Laulaja Laura Voutilaiselle hyvä elämä merkitsee nykyään mielenrauhaa. Eroaikeetkin on haudattu.

Laura Voutilainen, 35, istuu kippurassa korkealla jakkaralla ja esittelee käsi­varsiaan, joissa on sini­punaisia hiertymiä ja mustelmia. Jaloissa näkyy vielä lisää ruhjeita. Ne ovat jälkiä liina-akrobatiaharjoituksista, joissa Laura on kärvistellyt edelliset neljä päivää. Puolen vuoden treenitauon jälkeen Lauralla on kiire viilata akrobatia­taitonsa parhaaseen terään, sillä sovittu esiintyminen odottaa kotiseudulla Heinolassa aivan lähipäivinä.

Laura on lihaksikkaassa ja jäntevässä kunnossa. Mustelmat ovat herkkinä, mutta hän nypertää niitä melkein
yl­peänä. Lauralle on tyypillistä ajaa itsensä tällaisiin rääkkeihin. Akrobatia­innostuskin heräsi aikoinaan Ylen tv-ohjelmassa Sirkus.

Lauran asenteeseen sopii, että elämässä pitää olla vähän Vaahteramäen Eemeliä.

– Ihminen ei opi mitään uutta, jos ei välillä mene päistikkaa. On ihan ookoo, vaikka vähän sattuu, kunhan ei mene rikki, hän tuumii.

Katse tulevassa

Samaa ajatusta Laura on soveltanut oikeastaan koko elämäänsä, niin työhön kuin ihmissuhteisiin. Uuden oivaltaminen ja jatkuva kasvu ovat ohjanneet häntä kaikissa aikuisiän valinnoissa. Kehitystä ja muutosta hän kaipasi silloinkin, kun 11 vuotta kestänyt avioliitto Juha Heikkilän kanssa tuntui tulleen päätepisteeseensä.

Laura ja Juha tiedottivat eroaikeistaan viime vuoden kesällä toimitettuaan erohakemuksen ensimmäisen vaiheen maistraattiin. Pariskunta jatkoi silti asumista yhteisessä kodissaan Heinolassa poikiensa Leevin, 13, ja Veetin, 9, kanssa.

Nyt vuosi myöhemmin suunnitelma on peruttu ja hakemuksen toinen vaihe on yhä täyttämättä.

– En koe, että päätimme tai tiedotimme erosta hätiköiden. Halusin kertoa siitä ensimmäisenä itse ennen kuin spekulointi ja huhumylly olisivat lähteneet liikkeelle. Nyt kuitenkin tilanne eron osalta on ohi, ja se on hyvä.

Tällä hetkellä Laura keskittyy toivomaan tulevaisuudelta parasta. Pariskunnan yhteistyö jatkuu entiseen malliin: Juha jatkaa Lauran managerina ja tien päällä osana bändiä.

– Ei näistä tilanteista ole valmiita lauseita sanottaviksi. Suhde on jatkuva ja muuttuva prosessi. Ihan kuten muu elämä, ihmissuhdekaan ei voi olla tasaista puurtamista. Myös siinä on tapahduttava kehitystä, ja sellaisella tiellä olemme. En sano, että arki on nyt yhtä pilven­hattaraa, mutta tunnen, että suhteemme on kehittynyt parempaan päin.

Laura Voutilainen

- 17.5.1975 syntynyt laulaja, siviilinimeltään Laura Heikkilä. Asuu Heinolassa miehensä ja poikiensa kanssa.
- Julkaisee lokakuussa kokoelmalevyn, jolta poimittu sinkku Rakkauden soturi nousi paikallis­radioiden lista­ykköseksi. Esiintyy Tanssii tähtien kanssa -ohjelmassa 19.9. alkaen.
- Sai Iskelmä-Finlandian 2010. Myi tuplaplatinaa jo toisella albumillaan vuonna 1996.
- Harrastaa liikuntaa, kirjoittamista ja itsetutkiskelua.

Daniel Craig ja Rachel Weisz kertovat odottavansa ensimmäistä yhteistä lastaan.

Viimein on selvinnyt, mitä Daniel Craig, 50, alkaa tehdä James Bond -uransa jälkeen. Näyttelijä on kertonut, että seuraava 007-leffa jää todennäköisesti hänen viimeisekseen salaisena agenttina.

Sen jälkeen pyssyhommat jäävät vähemmälle, ja mies katoaa vauvakuplaan!

No vitsi vitsi, eiköhän Craigia yhä nähdä myös valkokankaalla. Hänen näyttelijävaimonsa Rachel Weisz, 48, on kuitenkin kertonut The New York Timesille, että pari odottaa ensimmäistä yhteistä lastaan. Weiszin paljastus antaa ymmärtää, että molemmat ovat uutisesta varsin haltioissaan.

– Vatsani alkaa näkyä pian. Daniel ja minä olemme niin onnellisia. Meille tulee pieni ihminen. Emme malta odottaa, että tapaamme hänet. Kaikki on niin mystistä, Weisz hehkutti onneaan haastattelussa.

Rachel Weiszilla on 11-vuotias poika Henry edellisestä liitostaan ohjaaja Darren Aronofskyn kanssa. Daniel Craigin Ella-tytär suhteesta näyttelijä Fiona Loudonin kanssa on jo 25-vuotias. Weisz ja Craig ovat olleet naimisissa seitsemän vuotta.

Maaret Kallio on nelilapsisesta perheestä. Kuva: Satu Kemppainen
Maaret Kallio on nelilapsisesta perheestä. Kuva: Satu Kemppainen

”Olihan se karmeaa tulla pikkusiskona perässä keskinkertaisin paperein, kun toinen oli kirjoittanut jotain 15 ällää”, Maaret Kallio muistelee kouluaikojaan Kodin Kuvalehdessä.

Psykoterapeutti ja tietokirjailija Maaret Kallio kertoo Kodin Kuvalehdessä, ettei ollut koululaisena mikään kympin oppilas. Toisin oli hänen isoveljensä Jarno Limnéllin laita. Jarno on kyberturvallisuuden professori Aalto-yliopistossa, sotatieteiden tohtori, valtiotieteiden maisteri ja upseeri. 

Maaretin ja Jarnon lapsuudenperheessä oli neljä sisarusta, joista Jarno on vanhin ja Maaret toiseksi vanhin. He kertovat jutussa, että Jarno nosti keskiarvonsa kymppiin lukion alussa. Maaret keskittyi koulun sijaan kavereihin ja teatteriharrastukseen.

– Toisaalta tunsin myös huonommuutta ja kateutta. Olihan se karmeaa tulla pikkusiskona perässä keskinkertaisin paperein, kun toinen oli kirjoittanut jotain 15 ällää. Kun sain kutosia matematiikan kokeista, vanhempani lohduttivat, että heilläkin on huono matikkapää, Maaret toteaa jutussa.

Sisarukset kertovat jutussa olevansa erilaisia, mutta läheisiä. Lempeydestään tunnettu Maaret kertoo, että Jarno on aina ollut suorittaja.

– Jarno oli itseään kohtaan armoton jo lapsena. Muistan yhdet hiihtokisat, joissa hän hiihti niin kovaa, että oksensi maalissa. 

”Minulla on sellainen periaate, että yritän unohtaa ikävät ajatukset.”

Jarno puolestaan kertoo Kodin Kuvalehdessä, että Maaretista on ollut hänelle tukea ja apua esimerkiksi avioeron jälkeen. Psykoterapeutilla ja kyberturvallisuuden professorilla on kylläkin hyvin erilaiset käsitykset siitä, miten tunteita käsitellään.

– Minulla on sellainen periaate, että yritän unohtaa ikävät ajatukset. En käsittele niitä vaan laitan aivoissani niiden päälle rastin ja jätän ne sinne, Jarno toteaa. 

Maaretin mukaan vaikeat asiat pitää avata, jakaa ja selittää. Kuten kaikki psykoterapeutit, hänkin on käsitellyt lapsuuttaan terapiassa. Maaret on aiemmin kertonut, että lapsuudenperhe oli puuhakas ja tavallinen.