Laura Malmivaara on uuden edessä muutettuaan pois hänen ja elokuvaohjaaja Aku Louhimiehen yhteisestä kodista.

Näyttelijä Laura Malmivaara, 36, polkee katua pitkin uudenkarhealla, mustalla Aino-pyörällään, jonka tarakkaan on kiinnitetty muovinen lastenistuin.

– Halusin juuri tämänmerkkisen pyörän – tyttäreni Ainon mukaan, Laura nauraa.

Pyöräilystä on tullut Lauralle ja hänen lapsilleen Ainolle, 4, sekä Almalle, 6, tärkeä liikkumisen tapa. Varsinkin sen jälkeen, kun Laura muutti keväällä entisestä, hänen ja elokuvaohjaaja Aku Louhimiehen yhteisestä kodista Helsingin keskustaan.

– Erilleen muuttomme on tosiasia, mutta olemme sopineet Akun kanssa, että emme kommentoi parisuhdettamme. Haluan kunnioittaa tätä yhteistä päätöstämme, Laura sanoo.

Laura joutui kovaan pyöritykseen runsas kuukausi sitten, kun tieto uudesta osoitteesta tuli julkisuuteen. Samalla jo kuukausia velloneet erohuhut saivat vahvistusta.

Rakkauden ympäröimä

Laura näyttää kovasta, työntäyteisestä keväästään huolimatta säteilevältä ja levänneeltä. Syykin on selvä: viime viikot ovat vierähtäneet perheen kesäpaikassa Loviisan lähistöllä. Siellä ovat Lauran ja tyttöjen lisäksi viihtyneet myös Lauran jääkiekkoilijaveli Olli Malmivaara ja tämän kolmeviikkoinen poikavauva sekä Lauran vanhemmat, jotka muuttivat muutama vuosi sitten kokonaan asumaan kesäkotiin.

– Fiilikseni on ihan hyvä. Olen nauttinut luonnosta, saaristolaistunnelmasta ja meren läheisyydestä. Kevät oli
aikamoista tasapainottelua, ja siksi pienet asiat tuntuvat nyt tärkeiltä ja antavat voimaa ja iloa. Niin kuin sekin, että näen ympärilläni olevien ihmisten voivan hyvin, Laura sanoo. Laura tuntee, että hänen ympärillään on paljon rakkautta.

– Kyllä minä rakkauteen uskon. Mutta rakkaus merkitsee paljon muutakin kuin romanttista rakkautta. Sitä on kaikessa kauniissa: ihmisten huolenpidossa, hyvyydessä ja vilpittömyydessä. Rakkaus kilpistyy yhteiseen nauruun. Jos ystä­vien, puolisoiden ja läheisten nauru säilyy, asiat ovat onnellisesti.

Tänä kesänä Laura on päättänyt pysyä jämäkkänä ja on kieltäytynyt monista töistä voidakseen lomailla kunnolla lastensa kanssa.

– Nyt he ovat jo sen verran isoja, ettei minunkaan aikani mene kokonaan hoitamiseen ja ruokkimiseen. Molemmat tyttäreni ovat syntyneet kesää vasten. Heidän vauvakesistään muistan, kuinka istuin imettämässä mökillä kesätuulessa, Laura sanoo.

Nyt päivät saaristolaismaisemissa kuluvat tyttöjen kanssa leikkiessä.

– Lapset opettavat säilyttämään ilon ja lapsenmielisyyden. Olen aina ihaillut lasten viisautta ja kykyä sopeutua, Laura sanoo.
Laurasta kesässä on parasta kiireettömyys ja joutenolo.

– Olen niin nopeatempoinen, että tarvitsen suunnittelemattomuutta ja hetkiä, jolloin en tee mitään. Joutenolo on parasta retriittiä eikä edes maksa mitään.

Enemmän aikaa elää

Lauran mielestä hänen elämänsä on muuttunut sitä rennommaksi, mitä enemmän vuosia on tullut.

– Ihminen kasvaa iän ja kokemuksen mukana. Niin työssä kuin ihmissuhteissakin asiat loksahtavat paikoilleen, ja elämässä oppii painottamaan toisenlaisia asioita kuin nuorempana. Sen jälkeen, kun täytin kolmekymmentä, minulla ei ole enää ollut niin hoppu. Olen huomannut, että elämää on myös itseni ulkopuolella. Nyt siihen elämään on enemmän aikaa.

Kymmenen viime vuotta Laura on elänyt melkoisia ruuhkavuosia, kun hänen ja Akun uusperheeseen on syntynyt niin lapsia kuin elokuviakin. Muiden töidensä lisäksi Laura on näytellyt useassa Louhimiehen ohjaamassa elokuvassa, viimeksi Riisutussa miehessä. Sen jälkeen Laura tähditti Kaisa Rastimon elokuvaa Myrsky vuonna 2008.

– Jokaiseen elämänvaiheeseen liittyy omat mutkansa, ja yritän yleensä suhtautua asioihin oikeassa mittakaavassa. Ei äitiys estä taiteen tekemistä. Välillä tosin syntyy absurdeja tilanteita. Kun kuvasin Italiassa elokuvaa L’amore di Marja, kävin välillä varjossa imettämässä Ainoa ja sitten riensin seuraavaan ottoon raiskattavaksi.

Laura on joskus sanonut, että häntä kiinnostaa taiteilijaliittojen haastavuus.

– Mutta ei työ sinänsä mitään liittoa verota, ei taiteilijaliittoakaan. Olen päinvastoin aina nauttinut siitä, että ympärillä on paljon työtä, tapahtumaa, elämää ja lievää kaaosta. Elämäntilanteissa risteilee monta asiaa päällekkäin ja kerroksittain, eikä yksinkertaisia vastauksia ole.

Huldahuoleton vaan ei tuuliviiri

Laura juontaa koko kesän televisiossa pyörivää Peili-ohjelmaa, jossa ystävykset testaavat, kuinka hyvin tuntevat toisensa. Syksyllä hänellä on rooli KOM-teatterin Kone-näytelmässä. Silloin jatkuu myös suosikkisarja Kotikatu, jossa puidaan Lauran näyttelemän Tuijan avioliiton uskottomuuskriisin jälkiseurauksia.
Näyttelemisen lisäksi Laura jatkaa laulamista ja suunnittelee jatkoa keväällä yhdessä Maija Kaunismaan kanssa pitämälleen lauluillalle. Kaunismaa sävelsi Lauran kirjoittamat tekstit.

– Laulujen tekstit kumpuavat henkilökohtaisista kokemuksistani ja kuvaavat naisen särmikästä elämää. Biisit ovat rosoisia, niissä ei ole mitään söpöä ja tyttömäistä. Toivon, että tekstini muuttuvat kuulijoiden kanssa yhteiseksi kokemukseksi. Uskon, että laulut koskettavat, jos ne kiinnittyvät itsessä johonkin. 

Työrintamalla Laura kaipaa eniten elokuvan tekemistä.

– Kaipaan elokuvan maagisuutta, mutta nykyään myös kokonaisvaltaisempaa matkaa kirjoittamisesta ensi-iltaan asti. Toivon, että pitkäaikainen käsikirjoitusprosessini toteutuu. Minua kiehtoo se, kuinka taiteen keinoin pitäisi reagoida tässä haastavassa ajassa, laman, kulutuksen ja yksilökeskeisyyden keskellä.

Sen kummemmin Laura ei tulevaisuuttaan suunnittele.

– Elän hetken kerrallaan. En ole koskaan ollut haaveilijatyyppi enkä toisaalta ikinä murehtinut tulevaa. En ole tuuliviiri, mutta kuitenkin vähän huldahuoleton. Se asenne kantaa tulevaisuudessakin.

Hiki

Elämässä pitää tulla hiki – tuli se sitten teatteriesityksen jälkeisestä endorfiinista, näyttämölamppujen kuumuudesta tai siitä kauheudesta, että on valmistautunut huonosti työhönsä. Hiki pitää tulla myös kuntoillessa. Veljeni Olli osti juuri maalle yhteiseen käyttöön kuntopyörän. Istuin sen selässä, katsoin jalkapalloa ja rehkin niin, että vesi tippui lattialle.

Hiki antaa tunteen, että on tosissaan tehnyt jotakin. Tarvitsen sitä tunnetta, sillä en ole perusluonteeltani suorittaja, vaan pikemminkin boheemi nautiskelija. Supersuorittaja ei haluaisi elää sellaisessa kaaoksessa, jossa elän. Ennen olin itselleni hyvinkin ankara, nykyään paljon lempeämpi. En jaksa koko ajan soimata itseäni siitä, että olen laiska ja saamaton eikä aikani riitä kaikkeen. Takaraivossani on äitini usein toistama kehotus: nyt nautit! Siinä, että antaa itselleen luvan nautintoon, ei ole mitään pahaa.

Uni 

Nyt lomalla huomaan nukkuneeni pitkiä öitä, jopa kellon ympäri. Lomalla uni muuttuu syvemmäksi ja antaa enemmän voimaa. Nukun futonilla, ja tyynyni on kova. Tarvitsen unelleni hyvän tuen. En halua ympärilleni mitään untuvapeittoa tai muuta pehmeää.

Menen nukkumaan yhden aikaan yöllä ja nousen kahdeksalta. Nyt yritän nukkua vähän varastoon ennen kuin työt taas syksyllä alkavat. Nukahtaminen on vaikeampaa kuin nuorempana. Joskus kirjaan ylös uniani. Viimeksi näin unta, jossa joku amerikkalainen stand up -koomikko pakotti minut kuuntelemaan esitystään, joka ei päättynyt koskaan. Näen säännöllisesti painajaista, jossa juoksen peninkulmaharppauksin pakoon takaa-ajajiani tai että unohdan näyttämöllä repliikkini.

Olen luovimmillani öisin, joten unohdun usein valvomaan, ja uni jää vähiin. Ilta ja yö ovat pienten lasten äidille ainoa tilaisuus ottaa omaa aikaa. Toisaalta olen aina ollut yöihminen, silloin tulevat parhaat ideat. Nautin, kun maailma ympärilläni hiljenee. Arki kuuluu päivään, yöllä on aikaa kuulla omia ajatuksiaan. Silloin kirjoitan ja puuhastelen valokuvien kanssa.

Arjen kauneus

Se, miten onnistuu luovimaan arjen paineiden keskellä, antaa voimaa ja iloa. Palkitsevaa on esimerkiksi, kun onnistun välttämään lasten riidat jo ennalta neuvottelemalla. Tyttäreni käyvät Montessori-koulua ja ovat taiteellisia. Kotonamme on jatkuva ja vaihtuva taidenäyttely. Pukeutuessaan tytöt pistävät päällekkäin hametta ja housua. Annan heidän valita asunsa itse. Muistutan vain siitä, että pitää olla pitkähihaista.

En halua olla liian ankara tai pedantti äiti. Opin vanhemmiltani lapsenmielisyyden, jota toteutan nyt omien tyttöjeni kanssa. Meillä tanssitaan ja nauretaan.

Arjen kauneus merkitsee minulle värejä ja valoa. Valo on tärkeää, tarvitsen sitä ihan kaikkeen. Kaikissa kodeissani on aina ollut suuret ikkunat, niin nytkin. Niistä tulvii luonnonvaloa. Pimeän talven jäljiltä herään eloon. Kun valo
lisääntyy, olo kevenee.

Jazz-musiikki

Seurustelin nuorena jazz-muusikon kanssa. Suhde kariutui, mutta rakkaus jazziin jäi. Siinä minua viehättää tekninen taituruus ja ilmaisun täydellinen vapaus.
Kun lapset olivat pienempiä, kuuntelin vain vähän musiikkia. Nyt kuuntelen taas erityisesti kaikkea jazz-pohjaista. Vaikka olen soittanut pianoa seitsemänvuotiaasta asti, ja kodissani on yhä tuo valkoinen Fazer, klassinen musiikki ei enää puhuttele minua.
Taide lohduttaa. Musiikki rauhoittaa, innostaa, antaa voimaa ja sopii eri tunnetiloihin.
 

Valokuvaaminen

Kamera on salarakkaani. Ensimmäisen oman kamerani, punaisen pokkarin, sain 15-vuotiaana, kun lähdimme perheen kanssa kiertämään Eurooppaa. Pian sen jälkeen ostin järjestelmäkameran, ja se oli lopullinen niitti sille, että kuvaamisesta tuli tärkeä osa elämääni.

Kuvaaminen avasi uuden maailman. Kuvasin mitä vain – roskiksia, pyykkejä, varpaitani. Kerran otin 50 kuvaa uima-altaan pohjasta. Se oli minusta niin hienon värinen.

Myöhemmin aloin kuvata muotokuvia, ja se on aihepiiri, joka minua viehättää eniten. En kyllästy ikinä ihmisen kasvoihin. Kuvaan paljon perhettäni ja työkavereita.

Kuvaamisesta olisi voinut tulla minulle ammatti. Opiskelin sitä Taideteollisessa korkeakoulussa kunnes pääsin Teatterikorkeaan ja näytteleminen vei mukanaan. Kuvaaminen on minulle paras tapa rentoutua. Kun otan kameran käteeni, keskityn täydellisesti siihen mitä teen ja unohdan muun.

Maria Veitola muistelee kirjassaan, miten vaikeaa oli saada omat vanhemmat ymmärtämään, että kaikki hänen kaverinsa laihduttivat amfetamiinilla ja Nutriletilla.

Toimittaja Maria Veitola, 45, muistelee uutuuskirjassaan Veitola päihteidenhuuruista nuoruuttaan. Hän kirjoittaa, miten ihanaa 21-vuotiaana oli, kun elämä oli ”pelkkää nousua” ja ”hetkessä elämistä”.

– Joka ilta oli täynnä absurdeja tapahtumia ja hassuja ihmiskontakteja. Minä lörpöttelin ja tanssin niin, että mekot repesivät päältäni ja kengät hävisivät. Mennään yhdelle saattoi venyä kolmipäiväiseksi seikkailuksi, Veitola kirjoittaa.

”Olen kymmenen tuntemattoman ihmisen kanssa jatkoilla, ja me ollaan vedetty jotain, ja mä saan paniikkikohtauksen.”

Hän huomasi kuitenkin jossain vaiheessa, että kaikkeen kyllästyy. Klubeilla naamat kävivät tutuiksi, ja bileiden jälkeen yhä useammin tuntui ontolta. 

– Aina välillä minulla on ikävä sitä huumaavaa ja hasardia tunnetta, jonka muistan vanhoilta ajoilta. Sitä tunnetta ostaisin itselleni, jos voisin. Mutta sitä tunnetta en kyllä ostais, kun olen kymmenen tuntemattoman ihmisen kanssa jatkoilla, ja me ollaan vedetty jotain, ja mä saan paniikkikohtauksen eikä ole ketään kenelle voisin sanoa: ”Auta. Musta tuntuu, että mä joko sekoan tai kuolen”, Veitola kirjoittaa.

”Söin pari päivää sitten jotain missä oli Fido Didon kuva tai Mersun merkki.”

Amfetamiinilla ja Nutriletilla laihduttaminen ei ollut epätavallista

Hän muistelee myös erästä reissua Saimaan-mökille vanhempiensa kanssa. Ennen sitä Veitola oli ollut juhlimassa pari päivää putkeen.

– Siellä tutussa mökkisaaren metsässä mustikanvarvut muuttuivat väriseväksi ja hehkuvaksi sotkuksi ja tuntui siltä kuin metsä olisi halunnut imaista mut sisäänsä. Rämmin sieltä metsästä ulos ja itkin holtittomasti.

– Kerroin vanhemmille, että tämä johtuu siitä, kun söin pari päivää sitten jotain missä oli Fido Didon kuva tai Mersun merkki enkä oo paljon sen jälkeen nukkunut. Äiti ja isä oli kamalan järkyttyneitä, huolissaan ja vihaisia. – – On vaikea saada heitä ymmärtämään, että hei, ei tässä oo mitään ihmeellistä, kaikki mun kaverit laihduttavat amfetamiinilla ja Nutriletilla, se on ihan tavallista.

”Me tarvittiin apua niiden kaikkien tunteiden käsittelyyn.”

Veitola kirjoittaa, että sekä hän itse että hänen ystävänsä elivät parikymppisinä vaihetta, jolloin arki ei välillä riittänyt ja välillä se oli liikaa.

– Me tarvittiin apua niiden kaikkien tunteiden käsittelyyn. Tai eihän niitä tunteita käsitelty. Ne herätettiin, voimistettiin tai turrutettiin. – – Mutta onko mitään surullisempaa fiilistä kuin etsiä jonkun klubin vessan kiiltäviltä pinnoilta, että olisiko jollain jäänyt sinne joku murunen jotain valkoista.

Veitolan mukaan hänen oma päihdetoleranssinsa oli hänen onnekseen niin onneton, että hän itse oli usein se, joka huolehti muista. 

Maria Veitola: Veitola (Johnny Kniga, kirja on juuri ilmestynyt)

Sirpa Suutari-Jääskö ja Jukka Haapalainen ovat tehneet koreografiat UIT:n Tuhansien ämpäreiden maa -kevätrevyyseen. Kuva: Jonna Öhrnberg
Sirpa Suutari-Jääskö ja Jukka Haapalainen ovat tehneet koreografiat UIT:n Tuhansien ämpäreiden maa -kevätrevyyseen. Kuva: Jonna Öhrnberg

Jukka Haapalainen ryöstettiin maaliskuussa Lontoon-kotinsa portailla, kun hän oli tulossa vaihtamasta rahaa. Ryöstäjät veivät kännykän ja rahat sekä hakkasivat Haapalaisen.

Tanssii tähtien kanssa -ohjelman tuomari Jukka Haapalainen ja tanssijapuoliso Sirpa Suutari-Jääskö eivät ole juuri viettäneet aikaa Lontoossa sijaitsevassa kodissaan maaliskuussa tapahtuneen ryöstön jälkeen.

Jukka oli tuolloin vaihtamassa rahaa ulkomaan työmatkan jälkeen. Neljä miestä näki tilanteen ja seurasi tätä kotiovelle.

– He ryöstivät rahat ja kännykän. Jouduin siinä vähän hakatuksikin, Jukka kertoo.

– Miehiä oli neljä ja Jukka taisteli vielä vastaan, Sirpa kertoo päätään pudistellen.

Sirpa kuuli ulkoa miehensä huutoa ja tilasi paikalle ambulanssin. Verta vuotava Jukka paikattiin. Fyysiset vammat ovat parantuneet, mutta perusturvallisuuden tunteeseen tapahtunut vaikutti.

– Perusturvallisuuden tunne on edelleen järkkynyt, eikä se varmaan koskaan palaudu täysin ennalleen. Tämä tapahtui vielä oman kodin portailla. Asumme turvallisella alueella, Lontoon keskustassa, jota olen pitänyt aina mukavana alueena. Tämän jälkeen olen ollut varuillani.

Episodin jälkeen pari suuntasi Suomeen tekemään koreografiat UIT:n Tuhansien ämpäreiden maa -kevätrevyyseen.

– Emme ole päässeet oikein mittaamaan, miltä Lontoon-kodissa oleminen tuntuu, Sirpa sanookin.

”Pelosta ja vihasta pitää pyrkiä pääsemään kaikin keinoin.”

Jukka painottaa, ettei ole antanut pelolle liikaa valtaa, vaikka luottamus toisiin ihmisiin on järkkynyt.

– Pelosta ja vihasta pitää pyrkiä pääsemään kaikin keinoin ja yrittää löytää jotain ihmeellistä ymmärrystä näitä tekijöitä kohtaan. Onneksi on paljon töitä, joista saan positiivista virtaa, Jukka sanoo.

Pari on matkustellut ympäri maailmaa koko 20 vuotta kestäneen uransa ajan, mutta ei ole joutunut aikaisemmin vaarallisiin tilanteisiin.

– Tietysti matkustaessa olemme pyrkineet välttämään turvattomia paikkoja, Sirpa kertoi tänään Linnanmäen lehdistöpäivässä, jossa esitettiin myös UIT: kauden esiintyjät.

UIT:n ensi-illan jälkeen pari palaa kuitenkin Lontooseen, jossa heillä on esiintymis- ja luennointitehtäviä British open -tanssikilpailuissa.