Lenita Airisto oppi jo nuorena missikisoissa, että pitää olla sanottavaa. ”Pitää puhua todellisista asioista, ei vain puuterihuiskuista.” Kuva: Heli Blåfield
Lenita Airisto oppi jo nuorena missikisoissa, että pitää olla sanottavaa. ”Pitää puhua todellisista asioista, ei vain puuterihuiskuista.” Kuva: Heli Blåfield

Lenita Airisto tekee tuoreessa omaelämäkerrassaan tiliä saavutuksistaan, luopumisistaan – ja miehistään. – Elämäni miehet ovat kaikki olleet taistelijoita. Hulttiot eivät päässeet kirjaan!

OPPI SUHTEISTA: ROMANSSIN JÄLKEEN VOI TULLA YSTÄVYYS

”Kerron kirjassa myös miehistä, jotka ovat käyneet elämässäni. Jotkut lyhyempään, jotkut pidempään. Joskus hyvin lyhyt kohtaaminen, yksi hetki, voi olla hirveän merkittävä. Mutta arvostan valtavasti sitä, että monen kanssa ystävyys on kestänyt ja muuttanut vuosien myötä muotoaan.

Toivoisin, että se olisi ihmissuhteissa enemmänkin normi, eikä kaikki loppuisi, kun romanssi loppuu. Miten pinnallinen suhde on silloin ollut?

Ihmissuhdehan on monitasoinen. Olen löytänyt ihmisiä, joiden kanssa olen pystynyt puhumaan, analysoimaan elämää, löytämään uusia asioita monella tasolla. Eihän sellaisesta pidä luopua, vaikka suhde muuttuisi.

On aika loukkaavaa, että joku ulkopuolinen alkaa päätellä, mikä on oikein minun ihmissuhteissani.”

OPPI MIEHILTÄ: MIEHEN ÄLY ON TOISENLAINEN

”Olen ajatellut, että en avaa näitä miehiä sen enempää kuin kirjassa kerron, varsinkaan Maxia. Se, että avasin suhdetta näinkin paljon, on lyönyt ihmiset hepnadilla.”

Kirjassaan Elämäni ja isänmaani Lenita kirjoittaa avoimesti rakkaussuhteestaan diplomaatti Max Jakobsoniin:

Max ja minä olimme alusta lähtien avoimesti yhdessä sekä Suomessa että lukuisilla matkoillamme ulkomailla, mutta suhde kuului meidän molempien yksityiselämään. Mediassa on ollut virheellisiä kommentteja salasuhteesta ja väitteitä, että suhteemme olisi päättynyt tragediaan. Tällaiset arviot ovat katteettomia ja kertovat toimittajien omasta ajatusmaailmasta ja mielikuvituksesta, eivät todellisuudesta. Kymmenien vuosien aikana rakkauden ilmenemismuoto muuttui, mutta sen syvin syy ja olemus pysyi loppuun asti samana: kun olen kanssasi, minulta ei puutu mitään.

”Elämäni miehet ovat kaikki olleet taistelijoita. En tarkoita, ettei olisi ollut hulttioitakin – he eivät vain päässeet kirjaan! Kaikilla on hulttioita, ei niitä voi välttää.

”Miehen tapa ajatella on hyvin rationaalinen, se poikkeaa naisesta.”

Miehet ovat opettaneet minulle miehen tapaa ajatella. Se on naiselle hyvin tärkeää. Miehen tapa ajatella on hyvin rationaalinen, se poikkeaa naisesta.

Ehkä elämäni miehet eivät ole tienneet tätä opettavansa, mutta olen tarkkaillut heitä ja oppinut heiltä, miten he kohtaavat ja ratkaisevat ongelmia. Miehen älykkyys on vähän toisenlaista kuin naisen älykkyys.

Jos tämän ymmärtää ja osaa ottaa sen lisäarvona omaan tapaansa toimia, se auttaa suuresti.”

OPPI AVIOLIITOSTA: MINULLA EI OLE KIINNOSTUSTA HUUSHOLLIN PITOON

Ingvar S. Melin oli aviomieheni 1961–1971. Hän edusti minulle silloin vakautta. Vaikka hän olikin poliitikko, hänen olemuksensa oli kuitenkin vakaa.

Halusimme kumpikin kerätä tietoa maailmalta, Melin tykkäsi matkustaa yhtä paljon kuin minäkin.

Olimme kumpikin uramme alkupäässä, ja suuri osa ajastamme meni oman uran kehittämiseen. Ymmärsimme toisiamme.

Hän ymmärsi minua siinäkin, että en ikinä opi mitään huushollin pidosta. En ikinä opi laittamaan ruokaa tai mitään tällaista – kun ei minulla ollut siihen kiinnostusta.

Meillä oli kaikella tavalla erittäin hyvä avioliitto.”

OPPI ITSESTÄ: MINÄ VOIN ELÄÄ MYÖS ILMAN LASTA

”Olin tullut pitkän, pitkän harkinnan jälkeen siihen, että en halua omia lapsia. Minulla oli kehitysvammainen sisar ja olin muutenkin nähnyt läheltä näitä asioita, geneettisiä ongelmia ja sitä, miten onnetonta sairaan lapsen elämä voi olla.

Ajattelin, että riskin ottaminen koskisi lasta, ei minua. Näin, että voin elää myös ilman lasta. Ilman sitä, että teen jonkun elämän hyvin onnettomaksi.

Yleensä tällaiset vaikeat päätökset – ja niitä on tapahtunut paljon minun elämässäni – ovat sitten selviä, kun ne on kerran tehty. En palaa niihin.

Ei aina voi voittaa. Tällaiset asiat täytyy ottaa vastaan. Tehdä sen päätöksen jälkeen paras mahdollinen elämä. Ja me onnistuimmekin siinä Melinin kanssa molemmat.

Melin sai ison perheen ja oli hyvä isä loppuun asti. Meille ei kummallekaan jäänyt siitä mitään katkeruutta.”

OPPI SODASTA: KURI ANTAA TURVALLISUUTTA

”Olin kaksivuotias, kun talvisota alkoi, ja seitsemänvuotias, kun jatkosota päättyi.

Joudun aina keräämään itseni, kun rupean puhumaan sodasta. Tulee helposti sellainen hirveä tunnekuohu, mitä en pysty millään tavalla estämään enkä hallitsemaan. Enkä tiedä mistä se johtuu.

”En oikein pysty katsomaan uutiskuvia, joissa lapset yrittävät elää sodan keskellä.”

Varmasti lapsi näkee, kuulee ja kokee sodassa asioita, jotka sitten jäävät jonnekin, kun ihminen haluaa ne sinne sulkea. En oikein pysty katsomaan uutiskuvia, joissa lapset yrittävät elää sodan keskellä. Se tulee niin hirveän lähelle, avaa jotain, jota en oikein edes ymmärrä.

Kirjoitan kirjassa, että lapsuuttani hallitsivat pelko, nälkä ja kylmyys. Ja sodan jälkeen alkoi pula-aika.

Mutta ei minulla ole kokemusta hirveästä kärsimyksestä. Se johtuu äidistäni. Siitä, miten hän vei meitä paikasta toiseen hyvin varmoin ottein. Kuri oli kova. Me lapset tiesimme, että itkeä ei saa, eikä valittaa eikä ruikuttaa. Äiti sanoi, että se ei johda mihinkään. Ruokaa ei saada yhtään sen enempää, ei tule sen lämpimämpää, eikä pelota yhtään sen vähempää.

Se on merkillistä, millaisen turvallisuuden kuri antaa. Sillä oli vaikutus kaikkiin meihin lapsiin.”

OPPI ISÄLTÄ: PITÄÄ OTTAA RISKEJÄ

”Isältäni olen perinyt omapäisyyden.

Isäni omapäisyys ilmeni rohkeutena ja luovuutena. Jotkut suuttuivat hirveästi, kun sanoin isääni seikkailijaksi. He ajattelivat, että puhun isästäni halventavasti. Minulle seikkailija on kategorian yläpäässä.

Isältä sain rohkeuden ja kyvyn analysoida omien ratkaisujeni riskit ja mahdollisuudet. Ja sitten pitää päätöksistäni kiinni. Ei pidä kuluttaa aikaa vain siihen, että on olemassa. Pitää nousta ja ottaa riskejä ja kokeilla, muuttuisiko elämä paremmaksi omilla toimilla.

Isäni oli oikea tietolaari. Hänen kuoltuaan uuden keskustelukumppanin löytyminen kesti pitkään. Isä kuoli aivoverenvuotoon, kun olin 19-vuotias.

Olin läsnä molempien vanhempieni kuoleman hetkellä. Äidillä oli kuollessaan ollut jo toinen syöpä, joka leikattiin – mutta isä meni kolmessa päivässä ilman varoitusta.

Oli hirveä sokki, kun se tapahtui niin nopeasti. Ajattelin, että kyllä hän varmaan vielä tuosta virkoaa.”

OPPI KILPAILUISTA: MINUA KUUNNELLAAN

”Olin ensimmäistä kertaa ulkomailla 16-vuotiaana, kun matkustin äitini kanssa Tukholmaan. Se oli ensimmäinen kerta, kun näin leivoksia.

Isältä peritty seikkailijaluonne näkyy siinäkin, että olen matkustanut valtaosan kaikista matkoistani yksin. Minulle tulee aina hyvä olo, kun Finnairin kone nousee ylös Helsinki-Vantaalta. Että taas mennään.

”Minua otti New Yorkissa heti pirusti päähän, sillä muut olivat minua pidempiä ja kauniimpia.”

Merkittävin matkani oli Amerikan-matka Suomen Neitona Miss Universum -kilpailuihin 1954. Löysin siellä itsestäni sen, että kun puhun, ihmiset kuuntelevat.

Minua otti New Yorkissa heti pirusti päähän, sillä muut olivat minua pidempiä ja kauniimpia. Ymmärsin, ettei minulla ole mahdollisuuksia menestyä kilpailussa. Mutta yhtäkkiä minusta tulikin keskipiste, kun kaikki kuuntelivat, kun minä puhuin.

Ymmärsin, että pitää olla sanottavaa. Pitää puhua todellisista asioista, ei vain puuterihuiskuista.”

OPPI AMERIKASTA: PITÄÄ OLLA KIINNOSTAVA

”Saman huomasin, kun matkustin Melinin mukana Kaliforniaan, jossa hän opiskeli Berkleyn yliopistossa. Olin ollut Suomessa tv-töissä ja marssin työtodistusten kanssa Stanfordin yliopiston tv-instituuttiin. He ilmoittivat, että heillä alkaisi tv-journalismin pitkä kurssi, jolle voisin päästä.

Kurssiin kuului harjoittelu, jonka pääsin suorittamaan NBC:n Tonight Show’ssa, jota isännöi Steve Allen. Hänhän oli ihan legenda, ja pääsin hänen kanssaan ruutuunkin. Olin ainoa, joka sijoitettiin sinne. Tajusin, että eivät ne minua ihan lahjattomana pitäneet.

Opin, että tv-studiossa oma viesti pitää osata myydä, pitää olla kiinnostava. Ja pitää tietää mistä puhuu. Nykyisin poliitikot puhuvat totuutena ihan toiveajattelua. Ennen, kun poliitikot olivat kauempana kansasta, emme tienneet, miten tyhmiä ne ovat. Mutta nykyisin, kun he ovat lähikuvassa selittämässä, se paljastuu.”

OPPI IÄSTÄ: kokemusta pitää arvostaa

”Aina silloin tällöin kohtaan ikärasismia. Ihmiset alkavat puhua hitaasti tai saattavat ajatella, että voi Venäjä, kun täytyy tuolle selittää jotain teknistä juttua.

”Yhdysvalloissakin etuliite senior merkitsee kokenutta, ei vanhusta.”

Toisaalta ne, jotka tuntevat minut hyvin, ajattelevat, että eikö se Lenita voisi jo välillä vähän levätäkin.

Monessa muussa maassa elämänkokemuksen ajatellaan antavan mahtavan tietopohjan. Yhdysvalloissakin etuliite senior merkitsee kokenutta, ei vanhusta. Siellä ajatellaan, että ei ole varaa sellaiseen voimavarojen ja osaamisen tuhlaamiseen, mitä meillä harjoitetaan. Eivät ihmiset halua pelata bingoa loppuelämäänsä.”

Lenita Airisto

Syntynyt Helsingissä 1.1.1937.

Yrittäjä, diplomiekonomi, tv-toimittaja, tietokirjailija.

Suomen Neito 1954. Palkittu Suomen leijonan ritarikunnan ensimmäisen luokan ritarimerkillä.

Julkaissut vuodesta 1994 alkaen useita tietokirjoja. Omaelämäkerta Elämäni ja isänmaani (Bazar, 2017) ilmestyi juuri.

Vierailija

Lenita Airisto paljastaa, mitä on oppinut elämänsä miehiltä: ”Täytyy ottaa riskejä”

Olen kummastellaan miksi miehet eivät halua jatkaa ystävinä suhteen päättymisen jälkeen vaikka ero olisi sopuisa. Lenitan tapaan olisin pitänyt tällaista ystävyyttä arvossa, mutta kaikkien kohdalle ei osu samalla lailla ajattelevia kumppaneita. Voivatko mies ja nainen olla ystäviä ylipäätään? Lenita on rohkea ja karismaattinen persoona ja hyvä esimerkki itsenäisestä naisesta.
Lue kommentti
Niklas Räsänen ja Eva Wahlström. Kuva: Jonna Öhrnberg
Niklas Räsänen ja Eva Wahlström. Kuva: Jonna Öhrnberg

Nyrkkeilijäpari Eva Wahlström ja Niklas Räsänen ovat yksi Urheilugaalan näyttävimpiä pariskuntia. 

Glamour ja sporttisuus yhdistyivät Eva Wahlströmin ja Niklas Räsäsen asuissa. Evan Björn Borgin hameita on valmistettu vain kaksi.

– Toinen niistä on ollut Lady Gagalla! Näin tämän Tukholmassa Borgin muotinäytöksessä ja kysyin, voinko saada tämän Urheilugaalaan. Se meni aika helposti, Eva kertoi tänään gaalaan saapuessa.

Parin gaalaan valmistautuminen ei sujunut ongelmitta. Tiistaina Niklas joutui sairaalaan sydämen rytmihäiriöiden vuoksi.

– Kyseessä on flimmeri, eli kammion eteisvärinä. Siinä sydän veti omaa rallia. Ensi viikolla tutkitaan lisään. Odotan lääkäriltä vihreää valoa, että saisin aloittaa treenaamisen.

Eva suhtautui aviomiehen vaivaan maltillisesti. 

– En ollut paniikisissa, ennemmin pettynyt. Niklaksen piti lähteä sunnuntaina treenileirille Iso-Britanniaan. Meille on urheiljoina aika normaalia, että joudutaan tutkailemaan omaa kehoa.

Nyrkkeily on kova laji, mutta molemmat aikovat jatkaa niin kauan kuin mieli kestää.

– Nuoruuden innokkuudesta usein rokotetaan kehässä. Siellä tarvitaan myös viisautta. Uskon olevani nyt 37-vuotiaana lajissa parempi kuin koskaan, Eva sanoo.

Keskenään pari ei nyrkkeile.

– Ei siis täysillä. Minulle kävisi siinä huonosti. Fysiikkaero miehen ja naisen välillä on tässä lajissa niin suuri.

Pari haluaa jatkossa järjestää Suomessa kovatasoisempia otteluita. He ovat mukana yrityksessä, joka järjestää isoja nyrkkeilyiltoja Suomessa.

Tilaajille
Nuori Johanna Holmström ajatteli poikaystävästään, että tämä oli täysin erilainen kuin muut maahanmuuttajat.
Nuori Johanna Holmström ajatteli poikaystävästään, että tämä oli täysin erilainen kuin muut maahanmuuttajat.

Vasta vuosien jälkeen kirjailija Johanna Holmström tajusi elävänsä eriarvoisessa avioliitossa. Eron jälkeen hän ei kaipaa uutta suhdetta. 

Lapsena kirjailija Johanna Holmström, 36, halusi olla mies. Hän oli varma, että naiset ovat huonompia kuin miehet – tai että mies on jollain ääneen lausumattomalla tapaa enemmän ihminen kuin nainen.

– Olin tyttömäinen, mutta vihasin sukupuoltani ja samastuin pitkään...