Raakel Lignell on laihduttanut 50 kilon verran. Kuva Jouni Harala
Raakel Lignell on laihduttanut 50 kilon verran. Kuva Jouni Harala

Raakel Lignell kärsi ennenaikaisista vaihdevuosista laihdutuksen takia. – Olin aivan romuna ja itkin, että minusta tulee mummo, Raakel sanoo.

Huikeasta painonpudotusurakastaan tunnettu Raakel Lignell on kohdannut myös laihdutuksen varjopuolet. Juuri ilmestyneen Raxun Rinnalla -kirjansa julkkareissa hän kertoi kärsineensä liian rankan treenauksen takia ennenaikaisista vaihdevuosista.

– Vuosi sitten minulla oli hyvin stressaava, työntäyteinen talvi ja rupesin väsähtelemään. Mikään ei huvittanut enkä oikein nukkunut. Kärsin tuskanhiestä, Raakel sanoo.

Eräs ystävä vihjaisi, että Raakel taitaa käydä läpi vaihdevuosia, mitä 46-vuotias nainen ei meinannut uskoa. Hän suuntasi lääkärin puheille, joka totesi hormonitasojen keikahtaneen ja estrogeenien olevan vähissä.

– Olin aivan romuna. Itkin Nickelle, että juuri kun olen saanut itseni kuntoon, minusta tulee mummo ja kaikki on menetetty. Nyt olen ihan ryppyinen ja rupsahtanut, tämä on kauheaa!

 Lääkäri kuitenkin lohdutti, ettei kyseessä ollut pysyvä olotila. Hormonitasapaino oli keikahtanut, koska Raakel oli hurahtanut rankkaan treenaamiseen. Hän aloitti korvaushoidon, joka toi muun muassa menetetyt yöunet takaisin.

– Nykyään en enää treenaa niin rankoilla sykkeillä vaan harrastan lempeämpiä lajeja, kuten joogaa, pilatesta ja tanssia. Olen nyt selkeästi paremmassa jamassa.

Lue lisää

50 kiloa laihtunut Raakel Lignell: "Paino tuntui arjessani koko ajan"

Nicke Lignell: "En ole kertaakaan sanonut Raakelille, että älä lähde salille"

Me Naisten juhannusheilavisassa selvitetään, millaista lempeä sinä kaipaat juhannusöihin.

Se on täällä taas – rakkauden kesä ja keskikesän juhla nimittäin! Satoi tai paistoi, jokainen meistä kaipaa lämpöä juhannukseen. Ja tästä lämmöstä huolen pitää tietenkin juhannusheila! 

Kenet sinä valitset völjyyn jussina – tulisen vai varman?

Tee Me Naisten kumman kaa -testi, ja selvitä mitä makusi kertoo sinusta rakastajana. Valitsimme heilakandidaateiksi Suomen viihdemaailman kutkuttavimmat hahmot ja elostelijat.



Olet luonteeltasi seksihurjastelija

 

Mitä rakkauteen ja seksiin tulee, nautit hypystä tuntemattomaan. Olet tulinen rakastaja, ja kaipaat samaa juhannusheilaltasi. Vanhaa seksikeisaria Mikko Alataloa siteeraten, roppasi kaipaa romantiikkaa ja sielusi seksiä. Janoat jännitystä ja vaaraa, mutta varo ettet satuta itseäsi tulisia rakastajia etsiessä.


Ymmärrät hyvän päälle

 

Tahdot varman ja tyydyttävän juhannussutinan. Luotat hyväksi todettuun, etkä helposti vaihda – mitäpä sitä suotta pettymään, kun voi saada priimaa. Arttu Wiskarimaiset nallekarhut ja Paula Koivuniemen kaltaiset varmat romantikot pitävät sinut lämpimänä viileät juhannusyöt. Makusi on aikuinen.


Kumman kaa?


Kumman kaa?


Kumman kaa?


Kumman kaa?


Kumman kaa?


Kumman kaa?


Kumman kaa?


Kumman kaa?


Kumman kaa?


Kumman kaa?

 

Tilaajille
Uusi pääjohtaja joutui heti kovaan paikkaan, kun baletin johtaja Kenneth Greveä syytettin epäasiallisesta käytöksestä. ”Pelastukseni luultavasti oli, että nukun aina yöni hyvin. Mottoni on, että vaikeat asiat on nostettava heti pöydälle”, Gita Kadambi kertoo. Kuva: Liisa Valonen
Uusi pääjohtaja joutui heti kovaan paikkaan, kun baletin johtaja Kenneth Greveä syytettin epäasiallisesta käytöksestä. ”Pelastukseni luultavasti oli, että nukun aina yöni hyvin. Mottoni on, että vaikeat asiat on nostettava heti pöydälle”, Gita Kadambi kertoo. Kuva: Liisa Valonen

Oopperan pääjohtaja Gita Kadambi on kahden kulttuurin kasvatti.  – Koin Intian satumaana. Myöhemmin tajusin, etten sopeutuisi intialaiseen arkeen.

Pääjohtaja Gita Kadambia, 46, on pyydetty kahdesti töihin Suomen Kansallisoopperaan ja -balettiin, ja molemmilla kerroilla hän on suostunut.

Yhden kerran hän olisi itse halunnut taloon, mutta silloin ovet eivät hänelle auenneet. Pakeista on aikaa noin 35 vuotta.

– ...