katsooko joku meitä kadulla, Pauliina sanoo.

Etäisistä läheisiksi

Nuorempana Kiti ja Pauliina eivät olleet yhtä läheisiä kuin nykyään. Pauliina hurahti jo seitsemänvuotiaana täysillä hevosiin. Hänestä kasvoi kilpaesteratsastaja, joka kiersi kisoissa ympäri maailmaa.

– Olimme kyllä siskoksia, mutta emme sielunsiskoja. Yritin olla osa Pauliinan elämää, mutta ratsastuksen vuoksi hänellä oli omat menonsa ja kuvionsa. Toivoin, että olisit ollut avoimempi, sillä olisin halunnut kuulla sinusta enemmän ja päästä lähemmäs, Kiti sanoo Pauliinalle.

– Myös kymmenen vuoden ikäeromme varmaan vaikutti siihen, ettemme olleet kovin intensiivisesti tekemisissä. Elimme omaa elämäämme, emme yhteistä elämää. Kunnolla lähennyimme vasta aikuisina, Pauliina pohtii.

”Olin tietysti hirvittävän surullinen Kitin puolesta, kun Ere kuoli.”

Kun Pauliina lopetti 25-vuotiaana kilpaesteratsastuksen, siskosten välit alkoivat hiljalleen lämmetä. Erityisesti he tukeutuivat toisiinsa, kun molemmat menettivät isänsä. Ere menehtyi pitkän sairastelun päätteeksi vuonna 2008, Pauli vuonna 2011.

– Olin tietysti hirvittävän surullinen Kitin puolesta, kun Ere kuoli. Silloin tajusin, että ihan sama mitä hänelle sanon, en pysty täysin ymmärtämään, miltä hänestä tuntuu, Pauliina myöntää.

– Mutta ei toista voi myöskään vaatia ymmärtämään. Meillä oli omanlaiset isäsuhteemme ja omat tapamme surra, Kiti sanoo.

Syvempi yhteys siskosten välille kehittyikin Pauliinan isän menehtymisen jälkeen.

– Kun isämme kuolivat, välillemme syntyi sanaton ymmärrys. Tiedämme ihan tasan tarkkaan, miltä tilanteeseen liittyvät tunteet tuntuvat ilman, että sitä tarvitsee sanoittaa toiselle, Pauliina miettii.

– On lohdullista jakaa kokemus siitä, miltä lopullisuus tuntuu, Kiti sanoo.

Uusperheen ilot ja haasteet

Kaikista eniten Kitiä ja Pauliinaa on lähentänyt nykyinen elämäntilanne uusperheessä, sillä he ovat molemmat bonusäitejä. Kiti on ollut kumppaninsa, muusikko Olavi Tikan tyttären Sofian elämässä seitsemän vuotta. Pauliina puolestaan on seurustellut puolitoista vuotta 6- ja 8-vuotiaiden lasten isän kanssa, ja he asuvat yhdessä.

– Viime aikoina olemme puhuneet Kitin kanssa enemmän kuin koskaan. Hän on ollut tässä elämäntilanteessa minulle korvaamaton tuki. Jos ennen avauduin elämästäni 10 prosenttia, nyt puhun siitä Kitille 100-prosenttisesti, Pauliina iloitsee.

– Bonusäitiys on ihanaa, mutta ei helppoa. Onneksi minulla on ollut Kiti, joka on näyttänyt, millaista se on. Kitin antaman esimerkin vuoksi olen pystynyt olemaan suhteessani järkevä aikuinen.

Kiti suoristaa ryhtinsä ja köhäisee tyytyväisyyden merkiksi.

– Uskon, että Pauliina on nopeammin löytänyt paikkansa bonusäitinä, koska hän on osannut olla itsekkäämpi. Itse mielistelin sekä kumppaniani, lapsen äitiä että lasta, koska halusin, että minut hyväksytään. Pelkäsin konflikteja ja tunsin oloni ulkopuoliseksi, vaikka en sitä oikeastaan edes ollut.

"Aikuisuus ja samankaltaiset elämänkokemukset ovat tasoittaneet ikäeroamme", Kiti sanoo.
"Aikuisuus ja samankaltaiset elämänkokemukset ovat tasoittaneet ikäeroamme", Kiti sanoo.

Erityisesti Kiti kipuili pohtiessaan, voiko hän sanoa olevansa Sofian vanhempi. Kiti tunsi olevansa aina vähän sivussa: vaikka hän oli mukana neuvolatapaamisissa, terveydenhoitaja ei katsonut silmiin.

– Vaikeinta uusperheydessä on ollut tuntea itsensä tasavertaiseksi vanhempana. Aikanaan mietin, pitäisikö minun kokonaan lakata yrittämästä olla vanhempi ja vetäytyä taka-alalle, Kiti sanoo.

– Minäkin huomasin heti suhteeni alussa, että minulla oli kaksi vaihtoehtoa: olla joko isän tyttöystävä ja lasten kaveri tai sitten kunnolla vanhempi. Päätin, että haluan rakastaa lapsia täysillä. En olisi osannut olla vähempää, Pauliina kuvailee.

Kiti näyttää työhuoneensa seinällä roikkuvaa Sofian tekemää piirustusta. Siinä on meri, vihreä lisko ja teksti: ”Mä oon valmis rakastamaan sua.” Sitä katsellessa Kitin silmäkulma kostuu ja Pauliinakin herkistyy.

– Minulle isoin työ on ollut ymmärtää se, että vaikkeivät lapset ole biologisia, he ovat silti minun lapsiani. Rakastan heitä tosi paljon, Pauliina sanoo.

Lapsettomuus kirpaisi

Kiti olisi halunnut omia biologisia lapsia, mutta ei ole niitä koskaan saanut. Enää se ei ole mahdollistakaan, sillä hiljattain häneltä poistettiin kohtu terveydellisten syiden vuoksi.

– Nyt mahdollisuus biologisiin lapsiin on lopullisesti ohi. Se asia minun on pitänyt sisimmässäni työstää. Lapsettomuuden hyväksyminen on ollut pitkä prosessi, Kiti myöntää.

Erityisesti lapsettomuus kirpaisi Kitin edellisessä parisuhteessa, sillä kummatkin olisivat halunneet yhteisen lapsen.

”Nyt mahdollisuus biologisiin lapsiin on lopullisesti ohi.” 

– Se oli tosi kova paikka. Mutta jos ihan rehellinen olen, en lopulta ole varma, onko minulla koskaan ollut kunnolla vauvakuumetta. Olenkin asian kanssa nykyään sinut. Ja onhan minulla lapsi, Sofia, hän on rikkaus, Kiti kiittelee.

– Aika näyttää, miten minun kohdallani käy. Mutta onneksi minullakin on ihan mielettömät bonuslapset, Pauliina sanoo.

Jos Kitin ja Pauliinan suhde lapsuudessa olikin äidillinen, tätä nykyä tilit ovat tasan. Tai no, edelleen Kitiä kyllä vaivaa jatkuvasti pieni huoli Pauliinasta. Eihän siskolle vain satu mitään pahaa?

– Aikuisuus ja samankaltaiset elämänkokemukset ovat tasoittaneet ikäeroamme. Oikeastaan vasta viime aikoina olen alkanut hyväksyä, että Pauliina on aikuinen ihminen, joka pärjää kyllä, Kiti sanoo.

Ja vaikka sisarukset ovat biologisesti puolikkaita, sillä ei ole heille merkitystä.

– Emme ajattele olevamme puolikkaita siskoksia. Tilanne on vähän sama kuin bonusäitiydessä: kun sisko tai lapset ovat siinä, he ovat siinä sataprosenttisesti. Henkisellä tasolla olemme yhtä.

Kiti Kokkonen

Syntyi 4.10.1974 Helsingissä. Asuu Espoossa avopuolisonsa, muusikko Olavi Tikan kanssa.

Äiti näyttelijä Titta Jokinen ja isä Uuno Turhapuro -elokuvien ohjaaja Ere Kokkonen.

Suomen Komediateatterin taiteellinen johtaja. Näytellyt mm. revyissä sekä Onneli ja Anneli -elokuvissa.

Uusi Putous-näyttelijä. Ohjelma alkaa MTV3:lla 20.1.

Pauliina Virta

Syntyi 23.10.1984 Helsingissä. Asuu Espoossa avopuolisonsa kanssa.

Äiti Titta Jokinen ja isä muusikko Pauli Virta, isoisä laulaja Olavi Virta.

Entinen kilpaesteratsastaja, työskentelee Suomen Komediateatterin lipunmyyntivastaavana ja ääninäyttelijänä.

Tunnesyöminen ja oman vartalon häpeily estivät radiotoimittaja Hanna Kinnusta olemasta se urheilullinen ja sisukas tyyppi, joka hän todellisuudessa on.

Kaksi vuotta sitten seisoin alasti peilin edessä ja mietin, kuka on vienyt minun kehoni. Raskausarvet ja kilot eivät olleet minun kroppaani, Radio Aallon Dynastiasta tuttu aamujuontaja Hanna Kinnunen muistelee.

Hanna oli juuri aloittanut kehosuhdekurssin, josta etsi apua tunnesyömiseen ja epämukavaan oloon. Kurssilla tehtiin harjoituksia, jotka opettivat kuuntelemaan kehon viestejä.

– Huomasin, etten pystynyt seisomaan peilin edessä minuuttia kauempaa. Tein harjoituksen vielä muutaman kerran, ja pystyin viimein hengittämään. Sitten aloin kiittää vatsaani ja rintojani, jotka ovat jaksaneet kantaa ja imettää kaksi lasta. Aloin keskittyä myönteisiin tunteisiin ja löytää viimein iloisen itseni.

Liian iso liikkumaan?

Hanna on aina ollut liikunnallinen. Hän aloitti tanssin kolmevuotiaana ja jatkoi kilpatanssia 14-vuotiaaksi SM-tasolle asti. Sitten nivelsiteet katkesivat ja tanssi jäi harrastukseksi. Pitkästä liikuntataustastaan huolimatta Hanna ei ole koskaan pitänyt itseään urheilullisena.

– Laihdutin ensimmäisen kerran 11-vuotiaana. Koulussa jotkut kiusasivat pyöreydestä. Ajattelin, että hoidan asian ja lenkkeilin salaa koko kesän. Laihdutus loppui, kun äitini havahtui muutokseen kesän lopussa. Olin hetken aikaa aivan liian taitava salaamaan ensin surun kiusatuksi tulemisesta ja sen jälkeen laihduttamiseni, Hanna kertoo.

Teini-iässä tanssivalmentaja haastoi Hannan kanssaan painonpudotuskisaan.

Toisen kerran Hanna kohtasi paineita laihduttaa, kun teini-iässä tanssivalmentaja haastoi hänet kanssaan painonpudotuskisaan.

– Hänen mukaansa parin kilon pudotus olisi auttanut lajissa pärjäämisessä. Tanssissa kilpailu oli kovaa, ja tunsin tanssijoita, joilla oli anoreksia tai bulimia. Lajista puuttui lapsen näkökulmasta tervettä suhtautumista urheiluun. En ryhtynyt laihdutuskisaan.

Tanssi pysyi säännöllisenä osana Hannan elämää aina kolmekymppiseksi asti. Hän tanssi kuubalaista salsaa, streetiä ja discoa ja myös opetti tanssimista.

– Rakastan tanssia ja olen ollut lahjakas oppimaan koreografioita. Silti mielessäni on kytenyt ajatus siitä, että en voi harrastaa lajia, jos olen tietyn kokoinen.

Suklaasieposta salikissaksi

Ruuhkavuosien myötä tanssiharrastus jäi lähes kokonaan, ja Hannan urheilut koostuivat satunnaisista kuntosalipyrähdyksistä.

– Vuosina 2006–2009 näyttelin Salatut Elämät -sarjassa ja olin reilusti ylipainoinen. Taustalla oli vaikea ero, jota hoidin tunnesyömällä. Myös raskauteni vaikuttivat suhteeseeni liikuntaan ja ruokaan, Hanna pohtii.

– Ensimmäinen lapseni syntyi vuonna 2010. Synnytys oli raju ja päättyi sektioon. Kun pääsin kotiin, kävelin 3,5 tuntia päivässä, koska halusin palavasti olla hyvinvoiva tuore äiti.

Vuonna 2012 syntyi toinen lapsi, ja jälleen Hanna hoiti väsymystä tunnesyömällä. Vasta muutaman vuoden kuluttua kehosuhdekurssille lähdettyään hän oivalsi, millaista liikuntaa ja ruokaa hänen vartalonsa kaipaa.

– Olin ollut monta vuotta surullinen, en oma iloinen itseni. Tajusin, että liikunnan tärkein tehtävä on tuottaa hyvää oloa ja energiaa ja ettei minun tarvitse mennä suklaakaapille, jos on paha tai väsynyt olo.

”Haluan, että lapsillenikin välittyy se, että minulla on terve suhde vartalooni.”

Tänä syksynä Hanna on treenannut salilla personal trainer Mikko Silvennoisen ohjauksessa. Liikuntarutiinin löytymiseen vaikutti se, että Hannan kilpirauhasesta löydettiin loppukesästä kasvain.

– Se oli hyvänlaatuinen, mutta se säikäytti, ja koin tarvetta laittaa asiat uuteen tärkeysjärjestykseen. Olen 37-vuotias ja jemmannut paljon suklaata ja karkkia itseeni. Nyt on aika pitää itsestä huolta, Hanna sanoo.

– Jotkut sanovat, että on luksusta maksaa pt:stä, mutta ei se ole. Tarvitsin jonkun, joka ymmärtää jahkailujani ja ruuhkavuosiani. Mikon laatima treeniohjelma ja ruokavalio tuntuvat luonnollisilta.

Hannalle tärkeintä treenaamisessa eivät ole pudotetut kilot. Siksi hän ei ole asettanut itselleen painotavoitteita. Tärkeintä on tehdä liikunnasta pysyvä elämäntapa.

Nykyään Hanna ei mieti, tarvitsisiko olla tietyn muotoinen voidakseen urheilla. Hän käy tanssimassa streetiä aina kun ehtii.

– Suhtaudun peilikuvaani rehellisesti, se on tällä hetkellä sellainen kuin on. Uskon ennen kaikkea hyvinvoivaan kehoon ja haluan, että lapsillenikin välittyy se, että minulla on terve suhde vartalooni. Nyt ajattelen, etteivät kilot määrittele kuntoani.

Oulusta kotoisin oleva 37-vuotias Radio Aallon Dynastia-ohjelman aamujuontaja asuu Klaukkalassa miehensä ja 5- ja 7-vuotiaiden lastensa kanssa.

Työskennellyt näyttelijänä esimerkiksi Salatut Elämät -sarjassa ja Levottomat 3 -elokuvassa sekä toimittajana Yleisradiossa.

Kirjoittanut kehopositiivisuuteen kannustavan kirjan Valtavan ihana yhdessä Aino-Kuutamo Uusitorpan kanssa.