"Taitelijaliitto on vaativa", sanoivat Aku ja Laura vuonna 2006.

Laura Malmivaaran aamu käynnistyy kömmähdyksellä.Hän on kuljettamassa tyttäriään Almaa, 2, ja Ainoa, 3 kk, Järvenpäähän äitinsä luokse hoitoon, mutta matkalla käy ilmi, että äiti on samaan aikaan ajamassa Helsinkiin lapsenlapsiaan kaitsemaan. Aikatauluhässäkkä on valmis, mutta siihen Laura on aikoja sitten tottunut.

Lauran aviomies, ohjaaja Aku Louhimies puolestaan kiirehtii tuoreen elokuvansa ensi-iltaviimeistelyjä koskevaan tapaamiseen.

Hänellä on tunti aikaa, sitten kutsuu seuraava projekti. Kiireestä huolimatta suomalaisten elokuvantekijöiden ykköskaartiin kuuluvasta pariskunnasta huokuu rauhallisuus ja rentous.

Aku, joka kuvien perusteella näyttää torjuvalta ja etäiseltä, onkin luonnossa avoin ja ystävällinen. Pienen vauvan äidiksi Laura on puolestaan kuin elokuvista: tyyni, hoikka ja kaunis.

Louhimies-Malmivaara-perheessä eletään nyt elämänmakuisia ruuhkavuosia. Uusperheeseen, johon kuuluvat myös Akun 8- ja 10-vuotiaat lapset edellisestä liitosta, näyttää syntyvän vuoron perään lapsia ja elokuvia.

Sekaan mahtuu levyjä, teatteritöitä, luentoja, tv-sarjoja, käsikirjoittamista, elokuvien markkinointia, uusien kuvauspaikkojen tutkimista ulkomaita myöten ja valokuvanäyttelykin.

Kaiken keskellä Aku käy pokkaamassa tunnustuspalkintoja edellisen elokuvansa, ennätykselliset kahdeksan Jussia voittaneen Pahan maan tiimoilta. Samaan aikaan hänellä on useita uusia elokuvaprojekteja päällekkäin.

Laura puolestaan laajentaa areenaansa kansainvälisille markkinoille. Syntymässä on jo toinen italialainen elokuva, jonka kuvauksia hän on ehtinyt tehdä Roomassa Aino kainalossaan.

– Siinä oli italialaisilla päivittelemistä, kun imetin tyttöä tauolla, Laura nauraa. Ulkopuolinen ihmetteleekin, miten kaikki tapahtumat mahtuvat samaan aikaan samaan perheeseen, mutta Aku ja Laura todistavat, että ne mahtuvat, kun mahdutetaan.

– Arjen aikataulujen järjestämisessä on kyllä puuhaa, kun koko ajan täytyy miettiä, kuka menee minnekin. Emme selviäisikään ilman äitiäni ja muita ihmisiä, jotka välittävät meistä. Ehkä tärkeintä on kuitenkin oma asenne. Olen yrittänyt ottaa rennosti ja nauttia elämäntilanteestani.

Vaikka se välillä tuntuu pelkältä sekamelskalta, nautin elämänmakuisesta meiningistä. Kaiken ei aina tarvitse olla niin nokonuukaa, Laura sanoo.

Akun mukaan vielä ruuhkaisempaa olisi, jos olisi vaikkapa jalkapalloilija, jonka on tehtävä uransa muutamassa vuodessa.

– Elokuvia voi tehdä hautaan asti ja niin aionkin. Olen tehnyt niitä vasta viisi, Aku sanoo.

Toisinaan hänestä tuntuu, että lapsille on liian vähän aikaa.

– Mutta luulen, että kysyypä keneltä isältä tahansa, vastaus on aina sama, Aku sanoo.

– Pääasia, että tytöt näyttävät olevan iloisia ja tyytyväisiä, Laura jatkaa.

– Kahden taiteilijan ja neljän lapsen uusperhe opettaa epäitsekkyyttä, sanovat Laura Malmivaara ja Aku Louhimies.

Suvaitsevaisuus ja armo ovat tärkeitä teemoja myös pariskunnan kolmannessa yhteisessä elokuvassa.

Äiti on myös nainen

Laura on aina halunnut välttää uran ja perheen vastakkainasettelua.

– Vaikka pienokaisten syntymän myötä kaikki muuttuu, olemme asennoituneet siihen niin, että lapsi tulee keskelle elämää, kylläkin sen tärkeimmäksi keskipisteeksi. Olen hyvin onnellinen äitiydestäni, mutta samalla olen aina pitänyt kiinni siitä, että äiti on myös nainen ja ihminen.

Mielekkäistä töistä saan voimaa perhe-elämäänkin.

Myös Akulle lasten syntymät ovat olleet elämän suurimpia käännekohtia: ”elämän ihme, joka koskettaa”.

Laura sanoo muuttuneensa vuosien ja lasten myötä armollisemmaksi itseään kohtaan.

– Itsensä hyväksyminen on tärkeää, vaikkei se helppoa olekaan. Vanha viisaus on, että pitää erottaa ne asiat, joille voi tehdä jotakin ja hyväksyä ne, joihin ei voi vaikuttaa. Jonkinlaista seestymistä on tapahtunut, kun olo on näin rauhallinen ja tasapainoinen.

Huomioni kiinnittyy enemmän muihin kuin itseeni, ja samalla miellyttämisen tarve vähenee.

– Kun viime syksynä kuvasimme Riisuttu mies -elokuvaa, tuntui virkistävältä värjätä tukka pinkiksi. En edes pessyt sitä juuri ollenkaan. Ystävät eivät tunnistaneet kadulla ja näytteleminen tuntui vapauttavalta. Roolihahmoni Vilma oli erilainen ja innostava, sillä hän ei mielistele eikä pokkuroi ketään.

Voimme olla kuin yö ja päivä

Syyskuun 15. päivä ensi-iltansa saava Riisuttu mies on Akun ja Lauran kolmas yhteinen elokuvaprojekti. Yhteistyö alkoi Levottomat-elokuvasta ja rakkaus syttyi elokuvan ensi-illan aikoihin.

– Koekuvauksissa Laura teki vaikutuksen, koska hän oli vilpitön, innostunut ja asiaan paneutunut.

Laura on hyvä näyttelemään viisaita naisia. Lauraa viehätti Akun suoruus ja mutkattomuus.

– Joidenkin kanssa vain ystävystyy helpommin. Se ei todellakaan tarkoita sitä, että silittäisimme toisiamme jatkuvasti myötäkarvaan. Voimme olla kuin yö ja päivä, mutta saamme toisistamme paljon irti, Laura sanoo.

Laura sanoo odottaneensa sitä, että pääsi taas miehensä ohjaukseen.

– Elokuvan tarina sai minut nauramaan. Se on aina hyvä merkki. Luotan Akun tyyliin.

Ohjaajana hän on tinkimätön, mutta antaa näyttelijälle paljon vastuuta. Minua hän kohtelee kuten ketä tahansa työryhmän jäsentä, vaikka aistimmekin ehkä toistemme tunnetiloja muita herkemmin. Yhdessä työskentely on käynyt sitä helpommaksi, mitä enemmän olemme töitä tehneet.

Tosin Akulle on muutenkin tärkeää työskennellä hyvän joukon kanssa. Silloin perusluottamuson jo olemassa.

Ohjaajana Aku onkin saanut kehuja juuri herkkyydestään näyttelijänohjauksessa.

– Kun ympärillä on tuttuja näyttelijöitä, on helpompi keskittyä olennaiseen. Näyttelijät saavat improvisoida – se on yksi keino saada tilanteet eläviksi ja tosiksi. Pakottamalla ei synny mitään. Täytyy luottaa hetkeen ja olosuhteisiin ja uskaltaa tehdä myös virheitä. Tärkeintä on yhteistyö tiimin kanssa ja epäoleellista se, kenen nimiin joku idea menee, Aku sanoo.

Laivassa on kuitenkin vain yksi kapteeni.

– Tärkeintä ohjaajana on kai tietää, mitä elokuvalta haluaa ja kestää rooliin liittyvä yksinäisyys ja epävarmuuskin, Aku kuvailee.

Merkityksellisen kaipuu Riisuttu mies on Akun viides pitkä elokuva ja se poikkeaa tyylilajiltaan edellisistä.

– Elokuvan tunnelma on kevyt ja iloinen. Halusin nyt kokeilla jotakin erilaista, Aku sanoo.

Elokuvasta tuli puheenaihe jo ennen kuin yhtään otosta oli kuvattu, kun käsikirjoittaja Veli-Pekka Hänninen väitti, että tuotantoyhtiö oli rikkonut sopimuksen ja muuttanut käsikirjoitusta liikaa. Juttu meni oikeuteen ja on yhä kesken hovioikeudessa Hännisen valitettua päätöksestä.

Riisuttua miestä on kuvattu lämminhenkiseksi ihmissuhdekomediaksi, joka sijoittuu kirkolliseen maailmaan. Se kertoo radikaalina rokkipappina itseään pitävästä Antti Pitkäsestä (Samuli Edelmann), jota kunnianhimoinen vaimo (Matleena Kuusniemi) ajaa työyhteisön huipulle, piispaksi. Hintana olisi kuitenkin ystävien luottamuksen pettäminen. Laura esittää elokuvassa seurakunnan voimakasta ja itsenäistä vahtimestaria.

– Samulin esittämä kaveri on Suomen miespuolinen Bridget Jones. Moraalinen vätys, jolla on ympärillään vahvoja naisia ja erittäin paljon ongelmia. Tässä tarinassa papit ovat inhimillisiä ihmisiä vikoineen, valtataisteluineen ja ihmissuhdesotkuineen, Aku sanoo.

– Papitkin ovat oman aikansa lapsia. Omassa suvussani on paljon hyviä körttipappeja, oman tiensä kulkijoita, jotka ovat saaneet ihmiset kääntämään elämänsä suuntaa. Myös kirkollisissa piireissä valinnat ovat yksilöiden valintoja – ei ole selvää standardia, miten työtä tehdään, Laura sanoo.

Hän opiskeli hetken itsekin teologiaa, mutta tiesi jo yliopistoon mennessään, että se oli vain välivaihe.

– Eri uskontoihin tutustuminen oli yleissivistävää ja avartavaa sekä ajankohtaista, kun ajattelee maailman tilannetta tällä hetkellä. Tuntuu siltä, että ihmisillä on kova tarve etsiä omaan elämäänsä sisältöä, totuutta ja voimaa. Kaikille on tuttua kaipaus jonkin pyhän ja merkityksellisen kokemiseen. Se ei vain ole kaikille sama. Maailmassa on monta totuutta, ja siksi suvaitsevaisuutta tarvitaan. Rasismia ja vähemmistöjen syrjimistä pitää vastustaa. Myös kirkossa. Usein unohtuu että Jeesuskin oli toisinajattelija, Laura miettii.

Aku ei kuulu kirkkoon – ei ole koskaan kuulunut – mutta ei myöskään allekirjoita ateistista maailmankuvaa.

– Uskon ja totuuden etsiminen ovat niin henkilökohtaisia asioita, että ääneen sanominen helposti arkipäiväistää ne. Mutta ei kirkko ole koskaan minulta oviaan sulkenut.

Taiteilijaliiton haasteet

Elokuva sisältää suvaitsevaisuuden sanoman, ja sen loppukohtaus on Akulle henkilökohtaisesti yksi tärkeimpiä syitä tehdä elokuva.

– Loppukuvaan liittyy armoa, iloa, toivoa ja hyväksyntää siitä huolimatta, että elämä harvoin kulkee juuri niin kuin suunnittelemme.

Teemat ovat Akulle ja Lauralle tuttuja myös omassa arjessa. Uusperhe ja taiteilijaliiton haasteet pakottavat joustoon, sopeutumiseen ja kasvamiseen.

– Suvaitsevaisuus ei ole arkielämässä aina helppoa, sillä itsekkyys ja oma pienuus tulevat usein vastaan. Uusperheen perustaminen on luku sinänsä, ja siinä kasvaminen vie vuosia. Se on kuin hyppy pimeään. Se jos mikä opettaa epäitsekkyyttä. Toiset täytyy ottaa huomioon ihan uudella tavalla.

Tärkeintä on kai uskaltaa olla sitä mitä on, rehellinen itselleen ja ympäristölleen. Lapset aistivat heti kaiken teennäisen. Sen vuoksi ei kannata yrittää vetää mitään roolia, Laura pohtii.

Hän on miettinyt paljon taiteilija-avioliittojen haasteita.

– Olen pohtinut, mitä vaatii elää sellaisessa suhteessa, onko se mahdollista ja millaisia kysymyksiä se sisältää. Olen keskustellut muun muassa Märta Tikkasen kanssa, joka on kirjoittanut vaikeasta taiteilijaliitostaan.

Lauran mielestä tärkeintä on kyetä säilyttämään oma äänensä ja yksilöllisyytensä.

– Vaikka teemme molemmat Akun kanssa luovaa työtä, emme ole suoranaisesti toistemme kilpailijoita tai kadehtijoita.

Aku ei näe eroa taiteilijaliiton tai minkä tahansa liiton välillä.

– Mikä tahansa liitto on aina haastava. Tärkeintä on yhteinen arvopohja. Jos Laura ryhtyisi yllättäen kannattamaan vaikkapa avohakkuita, siitä saattaisi syntyä konflikti, sanoo Aku, jolle Lauran tapaan ympäristöasiat ovat tärkeitä.

Laura myöntää, että arki on pitkälle hänen vastuullaan silloin, kun Akulla on ohjaustyö päällä.

– Ei meillä käydä valtataisteluja siitä, kuka tekee kotityöt. Annan mielelläni Akulle kaiken tukeni. Näyttelijän vastuu päättyy kotiin tullessa, mutta ohjaajalla on vastuullaan koko tuotanto, ja siitä on vaikea irrottautua.

Itselleen pitää olla rehellinen

Aku Louhimies on monen mielestä yksi tämän hetken merkittävimmistä suomalaisohjaajista. Menestys ja arvostus ovat seuranneet uralla myös Lauraa.

– Minulle menestys merkitsee sitä, että työlläni on jatkuvuutta. Elokuvarooleja tarjotaan ja minun on jopa mahdollista valita itselleni mieluisia töitä. Ja mielestäni menestystä on sekin, että työn lisäksi minulla on kaksi lasta, Laura sanoo.

Akun työt ovat saavuttaneet paitsi yleisön, myös kriitikoiden hyväksynnän. Hänet on palkittu valtion elokuvataiteen palkinnolla ja valittu vuoden ohjaajaksi 2004. Ensimmäinen pitkä elokuva Levottomat oli yleisön suosikki, samoin tv-sarja Irtiottoja.

Menestyselokuva Paha maa on palkittu Jussien lisäksi useilla kansainvälisillä areenoilla. Se voitti muun muassa Göteborgin  elokuvafestivaalien Nordic Competition -sarjan viidestä palkinnosta neljä ja on sen lisäksi kerännyt palkintoja muun muassa Moskovassa, Ateenassa, Bergenissä Lyypekissä ja Leedsissä.

Aku uskoo oman menestyksensä salaisuuden olevan se, että hän pyrkii tekemään itseään kiinnostavia asioita ja olemaan rehellinen itselleen.
– Vaikka menestystä on tullutkin, on jokaisen työn kanssa aina uuden alussa, puhtaalla pöydällä ja aika tavalla veitsen terällä. Täytyy myös muistaa, että tunnustukset ovat aina tunnustuksia koko työryhmälle, vaikka ohjaajana olenkin enemmän esillä, Aku sanoo.

Ja sekin on syytä pitää mielessä,  että Suomessa tehdään vain kymmenisen elokuvaa vuodessa.

– Tämä maa ansaitsisi niitä enemmänkin.

”Leimautumista en pelkää. Olen ollut aina kapinallinen raja-aitojen kaataja”, Katariina kertoo Ilta-Sanomille.

Kirjailija Katariina Souri, 49, sai vuosi sitten psykiatrilta diagnoosiksi persoonallisuushäiriön ja kaksisuuntaisen mielialahäiriön. Hän kertoi asiasta ensimmäisen kerran viime viikon lopulla Instagramissa julkaisemassaan kuvassa, jossa kuvaillaan hänen tulevaa omaelämäkerrallista Sarana – tunnustuksia taitekohdassa -kirjaansa.

Kirjan kuvauksessa kerrotaan, että Katariina järkyttyi diagnoosia ja esimerkiksi sitä, miten psyykelääke vaikuttaa häneen

Katariina kertoo tilanteestaan myös Ilta-Sanomien haastattelussa.

– Ajattelin että hetkinen, mitä tapahtuu luovuudelleni, Katariina kertoo IS:lle.

Kirjaa kuvailevassa otteessa kerrotaan, että Katariina mietti diagnoosin saatuaan uskaltaako alkaa syödä lääkkeitä ja mitä jos diagnoosi onkin väärä. Iltalehdelle Katariina kertoo, ettei alkanut syödä lääkkeitä, vaikka saikin kaksi eri reseptiä. Sen takia hän ei myöskään päässyt terapiaan.

– Ymmärrän, että jotkut tarvitsevat lääkitystä. Itse en sitä koe tarvitsevani, koska en esimerkiksi ole milloinkaan ollut psykoosissa tai itsetuhoinen.

”Mitä vanhemmaksi tulen, sen vähemmän mietin, mitä muut ajattelevat.”

Katariinalla on aiemmin todettu kaksisuuntainen mielialahäiriö, ja hän on kertonut avoimesti myös kokemistaan paniikkihäiriöistä. Kirjassa hän kertoo myös ongelmistaan alkoholin kanssa. Kirjailija ei pelkää leimautumista mielenterveyspotilaaksi.

– Leimautumista en pelkää. Olen ollut aina kapinallinen raja-aitojen kaataja. Mitä vanhemmaksi tulen, sen vähemmän mietin, mitä muut ajattelevat, hän kertoo IS:lle.

Mt-hoitaja

Katariina Souri järkyttyi psykiatrin diagnoosista – kertoo IL:lle kieltäytyneensä lääkityksestä

Terapiaan pääsee, vaikka kieltäytyisi lääkkeistä. MUTTA, Kelan korvausta ei saa silloin. Terapiatunti maksaa noin 70-120,-/h. Joten jos varaa on ja apua ajattelee saavansa, niin kannattaa miettiä kokonaan itse maksettavan terapian vaihtoehtoa. Paniikkihäiriö ei ole osa kaksisuuntaista. Tiukan tulkinnan mukaan paniikkihäiriö ei edes ole mielenterveysongelma/-häiriö/-sairaus, vaan tilapäinen ahdistuskohtaus.
Lue kommentti

Timon ja hänen puolisonsa Maikin ensimmäinen yhteinen lapsi on poika. 

Timo Lavikaisen, 43, perheessä eletään jännittäviä aikoja.

Timo valmistautuu parhaillaan Putoukseen ja kuvaa sketsejä tammikuussa alkavaa ohjelmaa varten. Samaan aikaan on puhelimen oltava lähettyvillä, sillä Timon puolison Maikin laskettu aika on näillä hetkillä.

– Sitä ei tiedä, jos lähtö tulee tänään vaikka kesken näytöksen, Timo totesi, kun hän saapui 95-elokuvan kutsuvierasensi-iltaan Espoon kulttuurikeskukseen.

Timolla on niin sanotun ”tavallisen kansalaisen rooli” kaikkien aikojen suurimmassa suomalaisessa jääkiekkoelokuvassa. Elokuvaan liittyy jo nyt muitakin tärkeitä muistoja, Timo kertoo.

”Sitä ei tiedä, jos lähtö tulee tänään vaikka kesken näytöksen.”

– Kun minulla oli tässä viimeinen kuvauspäivä, vaimo teki positiivisen raskaustestin. Jouluvauvaa meille odotetaan.

Timolla on parikymppinen tytär, ja Maikilla on 10-vuotias tytär. Pian syntyvä lapsi on parin ensimmäinen yhteinen. Näyttelijä kertoo, että hartaasti odotettu vauva on poika.

– Meillä ehti olla useampi, kolme keskenmenoa ja sitten lopulta tärppäsi näin. Ne olivat kovia paikkoja.

Timo luottaa, että vauvan hoito palailee mieleen vanhasta muistista.

– Suhtaudun luottavaisesti. Uskon, että kasvattajana olen rennompi, kun kaikki ei ole ihan uutta.