Hyppy puoli­taiteilija­elämää viettäneestä toimittaja-juontajasta kunnan virkamieheksi on ollut mielenkiintoinen. "Huomaan, että minulla on ollut ikävä televisioon. Olen sielultani ehkä enemmin esiintyjä kuin virkamies."
Hyppy puoli­taiteilija­elämää viettäneestä toimittaja-juontajasta kunnan virkamieheksi on ollut mielenkiintoinen. "Huomaan, että minulla on ollut ikävä televisioon. Olen sielultani ehkä enemmin esiintyjä kuin virkamies."

Laura Ruohola palasi pikahälytyksellä televisioon ja nautti joka hetkestä. Sinkkunainen on aina voinut tehdä nopeita päätöksiä ja lähteä töihin vaikka toiselle puolelle maata. – Yksin elävä, lapseton nainen on yhä kummajainen. Elämäni nyt on mennyt näin.

"Mmm, hyvää", Laura Ruohola, 43, huokaa hörpättyään kahvistaan Katajanokalla sijaitsevassa Johan & Nyströmissä. Helsinkiläiset trendikahvilat ovat olleet viime aikoina harvinaista herkkua, sillä Laura on asunut reilun vuoden kahdentoistatuhannen asukkaan Kalajoella Pohjois-Pohjanmaalla.

Tosin viimeiset puolitoista viikkoa hän on viettanyt tiiviisti Helsingissä saatuaan pikahälytyksen Ylen Sotši-juontajaksi sairauslomalle jääneen Tapio Suomisen tilalle. Miettimis­aikaa hän sai vain sen verran, että ehti kysyä työnantajaltaan luvan. Seuraavana päivänä hän jo istui studiossa.

– Jos olisin tiennyt yhtään aiemmin, olisin esimerkiksi voinut laihduttaa  25 kiloa, Laura nauraa.

Hän työskentelee nykyään Kala­joen asuntomessujen 2014 projektijohtajana. Ylen urheilutoimituksesta hän jäi pois yli kahdeksan vuotta sitten, mutta silti moni muistaa hänet yhä "legendaarisena Urheiluruutu-kasvona", kuten naisen paluu televisioon uutisoitiin. Lauraa se naurattaa.

– Aivan kuin olisin joku antiikin Kreikan tarustosta kaivettu eeppinen hahmo!

Lauran saama palaute on ollut niin hyvää, että nainen liikuttuu yhä ajatellessaan katselijoilta saamiaan viestejä. Twitterissä joku kommentoi, että "Laura Ruoholan paluu urheilutoimittajaksi on kovempi juttu kuin Starbucksin ja Burger Kingin tulo Suomeen yhteensä".

– Paluu oli itselleni isompi juttu kuin olisin uskonut. Kaikesta päätellen olen aikoinani tehnyt jotakin oikein. Ehkä selitys on, etten ole ikinä näytellyt televisiossa vaan olen aina ollut oma itseni.

Moni asia on urheilutoimituksessa muuttunut, kollegoista lähtien. Silti Laurasta tuntui kuin hän olisi tullut kotiinsa. Valitettavasti yksi asia on ennallaan: Hän ei vieläkään kestä katsoa itseään televisiosta. Ensimmäisen lähetyspäivän iltana Laura uskalsi vilkuilla ohjelmaa vain keittiön ovelta, ilman silmälaseja.

– Jossain vaiheessa siirryin sohvalle, mutta laseja en tohtinut panna päähän. On se kumma, miten sitä ei muutu armollisemmaksi itseään kohtaan edes iän myötä. Minussa on perfektionistin vikaa. Nuorempana kidutin itseäni katsomalla vanhoja lähetyksiä ja soimasin itseäni väärästä silmien liikahduksestakin.

Vaikea ensimmäinen talvi 

Laura muistetaan myös T.i.l.a-sisustusohjelman juontajana. Kun ohjelman tekeminen pari vuotta sitten lopetettiin, hän jäi tyhjän päälle. Buukattuna oli vain etelänmatka, sillä Lauralla on ollut syksyisin tapana pakata laukku täyteen kirjoja ja lentää aurinkoon.

Nyt kone oli myöhässä, ja odotellessaan Laura tarttui jo lukemaansa Hesariin. Silloin silmään osui ilmoitus, jossa Kalajoen Loma-asuntomessuille 2014 etsittiin projektijohtajaa. Työ oli kahden vuoden määräaikainen pesti.

– Jotenkin vain tiesin heti, että tuossa on minun paikkani, Laura kertoo.

Rauman kupeesta kotoisin olevalle Lauralle Pohjois-Pohjanmaa oli vierasta seutua, ja Kalajoellakin hän oli käynyt vain kerran aiemmin. Pitkä rantaviiva ja hiekkasärkät olivat kuitenkin tehneet lähtemättömän vaikutuksen.

– Muistan ajatelleeni, että miten Suomessa voi olla tällainen paratiisi. Ihan kuin jossain ulkomailla!

Intuitio oli oikeassa: Laura sai paikan. Päätös oli helppo, sillä Helsingissä ei ollut ihmissuhdettakaan pidättelemässä. Työt alkoivat melkein saman tien, eikä Laura oikein ehtinyt tajuta, mihin oli heittäytymässä. Todellisuus iski vasta Kalajoella. Oli loppusyksy, kylmää ja pimeää. Kun Helsingissä kotiin oli kuulunut raitiovaunujen kilkatus, nyt ympärillä oli vain hiljaisuutta.

– Ensimmäinen talvi oli vaikea. Mietin, mitä ihmettä teen täällä, kun voisin olla ystävieni kanssa syömässä sushia ja parantamassa maailmaa viinilasin ääressä. Ystäväni olivat huolissaan, koska en jaksanut edes soitella heille. Tuntui helpommalta olla pitämättä yhteyttä, ettei ikävä olisi kasvanut liian suureksi.

Keväällä alkoi helpottaa. Valo lisääntyi ja Laura teki pitkiä kävelyjä rannalla. Kalajoki alkoi taas näyttää siltä paikalta, johon hän oli ensivisiitillään ihastunut.

Syviä suhteita

Työn kautta alkoi myös löytyä ystäviä, vaikka Laura sanoo olevansa vähän hidas lämpenemään uusille ihmisille.

– Minulla on aina kestänyt päästää ihmisiä lähelleni, ja ehkä julkisuuskin muutti minua varautuneemmaksi. Muutto vieraalle paikkakunnalle pakotti tietoisesti avaamaan itseäni. Päätin, että nyt päästän lähelleni helpommalla.

Muutamasta Kalajoen-ystävästä on tullutkin jo niin läheisiä, että Lauralla oli huono omatunto, kun ei ehtinyt juuri ilmoitella itsestään mitään kahden hektisen olympiaviikon aikana.

–  Ajatella, että vielä yli nelikymppisenäkin voi solmia tällaisia ystävyyssuhteita! Mutta ehkä ystävyyssuhteista pienellä paikkakunnalla tulee automaattisesti syvempiä, kun ei ole elokuvateattereita, taidenäyttelyitä tai ravintoloita, joissa tavata. Kalajoella mennään ystävien luo kylään ja jutellaan. Tai sitten mennään rannalle kävelylle – ja jutellaan.

Kalajoella lomaosakkeessa asuva Laura piti koko ajan asuntonsa Helsingissä. Hän ajatteli tulevansa pääkaupunkiin viikonloppuisin mutta huomasi nopeasti, että välimatka oli liian pitkä. Pisimmillään hän on viettänyt Kalajoella putkeen kuudesta seitsemään viikkoa.

– Helsinki ei ole ollut ikinä mikään kovin tärkeä paikka, mutta olen oppinut arvostamaan sen hyviä puolia eri tavalla. Liikenteessä ihastelen ruuhkaa ja Stockalla ajattelen että vau, täällä on ihmisiä! Yhtään ei harmita jonottaa.

Laura nauraa, että elämä ilman Stockmannia ei ole ihan helppoa. Kalajoelta vaatekaupoille lähdetään Ouluun tai Raaheen, ja kun suosikkiripsari loppui, sitä piti lähteä hakemaan Ylivieskasta asti. 

Yhdessä lehtijutussa Laura harmitteli, ettei Kalajoelta saa sushia. Asioidessaan lähikaupassa kauppias juoksi perään kertomaan, että Pietarsaaresta saa ja heiltäkin ehkä jouluna.

– Jokaisen helsinkiläisen elämän oppimäärään tulisi kuulua asua hetki kehäkolmosen ulkopuolella. Elämä on oikeasti aika erilaista muualla Suomessa. Kun Kalajoelle tulee vaikkapa uusi baari, siitä ollaan yhdessä innoissaan. Se on sympaattista.

Lauralla oli ollut käsitys pohjalaisista kovina henkseleiden paukuttelijoina, mutta hän sai huomata pohjoispohjanmaalaisten olevan toista rotua. Kalajokiset mieluummin vähättelevät kuin pitävät meteliä itsestään.

– Kalajoella on Suomen upeimmat rannat, mutta paikalliset kainostelevat – "eihän nämä nyt paljon mitään ole, mutta kai tänne jotkut messut saa..."  Ulkopaikkakuntalaisena minun on ollut helpompi hehkuttaa ja tsempata.

Pelko kehäraakkiudesta

Kun Laura kahdeksan vuotta sitten irtisanoutui vakituisesta työpaikastaan Yleltä, hän oli 34-vuotias. Siinä vaiheessa Laura oli työskennellyt talon urheilutoimituksessa jo kymmenen vuotta ja kokenut jo viidet olympialaiset. Alun perin hän oli hakenut urheilutoimitukseen kesätöihin, mutta pestistä sukeutuikin vakiduuni ja opinnot Tampereen yliopiston aluetieteen laitoksella jäivät. 

Yksi syy jättäytyä freeksi olikin saada opinnot loppuun.

– Pelkäsin muuttuvani kehäraakiksi. Ajattelin, että on aika tehdä ammatillisia siirtoja ennen kuin olen puoliseniili taakka, jota siirrellään paikasta toiseen.

Laura luopui vakituisen työpaikan tuomasta turvasta mutta sai tilalle rohkeuden tehdä yllättäviäkin ratkaisuja.

– Irtisanoutuminen on ollut parhaita päätöksiäni. Vaikka välillä olen ollut tyhjän päällä enkä ole tiennyt yhtään, mitä seuraavaksi, niin vakituisessa työssä on aina jämähtämisen vaara. Nyt elämä on tuonut yllättäviä mahdollisuuksia, joihin en olisi muuten tarttunut.

Esimerkiksi T.i.l.a.a tehdessään Laura innostui itsekin sisustamisesta. Yliopisto-opinnot Laura sai suoritettua loppuun, mutta nyt kesken on koulutus sisustussuunnittelijaksi.

Pesti Kalajoella päättyy ensi syksynä, kun Loma-asuntomessut ovat ohi. Näillä näkymin hän on palaamassa Helsinkiin. Syksystä eteenpäin töitä ei ole tiedossa, mutta suunnitelmia Lauralla on aina vaatekaupan pitämisestä venäjän opiskeluun. Hän on jo pitänyt parina kesänä Laura R. -nimistä pop up -vaatekauppaa Raumalla, Porissa ja Kuopiossa.

– Venäjän taitoani ajattelin verestää kuukauden intensiivikurssilla ihan paikan päällä. Haaveilen, että pääsisin asumaan johonkin venäläiseen perheeseen.

Kalajokea Laura ei aio silti unohtaa. Hän on miettinyt mökin hommaamista paikkakunnalta, koska jokin side olisi kiva säilyttää. Sen Laura kuitenkin tietää, että uudet ystävyyssuhteet tulevat pysymään matkassa loppuelämän.

– Toiset ottavat breikin ja lähtevät etelään, toiset Kalajoelle. Tämä on ollut oma irtiottoni ja Kalajoki minun Toscanani.

Toiveissa ihana kumppani

43-vuotiaana Laura on yhä sinkku eikä hän ole ollut koskaan naimisissa. Takana on kyllä pari pitkää seurustelusuhdetta, jossa on asuttu yhdessä ja on ollut yhteiset asuntolainat. Viimeisimmästä erosta on jo muutama vuosi. 

Laura tunnustaa haaveilleensa perheestä. 

– Valehtelisin jos väittäisin, etten ole yhtään kipuillut lapsettomuuttani, kun ystävät ovat yksi toisensa jälkeen perheellistyneet. Yksin elävä, lapseton nainen on yhä monella tapaa vähän kummajainen. Mutta elämäni on nyt mennyt näin. Keskityn mieluummin siihen, mitä minulla on kuin siihen, mistä olen jäänyt paitsi.

Laura sanoo, että sinkkuus on myös mahdollistanut hänelle monia asioita. Perheellisenä tai edes parisuhteessa hän ei olisi voinut tuosta noin vain lähteä Kalajoelle töihin. Tai sitten pariksi viikoksi Kanadaan seuraamaan NHL-kiekkoa, niin kuin hän viime talvena teki.

–  Olen saanut olla oman elämäni vapaaherratar. Ja eihän peli välttämättä vielä ole menetetty! Saihan Minna Terva­mäkikin juuri esikoisensa 45-vuotiaana, Laura virnistää.

Hänen pikkuveljensä sai hiljattain lapsen, eikä Laura malta olla kaivamatta esille puhelintaan, jossa on kuvia vauvasta. Kuvissa hymyilevä viisikuinen Noora on saanut tätinsä täysin pauloihinsa.

– Eikö ole suloinen? Ja selvästi minun näköiseni! En olisi uskonut, että minusta tulee ihminen, joka esittelee vieraille ihmisille veljensä vauvan kuvia, mutta niin on päässyt käymään. Haluan olla paljon läsnä Nooran elämässä.

Kun Laura lähti Kalajoelle, ystävät vitsailivat, että sille tielle hän jää. Että kuitenkin tulee joku maatalon isäntä, joka nappaa Lauran omakseen. Maatalon isäntää ei ole näkynyt, mutta viime viikkoina Lauran puhelin on tykittänyt palauteviestien ohella lemmekkäitäkin tarjouksia.

– En ole sen tyyppinen, että osaisin tarttua ehdotukseen, kun joku tekstaa että "vaikutat hyvältä tyypiltä, lähdetkö kahville?" Mutta kyllähän ne kivalta tuntuvat ja kohottavat itsetuntoa.

Nuori Laura olisi luetellut liudan unelmakumppanin ulkonäkökriteereitä, mutta nyt riittäisi, että tyyppi olisi ihan vain "ihana". Yksi asia on kuitenkin varmaa: hänen pitää olla kiinnostunut urheilusta.

Kolmisen vuotta sitten naimisiin mennyt Laura Lepistö haluaa jossain vaiheessa lapsia, mutta keskittyy juuri nyt uran luomiseen.

Yksinluistelussa Suomen kaikkien aikojen menestynein taitoluistelija Laura Lepistö, 30, vetää nykyisin kahden yhtiökumppaninsa kanssa puolitoista vuotta sitten perustettua Snou Creative -markkinointitoimistoa.

– Teemme töitä urheilun parissa toimivien brändien ja urheilua sponsoroivien yritysten kanssa. Tuotamme sisältöä, teemme sponsoroinnin erilaisia toteutuksia ja manageroimme muutamaa urheilijaa. Suunnittelen, konseptoin, myyn ja teen uusasiakkuushankintaa. Teen kaikkea muuta, paitsi kuvaan kameran varressa, Laura kertoo.

”En kaipaa kilpailuihin, mutta kaipaan esiintymistä.”

– Etsin kauppakorkeakoulun jälkeen pitkään omaa tapaa tehdä töitä. Nyt yrittämisestä on tullut uusi intohimo luistelu-uran jälkeen.

Vaikka Laura on lopettanut kilpauran, hän on edelleen aktiivinen luistelun parissa. Hän istuu esimerkiksi Taitoluisteluliiton hallituksessa, pitää luisteluleirejä ja kommentoi luistelukilpailuja Ylellä.

– En kaipaa kilpailuihin, mutta kaipaan esiintymistä, hän kertoo.

– Tykkään edelleen esiintyä. Siksi haluan pitää oman uran yrityksen pyörittämisen rinnalla. Olin esimerkiksi puolitoista vuotta sitten Uuden iloisen teatterin revyyssä esiintymässä, mikä oli hauskaa. Olen keskittynyt urheilubisnekseen, mutta on kiva tehdä välillä pieniä syrjähyppyjä.

Huonot läpät yhdistää

Laura kertoo, että myös yksityiselämään kuuluu hyvää. Hän meni vajaat kolme vuotta sitten naimisiin miesystävänsä Tommi Huovisen kanssa, jonka hän tapasi yli kymmenen vuotta sitten lukiossa.

– Häät olivat kivat bileet, mutta mikään ei hirveästi muuttunut, koska olimme olleet yhdessä jo niin pitkään, Laura kertoo.

– Nautimme arjesta. Meillä on hauskaa keskenämme. Molemmilla on yhtä huonot läpät. Parisuhteessamme toisen huomioiminen on helppoa, koska tunnemme toisemme niin hyvin.

”Olen lapsirakas, mutta en haaveile kovin monesta lapsesta.”

Laura haaveilee lapsista, mutta niiden aika ei ole vielä.

– Nyt olemme olleet uraorientoituneita ja nauttineet elämänvaiheesta, kun koulut on juuri käyty, Laura sanoo Sportyfeel Helsinki City Run ja Helsinki City Marathonin VIP-tilaisuudessa.

– Olen lapsirakas, mutta en haaveile kovin monesta lapsesta. Toivottavasti niitä jossain vaiheessa kuitenkin siunaantuisi. Pari lasta riittäisi.

Luistelu-uralta tarttui mukaan myös monta ystävää. Laura pitää yhteyttä moneen nuoruuden luisteluseuralaiseen ja kilpakumppaniin.

– Olin Kiira Korven häissä kuukausi takaperin. Hän asuu Nykissä, joten emme näe enää kovin usein. Meitä yritetiin aina asetella vastakkain, mutta me vain pyörittelimme sellaiselle silmiä, Laura nauraa.

Tilaajille
Marjo Vilkko myöntää, että avoin suhde ei ole hänelle helppo. ”Mutta minun asemani on varmasti helpompi kuin sen, joka tulisi kuvioomme uutena”, hän sanoo. Kuva: Juha Salminen
Marjo Vilkko myöntää, että avoin suhde ei ole hänelle helppo. ”Mutta minun asemani on varmasti helpompi kuin sen, joka tulisi kuvioomme uutena”, hän sanoo. Kuva: Juha Salminen

Marjo Vilkko, 52, rakastui itseään 11 vuotta nuorempaan mieheen ja elää nyt avoimessa liitossa. Koska Marjo ei voi saada enää lapsia, hän antoi miehelleen luvan perustaa perheen toisen naisen kanssa.

Kun kirjailija Marjo Vilkko, 52, oli lapsi, hän ahmi tyttökirjoja ja haaveili rakkaudesta, joka olisi yhtä suuri kuin Vihervaaran Annan rakkaus Gilbertiä kohtaan.

Nuorena aikuisena hän kuunteli postpunkia, kieriskeli melodramaattisten sointukuvioiden syövereissä ja...