Lauri Tähkä oli eronsa jälkeen täysin pirstaleina, mutta nyt hän uskaltaa jo avautua. – Rakkaus on ihanaa, mutta sillä on myös Golgatansa.

Mitä rakkauteen tulee, laulaja Lauri Tähkä, 39, on ristiriitojen mies. Lauluissaan hän avaa sydämensä ja haaveilee jalat alta vievästä rakkaudesta, mutta oikeassa arjessaan mies ei elä niin.

– Taiteen tekemisessä kuuntelen intuitiotani rohkeammin kuin tosielämässä. Arjessa järkeilen enkä voi olla se haave-elämäni äkkirakastuva mies. Julkinen työ on tehnyt minusta epäilevän, vaikka tahtoisin elää tulisesti rakastaen. Rakkaudessa en ole mikään köpöttelijä, Lauri kuvailee.

Laurin uusi Hurmaan-levy käsittelee edeltäjänsä tapaan yksinomaan rakkautta. Sävy on kuitenkin valoisampi kuin parin vuoden takaisessa Poltteessa.

– Polte syntyi aikaan, jolloin henkilökohtainen elämäni oli täysin pirstaleina. Uusissa lauluissa kuuluu kuitenkin kasvaminen ja nouseminen. Aika parantaa, ja olen pohtinut tapahtunutta paljon. Ajattelen, ettei tässä iässä ole enää mitään hävettävää ja siksi avaudun isoistakin asioistani lauluissani.

Lauri on aina laulanut rakkaudesta siitä syystä, ettei häntä kiinnosta laulaa muustakaan. Hänestä se on haastava aihe ja ihmiselon tärkeimpiä asioita.

– Olen kokenut rakkaudessa kaikenlaisia tuntemuksia ja tiedän siitä aika hemmetin paljon. Kaikki tahtovat olla rakastettuja ja rakastaa. Jos rakkaus on vinksallaan, mistään ei oikein tule mitään. Olen pohtinut rakkautta paljon, ja minulla on siitä kerrottavaa. Rakkaus yksinkertaisesti kiehtoo.

Uuden levyn avaus kertoo tulipunaisesta huumasta, mutta Lauri on elänyt myös ne rakkauden mustat sävyt.

– Rakkaudessa on monta solmukohtaa, joista ei uskalleta puhua suhteen sisällä. Halusin Puolikas-kappaleessa lyödä pöytään myös uusioperheen tai kakkoskierroksen suuret kulmat, jotka ovat monelle muullekin tuttuja. Rakkaus on ihanaa, mutta sillä on myös Golgatansa, Lauri sanoo.

Laurin sydän on särkynyt monta kertaa, eikä silloin ole auttanut kuin itkeä itkut pois, pohtia ja mennä itseensä.

– Nukun paljon ja liikun metsässä. Käyn kriisini läpi yksin, en osaa tukeutua muihin, se on ollut selviytymiskeinoni jo pennusta asti. Joskus ihailen naisia heidän tavassaan verkostoitua vastoinkäymisten keskellä. Omalla kohdallani ero oli elämäni kovin kriisi, mutta tiedän nyt, että kaikesta selviää. Perheeni on yhtä tärkeässä osassa, ja tiedän, että tänä päivänä meillä kaikilla on hyvä olla.

Voiko rakkautta olla ilman seksiä? Millaisiin ihmisiin rakastut? Muun muassa näihin kysymyksiin Lauri vastaa haastattelussa, jonka voit lukea Me Naisten numerosta 40/2013. Osta lehti iPadillesi täältä.

Lue myös:

Lauri Tähkä piirsi terveiset rakkaalleen

Lauri Tähkä: "Seksi on yliarvostettua"

Näin syntyi Me Naisten Lauri Tähkä -kansi

”Leimautumista en pelkää. Olen ollut aina kapinallinen raja-aitojen kaataja”, Katariina kertoo Ilta-Sanomille.

Kirjailija Katariina Souri, 49, sai vuosi sitten psykiatrilta diagnoosiksi persoonallisuushäiriön ja kaksisuuntaisen mielialahäiriön. Hän kertoi asiasta ensimmäisen kerran viime viikon lopulla Instagramissa julkaisemassaan kuvassa, jossa kuvaillaan hänen tulevaa omaelämäkerrallista Sarana – tunnustuksia taitekohdassa -kirjaansa.

Kirjan kuvauksessa kerrotaan, että Katariina järkyttyi diagnoosia ja esimerkiksi sitä, miten psyykelääke vaikuttaa häneen

Katariina kertoo tilanteestaan myös Ilta-Sanomien haastattelussa.

– Ajattelin että hetkinen, mitä tapahtuu luovuudelleni, Katariina kertoo IS:lle.

Kirjaa kuvailevassa otteessa kerrotaan, että Katariina mietti diagnoosin saatuaan uskaltaako alkaa syödä lääkkeitä ja mitä jos diagnoosi onkin väärä. Iltalehdelle Katariina kertoo, ettei alkanut syödä lääkkeitä, vaikka saikin kaksi eri reseptiä. Sen takia hän ei myöskään päässyt terapiaan.

– Ymmärrän, että jotkut tarvitsevat lääkitystä. Itse en sitä koe tarvitsevani, koska en esimerkiksi ole milloinkaan ollut psykoosissa tai itsetuhoinen.

”Mitä vanhemmaksi tulen, sen vähemmän mietin, mitä muut ajattelevat.”

Katariinalla on aiemmin todettu kaksisuuntainen mielialahäiriö, ja hän on kertonut avoimesti myös kokemistaan paniikkihäiriöistä. Kirjassa hän kertoo myös ongelmistaan alkoholin kanssa. Kirjailija ei pelkää leimautumista mielenterveyspotilaaksi.

– Leimautumista en pelkää. Olen ollut aina kapinallinen raja-aitojen kaataja. Mitä vanhemmaksi tulen, sen vähemmän mietin, mitä muut ajattelevat, hän kertoo IS:lle.

Mt-hoitaja

Katariina Souri järkyttyi psykiatrin diagnoosista – kertoo IL:lle kieltäytyneensä lääkityksestä

Terapiaan pääsee, vaikka kieltäytyisi lääkkeistä. MUTTA, Kelan korvausta ei saa silloin. Terapiatunti maksaa noin 70-120,-/h. Joten jos varaa on ja apua ajattelee saavansa, niin kannattaa miettiä kokonaan itse maksettavan terapian vaihtoehtoa. Paniikkihäiriö ei ole osa kaksisuuntaista. Tiukan tulkinnan mukaan paniikkihäiriö ei edes ole mielenterveysongelma/-häiriö/-sairaus, vaan tilapäinen ahdistuskohtaus.
Lue kommentti

Timon ja hänen puolisonsa Maikin ensimmäinen yhteinen lapsi on poika. 

Timo Lavikaisen, 43, perheessä eletään jännittäviä aikoja.

Timo valmistautuu parhaillaan Putoukseen ja kuvaa sketsejä tammikuussa alkavaa ohjelmaa varten. Samaan aikaan on puhelimen oltava lähettyvillä, sillä Timon puolison Maikin laskettu aika on näillä hetkillä.

– Sitä ei tiedä, jos lähtö tulee tänään vaikka kesken näytöksen, Timo totesi, kun hän saapui 95-elokuvan kutsuvierasensi-iltaan Espoon kulttuurikeskukseen.

Timolla on niin sanotun ”tavallisen kansalaisen rooli” kaikkien aikojen suurimmassa suomalaisessa jääkiekkoelokuvassa. Elokuvaan liittyy jo nyt muitakin tärkeitä muistoja, Timo kertoo.

”Sitä ei tiedä, jos lähtö tulee tänään vaikka kesken näytöksen.”

– Kun minulla oli tässä viimeinen kuvauspäivä, vaimo teki positiivisen raskaustestin. Jouluvauvaa meille odotetaan.

Timolla on parikymppinen tytär, ja Maikilla on 10-vuotias tytär. Pian syntyvä lapsi on parin ensimmäinen yhteinen. Näyttelijä kertoo, että hartaasti odotettu vauva on poika.

– Meillä ehti olla useampi, kolme keskenmenoa ja sitten lopulta tärppäsi näin. Ne olivat kovia paikkoja.

Timo luottaa, että vauvan hoito palailee mieleen vanhasta muistista.

– Suhtaudun luottavaisesti. Uskon, että kasvattajana olen rennompi, kun kaikki ei ole ihan uutta.