Minä olen antanut Hjallikselle ja hänen jäähalliprojektilleen kaiken tukeni - ja vähän enemmänkin, sanoo Leena Harkimo.
Hallipaineet vaikuttivat kuitenkin arkeen niin, että Leena ja Hjallis päättivät muuttaa erikseen.
Kunnes elämä jälleen rauhoittuu.
Artikkeli on ilmestynyt Me Naiset – lehdessä vuonna 1997.

 Artikkeli on ilmestynyt Me Naiset – lehdessä vuonna 1997. (Linkki tiedostoon )

Leena Harkimo, tiettävästi Suomen ainoa jääkiekkojoukkueen pomo ja Hjallis Harkimon vaimo, seisoo Helsingin Pasilaan nousevan uuden uljaan jäähallin areenalla. Jäätä ei vielä ole, mutta reunoja kiertävät jo siniset penkkirivistöt, ja suuret nosturit asentavat katonkorkeuksiin valtavaa rakennelmaa, josta tulee tulostaulu.

– Tuolla ovat yritysten aitiopaikat, Leena näyttää ylintä lasiovin suljettavaa kerrosta.

Niistä on joka ainoa jo myyty, kalleimmat yli kahdella miljoonalla markalla. Oikealla puolella hallia on se osa katsomoa, josta jokainen jääkiekkohullu, jolla sattuu olemaan 20 000 markkaa rahaa taskussaan, on voinut ostaa itselleen oman nimikkotuolinsa. Niistä on vielä osa lunastamatta.

Ensimmäisessä kerroksessa on jääkiekkojoukkue Jokereiden uudet toimistotilat, jonne myös toimitusjohtaja Leena Harkimo saa uuden hienon huoneen. Paljon on jo valmista, paljon näyttää vielä keskeneräiseltä. Aikaa hallin avajaisiin on pari kuukautta.

Kaksi vuotta Leena ja Hjallis Harkimon perheessä on rakennettu uutta jäähallia sellaisella intensiteetillä, että arki on tahtonut jäädä jalkoihin. Kieltämättä uudesta hallista tulee komea. Yhtä kieltämättä se on ollut hullun hommaa, Hjallis Harkimon uskomaton voimainponnistus, ihan samaa sarjaa kuin hänen aikaisempi yksinpurjehduksena. Eikä sitäkään voi kieltää, että se on vienyt valtavasti henkisiä ja fyysisiä voimavaroja niin Hjallikselta kuin koko perheeltäkin, johon kuuluu myös ensi syksynä koulunsa aloittava Jolle.

– Tunnen tätä hallia kohtaan suurta rakkautta, en mustasukkaisuutta kaikista vastoinkäymisistä huolimatta, Leena Harkimo sanoo ympärilleen katsellen. Rakkautta siitä huolimatta, että useammin kuin kerran hän on ääneen kysynyt: Eikö tämä piina ikinä lopu?

– Ja koska Hjalliksen on niin vaikea tällä hetkellä keskittyä mihinkään arkiseen, päätimme, että on helpompaa asua tämähallin viimeistelyaika erillään. Hjallis meidän Sipoon kodissa ja minä Jollen kanssa täällä kaupungissa, kertoo Leena viime syksynä tehdystä ratkaisusta.

Leena vertaa hieman huvittuneena halliprojektia siihen kansan hyvin tuntemaan käsitykseen, että aika moni avioliitto repeytyy riekaleiksi silloin, kun rakennetaan sitä yhteistä omakotitaloa.

– Tässä on sentään rakennettu kokonainen 14 000 ihmisen jäähalli, Leena parahtaa. Ihmekös tuo, jos pinna on kireellä eikä luistin luista?

– Totta on että, meidän perheessä on pitkälle eletty Hjalliksen projektien mukaan, joihin minä olen parhaan kykyni mukaan pyrkinyt sopeutumaan.

Leena sanoo, että halliprojektin monet vaiheet, joihin on liittynyt myötä- ja vastatuulta, ovat kuitenkin väsyttäneet molemmat niin perusteellisesti, että kummastakaan ei ole ollut kunnolla toisen tukijaksi.

– Rajansa on kaikella, jossain vaiheessa sisään kasatut asiat pulpahtavat pintaan, ei sillekään mitään voi, Leena sanoo ja myöntää olevansa melko lahjakas nalkuttaja - toisin kuin Hjallis, joka mieluummin vetäytyy, eikä vastaa Leenan tappeluhaasteeseen.

Leena ei silti näe perhetilanteessaan mitään dramaattista, eikä hän ulospäinkään näytä mitenkään onnettomalta, päinvastoin

hän on hyväntuulinen, kaunis ja 180 sentin pituudessaan hyvin uljas näky.

– Tämä on nyt yksi vaihe avioliitossa, ja luultavasti tilanne muuttuu, kun halli on valmis. – Tulee vielä normaalinkin perhe-elämän aika. Sellainenkin aika on olemassa sitten kun niin halutaan, mutta toisaalta ihan tavallista perhe-elämää en kaipaakaan, Leena sanoo.

Leena sanoo, että muutamien kuukausien erillään asuminen on jo rauhoittanut perhe-elämää.

- Hjallis saa olla rauhassa omissa ajatuksissaan ja kiinni projektissaan, ilman arjen velvoitteita, eikä minunkaan tarvitse huolehtia toisen aikatauluista tai odotuksista.

– Tämä aika on myös opettanut enemmän ymmärtämään sitä, että avioliitossakin ihmiset tarvitsevat tilaa ympärilleen ja vapautta. Leena sanoo nauttivansa nyt omasta itsenäisyydestään, siitä että kaikki pieni stressi on poissa.

– Hjallis vai?

Leena purskahtaa nauruun ja myöntää että pienelle stressille voi antaa vaikkapa sellaisenkin nimen. Mutta totta on, että on mukavaa, kun ei tarvitse huolehtia toisen tuloista ja menoista, syömisistä.

– Voin olla kaupungilla ostoksilla ihan juuri niin kauan kuin hyvältä tuntuu, Leena sanoo.

Syksyllä Leena aloitti myös jumppatunnit, joilla hän käy kaksi kertaa viikossa. Se on uutta ihan omaa aikaa.

– Normaalisti rentoudun kyllä mielelläni kotona hyvän elokuvan ääressä. Tai sitten järjestelen komeroita, teen pikku hommia, joita on ihana tehdä kun niitä saa tehdä kaikessa rauhassa, omassa tahdissaan.

VIIKONLOPUT VIETETÄÄN YHDESSÄ

Käytännössä arki sujuu nyt niin, että Leena asuu Jollen kanssa viikot kaupungissa kahdestaan, viikonloppuisin perhe yleensä on yhdessä Sipoon maalaiskodissa.

– Jollea koskevat arkiset velvoitteet ovat minun niskoillani, mutta siinä suhteessa mikään ei ole muuttunut. Minä enimmäkseen olen tähänkin asti kuljettanut Jollen tarhaan, ja jääkiekkoharjoituksiin ja peleihin.

Ja jokainen jääkiekkoperhe tietää, miten paljon lapsen harrastus vaatii myös vanhemmilta, kuljetus- ja huoltojoukoilta.

– Yleensä harjoituksia on kaksi kertaa viikossa. Viikonloppuisin on pelejä. Äitiä tarvitaan vielä pukukopissa pukemaan päälle kaikki varusteet. Harjoitusten aikana yritän yleensä hoitaa kauppa-asiat, Leena kuvailee.

Mutta kaikesta vaivasta huolimatta Leena on sitä mieltä, että jääkiekko on Jollelle hyvä harrastus, niin kauan kuin hän itse niin haluaa.

– Se kasvattaa sosiaalisuuteen ja kasvattaa se itsetuntoakin. On päämääriä joita tavoitella. On kiva voittaa, mutta välillä täytyy käydä läpi myös pettymyksen tunteita.

– Kyllä meillä on jo Jollen kolmen kauden aikana puhuttu mahdollisesta lopettamisestakin, mutta Jolle on kuitenkin aina itse päätynyt jatkamaan. Siinä olen aika tiukka, että harjoituksista ei jäädä pois vain siksi että sattuu laiskottamaan. Muuten yritän pitää oman kunnianhimoni erossa Jollen harrastuksesta. Joskus törmää vanhempiin, jotka pelaavat itse innokkaammin kuin lapsensa.

Jollen suhteen suuria asioita on ensi syksynä alkava koulu Töölössä, jonne hän kävi äitinsä kanssa äskettäin ilmoittautumassa.

– Jolle on kouluunlähdöstä hyvin innostunut.

TYÖASIAT KOTIIN, KOTIASIAT TYÖHÖN

Vaikka Leenan arkeen Hjalliksen rinnalla on aina mahtunut elämää suurempia projekteja, Leena toteaa, ettei hän tunne uhranneensa omia halujaan projektien hyväksi.

– En ole vielä tähän mennessä törmännyt kriisiin itseni kanssa, sellaiseen, jossa pohtisin omia aikaansaannoksiani, tavoitteitani ja unelmiani. Tai sitten olen sitä tyyppiä, että kriisit eivät tule pintaan asti.

– Oikeastaan minulla ei koskaan ole ollutkaan mitään kummallisia haaveita, vaan asiat ovat aika luontevasti asettuneet omiin uomiinsa, tilaisuudet ovat tipahtaneet suoraan syliin.

Aikoinaan Leena elätti itsensä mallintöillä. Niin vielä kymmenen vuotta sitten, jolloin hän törmäsi tulevaan aviomieheensä. Kun Hjallis lähti maailmanympärimatkalleen kolmannen kerran - ja tällä kertaa miehistön kanssa - Leena opiskeli Liikemiesten kauppaopistossa. Yrittäjähenki on jo kotiperuja, Leenan vanhemmilla oli kuljetusliike.

– Minulla ei koskaan ole ollut mitään haavetta unelma-ammatista, enkä varsinkaan koskaan kuvitellut tulevani jääkiekkojoukkueen pomoksi, Leena sanoo.

Tuskinpa Hjalliskaan, jonka elementti tähän saakka oli ollut mieluummin sula kuin jäätynyt vesi. Mutta 1991 Hjallis osti Jokerit, jääkiekkojoukkueen, joka silloin oli Suomen yhdeksänneksi paras.

Samalla Leenasta tuli jääkiekkopomo.

– Jääkiekko ei sentään ollut minulle ihan tuntematon urheilulaji. Kotikaupungissani Porissa seurasin tiiviisti Ässien otteluita.

Leena sanoo pitävänsä kiekosta siksi, että se on vauhdikas laji. Jokereiden pomona Leena on astunut niin miehiseen maailmaan, että muistaa alkuaikoina erään valmentajan epäillen todenneen: kun laivassa on nainen, se laiva varmasti uppoaa.

Ei uponnut. Ensimmäisen kauden jälkeen Jokerit nousivat yhdeksänneltä sijalta ykkösiksi, pitkälti siksi, että Harkimoiden perhe halusi luoda joukkueelle mahdollisimman hyvät olosuhteet ja perheyrityksen patruunahengen.

– Halusimme antaa kasvot joukkueelle, Leena tähdentää.

Mutta sen verran tuon epäluuloisen valmentajan sanat Leenaa edelleenkin vaivaavat, että on yksi paikka, jonne hän naisena ei nenäänsä pistä.

– Se on pelaajien pukuhuone, niin pyhä paikka, että pysyn siitä kaukana, Leena nauraa.

Joskus joku lähinnä ulkomainen yhteyshenkilö saattaa kummastella naista jääkiekkojoukkueen pomona, mutta muuten asiaan suhtaudutaan hyvin luontevasti.

– Käytännössä työni on jatkuvaa päätöksentekoa ja varsinkin aluksi linjojen hakemista. Joudun pistämään nimeni moniin taloutta koskeviin papereihin, hoidan ulkomaisia yhteyksiä ja kirjeenvaihtoa. Mutta suuri osa työstä on normaalia toimistorutiinia, sanoo Leena työstään, jota hänen lisäkseen toimistossa tekee kuusi muuta ihmistä.

Hjallis on heistä yksi, vaikka hallihanke onkin vienyt hänen aikaansa niin, että vastuu Jokereista on yhä enemmän Leenalla.

– Avioparina samassa työpaikassa työskenteleminen ei välttämättä ole helppoa. Siinä käy niin että kotiasiat tulevat työhön ja työasiat kotiin, Leena toteaa.

HJALLIS PYRKII OHJAILEMAAN

– Lisäksi Hjallis painaa päälle ja pyrkii ohjailemaan päätöksentekoa ja totta on, että useimmiten hänen tahtonsa voittaa. Minusta viisas antaa periksi, sanoo Leena, mutta jatkaa samaan hengenvetoon että kyllä hänkin yrittää saada asioita sujumaan oman päänsä mukaan, se vain vaatii enemmän aikaa ja hienovaraisempia keinoja.

– Olen minä uuden hallinkin ratkaisuihin saanut ujutettua omia näkemyksiäni, Leena sanoo.

Uuden hallin merkityksen oman työnsä kannalta hän näkee siinä, että sen valmistumisen ja uusien tilojen jälkeen he pystyvät entistä paremmin palvelemaan asiakkaitaan. Uusi halli pystyy myös entistä paremmin siivittämään Jokereita menestykseen.

– Jokereiden kannalta tämä vuosi on ollut kieltämättä välivuosi, mutta tavoitteet ovat korkealla.

Ja taas tultiin halliin. Leena muistaa hyvin, kuinka he Hjalliksen kanssa istuivat Jokereiden toimistossa ja Hjallis tokaisi, että oman jääkiekkojoukkueen ostamisen jälkeen täytyy seuraavaksi hankkia joukkueelle oma jäähalli.

– Silloin naurettiin koko asialle. Mutta ei mennyt kauan, kun Hjallis tuli ja sanoi, että nyt hän tietää miten se tehdään.

Ja vaikka hymy on hyytynyt monta kertaa raskaan projektin aikana, Leena antaa täyden tunnustuksen ja ihailun miehelleen, joka teki haaveistaan Hartwall Areenan. Ja uskokaa tai älkää; Leenalla ja Hjalliksella ei ole uudessa jäähallissa edes nimikkotuoleja.

Artikkeli on ilmestynyt Me Naiset – lehdessä vuonna 1997.

Hanna-Maria ja Anssi ovat tehneet häiden jälkeen myös avioehdon.

Entinen MM-kilpauimari Hanna-Maria Seppälä, 33, on avioitunut pitkäaikaisen kumppaninsa, liikemies Anssi Hintsan, 56, kanssa. Hanna-Maria vahvistaa asian Me Naisille puhelimitse.

– Pitää paikkansa, olemme menneet vuoden alussa naimisiin, Hanna-Maria kertoo.

Sen enempää yksityiskohtia häistä Hanna-Maria ei halua paljastaa. Hän haluaa pitää häiden kokoon ja järjestämispaikkaan liittyvät asiat vain lähipiirinsä tiedossa.

Hanna-Marian ja Anssin avioitumisesta kertoi ensimmäisenä Seiska. Lehden maistraatilta saamien tietojen mukaan pariskunta on tehnyt häiden jälkeen avioehdon, joka on rekisteröity maistraattiin elokuun lopulla. Asia vahvistetaan maistraatista myös Me Naisille. Sopimuksen mukaan pariskunta asteli avioon tammikuun 31. päivä.

Pariskunta kihlautui vuonna 2016 Havajilla. He asuvat yhdessä Helsingissä.

Hanna-Marialla ja Anssilla on 23 vuotta ikäeroa. Vuonna 2016 Hanna-Maria kertoi Eeva-lehdelle, että hänen ja Anssin suhde aiheutti aikoinaan monenlaisia reaktioita.

– Ymmärrän, että suhteemme oli monelle yllätys. Itselleni asia on ollut alusta saakka aivan luonnollinen juttu, sillä mielestäni rakkaudessa ikäerolla ei ole merkitystä. Tärkeintä on se, mitä löytyy korvien välistä ja mitä tuntee sydämessään, Hanna-Maria kertoi haastattelussa.

Anssilla on viisi lasta edellisestä liitostaan. Hän on viime vuonna menehtyneen urheilu- ja F1-lääkäri Aki Hintsan veli.

Käyttäjä4631
Seuraa 
Liittynyt31.8.2016

Hanna-Maria Seppälä, 33, kertoo avioituneensa Anssi Hintsan, 56, kanssa: ”Olemme menneet vuoden alussa naimisiin”

Itselläni 25 vuotta nuorempi mies. Olen 57-vuotias nuorekas nainen. Olen ollut myös 10 vuotta itseäni 18 vuotta vanhemman miehen kanssa. Olin tuolloin 27 ja mies 45 kun tutustuimme. Oli mies parhaassa iässä ja tietysti hänen itsevarmuutensa iski. Valitettavasti vuosien saatossa hänestä tuli vanha ukko. Itse olin nainen parhaassa iässä. Ero tuli!
Lue kommentti
Anneliga

Hanna-Maria Seppälä, 33, kertoo avioituneensa Anssi Hintsan, 56, kanssa: ”Olemme menneet vuoden alussa naimisiin”

Mitä ihmeellistä tässä on. Jos naisella sattuu olemaan nuorenpi mies, pidetään sitä kummajaisena naista puumana, mutta kun miehellä on puolet nuorenpi vaimo, niin sehän onkin hyväksyttävää. Treffisivustot on täynnä ukonrahjuksia, joiden mielestä heillä on velvollisuus hakea nuorta, vaikka omat edelletykset ei ole edes itseä vanhenpaan.
Lue kommentti

Pyhimyksenä tunnettu Mikko Kuoppala, 36, ahdistuu tilanteissa, joissa ympärillä on paljon vieraita ihmisiä, joiden kanssa pitäisi small talkata.

Pyhimyksenä tunnettu Mikko Kuoppala, 36, oli varsinkin uransa alussa niin sisäänpäinkääntynyt, että räppäsi lavalla selkä yleisöön päin.

– Vaimokin on sanonut, että olen haastavin hänen tuntemistaan ihmisistä, mutta toisaalta minun kanssani ei ole kuulemma koskaan tylsää.

Mikko on yksi tämän syksyn Vain elämää -tähdistä. Ennen kuvausten alkamista uran alkuajoilta tutut tuntemukset ja jännitys nousivat pintaan.

– Ahdistus tai jännitys eivät liity enää esiintymiseen, vaan ennemmin uusiin sosiaalisiin tilanteisiin. Minulle isot tilaisuudet, joissa pitää moikkailla puolituntemattomia ihmisiä ja käyttäytyä tiettyjen sosiaalisten normien mukaisesti ovat ahdistavia, päivätyönään levy-yhtiön tuotantopäällikkönä työskentelevä Mikko selvittää.

Nuoruudessa ahdistuskohtaukset tuntuivat fyysisinä. Pahimmillaan Mikko pelkäsi saavansa sydänkohtauksen.

– Yritin rauhoittaa mieltä, mutta en saanut fyysisiä oireita kuriin.

Myöhemmin kivikasvoisuudesta ja introverttiydestä on tullut Pyhimyksen tavaramerkkejä. Mikko on pystynyt pysymään tinkimättömänä siinä, että hän pyrkii aina olemaan oma itsensä, vaikka ympäristö asettaisi paineita olla sosiaalinen ja hymyilevä.

– En ole lähtenyt tekemään kaupallista menestyäkseni, enkä esittelemään lavalla itseäni. Kerron tarinoita.

Mies arvelee, että introverttiydestä ei ole ollut läheisimmissä ihmissuhteissa haittaa.

– Olen hyvä ihmistuntija, ja tunnistan kyllä ihmiset, joiden kanssa voin olla oma itseni.

Millainen oli Mikon lapsuus helsinkiläisessä lähiössä? Miten Mikko selätti ahdistuksensa ja miten hän hallitsee sitä nykyään? Mitä Mikko ajattelee isyydestä? Lue Mikon haastattelu kokonaisuudessaan tämän linkin kautta. Voit lukea jutun myös Me Naisten uusimmasta numerosta 38/2018. Tuoreen digilehden voit lukea täältä.