Kuva Teemu Kuusimurto
Kuva Teemu Kuusimurto

Roba-poliisisarjasta tuttu Leena Pöysti rakastaa työtään ja perhettään, mutta hän on joutunut tekemään myös kipeitä valintoja. – Se, etten ole ollut nukuttamassa lastani yöunille, on ollut minulle todella paha paikka.

Helsingin Hietalahden torilla on pysäköitynä poliisi­auto, ja siinä istuu kaksi poliisia. Miehellä on ruskea tukka ja tuimahko ilme, naisella punertava poninhäntä ja hieman surumielinen mutta valpas katse. Vanhahko rouva marssii heidän luokseen ja alkaa kertoa näkemästään kolarista. Poliisit hämmentyvät, sitten huvittuvat. Rouvan vuodatusta ei tunnu lainkaan hidastavan ympärillä häärivä kuvausryhmä tai edes se, että naispoliisi keskeyttää hänet sanomalla, etteivät he ole oikeita poliiseja.

Näin kävi viime syksynä näyttelijä Leena Pöystille, 36, kun hän kuvasi Aku Hirviniemen kanssa Roba-poliisisarjaa Helsingin keskustassa.

– Minut tunnistetaan harvoin, sillä olen aina pitänyt hieman matalaa profiilia. Käenpesä-sarja oli kyllä teinityttöjen suosikki, he huutelivat kaupungilla ­perääni kannustavasti, Leena kertoo.

Leena itse ei ole tosielämässä joutunut kovinkaan usein vastakkain poliisin kanssa, hänet puhallutettiinkin ensimmäistä kertaa vasta viime keväänä.

– Silloin kikattelin vain hölmösti ja mietin, että jäiköhän kahvista promilleja!

Poikatyttö

Roba-sarjassa pääroolia eli konstaapeli-Maikkia esittävä Leena on tehnyt näyttelijän töitä jo 20 vuoden ajan. Ensimmäisen roo­linsa hän sai 16-vuotiaana televisiosarjasta, vuotta myöhemmin Helsingin Kansallis­teatterista.
Useimmat muistavat ­hänet kuitenkin juuri Käenpesän boheemina Pirjona tai Benner & Benner -sarjan kovana uraohjuksena.

Roolien takaa löytyy nainen, joka on määrätietoinen, rauhallinen, eläinrakas, luonnonläheinen ja perhekeskeinen.

– Olen aina ollut tällainen eläkeläissielu! Leena hymyilee.

Hän ei sukunimestään huolimatta kuulu Pöystien taiteilijasukuun, vaikka monet asiasta utelevat ja joskus automaattisesti olettavatkin niin.

– En tiedä, onko sukunimestäni ollut koskaan hyötyä, mutta toisaalta, voiko rautaisiin ammattilaisiin liittäminen ­olla haitaksikaan!

Vaikka Leena on tähdännyt näyttelijäksi ala-asteelta lähtien, hänen vanhempansa olivat aluksi kauhuissaan tyttärensä uravalinnasta. Etenkin silloin, kun hän lähti ylioppilaskirjoitusten välipäivinä äänittämään mainosspiikkejä Kööpenhaminaan ja ysin oppilaana julisti, ettei tulisi koskaan tarvitsemaan yo-todistustaan.

– Vanhemmillani ei ollut omaa kokemusta alasta, mutta he aavistivat silti, ettei edes vakaa ja valtava tahto kanna näyttelijän työssä minnekään ilman onnellisten tähtien avustusta. He laittoivat kädet kyynärpäitä myöten ristiin ja vieläkin muistavat tasaisin välein toivoa, että kaikki menisi hyvin. Samalla he ovat kuitenkin tukeneet minua aina valtavan paljon, Leena kiittelee.

Helsingin Pukinmäessä varttunut Leena oli nuorena poikatyttö, joka isoveljensä ansiosta oppi jo ala-asteella ajamaan ­mopolla ja säätämään sytytystulpan kärkiväliä. Pahimmat teinivuodet jäivät harrastusten jalkoihin, sillä touhua riitti viikon ­jokaiselle päivälle. Leena soitti koskettimia ja poikkihuilua sekä harrasti maastojuoksua ja näytelmäkerhoa.

– En ehtinyt pysähtyä missään välissä – eli ei siinä pahemmin fritsut kaulassa hengailtu. Tiesin mitä halusin ja mihin olin menossa, joten en koskaan ajelehtinut.

Leena pääsi Teatterikorkeakouluun kolmannella yrittämällä ja valmistut­tuaan työskenteli Kansallisteatterissa vuosia vierailijana. Vuonna 2006 hän sai sinne kiinnityksen.

– Halusin jo nuorena Kansallisteatteriin, mutta sitten kun olin siellä kuukausipalkkaisena näyttelijänä, halusin tulla äidiksi. Aluksi nuo eivät istuneet kovin ­hyvin samaan kuvaan, Leena myöntää.

Juttelua ventovieraille

Kun tytär oli vasta pariviikkoinen, Leena teki ensimmäisen työkeikkansa. Lapsen ollessa puolivuotias Leena juonsi jo Hurtta ja Stara -ohjelman suoria lähetyksiä. 

Teatterin lavalta hän oli poissa puolitoista vuotta, mutta äänitöistä hän ei pitänyt taukoa. Oli kuitenkin suuri muutos, ettei Leenan tarvinnut juosta enää yötä myöten näytöksissä.

– Se, etten ole ollut nukuttamassa lastani yöunille, on ollut minulle todella paha paikka. Laskin kerran, että lasta ­pitää nukuttaa viikon aikana 14 kertaa ja minä olin ollut joinain viikkoina paikalla vain kaksi kertaa, Leena huokaa.

– Hyvin nopeasti äiti-minä ohitti kuitenkin näyttelijä-minäni. Olen kiitollinen siitä, että olen tehnyt töitä ja vetänyt matalaliitoa ikävuodet 20–30, koska jos en olisi, saattaisin tällä hetkellä kaivata sellaista elämää. Lapsen myötä koko maailma pyörähtää ympäri, eikä mikään ole sen jälkeen enää ennallaan. Olisi kau­heaa, jos tulisi olo, että olen hävinnyt tai menettänyt jotain.

Nyt tytär on viisivuotias ja hän on perinyt äidiltään tavan jutella ventovieraille ihmisille esimerkiksi bussipysäkillä. ­Leena itse oppi omalta äidiltään, että kaikkien ihmisten kanssa voi jutella.

– Se helpottaa oloa ja on parempi vaihtoehto kuin vain kävellä kiukkuisesti ohi. Tyttäreni on tottunut jutteluuni ja nykyään hän selittää jokaiselle vastaantulijalle lähes jokaisen asian. Ratikkapysäkillä hymyilleelle rouvalle tyttäreni raportoi tulevasta nielurisaleikkauksestaan ja kaupan kassalle irronneesta hampaastaan. Talvirenkaisiin siirtyminenkin on jo tullut naapureille selväksi!

Sydämet lyövät samaan tahtiin

Jos tytär kurottelisi äitinsä jalanjäljissä teatterin lavalle, Leena olisi valmis tukemaan ja kannustamaan tätä eteenpäin. Ainakin hän osaisi kertoa realistisesti ammatin arjesta ja vaatimuksista.

– Paljon vaikeampaa olisi tukea täydellä sydämellä, jos hän aikoisi ryhtyä strippariksi, talousrikolliseksi tai turkistarhaajaksi. En voisi kieltää lapseltani mahdollisuutta sellaisiin onnen hetkiin, joita olen itse saanut kokea näyttämöllä.

Ne onnen hetket ovat niitä pienen pieniä ohikiitäviä sekunteja, jolloin kaikki elävät samassa hetkessä. Kun katsojien ja näyttelijöiden sydämet lyövät samaan tahtiin, eikä seuraavasta hetkestä voi ­olla varma. Se saa Leenan kipuamaan lavalle kerta toisensa jälkeen.

– Aina kun saan teatterityön, pulssini lähtee nousuun. On aivan hui­keaa, kun iso joukko elää samaa satua! ­Televisiossa taas parasta on se, että tarinat ovat lähem­pänä arkimaailmaa ja ­ihmisten on helpompi samastua niihin.

Näyttämöllä Leena on näytellyt melkein aina lapsettoman nuoren naisen rooleja. Yhtenä merkittävimmistä töistään hän pitää Kansallisteatterin Puhdistuksen prostituoitua, Zaraa. Sitä näytellessään hän odotti esikoistaan.

– Sain näytellä Zaraa niin kauan, kunnes minut liian lihavana tyrkättiin pois näyttämöltä, Leena nauraa.

Tarot-kortteja ja noitarummutusta

Näyttelijän työssä Leena nauttii myös siitä, että hän pääsee sen ansiosta tutustumaan erilaisiin ammatteihin ja taitoihin. Maan mitta -televisiosarjaa varten hän perehtyi maanmittauslaitoksen ihmisten työpäivään ja huristeli heidän kanssaan pitkin Mäntsälän kyläraittia. Käenpesässä hän oppi takomaan noitarumpua, kehräämään lankaa ja ennustamaan tarot-korteista.

– Opin Käenpesän roolissani ihan järjettömiä taitoja. Selvitin kuumerkit koko perheelle, mutta siihen se sitten jäikin.

Vuonna 2005 taitojen opettelu kuitenkin kostautui, sillä Leena teloi koipensa treenatessaan jalkapalloa FC Venus -elokuvaa varten. Rooli peruuntui – vain viikko ennen kuvausten alkamista.

– Muistan ikuisesti, kuinka soitin sairaalasta jalka kipsissä tuottajalle ja pohdimme yhdessä kaikkia vaihtoehtoja. Mutta se oli siinä se keikka. En ollut koskaan treenannut tosissani jalkapalloa, joten ainakin tuli todistettua oletukseni, että jalkapallo on onnettomuusaltis laji.

Vaikka Leena on tehnyt viime vuodet kiireisesti töitä, työ ei ole silti koskaan stressannut häntä. Hän ei edes tiedä millaista olisi olla kyllästynyt ammattiinsa.

– Kun tulen töistä kotiin, sydämeni on aina täydempi, koska olen saanut tehdä työtä, jota rakastan ja joka innostaa ja antaa voimia. Olen onnekas, ettei minun tarvitse mennä töihin ainoastaan rahan takia, vaan sillä on muutakin arvoa!

Menestymiseen Leena suhtautuu silti pienellä varauksella.

– Elämä helpottuu kauheasti, kun ­menestyminen ei ole tähtäin. Se tulee, jos on tullakseen, aivan sama onko silloin 25- vai 72-vuotias! Minulle kultaakin kalliimpaa on se, jos kollega tai ohjaaja sanoo, että kanssani on kiva tehdä töitä tai olen hyvä siinä mitä teen. Ja se, että äitini on minusta ylpeä, Leena hymyilee.

Unelmissaan purjehtija

Vapaa-ajallaan Leena viihtyy luonnossa, meren läheisyydessä. Lenkkipolut suuntautuvat aina meren rantaan, eikä hän ole koskaan asunut paikassa, jossa ei olisi vettä näköpiirissä – nykyäänkin meri pilkistää taloyhtiön saunan lauteilta.

– Jos jotain saisin toivoa, haluaisin vielä joskus olla oikea purjehtija. Tein sitä monta vuotta kaverini kanssa, ja siinä yhdistyivät täydelliset asiat: hyvä seura ja luonnon ehdoilla liikkuminen.

Peruspositiivisena ihmisenä Leena luottaa aamuisin siihen, että alkava päivä on aina hyvä päivä.

– Vuodet ovat opettaneet elämään myös niin, että pitää pystyä myöntämään kaikki tekemisensä kenelle tahansa, milloin tahansa. Jos on kauheasti hävettävää ja salattavaa, se vie voimia.

Voima, joka puskee Leenaa eteenpäin, on rakkaus työhön ja rakkaus perheeseen. Se, ettei hän ole yksin tai yksinäinen.

Juttu on julkaistu Me Naisten numerossa 45/2012.
”Kuvaustilanteessa kisa välillämme oli täyttä totta, mutta se osattiin laittaa oikeisiin mittasuhteisiin sitten takahuoneessa. Olen itse älyttömän kilpailuhenkinen, mutta ihan hyvä häviäjä”, VOF-tuomari Anna Puu naurahtaa. Kuva: Jonna Öhrnberg
”Kuvaustilanteessa kisa välillämme oli täyttä totta, mutta se osattiin laittaa oikeisiin mittasuhteisiin sitten takahuoneessa. Olen itse älyttömän kilpailuhenkinen, mutta ihan hyvä häviäjä”, VOF-tuomari Anna Puu naurahtaa. Kuva: Jonna Öhrnberg

Voice of Finlandin tähtivalmentajana jatkava Anna Puu rauhoittaa tahtiaan jättämällä keikkailun puoleksi vuodeksi.

Laulaja Anna Puu on kuulunut viime vuosina maamme suosituimpiin esiintyjiin. Viimeiset kaksi vuotta ja kaksi kuukautta hän onkin kiertänyt bändinsä kanssa Suomea ilman pidempiä taukoja.

Klubikeikkojen, festareiden ja konserttien lisäksi kahteen vuoteen on mahtunut muun muassa yksi kausi Voice of Finlandia sekä Vain elämää, jonka myötä keikkasettiin tuli uusia kappaleita. Koko ajan Anna on myös tehnyt uutta musiikkia.

– Tämä on ollut hulluin kaksi vuotta koskaan. Tuntuu, että en enää edes muista, mikä on tapahtunut missä kuussa ja minä vuonna. Ajantaju on ihan sekaisin, Anna kuvaili Voice of Finlandin seitsemännen kauden lehdistötilaisuudessa.

”Yritän nyt ottaa joulunajan hemmottelun, rentoutumisen ja suolakylpyjen kannalta, ja palaan sitten freesinä vuoden alusta Voicen.”

Nyt tilanteeseen on kuitenkin tulossa muutos. Anna tekee vuoden viimeisen keikkansa Tavastialla keskiviikkona, ja palaa keikkalavoille seuraavan kerran vasta ensi kesän festareilla.

Näin joulun alla Anna myöntää olevansa väsynyt. Varsinaista lomaa kevät ei kuitenkaan tule olemaan, sillä häntä työllistävät Voice of Finlandin kuvaukset, minkä lisäksi hän tekee uutta musiikkia ja levyä.

– Olen kyllä todella loman tarpeessa. Mutta yritän nyt ottaa joulunajan hemmottelun, rentoutumisen ja suolakylpyjen kannalta, ja palaan sitten freesinä vuoden alusta Voicen, Anna suunnittelee.

Ruotsin kruununprinsessa Victorian joulutervehdys on täydellistä katsottavaa.

No niin, unohdetaanpas Harry ja Meghan -huuma hetkeksi. On nimittäin perinteisen, ruotsalaisen joulutervehdyksen aika.

Kuten monena aiempana jouluna, hovi julkaisi myös tänä vuonna iloisen jouluiset videoterveiset kruununprinsessa Victorian perheeltä.

Videolla Victoria, prinssi Daniel sekä aina suloiset lapset Oscar, 1, ja Estelle, 5, koristelevat kuusta, laskevat mäkeä kotinsa, Hagan linnan pihalla ja riemuitsevat talvesta. Pikkuprinssi Oscar istuu haltioituneena Stigan kyydissä. Heillä on jopa idyllinen, luminen talvi. Täydellistä!

Eihän tästä voi tulla kuin hyvälle tuulelle. Todella hyvää joulua myös teille, rakkaat länsinaapurimme!