Kirjailija Laura Gustafsson tietää omakohtaisesti, millaista seksuaalista ahdistelua naiset joutuvat kohtaamaan. – Yksityinen tila on aina vaarallisempi kuin julkinen, Laura sanoo. 

Jos maailma olisi sellainen, kuin Laura Gustafsson, 28, haluaisi, kaikki elävät olennot kunnioittaisivat toisiaan. Miehet eivät huohottelisi julkisilla paikoilla tai nipistelisi vieraita naisia pepusta, eivätkä naisetkaan lyttäisi miehiä. Naiset pitäisivät toistensa puolia, eikä kukaan söisi lihaa, sillä myös eläinten elämällä nähtäisiin arvo. 

Tällaisessa maailmassa Laurasta ei ehkä kuitenkaan olisi tullut kirjailijaa. Tai ainakaan hän ei kirjoittaisi asioista, joista nyt kirjoittaa: Viime vuonna ilmestyneessä kehutussa esikoisteoksessaan Huorasatu Laura kuvasi miehen ja naisen välisiä valtasuhteita omalla poskettomalla tyylillään. Sama meno jatkuu myös novellissa, jolla Laura osallistuu tuoreeseen Pimppini on valloillaan -antologiaan. Sen teemana on naisiin kohdistuva seksuaalinen vallankäyttö.

Lauran novellissa mustasukkainen Ahti fantasioi tyttöystävänsä Kyllikin raiskaamisesta, muttei ehdi toteuttaa tekoaan ennen kuin Kyllikki muuttaa Amerikkaan. Seuraavina kesinä Ahti alkaa kolautella airolla tajuttomaksi järvessä uivia alastomia neitokaisia ja väkisinmakaa heidät.

Pelon maantiede

Paitsi hervottomia, Lauran tarinat ovat myös kauheita. Onneksi hän kertoo ne niin, että lukijaa naurattaa silloinkin, kun itkettäisi.

Valitettavasti monella tapahtumalla on kuitenkin vastineensa todellisuudessa ja Lauran elämässä. Monien muiden naisten tapaan Lauraa on usein nimitelty ja vähätelty vain sen takia, että hän sattuu olemaan nainen, haluaa kulkea korkeakorkoisissa saappaissa ja näyttää muutenkin hyvältä.  

– Kun asuin nuorempana Kalliossa, kuulin tosi usein huutelua, ja minulta yritettiin ostaa seksiä. Kaikenlaista omituista on tapahtunut.

Itsensäpaljastelijoista ja huorittelijoista huolimatta Laura ei kuitenkaan pelkää kulkea julkisilla paikoilla. Hän uskoo, että tosi hädässä joku ulkopuolinen tulisi apuun tai hän pystyisi puolustamaan itseään. Pelottavimpia paikkoja Lauralle ovat kuitenkin yksityiset tilat. Sen hän tietää omasta kokemuksestaan.

– Koti on naiselle kaikkein vaarallisin paikka. Eivät ne pahimmat rikokset, seksuaalinen hyväksikäyttö, puistossa tapahdu, vaan kotona. Yksityinen tila on aina vaarallisempi kuin julkinen. Siellä voidaan päätyä tilanteeseen, jossa ei ole normeja, ja yhtäkkiä ollaankin lain ulkopuolella. 

– Negatiiviset kokemukset ovat muokanneet minua, mutteivät lannistaneet. Ne ovat tehneet minut vihaiseksi. Kun omat rajat on kyseenlaistettu, olen joutunut kasvamaan ihmisenä. Laura sanoo.

Ja onhan kirjailijan työssä aina se hyvä puoli, että koetun voi käyttää romaaninsa aineksina. Laura myöntää, että
pimeimmät tapaukset ovat päätyneet Huorasadun materiaaliksi, vaikkei hän itseään kirjoittamalla terapoikaan. Lauran groteski huumorintaju auttaa myös pitkälle: hänen mukaansa melkein kaikelle voi lopulta nauraa.

Tyttövuosia

Laura kasvoi perheensä ainokaisena Mäntsälässä. Toisin kuin monet Laura ei lapsena leikkinyt prinsessaleikkejä, vaan "isoa naista". Leikeissä hän sai kokeilla pieniä huulipunatestereitä, joita äiti oli saanut näytteiksi.

– Tykkäsin pukeutua naiseksi. Ja välillä minusta tuntuu, että teen sitä vieläkin. Ihailin äitiäni tosi paljon, ja minusta oli hienoa katsoa, kun hän laittautui lähtiessään ulos. Äiti oli tosi kaunis ja näyttävä, Laura muistelee.

Naiseksi kasvamisen ikävät puolet tulivat pian tutuiksi. Laura oli ehkä 11-vuotias, kun hänen ulkonäköään alettiin ensimmäistä kertaa arvioida. Asialla oli hyvää tarkoittava kouluterveydenhoitaja, joka kuitenkin kommentillaan käynnisti vuosia kestäneen syömishäiriön.

– Terveydenhoitaja sanoi, että minun pitää laihduttaa. Hän oli varmasti ihan oikeassa, mutta sitä ennen en ollut ajatellut omaa ruumistani. Ja siitä päivästä lähtien olin siitä jatkuvasti tietoinen. 

Laura yritti syödä vähemmän ja liikkua enemmän. Kasvissyöjäksi hän oli ryhtynyt jo ala-asteella nähtyään televisiosta dokumentin, jossa tapettiin sika.

– En ollut ikinä nähnyt, kun joku kuolee. Olin jo aiemmin kyseenalaistanut lihan syömisen, mutta se oli viimeinen piste.

Kouluruokalassa ei siis ollut aikaisemminkaan tarjottu Lauralle kelpaavaa ruokaa, koska "jokaiseen ruokalajiin oli onnistuttu sotkemaan lihaa". Ja kun yläasteella ruokailu ei ollut pakollista, Laura jätti syömisen kokonaan väliin.

Kaiken kaikkiaan hän laihtui noin 20 kiloa, muttei tajunnut, että oma painon tarkkailu oli sairaalloista.

– Kaikki mitä tiesin ravitsemuksesta tai kaloreista oli peräisin lehdistä. Sieltä tietoa oli helppoa saada. Opettelin kaloritaulukoita ulkoa ja jatkuvan kaloreiden laskemisen takia minusta tuli aika hyvä päässälaskija.

Vasta lähempänä pariakymppiä Laura tajusi, että hänen suhtautumisensa ruokaan oli outoa.

– Opettelin ihan tietoisesti ajattelemaan vähemmän ruokaa ja syömistä. Vieläkin joskus joudun muistuttamaan itselleni, että ruokaan pitää suhtautua kuin normaaliin asiaan, eikä ruveta ongelmoimaan sen kanssa.

Paraneminen vei pitkään, mutta tänään Laura sanoo olevansa sujut itsensä kanssa.

Rooli: glamourblondi

Lauraa ärsyttää moni asia yhteiskunnassamme. Miksi nainen on aina vähempiarvoinen kuin mies? Miksi suuressa lehdessäkin vähätellään sairaanhoitajan ammattia niin, ettei myönnetä sen olevan fyysistä tai vaativan koulutusta? Miksi naiset pistetään edelleen syömään e-pillereitä, joilla manipuloidaan hormonitoimintaa? Tai miksi me automaattisesti oletamme, että suomalainen, ruotsalainen ja norjalainen -vitsien kansalaiset ovat miehiä? 

– Valtasuhteiden kuvaaminen on maailman tärkein asia. Se liittyy kaikkeen ja näkyy kaikessa. Valitettavasti siihen liittyy aina  väärinkäyttö, Laura sanoo.

– Jotta mikään muuttuisi, asiat pitää ensin nähdä ja tunnustaa niiden olemassaolo. Jokainen voi aloittaa itsestään. Naiset ovat usein kauheita toisilleen. Naisten välinen solidaarisuuden puute on pahinta. Aina ajatellaan, että jos joku nainen saa jotain, se on toiselta pois.

Lauran esikuvia ovat taiteilijat Rakel Liekki ja Katariina Souri.

– He ovat tosi upeita, helvetin hyvännäköisiä ja rohkeita naisia. Molemmat ovat tehneet eläinsuojelutyötä ja pidän myös heidän taiteestaan. Mutta molemmat ovat saaneet paskaa niskaansa, koska naisen seksuaalisuutta ei kestetä. Jos joku nainen on avoimen seksuaalinen, se otetaan henkilökohtaisena vittuiluna. Juuri naiset käyttävät tätä kontrollikeinona toisiaan vastaan.

– Vieläkin tunnutaan uskovan, että äly ja kauneus eivät voi asua samassa päässä. Minä ainakin tavoittelen molempia.
Senpä takia Laura kutsuu itseään glamourblondiksi. Glamourblondina voi pukeutua juuri niin kuin itse haluaa
välittämättä muiden mielipiteistä.

”Leimautumista en pelkää. Olen ollut aina kapinallinen raja-aitojen kaataja”, Katariina kertoo Ilta-Sanomille.

Kirjailija Katariina Souri, 49, sai vuosi sitten psykiatrilta diagnoosiksi persoonallisuushäiriön ja kaksisuuntaisen mielialahäiriön. Hän kertoi asiasta ensimmäisen kerran viime viikon lopulla Instagramissa julkaisemassaan kuvassa, jossa kuvaillaan hänen tulevaa omaelämäkerrallista Sarana – tunnustuksia taitekohdassa -kirjaansa.

Kirjan kuvauksessa kerrotaan, että Katariina järkyttyi diagnoosia ja esimerkiksi sitä, miten psyykelääke vaikuttaa häneen

Katariina kertoo tilanteestaan myös Ilta-Sanomien haastattelussa.

– Ajattelin että hetkinen, mitä tapahtuu luovuudelleni, Katariina kertoo IS:lle.

Kirjaa kuvailevassa otteessa kerrotaan, että Katariina mietti diagnoosin saatuaan uskaltaako alkaa syödä lääkkeitä ja mitä jos diagnoosi onkin väärä. Iltalehdelle Katariina kertoo, ettei alkanut syödä lääkkeitä, vaikka saikin kaksi eri reseptiä. Sen takia hän ei myöskään päässyt terapiaan.

– Ymmärrän, että jotkut tarvitsevat lääkitystä. Itse en sitä koe tarvitsevani, koska en esimerkiksi ole milloinkaan ollut psykoosissa tai itsetuhoinen.

”Mitä vanhemmaksi tulen, sen vähemmän mietin, mitä muut ajattelevat.”

Katariinalla on aiemmin todettu kaksisuuntainen mielialahäiriö, ja hän on kertonut avoimesti myös kokemistaan paniikkihäiriöistä. Kirjassa hän kertoo myös ongelmistaan alkoholin kanssa. Kirjailija ei pelkää leimautumista mielenterveyspotilaaksi.

– Leimautumista en pelkää. Olen ollut aina kapinallinen raja-aitojen kaataja. Mitä vanhemmaksi tulen, sen vähemmän mietin, mitä muut ajattelevat, hän kertoo IS:lle.

Mt-hoitaja

Katariina Souri järkyttyi psykiatrin diagnoosista – kertoo IL:lle kieltäytyneensä lääkityksestä

Terapiaan pääsee, vaikka kieltäytyisi lääkkeistä. MUTTA, Kelan korvausta ei saa silloin. Terapiatunti maksaa noin 70-120,-/h. Joten jos varaa on ja apua ajattelee saavansa, niin kannattaa miettiä kokonaan itse maksettavan terapian vaihtoehtoa. Paniikkihäiriö ei ole osa kaksisuuntaista. Tiukan tulkinnan mukaan paniikkihäiriö ei edes ole mielenterveysongelma/-häiriö/-sairaus, vaan tilapäinen ahdistuskohtaus.
Lue kommentti

Timon ja hänen puolisonsa Maikin ensimmäinen yhteinen lapsi on poika. 

Timo Lavikaisen, 43, perheessä eletään jännittäviä aikoja.

Timo valmistautuu parhaillaan Putoukseen ja kuvaa sketsejä tammikuussa alkavaa ohjelmaa varten. Samaan aikaan on puhelimen oltava lähettyvillä, sillä Timon puolison Maikin laskettu aika on näillä hetkillä.

– Sitä ei tiedä, jos lähtö tulee tänään vaikka kesken näytöksen, Timo totesi, kun hän saapui 95-elokuvan kutsuvierasensi-iltaan Espoon kulttuurikeskukseen.

Timolla on niin sanotun ”tavallisen kansalaisen rooli” kaikkien aikojen suurimmassa suomalaisessa jääkiekkoelokuvassa. Elokuvaan liittyy jo nyt muitakin tärkeitä muistoja, Timo kertoo.

”Sitä ei tiedä, jos lähtö tulee tänään vaikka kesken näytöksen.”

– Kun minulla oli tässä viimeinen kuvauspäivä, vaimo teki positiivisen raskaustestin. Jouluvauvaa meille odotetaan.

Timolla on parikymppinen tytär, ja Maikilla on 10-vuotias tytär. Pian syntyvä lapsi on parin ensimmäinen yhteinen. Näyttelijä kertoo, että hartaasti odotettu vauva on poika.

– Meillä ehti olla useampi, kolme keskenmenoa ja sitten lopulta tärppäsi näin. Ne olivat kovia paikkoja.

Timo luottaa, että vauvan hoito palailee mieleen vanhasta muistista.

– Suhtaudun luottavaisesti. Uskon, että kasvattajana olen rennompi, kun kaikki ei ole ihan uutta.