Vauhtimimmi Lola Odusoga asuu ensimmäistä kertaa yksin, ja nauttii itsenäisyydestä. – En tarvitse miestä statuksen vuoksi. Kuka tahansa ei kelpaakaan, haluan tasavertaisen ja itsellisen kumppanin. Haastattelu on julkaistu Me Naiset -lehdessä vuonna 2002.

Haastattelu on julkaistu Me Naiset -lehdessä vuonna 2002.

Juontaja, ex-missi Lola Odusogan koti Turun keskustassa on tyylikäs ja avara. Valoisa, reilun seitsemänkymmenen neliön huoneisto on sisutettu nuorekkaasti ja naisellisesti. Lola asuu ensimmäisessä ikiomassa kodissaan ja on nähnyt vaivaa tehdäkseen paikasta pysyvästi kotoisan. Kauneuskilpailuissa voitetut pokaalit ovat kunniapaikoillaan.

– Vaikka taidan minä olla vähän huono emäntä, kun en omista kahvinkeitintäkään, hän toivottaa peremmälle.

Lola on luopunut pääkaupunkiseudun työmatkoja varten hankitusta asunnostaan Vantaalla. Koti on ja pysyy Turussa, missä Lola viihtyy parhaiten.

– Helsingissä on kiva poiketa töissä, mutta sen ahtaus ja ihmisten jatkuva kiire on ahdistavaa. Turku on rauhallinen ja kodikkaampi kaupunki, täällä meno on jotenkin normaalimpaa.

Lola on asunut uudessa kodissaan reilun vuoden verran ja ensimmäistä kertaa kokonaan yksin. Lapsuudenkodistaan äitinsä luota hän muutti suoraan yhteiseen kotiin silloisen poikaystävänsä kanssa. Vuosien varrella elämänkumppanit sekä osoitteet ovat vaihtuneet pariin otteeseen, mutta nyt kotipesä on yksinomaan emännän valtakuntaa. Viimeisin vakava seurustelu päättyi kesällä, ja uusi ihmissuhde on vasta aluillaan.

Sinkkuhuushollissa kuitenkin riittää vipinää, ystäviä kyläilee tiuhaan milloin leffailloissa, milloin parantamassa maailmaa. Yksi Lolan parhaista tyttökavereista asuu yläkerrassa, yhteisiin saunailtoihin voi hipsiä kotoa vaikka kylpytakissa ja tohveleissa.

– Asuntoni lienee Turun kolmanneksi suosituin videovuokraamo heti Makuunin ja Film Townin jälkeen, Lola nauraa.

Erotkin kasvattavat

Lola viihtyy hyvin sinkkuna, vaikka on jo löytänyt pientä vipinää syksyyn. Hänet hurmaa mies, joka arvostaa kumppaniaan omana itsenään, sellaisena kuin on. Lola ei usko suhteeseen, jonka osapuolet yrittävät muuttaa toista mieleisekseen.

– Minä olen sellainen täysillä tai ei ollenkaan -eläjä. Mihinkään tai keneenkään ei tarvitse

tyytyä, mutta en myöskään pidä miehiä muokattavana materiaalina. En ole niitä naisia, jotka epätoivoisesti tahtovat seurustelukumppanin, tyytyvät vääränlaiseen kaveriin ja yrittävät sitten tehdä hänestä mieleistään. Miehen on oltava kanssani samalla aaltopituudella. Ammatilla ei ole väliä, eihän ystäviäkään valita sen mukaan mitä he tekevät, Lola kertoo.

Odusoga nauttii vapaudestaan ja elää mieluummin itsekseen kuin huonossa parisuhteessa. Hänelle eroon päättyneet suhteet eivät olleet pettymyksiä, jokainen on opettanut ja antanut paljon. Erotkin Lola näkee kasvun ja kehittymisen paikkoina.

Vaikka tyttökaverusten arki joskus muistuttaa television Sinkkuelämää-sarjaa, Lolalla ei ole pakkomiellettä miehen saamiseen.

– Ei minun tarvitse seurustella kenenkään kanssa, vaikka tarjokkaita riittääkin. En innostu miehenmetsästyksestä, se oikea kyllä löytyy kaikessa rauhassa katsellessa, Lola pohtii.

Itsenäisyyttä Lola arvostaa parisuhteessakin. Hän haluaa pitää menonsa ja ystävänsä eikä hevin siedä miehen yrityksiä rajoittaa elämää. Lola antaa kumppanilleen vapauden ja vaatii samaa kohtelua itselleen.

– Jo työni on sen verran liikkuvaista, ettei suhde toimisi, jos mies roikkuisi perässä kuin orpo koiranpentu.

Missikautenaan maailman kolmanneksi kauneimmaksi tytöksi valitulle Lolalle miehen ulkonäkö ei ole ykkösjuttu, mutta urheilullisuutta kaverista saa löytyä.

– Jos ihminen ei ole sisäisesti kaunis, ei hän ole sitä ulospäinkään. Mukavat ihmiset myös näyttävät mukavilta.

Lola täytti hiljattain 25 vuotta. Hänen lähipiirissään jotkut viettävät häitään, toiset saavat esikoisiaan. Lola on jo kahden pienokaisen kummitäti ja seuraa innokkaasti naperoiden kasvua. Hän kuuntelee mielellään ystäviensä äitiyskokemuksia, mutta sivustaseuraajan rooli riittää tyydyttämään oman mammavimman.

– Minulla on aina ollut piilevä vauvakuume. Se ei kuitenkaan taida olla kauhean vakavaa, sillä kuumeen voi hiljentää kotia sisustamalla tai hankkimalla uuden television. En tiedä olenko erityisen hyvä lasten kanssa, mutta ainakin he alkavat nauraa aina minut nähdessään.

Lola on iloinen, etteivät hänen omaisensa tai ystävät patistele perheen perustamiseen. Nykyään jo ymmärretään, että yksin oleminen voi olla oma valinta eikä säälittelyn aihe.

– Ulkopuoliset ovat sitäkin kiinnostuneempia siviilisäädystäni. Toisinaan ventovieraat kummastelevat, ettei minulla vielä ole vihkisormusta. Mutta eihän minun iässäni ole vielä mitään kiirettä! Minua pidetään usein vanhempana, koska olen ollut julkisuudessa jo 17-vuotiaasta, Lola kertoo.

Huumejuoruja riittää

Lolan sydänystävät ovat pysyneet samoina vuosia missivoitoista tai julkisuudesta riippumatta. Hän on pitänyt työn ja juhlat erillään eikä tapaa jäädä keikkumaan muotinäytösten jatkoille. Silti julkkispiireistä kuuluneet viime aikojen huumeuutiset eivät tulleet Lolalle yllätyksenä.

– Ainahan juttuja kuulee, mutta minulle ei ole Suomessa huumeita tyrkytetty. Olen kai puhunut huumeidenvastaisesta kannastani niin suoraan ja kuuluvasti, että tarjoajat ovat pysyneet loitolla. Muutamat mallikollegat ovat keskusteluissa halunneet vertailla kokemuksiaan eivätkä ole ottaneet uskoakseen, että aineet ovat minulle vieraita. Heille on tuntunut olevan tärkeää päästä kertomaan kokeiluistaan, ihan kuin siinä olisi jotain kadehdittavaa, Lola kuvailee.

Hän on harmissaan toisen exmissin, Susanna Tervaniemen pidätyksestä ja sitä seuranneesta kohusta, mutta törttöilijöille ei heru sympatiaa. Hän muistuttaa, että misseys jos mikä on julkinen ammatti. Kaikki mitä julkkiskaunotar tekee, tulee esille ennemmin tai myöhemmin. Missin tai mallin työ ei rajoitu yhteen tilaisuuteen tai pääty keikan loppuessa.

– Misseys on ympärivuorokautinen rooli, se on parasta muistaa, kun tähän leikkiin ryhtyy. Sponsori tai asiakas ei palkkaa tuotteelleen edustajaa vain sievien piirteiden vuoksi, vaan tytön koko persoona on silloin vaa'alla, Lola huomauttaa.

– Turha ihmetellä, jos työkutsut hiipuvat tuollaisen kohun jälkeen. Nyt voisi olla aika jatkaa opiskeluja tai ainakin pitää pitkä loma.

Lolalle tunnettuus on arkipäivää. Vieraat tervehtivät vastaan tullessa ja baareissa riittää seuranpitäjiä. Lolan mukaan julkisuuteen tottui helposti, kun oppi olemaan murehtimatta muiden mielipiteistä.

– Oikeastaan ihmisten uteliaisuudesta on kehittynyt jo eräänlainen leikki. Minusta on huvittavaa seurata millaisia juoruja syntyy, kun käyn peräkkäisinä iltoina elokuvissa eri miespuolisten kavereitteni tai vaikka velipuolteni kanssa, Lola kihertää.

Pärjään ilman valkolakkia

Vaikka Lola enää harvoin esiintyy seurapiiritapahtumissa, hänen työtilanteensa on erinomainen. Hän tekee pääasiassa juonto- ja pr-tehtäviä, kirjoittaa satunnaisesti aikakauslehteen ja silloin tällöin käy mallikeikoilla. Keikkoja välittävät 3–4 ohjelmatoimistoa sekä oma First Look -yhtiö, jonka Lola pisti pystyyn puolitoista vuotta sitten. Lähes poikkeuksetta monitoiminainen paiskii kuusipäiväisiä työviikkoja.

Lola kuuluu myös Paparazzitoimiston listoille, mutta mallintöitään hän on vähentänyt tietoisesti. Hän ei ole koskaan kuulunut 180-senttisten ja 40-kiloisten tyttöjen sarjaan ja missiaikoina jokainen sentti oli arvostelun kohteena.

– Naamani tuli mallinhommissa jo riittävän tutuksi, olen tehnyt niitä 12-vuotiaasta. Mieluummin pysyn normaalivartaloisena enkä ota stressiä pikku turvotuksista. En koskaan ole vahtinut syömisiäni tai kuntoillut siksi, että joku toinen sitä vaatii. Nautin elämästä ja panostan töihin, joissa on enemmän jatkuvuutta, Lola kertoo.

Miss Suomeksi tullessaan Lola oli vasta 18-vuotias. Koulut jäivät silloin missikiireiden tieltä, mutta Lola ei myöhemminkään halunnut palata opiskelujen pariin.

– Olen päättänyt pärjätä elämässä ilman valkolakkia, en kerta kaikkiaan kestäisi koulun penkissä. Nykyisten töideni vaihtelevuus pitää minut vauhdissa, nääntyisin rutiinien alle, Lola puuskahtaa.

– Ehkä olen eri mieltä sitten viisikymppisenä, jos jään ilman töitä. Mutta toivottavasti uuden ammatin opiskelu ei silloinkaan ole aivan liian myöhäistä.

Nuori yrittäjä on kesäisin tavannut pitää reilun loman, tapailla kavereita ja mökkeillä ahkerasti. Ensi kesästä tulee tyystin toisenlainen, sillä Lola on lupautunut Lappajärvelle kesäteatteriin. Pesti pitää hänet poissa Turusta toukokuusta elokuuhun.

Lola debytoi Pekka Rädyn vastanäyttelijänä Linjat kuumina -nimisessä farssissa. Hän on hupailun teini-ikäinen tuittupää, joka ihastuu väärään poikaan ja ajautuu kiivaaseen suukopuun pikkutyttönsä parasta ajattelevien vanhempiensa kanssa. Lolan mukaan luvassa on railakasta pään aukomista ja ovien paukuttelua.

– En koskaan aikonut näytellä, päinvastoin. Mutta uuden kokeilu ei minua pelota, lähinnä vain kiehtoo päästä seuraamaan oikeiden ammattilaisten työskentelyä niin läheltä. Sitä paitsi roolini on sen verran simppeli, että jos sen onnistun tyrimään, niin ei voi muuta kuin itseään onnitella!

Harrastaessaan kilpatanssia, Lola esiintyi mukana muutamassa teatterimusikaalissa, mutta hän ei kuulu innokkaisiin teatterikävijöihin. Itse asiassa hän näki ensimmäiset teatterikappaleensa vasta aloitettuaan neuvottelut ensi kesän ohjelmasta.

– Aluksi epäilin tekijöiden motiiveja, miksi ihmeessä he kaikista maailman ihmisistä halusivat juuri minut rooliin. Jos minusta olisi aiottu vain lavakoristetta tai yleisön houkutuslintua, en olisi lähtenyt mukaan. Sen sijaan porukka nimenomaan tahtoi joukkoonsa ensikertalaisen, kokemattomuuteni tuo uutta näkökulmaa ja haastetta konkareillekin. Ne olivat riittävän hyvät perustelut minulle.

Lomakauden peruuntuminen ei harmita, teatterityöhön lähtöä puolsivat Lappajärven kauniit järvimaisemat.

– Saan asua koko kesän hiekkarannan äärellä, se kuulostaa luksukselta! Lola odottaa.

Päivi Lepistö sai äidiltään hyvät eväät elämään. Kuva: Riina Peuhu
Päivi Lepistö sai äidiltään hyvät eväät elämään. Kuva: Riina Peuhu

Laulaja Päivi Lepistö tietää, mitä suru ja menetys merkitsevät. Hänen äitinsä sairastui viisi vuotta sitten Alzheimerin tautiin. – Suremme jo ihmistä, joka on fyysisesti elossa, mutta tavallaan poissa.

Huoli alkoi pienistä jutuista.

Tamperelainen laulaja Päivi Lepistö, 45, muistaa hyvin toisiaan seuranneet tapahtumat noin viiden vuoden takaa.

Sen, miten isä kertoi hänelle puhelimessa, että äiti unohti jälleen, tuleeko ruokaan suolaa vai ei.

Ja sen, kuinka hellanlevy jäi äidin jäljiltä päälle kerran, toisen ja kolmannenkin. Liikkuminen alkoi hidastua. Pian isän piti tarkkailla koko ajan, miten äiti pärjäsi arjessa.

– En tiedä, miksi tämä nyt tällä lailla menee, sanoi äiti Päiville heidän soitellessaan.

Äänessä kuului hätä.

”Nyt on minun vuoroni kantaa huolta äidistä.”

Nyt viisi vuotta myöhemmin Päivin äiti on hoitokodissa. Diagnoosi on Alzheimerin tauti. Sairaus on osoittautunut nopeasti eteneväksi.

– Jokainen tämän sairauden kanssa tekemisissä ollut tietää, että Alzheimer on vittumainen tauti. Rakas ihminen hiipuu pois, läheisen persoona katoaa. Muistisairaus mullistaa koko perheen elämän, Päivi Lepistö sanoo.

– Suremme jo ihmistä, joka on fyysisesti elossa, mutta tavallaan poissa. Vuosia äiti huolehti minusta. Nyt on minun vuoroni kantaa huolta hänestä. Yritän käydä häntä katsomassa niin usein kuin suinkin voin.

Hoitokodissa Päiviä vastassa on hauras potilas. Hänen muistoissaan elää kuitenkin toisenlainen äiti: Kätevä nainen, joka ompeli lapsilleen vaatteita ja kokkasi hyvää kotiruokaa. Joka rakasti muotia, hoivasi mielellään lapsenlapsiaan ja laittoi kodin kauniiksi juhlapyhinä.

Tyttäreni, laulaja

1960-luvun mustavalkokuvissa äidillä on leveät helmat, kapea uuma ja mehiläispesänuttura. Parkanolaistytön silmät on rajattu huolella, mascaraa on paksulti, huulipuna on levitetty huolellisesti.

Päivin äiti tykkäsi muodista niin paljon, että opiskeli ompelijaksi ja pääsi Suomen Trikoolle töihin. Nuorena solmitusta pitkästä avioliitosta syntyi kaksi tytärtä ja poika. Päivi sisaruksineen nautti kasvaessaan täysillä äidin ammatista.

– Meillä oli loputtomasti makeita, äidin ompelemia trikoopaitoja ja trumpettihousuja. Olen rakastanut vaatteita siitä asti, erityisesti second hand- ja vintage-juttuja, Päivi Lepistö kertoo.

Päivin oma nuoruus osui 1990-luvulle. Silloin hänellä oli hapsutakki ja pitkä farkkupaita, korvalappustereoissa soivat Gringos Locos, Bon Jovi ja Madonna. Lukiovuosinaan Päivi opiskeli klassista laulua ja ihastui karaokeen, joka valloitti vauhdilla Suomea. Karaokesta Päivi myös löydettiin kolmihenkisen dance-yhtye Movetronin keulakuvaksi. Tuli hitti Romeo ja Julia, keikkaa alkoi tulla ympäri maata.

”Olisin iloinen mistä tahansa sanoista äidiltä.”

– Vanhempani suhtautuivat touhuun vähän epäilevästi. Onko tuosta työksi? Käy nyt kuitenkin koulut loppuun, he kehottivat, Päivi Lepistö muistelee.

– Kukaan ei silloin arvannut, että kysyntää riittäisi vielä yli kahdenkymmenen vuoden päästäkin.

Pian isä ja äiti unohtivat epäilyksensä ja tulivat Movetronin keikoille, kun ne osuivat lähelle heidän kotikuntaansa Kihniötä.

Siellä he seisoivat tarkkaavaisina bailaavan nuorison joukossa. Kaksi suurten ikäluokkien edustajaa, totista 1940-luvun lasta, katsomassa tyttärensä sähäkkää esiintymistä. Kun äiti esitteli tärkeänä Päivin jollekulle Movetronin laulajana, Päiviä vähän nolotti.

Reilusti yli kaksikymmentä vuotta myöhemmin muisto tekee haikeaksi.

– Nyt olisin iloinen mistä tahansa sanoista äidiltä. Ihan sama, miten hän minusta puhuisi, kunhan jaksaisi vielä jutella, Päivi Lepistö sanoo.

Mamma huolehtii

Päivi Lepistön esikoispoika Benjamin syntyi vuonna 2006. Päivi oli silloin 33-vuotias, hänen äitinsä 61. Äiti ei ollut enää työelämässä, ompelijan raskas työ oli kuluttanut kehoa, nivelrikko runnellut osaavat kädet.

– Äitini oli ja on maailman paras mamma. Kun lapset olivat pieniä, hän tuli isän kanssa apuun aina, kun pyysimme. Huolehtivalla isovanhemmuudella on suvussamme pitkät perinteet. Itsekin olin pienenä paljon hoidossa muorilassa eli isäni vanhemmilla.

Tarmokkaista isovanhemmista oli paljon apua nuorelle perheelle, sillä sekä Päivillä että hänen puolisollaan, kitaristi Asko ”Daffy” Terävällä, on keikkatyö.

– Asuimme siihen aikaan Tampereen keskustassa. Keittiönikkunamme oli katutasossa. Äidillä oli tapana nostaa Benjamin ikkunalaudalle minua odottamaan. Siinä he ikkunassa yhdessä katselivat, kun tulin kotiin.

”Äiti toi turvaa meille kaikille.”

Joskus äidin ylenpalttinen huolehtiminen lapsenlapsista vähän ärsytti Päiviä. Maalla äiti varmisteli herkeämättä, etteivät Benjamin tai neljä vuotta häntä myöhemmin syntynyt pikkusisko Lilian lähteneet yksin rantaan tai pyöräilleet liian lähelle ohikulkevaa tietä. Eiväthän pienet vain jää autojen alle?

– Nyt huomaan muistuttavani häntä päivä päivältä enemmän, Päivi sanoo ja naurahtaa.

Äidin ja tyttären samankaltaisuus tulee esiin monessa arkisessa asiassa. Välillä Päivi huomaa puhuvansa ja ajattelevansa juuri kuten äiti. Toisinaan, kun hän jossakin musiikkialan tilaisuudessa maistelee monimutkaisia pikku annoksia, mieleen saattaa odottamatta tulla äidin ruokapöytä. Jauhelihakastike tai makaronilaatikko mutkattomasti suolalla ja pippurilla höystettynä.

– Äiti teki hyvää ja rehtiä perusruokaa. Hän toi turvaa meille kaikille, Päivi sanoo.

Toisinaan Päivi katselee miettivästi käsiään, huomaa lievän turvotuksen nivelissä ja kädensyrjissä. Kun kädet puristaa nyrkkiin, sattuu. Nivelrikko, kuten äidilläkin.

Päivi Lepistö on huomannut muistuttavansa äitiään vuosi vuodelta enemmän. Kuva: Riina Peuhu
Päivi Lepistö on huomannut muistuttavansa äitiään vuosi vuodelta enemmän. Kuva: Riina Peuhu

Kadotetut hetket

Joskus Päivi Lepistö suree sitä, että leppoisin yhteinen vanhuus jäi hänen vanhemmiltaan kokematta. Äidin varhaisen sairastumisen takia pari ei päässyt matkustelemaan eikä viettämään parhaita eläkevuosia kodissaan.

Nyt Päivin isä käy joka päivä hoitokodissa vaimoaan katsomassa, juttelee henkilökunnan ja muiden potilaiden omaisten kanssa ja palaa lopulta yksin kotiin.

– Äitini kohtalo on saanut minut ymmärtämään, miten turhaa kaikenlainen sitkuttelu on. Kuvittelemme aina, että aikaa on loputtomasti, mutta se on harha. Suosittelen lämpimästi nytku-asennetta eli hetkessä elämistä ihan jokaiselle, Päivi sanoo.

– Moni tekee kauaskantoisia suunnitelmia ja asettaa etappeja jonnekin tulevaisuuteen. Mikäs siinä, mutta elämä harvoin menee juuri niin kuin itse suunnittelee.

Päivi tekee mielellään reippaita ratkaisuja. Hiljattain hän kysyi suoraan osa-aikatyötä lempivaateliikkeestään Tampereella. Heti tärppäsi. Myyjän työn voi kätevästi yhdistää viikonloppukeikkoihin. Myös toisen työnsä, lasten muskariohjaajan paikan, hän hankki oma-aloitteisesti.

”Vasta, kun tuollaiset hetket kadottaa, tajuaa, miten paljon niitä kaipaa.”

Päivi yrittää tietoisesti tarttua hetkiin, nähdä hyvää jokaisessa päivässä. Usein hän pysähtyy kuuntelemaan perhe-elämän ääniä kotonaan vanhassa rintamamiestalossa. Sitä, kuinka lapset nauravat, kiljuvat ja välillä kinastelevat ulkona trampoliinissa. Tai sitä, miten kiuas kolahtaa, kun puoliso ryhtyy lämmittämään saunaa.

Päivi on oppinut, miten arvokasta arki on.

– Menneiltä vuosilta kaipaan eniten pieniä, tavallisia tuokioita äidin kanssa. Sitä, että istutaan keittiössä kahvilla ja jauhetaan niitä näitä. Vasta, kun tuollaiset hetket kadottaa, tajuaa, miten paljon niitä kaipaa, Päivi sanoo.

– Alzheimer-diagnoosi tarkoittaa hidasta luopumista kaikista niistä asioista, joita on rakkaan ihmisen kanssa tehnyt.

Olisipa tänään hyvä päivä

Kun Päivi Lepistö käy äitinsä luona hoitokodissa, hän menee useimmiten yksin. Joskus lapsetkin ovat mukana, sillä Päivin mielestä on tärkeää näyttää heille myös elämän haurautta.

– Länsimaissa vanhuus ja kuolema lakaistaan liian usein maton alle. Kuitenkin ne ovat osa elämää. Jokainen meistä kohtaa nuo asiat joskus, Päivi Lepistö sanoo.

– Aina hoitokotiin mennessäni toivon, että äidillä olisi tänään hyvä päivä. Kunpa kasvoilla näkyisi edes pieni häivähdys siitä, että hän tunnistaa minut.

”Laulelen äidille vanhoja lauluja, joista tiedän hänen tykkäävän.”

Hoitajilla pitää kiirettä, mutta Päivi on huomannut, että heiltä riittää silti hoidettavilleen lämpöä – ja myös huumoria. Kerran Päivin äidille oli vierailupäivän kunniaksi puettu päälle pinkki Movetron-keikkapaita. Muisto hymyilyttää Päiviä yhä.

Kahdenkeskisinä hetkinä Päivi halaa äitiään ja silittelee hänen käsiään. Usein hän myös harjaa äidin hiukset.

– Kertoilen kuulumisia, puhelen yhtä ja toista. Usein laulelen äidille vanhoja lauluja, joista tiedän hänen tykkäävän.

Päivi ilahtuu aina, kun hitunen äidin entistä persoonaa, hänen huolehtivaa ja lempeää luonnettaan, tulee esiin.

Viime kesänä maalla äiti sai sanottua lapsenlapsilleen kaksi sanaa.

– Ranta..? Tie..?

Silloin Päivi otti häntä kädestä kiinni.

– Ei hätää. Kukaan ei mene tielle eikä yksin rantaan. Kaikki hyvin, äiti.

Päivi Lepistö

Syntynyt 15.5.1973 Kihniössä.

Asuu omakotitalossa Tampereella puolisonsa, kitaristi Asko ”Daffy” Terävän ja 12- ja 8-vuotiaiden lastensa kanssa.

Movetron-yhtyeen laulaja vuodesta 1994. Yhtye palasi lavoille 2007 ja on siitä lähtien keikkaillut säännöllisesti.

Työskentelee myös osa-aikamyyjänä vaateliikkeessä.

Heidi Suomi haaveili jo varhain perheestä ja lapsista. Niitä hän ei kuitenkaan saanut ennen kuin yli 40-vuotiaana. Silloin tuli kerralla kolme bonuslasta. – En ehkä osaisi arvostaa tätä samoin, jos olisin saanut kaiken nuorempana.

Saanko mennä ulos leikkimään? Syönkö välipalaksi mysliä vai leipää?

Heidi Suomi, 43, huomasi, että lasten kanssa yksinkertaisimmat kysymykset olivat alkuun vaikeimpia.

Vielä reilu vuosi sitten Heidi mietti vastauksia erilaisiin kysymyksiin. Hän asui yksin Helsingin keskustassa ja saattoi miettiä vaikkapa sitä, mihin leffaan lähtisi tai ketä kaveriaan pyytäisi ex tempore -lounaalle.

Juontaja-yrittäjänä työskennellyt Heidi oli elänyt jo vuosia sinkkuna ja oli vastuussa vain itsestään ja kahdesta kotona odottavasta kissastaan. Lasten kanssa hän ei ollut juuri koskaan ollut tekemisissä.

Parikymppisenä maajoukkuejuoksijana Heidi vielä haaveili perheestä ja omista lapsista. 25-vuotiaana solmittu avioliitto nuoruudenrakkauden kanssa kuitenkin päättyi kuuden vuoden kuluttua lapsettomana. Lapset eivät vain ehtineet sinä aikana tulla ajankohtaisiksi.

Myöhemmin avoliitossaan Heidi koki keskenmenon ja kävi läpi hedelmöityshoitoja. Hoitojen loppusuoralla mies lopetti suhteen. Heidi oli silloin lähes 40-vuotias.

– Kesti kauan, että pääsin asian yli. Opettelin samalla olemaan vastuussa omasta onnestani, joka ei ole riippuvainen siitä, onko minulla parisuhdetta tai perhettä vai ei.

Viime vuoden alussa Heidi tapasi miehen, jonka mukana hänen elämäänsä tulivat myöhemmin tämän kolme lasta – kaksi alakouluikäistä ja yksi alle kouluikäinen.

Vuoden lopussa Heidi osti miehen kanssa Hämeenlinnasta omakotitalon, jossa myös lapset sekä miehen ja tämän ex-puolison kaksi koiraa asuvat vuoroviikoin. Heidi hoitaa nyt ruuanlaitot, harjoituksiin kuskaukset ja läksyjen kuulustelut siinä missä avopuolisokin. Ja yrittää parhaansa mukaan vastata niihin hankaliin kysymyksiin.

– Kun olin ensimmäisiä kertoja lasten kanssa yksin, olin aivan hämmentynyt. Mistä minä voisin tietää, saatko mennä ulos? Tai että syötkö mysliä vai leipää? Mitä yleensä syöt? Helpotti, kun äitikaverit kertoivat, että hei, ei mekään tiedetä. Eikä kukaan onneksi oletakaan, että minun pitäisi tietää kaikki vastaukset, Heidi kertoo.

– Nyt kun on asuttu yhteistä arkea, toki kokemus on opettanut paljon .

Elämänmuutokset ovat olleet isoja, mutta Heidi on onnellinen, että onnistui löytämään sisäisen onnellisuutensa sekä sinkkuna että nyt uusperheessään.

– Sellaisina päivinä, jolloin häsään paljon lasten asioita, havahdun joskus miettimään, mitä oikein tein aikaisemmin kaikki päivät. Varmaan hoidin omia asioitani ja elin itseäni varten. Molemmissa elämäntilanteissa on hyvät puolensa. Mutta tämä on nyt sitä elämää, josta haaveilin ja jota halusin.

Luotettava, rehellinen, huumorintajuinen...

Viimeisimmän eronsa jälkeen Heidi kävi läpi menneisyyttään ja opetteli tunnistamaan vahvuuksiaan ja heikkouksiaan. Hän uskoo, että asioiden läpikäyminen toi tullessaan sisäisen tasapainon. Ilman sitä nykyinen suhde tuskin olisi onnistunut.

– Monilla on eron jälkeen kiire löytää uusi suhde. Ymmärrän sen, sillä minäkin uskon siihen, että ihmisen ei ole hyvä olla pidemmän päälle yksinään. Mutta vaikka kumppani olisi kuinka oikea, suhde harvoin toimii, jos ei ole selvittänyt ikäviä asioita itsensä kanssa.

”Tässä iässä on tavannut paljon ihmisiä ja tietää ja tunnistaa, mitä tahtoo.”

Sinkkuvuosien aikanakin Heidi kävi toki treffeillä ja oli Tinderissäkin, mutta sopivaa kumppania ei vain tullut vastaan.

– Tässä iässä on tavannut paljon ihmisiä ja tietää ja tunnistaa, mitä tahtoo. Nykyisestä miehestäni tiesin heti, että välillämme on romanttista kipinää.

Tutustumisen myötä miehestä löytyivät kaikki ne piirteet, joita Heidi kumppanissa arvostaa.

– Hän on luotettava, rehellinen, huumorintajuinen, huomioiva ja kohtuullisen rauhallinen. Hän osaa antaa minulle myös vastusta, mutta ei ole missään tilanteessa vastustajani. Lisäksi meitä yhdistää nuoruuden urheiluharrastus ja ylipäänsä rakkaus urheiluun, Heidi kertoo.

Äksyily on luottamusta

Heidi tutustui miehen lapsiin pienin askelin olemalla mukana arjessa niinä viikkoina, kun lapset olivat isällä.

– Huomasin pian, että kuvani elämästä lapsiperheessä on ollut aika rea­listinen. Ei se ole pelkkää auvoa ja yhdessä uimarannalla käymistä. Välillä jollain menee hermo, ja se tarttuu toiseen. Sitten taas leikitään ja ulkoillaan sovussa.

Lähentyminen kunkin lapsen kanssa on tapahtunut eri tahtiin, vähän iästä ja luonteesta riippuen.

– Olen tajunnut, ettei minun tarvitsisi olla koko ajan niin herkkä tunnustelemaan, mikä tilanne milloinkin on päällä tai ajatella, että meidän pitäisi olla nyt jossain tietyssä pisteessä. Pääasia, että lapsilla on hyvä olla. Se on ollut tärkein ohjenuorani koko ajan.

"Olen halunnut nimenomaan perhettä. Ja sellainen minulla nyt on, vaikka lapset eivät biologisesti minun olekaan."
"Olen halunnut nimenomaan perhettä. Ja sellainen minulla nyt on, vaikka lapset eivät biologisesti minun olekaan."

Heidi uskoo, että pienetkin lapset ymmärtävät yllättävän paljon asioita.

– Olen alusta asti painottanut avoimuutta ja puhumisen tärkeyttä, kun olen itse tällainen papupata. Haluan, että kaikesta voidaan puhua avoimesti ja olla rennosti.

– Kai luottamuksesta kertoo jotakin se, että lapset äksyilevät välillä minullekin. Alussa säikähdin sitä, mutta mies sanoi, että sehän on vain hyvä asia: he uskaltavat näyttää aidot tunteensa.

Myös avoin puheyhteys lasten äitiin on Heidille tärkeä.

– Minua varoiteltiin, että uusperhekuvio voi olla hankala, mutta meillä kaikki on mennyt hyvin. Äidin reviiri on pyhä, enkä halua sille edes astua. Minä olen lapsille ihan vain Heidi. Mutta hoidan kyllä lasten arkea siinä missä muutkin.

Heidi on puhunut myös julkisesti lapsihaaveistaan luopumisesta. Sen jälkeen moni tokaisi hänelle, että miksi et hanki lasta yksin.

– Olen vastannut, että jos löydän parisuhteen, niin sen jälkeen voin miettiä lapsiasiaa uudelleen. Olen halunnut nimenomaan perhettä. Ja sellainen minulla nyt on, vaikka lapset eivät biologisesti minun olekaan.

Vielä yksi muutto

Muutto Hämeenlinnaan viime vuoden lopulla oli Heidille jo hänen elämänsä kahdeksastoista. Helsingissä syntynyt Heidi on ehtinyt asua elämänsä aikana myös Espoossa, Turussa, Porvoossa, Italiassa ja Espanjassa.

– Pidän itseäni kohtuullisen hyvänä sopeutujana, eikä muutos pelottanut. Pidimme koko ajan lapset tilanteen tasalla, ettei mikään tullut yllätyksenä myöskään heille. Toistaiseksi mitään ongelmia ei ole tullut, päivät ovat olleet aika täyteläisiä, Heidi kertoo.

Yhteinen arki on kulunut vanhaa omakotitaloa remontoidessa. Remontti on edelleen kesken.

– Olen ennenkin asunut omakotitalossa, mutta koskaan minulla ei ole ollut näin isoa pihaa. Sanoinkin miehelle, että älä odota, että saan puutarhan kukoistamaan. En ole mikään viherpeukalo.

Hämeenlinna on sopinut yrittäjänä työskentelevälle Heidille myös sijaintinsa puolesta. Lauantaisin hän hurauttaa Helsinkiin juontamaan omaa radio-ohjelmaansa Radio Novalle. Juontokeikat taas ovat ympäri Suomea.

Yhteistä kalenteria päivitetään ahkerasti, sillä Heidi on tykännyt aina sopia kaikki käytännön asiat kalenteriin. Deittailuvaiheessa kalenteriin merkittiin, milloin tavataan seuraavan kerran. Nyt sinne päivitetään kahden epäsäännöllistä työtä tekevän työvuorot ja yhteiset vapaapäivät, jolloin lapset ovat äidillään.

– Tähän asti vapaat ovat kuluneet lähinnä remontoidessa, mutta arki saakin olla arkea. Lomat ovat sitten erikseen, Heidi sanoo.

vuoristorataihminen

Heidi uskoo, että kaikki menneet ihmissuhteet ovat tuoreessa suhteessa vain hyödyksi.

– Tässä iässä tiedän, että minun ei kannata olettaa toisen tekevän puolestani asioita. Sanotaan myös, että parisuhteen ensimetreillä ei kannata vaikka tiskata tai viedä roskia kolmea kertaa peräkkäin, sillä se jää helposti pysyväksi tavaksi. Rakastuneena tulee helposti passattua toista, mutta me pyrimme pitämään työnjaon tasaisena.

Naimisiin meneminen ei tunnu enää yli nelikymppisenä niin tärkeältä kuin nuorempana.

– Se ei ole mikään kynnyskysymys. Luotan muutenkin suhteen tulevaisuuteen. Tokihan jotkut hyvät bileet olisi joskus kiva järjestää!

"Aika huvittavaa, että helsinkiläisenä en ole ikinä seurustellut kenenkään Helsingissä syntyneen kanssa. Ehkä olen sielultani maalainen."
"Aika huvittavaa, että helsinkiläisenä en ole ikinä seurustellut kenenkään Helsingissä syntyneen kanssa. Ehkä olen sielultani maalainen."

Sinkkuaikoja Heidi ei ole kaivannut.

– Silloin, kun olin yksin, päätin tehdä muita onnellistuttavia asioita. Pidin myös huolta itsestäni, matkustelin ja hemmottelinkin itseäni. Nyt en haikaile mennyttä, vaan olen kiitollinen ja onnellinen tästä, mitä minulla nyt on. Välillä tuntuu oudolta, että kun ihmiset ovat saaneet lapsia, niistä aletaan heti valittaa, hän ihmettelee.

Itseään Heidi kuvailee vuoristorataihmiseksi.

– Haluan elää sillä tavalla täysillä, että tunnen elämän ylä- ja alamäet. Ilman kuoppia ei ole huippujakaan. Uskon sanontaan only dead fish go with a flow . Se tarkoittaa minulle, että on hyvä tavoitella itselleen tärkeitä asioita ja vaikuttaa aktiivisesti elämäänsä, Heidi sanoo.  

Vaikka viimeisin ero ja lapsettomuushoitojen keskeyttäminen oli Heidille kova paikka, hän ei ole tapahtuneesta enää katkera.

– Ajattelen, että hyvä, kun oli se aikaisempi elämä. En ehkä osaisi arvostaa tätä kaikkea samalla tavalla, jos olisin saanut kaiken nuorempana.

Heidi Suomi

43-vuotias toimittaja ja radiojuontaja.

Juontaa Radio Novalla omaa lähetystä ja tekee juontajana keikkatöitä.

Entinen yleisurheilija, joka on voittanut 400 metrin juoksussa kaksi Suomen-mestaruutta.

Asuu miehensä ja tämän kolmen lapsen kanssa Hämeenlinnassa.

Unelmoi kirjoittamisesta ja laulamisesta cover-bändin solistina.