”Elämäni on pakotettu odottavaan tilaan”, Laura Voutilainen kertoo. Kuva: Liisa Valonen
”Elämäni on pakotettu odottavaan tilaan”, Laura Voutilainen kertoo. Kuva: Liisa Valonen

Laura Voutilainen sanoo päässeensä yli pettymyksen tunteesta. – Pyrin kuitenkin olemaan armollinen enkä vain syyttele itseäni siitä, että epäonnistuin.

Avioeroaan seuranneen vuoden ajan laulaja Laura Voutilainen, 41, on elänyt keskeneräisessä välitilassa. Laura ei pääse suunnittelemaan uutta elämää ennen kuin perheen kotitalo Heinolassa saadaan myytyä.

– Siihen saakka me vanhemmat vuorottelemme aikuisina talossa, joka yhä on koti nuorimmalle pojallemme, Laura kertoo tilanteestaan.

Tällainen epävarmuus on Lauralle täysin uutta. Uusi elämäntilanne on pakottanut hänet sietämään keskeneräisyyttä.

– Uusi elämänvaihe on ollut kivulias, mutta ajattelen, että se on ollut minulle oikein. Se on kasvattanut ja opettanut.

Pettymys meni jo ohi

Odotellessaan seuraavaa vaihetta Laura on pakannut entistä elämäänsä ja pohtinut, mitä olisi pitänyt tehdä toisin.

”Menettämisen pelossani olen yrittänyt omistaa ja hallita.”

– Parisuhdeoppaista olen voinut lukea, miten rakkaus toimii: että toista ei saa kahlita. Sen noudattaminen arjessa on toinen juttu. Menettämisen pelossani olenkin yrittänyt omistaa ja hallita.

– Pyrin kuitenkin anteeksiantoon ja olemaan armollinen enkä vain syyttele itseäni siitä, että epäonnistuin.

Lauralle oli suuri pettymys, ettei elämänkestävä rakkaustarina toteutunutkaan hänen kohdallaan.

– Pettymyksen käsitteleminen oli vaikeaa, mutta se vaihe meni minulla ohi jo kauan sitten. Nyt alan löytää tilalle oivalluksia hyvästä ja tunteen, että päätös oli oikea.

Lue Lauran koko Matkalla minuksi -haastattelu Me Naisten numerosta 44/2016!

Tilaajille
Nuori Johanna Holmström ajatteli poikaystävästään, että tämä oli täysin erilainen kuin muut maahanmuuttajat.
Nuori Johanna Holmström ajatteli poikaystävästään, että tämä oli täysin erilainen kuin muut maahanmuuttajat.

Vasta vuosien jälkeen kirjailija Johanna Holmström tajusi elävänsä eriarvoisessa avioliitossa. Eron jälkeen hän ei kaipaa uutta suhdetta. 

Lapsena kirjailija Johanna Holmström, 36, halusi olla mies. Hän oli varma, että naiset ovat huonompia kuin miehet – tai että mies on jollain ääneen lausumattomalla tapaa enemmän ihminen kuin nainen.

– Olin tyttömäinen, mutta vihasin sukupuoltani ja samastuin pitkään...

Psykoterapeutti Maaret Kallio on kiitollinen pitkästä parisuhteestaan ja lapsistaan. – Perhe ja lapset eivät ole itsestäänselvyyksiä.

Psykoterapeutti ja tietokirjailija Maaret Kallio täytti viime elokuussa 40 vuotta.

– Juhlin synttäreitäni isosti ystävien kanssa. 40 oli hyvä paikka miettiä, miten olen elänyt, mitä saanut ja mitä haluan tehdä. Olen vanha sielu, eikä minulla ole ikinä ollut ikäkriisiä. Odotan innolla seuraavaa vuosikymmentä, Maaret kertoo.

Uusi vuosikymmen tuo tullessaan ainakin lisää opiskelua, sillä Maaret kouluttautuu parhaillaan kouluttaja-pyskoterapeutiksi. Opinnot sisältävät teoriaopetuksen lisäksi 125 tuntia psykoterapiaa.

– Ilman pitkiä terapioitani kykyni lukea mieltäni ja tapojani olisi huomattavasti heikompi. Jos en itse voisi hyvin, en voisi auttaa ketään. Tätä työtä ei pystyisi tekemään, jos jäisin vapaa-ajalla liiaksi pohtimaan asiakkaiden ongelmia, hän sanoo.

Jaksamisessa Maaretia auttaa se, että hän on perheenäiti. Perheeseen kuuluvat aviomies ja kaksi lasta. Maaretille perhe on lähestulkoon koko elämä.

– Toivoin pitkää ja hyvää parisuhdetta sekä lapsia, ja olen äärimmäisen kiitollinen, että sain ne. Perhe ja lapset eivät ole itsestäänselvyyksiä.

Jaksamisessa auttaa myös se, että Maaret sammuttaa sähköpostinsa eikä käy somessa arkisin enää kello 18:n jälkeen.

Maaret kertoo käsitelleensä terapiassa myös omaa lapsuuttaan. Hän on nelilapsisen perheen toinen lapsi, ja luonnehtii lapsuudenperhettään puuhakkaaksi ja tavalliseksi monella tapaa. 

Mitä tietokirjailija ja Lujasti lempeä -bloggaaja kertoo kirjoittamisesta? Entä parisuhteesta ja lempimaastaan? Lue Maaretin Elämäni numeroina -haastattelu Me Naisten tuoreimmasta numerosta 3/2018. Tuoreen digilehden voit lukea täällä.

Sinisukkainen

Perhe auttaa Maaret Kalliota jaksamaan: ”Jos en itse voi hyvin, en voisi auttaa ketään”

Minusta Maaret Kalliolla on viisautta ja kohtuudentajua, joita mikään koulutus ei pysty opettamaan. Antaa kuitenkin virallista taustatukea. Omaan myös pitkän parisuhteen ja kivat aikuiset lapset, hauskasti monisärmäiset lapsenlapset. Omaa ymmärtämystä siinä tarvitaan ja toisten kuuntelemisen halua/kykyä, mutta sitä voi opetella. Loppujen lopuksi kyse on sittenkin kenties vain hyvästä tuurista; jotakin on naksahtanut paikoilleen. Huonoja aikoja on ollut meilläkin, mutta niistä on päästä yli ja...
Lue kommentti