”En ole niin mukava, miltä vaikutan”, Leo-Pekka Tähti väittää. Kuva: Lilli Haapala
”En ole niin mukava, miltä vaikutan”, Leo-Pekka Tähti väittää. Kuva: Lilli Haapala

Vuoden urheilija ja ratakelauksen moninkertainen paralympiavoittaja Leo-Pekka Tähti on aina puolustanut itseään. Nyt hän pitää kiinni tärkeimmistä – vapaa-aikaa perheen kanssa ja kultaputkea ei saa estää mikään.

Viininpunainen Subaru Forester sammuu, ja kuskin oven viereen nostettu sähkönsininen pyörätuoli saa kuljetusvuoron.

– Tämä on minun toiseksi rakkain kulkupelini, ratakelaaja Leo-Pekka Tähti, 34, kehuu käsihallintalaitteilla kulkevaa autoaan ja keikauttaa itsensä tottuneesti tuoliinsa.

Tähti asuu vaimonsa Sandra Tähden ja tämän tyttären Delisan kanssa Espanjassa Fuengirolassa. Sieltä hän ajelee Euroopan läpi kesäisin koti-Suomeen, kisoihin ja sukuloimaan. Matkaseurana on takakonttiin pakattu kilpapyörätuoli.

Aurinkorannikon paahteessa päivettynyt Tähti keikkuu, kaartelee ja rullailee tuolillaan leppoisasti. Kolmevuotiaan pyörätuolin maali on lohkeillut ja pyörät silinneet. Tuoli alkaa olla tiensä päässä, ja uuden hankinta on pian edessä. Käytössähän se kuluu.

– Pyörätuoli ei ole koskaan ollut minulle este, ehkä vain hidaste, Tähti kuittaa ja hymyilee velmusti.

Tähdellä on synnynnäinen paraplegia eli alaraajahalvaus. Sen tuomista hidasteista ei ole tietoakaan: Leo-Pekka on saavuttanut kilpaurallaan viisi paralympiakultaa, kaksi MM-kultaa, viisi EM-kultaa ja Vuoden urheilija 2016 -tittelin. Hän on tämän hetken menestyneimpiä suomalaisia urheilijoita. Huippu-uraa on kestänyt jo 12 vuotta.

Avainsanoja menestyksessä ovat määrätietoinen asenne ja kovat tavoitteet. Ratakelauksen lisäksi Leo-Pekka pelaa talvisin pyörätuolikoripalloa malagalaisessa liigajoukkueessa. Treenipäiviä kertyy viikossa kuusi. Lisäksi urheilija testailee kelailukykyjään silloinkin, kun ei välttämättä tarvitsisi.

– Ateenan paralympialaisissa vuonna 2004 hotellin hissi oli rikki. En malttanut odottaa apua, joten rullailin alas neljännestä kerroksesta, koska minun oli pakko päästä syömään.

Sellainen Leo-Pekka on aina ollut, menevä uskalikko. Lapsena hän pelasi sählyä, koripalloa ja jalkapalloa ja kiipeili puihin siinä missä muutkin. Jos joku töni, hän töni takaisin.

– Olen aina puolustanut itseäni, hän kertoo.

– En haluaisi lokeroida ketään kategorioihin. Mielestäni voitaisiin ajatella, että paraurheilukin olisi vain urheilua. Haluan kulkea omaa polkuani ja tehdä työni hyvin.

Leo-Pekka ajaa Subaruaan käsihallintalaitteilla. ”Tämä on toiseksi rakkain kulkupelini.” Kuva: Lilli Haapala
Leo-Pekka ajaa Subaruaan käsihallintalaitteilla. ”Tämä on toiseksi rakkain kulkupelini.” Kuva: Lilli Haapala

MUSTA HUUMORI

”En ole niin kauhean mukava, miltä saatan vaikuttaa julkisuudessa. Kavereiden kesken heittäydyn ja olen räväkämpi. Osaan kiroilla, ja autoillessani kiroilen joskus toisille kuskeille.

Espanjalaiset korisjoukkueen kaverini huutavat kentällä v-alkuista sanaa. Joukkueissa on tapana opettaa oman kielen kirosanoja toisille, itsekin olen tehnyt niin. Kerran espanjalaispelaaja tervehti minua sanomalla ’Leo, saatana perkele’. Hän oli oppinut sanat eräältä toiselta suomalaispelaajalta aiemmin.

Nauran kovaa mustalle huumorille. Vitsailen omasta vammastani ja muiden vammoista. Paraurheilijoiden kesken ollaan suoria. Jos joltain koripalloilijalta vaikka puuttuu kokonaan toinen jalka, saatan tervehtiä tätä kysymällä: ’Moro, mihin jätit toisen jalkasi?’ Jos kentän laidalla joku mummeli kuulee kommenttini, saatan saada paheksuvia katseita.

Vielä en ole törmännyt ei-vammaiseen, joka vitsailisi vammallani. Tällaisessa tilanteessa saattaisin olla suu auki hetken, kunnes nauraisin tilanteelle.

Myös kotona nauramme paljon vaimoni kanssa. Olemme molemmat hyviä kertomaan vitsejä, mutta vaimoni yllättää siinä useammin.

Tykkään huvittaa itseäni katsomalla kotimaista komediaa. Pistän YouTubesta pyörimään Ketosta & Myllyrinnettä. Kai se on Suomi-ikävän lievittämistä.”

HERKKUPÄIVÄT

”Fuengirolan-kotoamme on 1,5 kilometriä rannalle. Joskus menen sinne makaamaan ja otan puolentoista tunnin päiväunet.

Lepo on minulle urheilijana tärkein hyvän olon tuoja, koska työni on fyysisesti äärimmäisen rankkaa. Silloin en vastaa puhelimeen ja vietän päivän tekemättä mitään suunnitelmia. Keskityn olemaan perheen kanssa.

Minulla on vapaata sunnuntaisin. Teemme perheen kanssa aivan tavallisia asioita. Keksimme aktiviteetteja lapselle, käymme leikkipuistossa ja ulkona syömässä. Valitsen yleensä salaattia ja hyvää lihaa. En kyttää kaloreita, mutta hiilariähky turvottaa. Ehkä kerran kolmessa viikossa herkuttelen paheellani, roskaruualla, eli vaikka hampurilaisilla.

Arkisin vaimoni tekee ruuan, mutta kesäisin Suomessa kokkaan bravuuriani spaghetti carbonaraa.

”Fuengirolassa näkee valitettavan paljon alkoholisoituneita suomalaisia.”

Alkoholi ei ole minulle tärkeä juttu. Jos juhlin, teen sen hillitysti. Fuengirolassa näkee valitettavan paljon alkoholisoituneita suomalaisia. Itse olen maistellut sivistyneesti paikallisia valkoviinejä, en pidä punaviinistä.”

AUTOILU

”Työni on melko yksinäistä, koska siihen kuuluu paljon ajamista. En ole autohifistelijä, mutta valmentajani kertoi laskeneensa, että viikossa tulee ajoa helposti 900 kilometriä. Ikävää vaimoon lievittävät Whats­App-viestit. Käytän viesteissä kaikkia mahdollisia sydän- ja tähti-emojeita.

Kuljen treeneihin Fuengirolasta 20–25 kilometrin päähän Málagaan monta kertaa viikossa. Lisäksi käyn punttisalilla siellä. Pari kertaa viikossa ajan iltaisin puoli yhdeksältä 70 kilometriä Velez-Málagaan, jossa minulla on pyörätuolikoripallon liigajoukkueen treenit. Työpäiväni kestää ajomatkoineen yleensä noin seitsemän tuntia.

Autossa käyn mielessäni läpi tulevia aikataulujani ja vaihtelen radiokanavia. Kuuntelen ihan kaikkea musiikkia, Espanjassa espanjalaista ja Suomessa suomalaista. En myönnä, että laulan musiikin mukana, mutta hyräilen. Pidän varalta auton ikkunat visusti kiinni, jotta lehdet eivät tipu puista.

Joskus minua väsyttää ratissa armottomasti. En malta välttämättä pysähtyä, vaan sinnittelen seuraavalle huoltoasemalle. Se on typerä tapa. Pidän pidemmillä matkoilla autossa mukana energiajuomaa.

Olen ollut auto-onnettomuudessa kerran. Se tapahtui, kun ajoimme vaimoni kanssa viimeksi Urheilugaalaan. Auto tuli kolmion takaa vaimon puolelta kylkeen, mutta vältyimme vahingoilta. Traumojakaan siitä ei jäänyt, koska autoilu on minulle niin luontevaa.”

TAVOITTEET

”Heinäkuussa kisaan Lontoon parayleisurheilun MM-kisoissa. Nykyään lähden kisoihin vain voittamaan. Katsojat, valmentaja ja minä itse odotamme vain parasta tulosta. Se on psyykkisesti raskasta, mutta toisaalta motivoi suuresti. Ei voittamiseen kyllästy.

Minulle on tarjottu urheilijoiden suosimaa mentaalivalmennusta, mutta en tarvitse sitä. Minulle riittää motivaatioksi se, että kotona on kaikki hyvin ja voin keskittyä rauhassa työhöni.

Olen myös aina ollut päämäärätietoinen. Isäni Pekka Tähti on tukeni ja turvani. Hän on aina kannustanut minua, samoin äitini Leila. Olemme isän kanssa yhteydessä päivittäin. Jos hän ei ole soittanut minulle hetkeen, alan huolestua ja mietin, onko jotain sattunut.

”Eniten minua motivoi elämässäni se, että haluan pysyä huipulla.”

Minulla ei ole suuria haaveita, on vain tavoitteita. Nyt yksi uran ulkopuolinen tavoitteeni on opetella kunnolla espanjan kieltä. Minulla on ¿Qué tal? -kirjan ykkösosa, ja alan opiskella sitä kesällä. Yritän olla rohkea puhumaan vieraita kieliä, mutta väsyneenä en jaksa yrittää, koska espanjalaiset puhuvat niin nopeasti.

Eniten minua motivoi elämässäni se, että haluan pysyä huipulla. Joskus herkistyn, kun mietin, mitä kaikkea olen jo saavuttanut.”

Leo-Pekka Tähti

  • Porissa 22.6.1983 syntynyt ratakelauksen moninkertainen olympia- ja MM-voittaja. Vuoden urheilija 2016.
  • Asuu vaimonsa Sandra Tähden ja tämän 6-vuotiaan tyttären Delisan kanssa Espanjan Fuengirolassa.
  • Koulutukseltaan datanomi. Harrastaa urheiluaiheisia videopelejä, tennistä ja padelia.
  • Kisaa ratakelailussa Lontoon parayleisurheilun MM-kisoissa 14.–23.7.

Laulaja Nina Tapio erosi Ada Forsbergin isästä tyttären ollessa yhdeksänvuotias. – Olemme aina pyrkineet puhumaan asioista lasten kanssa suoraan sillä tasolla, minkä he ymmärtävät, Nina sanoo.

Sekä Nina Tapio, 45, että tytär Ada Forsberg, 20, ovat parhaillaan unelma-ammateissaan: Nina laulajana, Ada sirkustaiteilijana. Ada kiertää Sirkus Finlandian ilma-akrobaattina ympäri Suomea. Nina laulaa Jean S. -yhtyeen toisena solistina ja valmistautuu ensi keväänä esitettävään Mamma Mia! -musikaaliin.

– Kun on kasvanut taiteilijaelämää seuraten, sitä pitää ihan tavallisena, toisen polven taiteilija Ada kertoo.

Myös hänen isoäitinsä Irma Tapio on laulaja.

Peittely on pahinta

Adan ja kolme vuotta nuoremman Elsan isä on Martti Forsberg. Nina ja Martti tutustuivat jo kymmenvuotiaina luokkakavereina ja alkoivat seurustella parikymppisinä. Suhde ei kuitenkaan kestänyt. He erosivat Adan ollessa yhdeksänvuotias.

– Kyllä minä lapsena tajusin vanhempieni välisen kitkan. Ennen eroa muistan kysyneeni äidiltä, onko kaikki hyvin? Olin jo sen ikäinen, että ymmärsin eron olleen vanhemmilleni paras ratkaisu, Ada miettii.

”Kyllä minä lapsena tajusin vanhempieni välisen kitkan.”

Nina huomauttaa, että lapset näkevät väkisinkin, mitä vanhempien välillä on meneillään.

– Peittely on pahinta, mitä heille voi tehdä. Olemme aina pyrkineet puhumaan asioista lasten kanssa suoraan sillä tasolla, minkä he ymmärtävät, Nina huomauttaa.

Sittemmin Nina avioitui pastori Reijo ”Reka” Kontion kanssa. Viisi vuotta sitten Ada sai velipuolen, Vilhon. Sisaruksilla on 15 vuotta ikäeroa.

– Kun kuulin saavani pikkuveljen, aloin itkeä ilosta. Suhde Vilhon kanssa on aina toiminut, ja olen pystynyt auttamaan äitiä lastenhoidossa. Olen vahtinut Vilhoa iltaisin ja välillä öisinkin, Ada kertoo.

Lue Ninan ja Adan koko haastattelu Me Naisten numerosta 42/2017. Tuoreen digilehden voit lukea täällä.

Näyttelijä Sanna Stellanin puoleentoista vuoteen on mahtunut vauva, pako hometalosta, avioero ja uusi mies. – Kaiken kokemani jälkeen en ole kyynistynyt, vaan uskallan olla onnellinen, hän sanoo.

Kesän lopussa eronnut näyttelijä Sanna Stellan, 43, on löytänyt uuden rakkauden.

– Juuri nyt olen tosi onnellinen, sillä olen tavannut uuden miehen ja olen rakastunut, hän kertoo.

Kuluneen puolentoista vuoden aikana Sannan elämässä on tapahtunut paljon: Sanna sai kolmannen lapsensa, ja samoihin aikoihin kotitalosta löytyi hometta, joka ajoi perheen pitkään evakkoon. Elokuun lopussa Sanna ilmoitti Facebookissa pitkän avioliittonsa päättyneen.

– Kaiken kokemani jälkeen en ole kyynistynyt, vaan uskallan olla onnellinen. Ikuisena romantikkona uskon rakkauteen. Ajattelen, ettei kaikkea elämässä voi selittää tieteellä, eikä varsinkaan sitä, miksi jotkut ihmiset saatetaan yhteen, hän kertoo.

Harkittu ero

Sannan ja hänen entisen miehensä avioeroon ei päädytty helposti.

– Eropäätöstä tehtiin pitkään. Teimme paljon töitä suhteemme pelastamiseksi muun muassa pariterapiassa. En missään nimessä koe epäonnistuneeni, vaikka erosin, Sanna kertoo.  

Vanhempien ero tuntuu rankalta ratkaisulta, kun nuorin lapsi on vasta vauvaikäinen. Sanna kuitenkin ajattelee, että lapset tulevat maailmaan silloin, kun niiden kuuluu.

– Vauvoja on putkahdellut maailmaan ihan kaikissa olosuhteissa. Se ei vaadi täydellistä elämäntilannetta. Meidänkin kuopus oli ehdottomasti haluttu lapsi, Sanna sanoo.

Mitä Sanna kertoo eronsa syistä? Mitä kaikkea äitiys on Sannalle opettanut? Mikä Siskonpedin hahmoista on Sannan suosikki? Lue lisää Me Naisten numerosta 42/2017.