Muusikko Lauri Ylönen, 31, eli pitkään venytettyä nuoruutta, mutta isäksi tulo pani aikuistumaan. Samalla meni korkki kiinni.

Kuva Susanna Kekkonen

Lauri Ylösen hahmon bongaa jo kaukaa, sillä miehen takkukampauksesta törröttää kolme isoa mustaa sulkaa. Poskilla on pieni parransänki, silmiä reunustavat tutut kajalrajaukset. Rokkari on piristänyt muutoin mustanpuhuvaa olemustaan vaaleanpunaraitaisilla lapasilla. Takin alta paljastuu Laurin oma luomus: puolikkaasta hupparista ja nippusiteistä värkätty pusero.

The Rasmus perustettiin jo seitsemäntoista vuotta sitten, mutta yhtyeen keulakuva Lauri ei näytä vanhentuneen päivääkään. Nyt Rasmus on pitänyt pari vuotta taukoa, sillä yhtyeen jäsenet ovat kukin tahoillaan muun muassa perustaneet perheet.

Tauon aikana Laurista alkoi tuntua, että hän tarvitsi jotain muutosta myös muualla kuin yksityiselämässään. Maaliskuun lopussa hän julkaisikin ensimmäisen soololevynsä. Kun Rasmuksen musiikkia voisi kuvailla melankoliseksi rockiksi, New World -soololevyn biisit ovat syntikkavoittoista poppia.
Mutta ei The Rasmustakaan ole kuopattu. Yhtye menee kesällä studioon ja syksyllä on luvassa jo keikkojakin.

Pitkä nuoruuteni

"Joskus tuntuu surulliselta, että lapsuus on ohi, vaikka minulla se kestikin harvinaisen pitkään, melkein kolmikymppiseksi. Bändi oli jämähdyttänyt elämäntyyliä, koska minun ei ollut tarvinnut elää normaalia aikuisuutta: valmistua opinnoista tai metsästää työpaikkaa.

Kun minusta pari vuotta sitten tuli isä, elämääni tuli uutta ryhtiä. Ennen saatoin valvoa aamuseitsemään, mutta nyt herään samaan aikaan leikkimään lapseni kanssa. Lopetin myös alkoholinkäytön. Tajusin, että on minun vastuullani hoitaa pojalleni yhtä hieno lapsuus kuin itsellänikin oli.

Kun synnyin, asuimme jäähallin vieressä Urheilukadulla. Olin muutaman vuoden, kun muutimme Suutarilaan Koillis-Helsinkiin. Suutarila oli turvallinen peruslähiö, jossa sai mennä ilman rajoituksia. Naapurustossa oli paljon samanikäisiä kavereita.
Äiti oli perhepäivähoitaja, isä valtion virkamies. Minä halusin pienenä kokiksi. Kun himaan tuli vieraita, leikin, että minulla on voileipäbaari. Tein menun ja valmistin leivät tilauksesta. Isällä oli kyllä skitta, ja hän oli nuorena haaveillut omasta yhtyeestä. Kun minä sitten perustin bändin, faija oli innoissaan aivan kuin se olisi ollut hänen juttunsa.

Minut pantiin viisivuotiaana kyselemättä pianotunneille. Hakkasin pianoa melkein kymmenen vuotta ennen kuin ymmärsin vaihtaa kitaraan. Musiikkiharrastus alkoi elää vasta, kun sain soittaa itselleni mieluisia kappaleita jonkun Chopinin sijasta. Ensimmäiseen sähkö­kitaraani jouduin kuitenkin itse säästämään rahat. Leikkasin sen takia kesän nurmikkoa. Vahvistimeen ei ollut enää varaa. Mutta sitten kun viimein sain jotakin, osasin myös arvostaa sitä.

Ensikosketukseni punkiin sain Oranssi ry:ssä. Muistan, miten minua jännitti mennä sinne, arastelin talonvaltaajien maineen saanutta porukkaa. Oranssiin kertyi kuitenkin Helsingin lähiöistä se samanhenkinen aines. Tuntui hyvältä kuulua jengiin, jolla oli samanlainen maailmankatsomus. Olin vuosia mukana järjestön toiminnassa, työskentelin kahvilassa ja siivosin reppumatkalaisten yömajaa. Oranssin klubilla Rasmuskin aikoinaan soitti ekat viisi keikkaansa.

Suvun musta lammas

Olen vähän huono pitämään yllä ihmissuhteita. Pieneen elämääni mahtuu kerrallaan vain muutama tärkeä ihminen, joille haluan antaa sataprosenttisesti kaikkeni. Siksi minusta voi helposti saada tylyn vaikutelman. Kapasiteettini ei vain riitä enempään.

The Rasmus on ollut kasassa 17 vuotta. Olen tuntenut basistimme Eero Heinosen peruskoulun kolmannelta. Hänen kanssaan minulla oli ensimmäiset bändikokeilunikin. Treenasimme koulun pommisuojassa ja vedimme opettajan ehdotuksesta Dingoa ja Alice Cooperia. Kitaristi Pauli Rantasalmi tuli mukaan yläasteella.

Vuosien varrella ystävyys bändin jätkien kanssa on vain tiivistynyt. Nyt olemme kuitenkin uuden tilanteen edessä, sillä Eero asuu nykyään Italiassa ja Pauli Singaporessa. Toivon, että jätkien kanssa olemme jo niin hyviä frendejä, ettei ystävyyttä tarvitse hoitaa, vaan että nähdessämme juttu vain jatkuu siitä, mihin se viimeksi jäi.

Lopetin koulun lukion ensimmäisen luokan jälkeen. Minulla oli aina ollut lähes ysin keskiarvo, mutta halusin keskittyä täysillä musiikin tekemiseen. Vanhempani ovat aina tukeneet minua, mutta kyllä he silloin kysyivät, olenko nyt ihan varma. Isosiskoni on korkeasti koulutettu, ja tunsin pitkään joulupöydässä olevani suvun musta lammas.

Minulla oli kuitenkin – ja on vieläkin – sellainen kutina, että jotain hyvää tapahtuu vielä, jotain isoja juttuja on tulossa. Olen luottanut siihen sokeasti, vaikka on ollut aikoja, jolloin bändi on ollut hajoamispisteessä ja sossun luukullakin on pitänyt käydä.

Kolmannen levymme jälkeen, juuri ison breikkauksen kynnyksellä, kukaan Suomessa ei uskonut meihin. Levy-yhtiössä käskettiin vaihtaa kieli suomeksi. Sanoimme 'öö, fuck you, tää juttu on enkuksi', ja vaihdoimme ruotsalaiselle levy-yhtiölle. Ruotsalaiset ovat niin paljon pidemmällä musiikin viennissä: heillä on enemmän röyhkeyttä ja villejä ideoita. Kerrankin vain otimme skitat ja ryntäsimme yllätyskeikalle amerikkalaisen levy-yhtiöpomon hotellihuoneeseen.

Rasmus on nyt kiertänyt 53 maassa. Vanhempani voivat valkata kiertueen varrelta jonkin kivan kaupungin, jossa he eivät ole ennen käyneet, ja tulla sinne katsomaan keikkaa. Enää ei mummokaan kysele, milloin kirjahyllyn päälle tulee minunkin ylioppilaskuvani.

Vähän suhteita

Kerran kun palasin keikkareissulta, kotiovellani odotti nuori puolalaistyttö isänsä kanssa. Isä kuvasi videokameralla, kun tyttö pyysi nimmarin ja halusi halata. Myös lattareissa ihmiset tulevat usein tosi lähelle ja haluavat kosketella. Aina on joku räpeltämässä tukkaani.

Nuo eivät ole ehkä niitä mukavimpia fanikohtaamisia, mutta pakkohan se on myöntää, että bändi perustetaan myös siksi, että saataisiin huomiota ja hyväksyntää. Tyttöjen ihailu teki hyvää nuoren miehen itsetunnolle, varsinkin kun en koskaan ollut se koulun futistähti.

Minulla on silti ollut vähän suhteita. Saatan vaikuttaa sosiaaliselta, mutta oikeasti olen ujo ja päästän lähelleni hitaasti. En tiedä, onko minulla yhtään ihmistä, joka tietäisi kaikki asiani. Jotain on aina hyvä pitää itselläänkin.

Viihdyn seurassa, jos saan pysytellä tarkkailijana. Kun kiertueella saavumme uuteen esiintymispaikkaan, etsin aina korkeimman kohdan ja vetäydyn sinne soittelemaan ja katsomaan, kun crew kasaa kamoja.

Meillä on aika kiltin bändin maine, mutta tiedä nyt siitä sitten. Jos me joskus olemme pitäneet tipattoman kiertueen, se on saanut vähän liian suuret mittasuhteet. Kaikenlaista on ollut maailmalla tarjolla, mutta perusviinassa on pysytty. Minulla on ollut aina kammo huumeita kohtaan. Olen niin herkkä, etten tarvitse mitään huumaavia aineita erottelemaan tai korostamaan tunteitani. Vieläkin tuntuu, että jokin kahden vuoden takainen juopottelukerta painaa.

Leikkisä isä

En olisi ollut valmis isäksi yhtään aiemmin. Vietin vielä joku vuosi sitten aika itsekästä elämää ja halusin kokeilla kaikenlaista. Nyt ei ole jäänyt katkeruutta, että jotain olisi jäänyt kokematta. Pari viime vuotta ovat olleet minulle henkistä ja fyysistä puhdistautumista. Olen elänyt hyvää elämää ja nautiskellut tästä uudelleensyntymästä.

Lapsen saatuani olin pari vuotta tekemättä oikeastaan mitään. Se oli tietoinen valinta. Vasta nyt tuntuu, että työ ja perhe mahtuvat jälleen samaan kuvioon.

Minusta on tullut minimalisti; tykkään perusjutuista ihan sellaisenaan. Minusta on hienoa mennä jäälle kävelemään tai ihmetellä poikani kanssa käpyä: miten siitä onkin voinut tulla tuollainen? Kun laitan ruokaa, on ihanaa syödä vaikkapa vain kukkakaalia eikä pilata sitä kastikkeilla.

Harrastin nuorena taekwondoa ja muistan, miten olin niin hyvässä kunnossa, että tunsin hallitsevani jokaisen ihokarvankin. Sen tunteen haluaisin kokea vielä uudestaan. Kai nämä fiilikset liittyvät jonkinlaiseen kolmenkympin kriisin.

Olen leikkisä isä, ja itsekin vielä aika lapsellinen. Hiljattain näin vanhan koulufrendini rautakaupassa. Hän oli hakemassa työkaluja duuniinsa, mutta minä etsin tarvikkeita musavideoni avaruuspukuun… Hiuksissani olevat sulat olen ostanut askartelukaupasta. Sinooperista voi löytää kaikenlaista muutakin mahtavaa, kuten nukenpäitä. Aika usein saan kuulla frendeiltä: 'Lauri, miten sä jaksat?'

Tyyliesikuvani on Björk. Yritin kerran muuttaa tyyliäni aikuisemmaksi, ostin ylikalliita miespaitoja ja valkoiset kengät kuten Kentin laulajalla. Näytin hölmöltä ja tajusin, että olen varmaan noin 30 senttiä lyhyempikin kuin se Kentin jätkä.

Soololevykin syntyi halusta leikkiä. Rasmuksesta on kasvanut niin iso bändi, instituutio, ettei sen kanssa voinut enää tehdä kokeiluja. Levyntekoprosessikin oli muuttunut hirvittävän hitaaksi, on oma studio, helvetin kallis leikkikenttä täynnä arvokkaita leluja. Soololevyn biisit syntyivät syntikalla ja kotitietokoneella. Tarjosin demoja ensin Rasmukselle. 'Pitääkö tässä nyt lähteä tanssitunneille?' oli jätkien kommentti.

Rasmus on edelleen maailman mahtavin työpaikka eikä sitä konseptia kannata lähteä muuttamaan. Haluan kuitenkin tehdä musiikkia myös taiteilijameiningillä. Sooloprojektissa kaikki on ollut jotenkin mahtavan kotikutoista, ihan niin kuin joskus bändin alkutaipaleella. Heavy-musavideonkin rakensimme ohjaajan kanssa kahdestaan aina lavasteista lähtien.

Kaikessa ei tarvitse olla paras. Kaikenlaista uutta voi rohkeasti kokeilla ilman, että on aina pakko menestyä. Sen haluaisin opettaa pojallenikin.


Lauri Ylönen

  • Syntynyt 23.4.1979 Helsingissä.
  • The Rasmus -yhtyeen solisti ja keulakuva.
  • Julkaisi sooloalbumin New World maaliskuun lopussa.
  • Laurin avopuoliso on PMMP-yhtyeen Paula Vesala. Parilla onvuonna 2008 syntynyt Julius-poika.
  • Harrasti nuorempana skeittausta.
  • Nykyään Lauri on innokas kotikokki, joka katsoo televisiosta vain kokkiohjelmia.
  • The Rasmus on yksi menestyneimmistä suomalaisyhtyeistä maailmalla ja Lauri parhaiten tienaavia suomalaismuusikoita.

Suomalaiset miehet kunniaan!

Räppäri Jare Tiihonen ja Star Wars -elokuvien Chewbaccaa esittävä näyttelijä Joonas Suotamo ovat saaneet viime päivinä ylistävää huomiota kansainvälisissä medioissa.

Viikonloppuna huippusuosittu Bright Side -verkkosivusto listasi jutussaan maita, joissa miehiä on enemmän kuin naisia. Jutun tilastoja väritettiin kuvilla kunkin maan ”unelmamiehistä”. Suomen kohdassa havainnollistavaksi esimerkiksi oli nostettu kuka muu muka kuin Cheek!

Joonas Suotamo saa hehkutusta sen sijaan Hello Giggles -sivustolta, jonka mukaan ”meidän on aika puhua siitä faktasta, että Chewbaccaa näyttelee hyvin viehättävä mies.” Eli siis ihana Joonas!

Me suomalaiset naiset olemme tietenkin jo pitkään tienneet, että kyllä Suomessa riittää upeita miehiä – jotka ovat kaiken lisäksi paljon muutakin kuin pelkkää silmänruokaa. Kysyimme naisilta, ketkä suomalaiset julkisuudesta tutut miehet pitäisi seuraavaksi noteerata ulkomaisissa medioissa.

Kokosimme vastaukset listaksi perusteluiden kera:

1. Näyttelijä Pekka Strang

”Hän on uskomattoman karismaattinen.”

2. Poliitikko Erkki Tuomioja

”Hänellä on hyvin viehättävä olemus. Jotenkin sympaattinen – ja tietenkin älykäs.”

3. Näyttelijä Eero Ritala

”Hyväntuulinen, rauhallinen ja aina mainio Eero on juuri sellainen tyyppi, jonka kanssa haluaisi herätä samasta sängystä. Ihan vaikka vain kavereina.”

4. Koripalloilija Lauri Markkanen

”Hän on niin pitkä ja arvostaa äidin lihapullia.”

5. Poliitikko Jani Toivola

”Hän näkee maailman niin avarakatseisesti ja jaksaa perustella asioita pitkäjänteisesti. Lisäksi hän puhuu omista haastaistaan avoimesti niin, että se kannustaa muitakin avautumaan. Ja onhan hän aina pirun tyylikäs.”

6. Näyttelijä Martti Suosalo

”Ihana! Haluaisin, että Martti ja Virpi Suutari adoptoisivat minut.”

7. Kirjailija Tuomas Kyrö

”Niin rehellinen ja hauska tyyppi, että huh huh.”

8. Tennistähti Jarkko Nieminen

”Älykkään ja sympaattisen oloinen tyyppi, joka vaikuttaa siltä, että hän jaksaa aina kuunnella ja keskustella.”

9. Liikemies Jari Sarasvuo

”No onhan hän nyt kovin ihana, kun hän haluaa aina keskustella kaikesta.”

10. Näyttelijä Lauri Tilkanen

”Perinteisellä tavalla viehättävä. Sellainen sympaattinen nappisilmä.”

11. Laulaja Pete Parkkonen

”Perusteluksi riittänee: Kohta sataa.”

12. Kirjailija ja psykiatri Claes Andersson

”Hän on niin viisas, että oksat pois.”

13. Näyttelijä Tommi Korpela

”The one and only! Tommilla on lempeä, kiva ja rauhallinen rytmi olla ja puhua. Hän ei nöyristele, mutta ei kuitenkaan ole myöskään koppava.”

14. Koomikko Antti Holma

”Absoluuttisesti maailman hauskin mies.”

15. Jääkiekkoilija Patrik Laine

”Niin suoraselkäinen, peritamperelainen mies, että häntä ei voi kuin rakastaa.”

Ida Paul ja Kalle Lindroth ovat Emma Gaalassa ehdolla vuoden tulokkaaksi. 

Duona esiintyvän Ida Paulin ja Kalle Lindrothin työtilanne ei ole tavanomaisin, sillä Ida Paul opiskelee toista vuotta maailman parhaaksi rankatussa Harvardin yliopistossa.

”Jenkeissä keskityn kouluun ja teen kappaleita.”

– Lensin yöllä juuri takaisin Suomeen. Teemme töitä periodeissa. Suomessa teemme keikkoja ja musajuttuja. Kun olen Jenkeissä keskityn kouluun ja teen kappaleita, Ida Paul kertoi tänään Emma-ehdokkaiden julkistustilaisuudessa.

Ida Paulin äiti on suomalainen ja isä yhdysvaltalainen. Lapsena hän on asunut Amerikassa lyhyen aikaa, jolloin haave amerikkalaisessa yliopistossa opiskelusta lujittui. 

Hakuprosessi Harvardiin kesti puoli vuotta, jonka aikana Ida Paul keräsi suosituksia opettajilta ja kollegoilta, kirjoitti esseitä ja teki SAT-pääsykokeen. Ida Paul teki jo tuolloin, 19-vuotiaana, kappaleita Warnerin artisteille.

– Toki arvosanat pitää olla kouluun riittävän hyvät, mutta pitää olla lisäksi joku asia, jossa on ihan huippu. Minulla se oli tämä musajuttu, joka on yhä minulle numero yksi.

”Kaikki eivät ole tiedehörhöjä”

Harvardissa Ida Paul ei ole vielä päättänyt pääainettaan, mutta on opiskellut yhteiskuntatieteitä, naistutkimusta sekä sivuaineina tanssia ja teatteria. Hän asuu kampuksella asuntolassa.

”Koulu on ihan oma ekosysteeminsä.”

– On kivaa, kun parhaat kaverit asuvat ihan naapurissa. Koulu on ihan oma ekosysteeminsä, kaikki tarvittava on kävelymatkan päässä. 

– Vaikka koulussa on lahjakkaita ihmisiä, ei kaikki todellakaan ole mitään tiedehörhöjä, jotka ovat hautautuneet laboratorioon. Sinne haetaan joka vuosi entistä monipuolisempi vuosiluokka opiskelijoita.

Harvardiin pääsy ei jää rahasta kiinni

Lukuvuosimaksu Harvardissa on yli 50 000 dollaria eli yli 42 000 euroa. Ida Paul painottaa, että Harvard kuuluu need blind -haun piiriin, jossa maksut räätälöidään opiskelijalle maksukyvyn mukaan. Loput maksusta kuitataan lahjoituksilla, joita yliopisto on saanut.

– Tiedän opiskelijoita, jotka eivät maksa opiskelusta mitään. Jotkut käyvät opintojen ohella töissä. Kenelläkään ei jää pääsy rahoituksesta kiinni.

”Musa on ainut pysyvä asia mun elämässä.”

Ida Paulilla on tällä hetkellä koti Suomessa ja Amerikassa, mutta hän uskoo panostavansa tulevaisuudessa eniten musiikkiin. Ida Paulin ja Kalle Lindrothin ensimmäinen albumi julkaistaan helmikuussa.

– Musa on ainut muuttumaton, pysyvä asia mun elämässä. Vaikka elämä ja vaatimuksen Harvadissa ovat joskus stressaavia, se varmasti kannattaa. Mitä enemmän koen, sitä enemmän minulla on myös lauluihin kirjoitettavaa.