”Vaadin ystäviltäni valtavasti, mutta annan heille vaikka paidan päältäni”, Anneli Saaristo sanoo.
”Vaadin ystäviltäni valtavasti, mutta annan heille vaikka paidan päältäni”, Anneli Saaristo sanoo.

Laulaja Anneli Saaristo on selättänyt monta surua, syvän masennuksen ja lääkeriippuvuuden, ja nyt hän toivoo, että saisi vielä esiintyä. – Miksei minua keksitä uudestaan? Minulla olisi vielä niin paljon annettavaa ihmisille.

Oppi 1: Kuljen vaikeimman kautta

”Vietin lapsuuteni etelähämäläisessä Jokioisissa. Isäni oli töissä naulatehtaalla. Jokioisilla oli vahva luokkajako. Koin kauhean voimakkaasti olevani huonompi ja surkeampi kuin ne rikkaat.

Minut kutsuttiin aina tehtaanjohtajien lasten syntymäpäiville, koska osasin laulaa. Olin pellen, viihdyttäjän asemassa jo silloin. Minulle naurettiin, kun vein liian halvan syntymäpäivälahjan.

Isältä opin kuitenkin ylpeyden siitä, että olin työläiskodista. Se oli kaksitahoinen tunne: toisaalta tunsin huonommuutta heitä kohtaan, jotka olivat rikkaampia, toisaalta ylpeyttä siitä, että minulla oli sivistynyt työläiskoti.

Äitini opetti meidät lapset laulamaan ja esiintymään. Hän oli itse loistava laulaja, tanssija ja näyttelijä. Hän sai tyydytystä siitä, että me lapset toteutimme asioita, joita hän itse olisi halunnut.

Lapsuudenkodistani sain tietynlaisen uhman. Uhma on ollut elämässäni kantava voima. Että minähän näytän!

Olen käynyt paljon terapiassa. Yksi terapeutti sanoi minulle, että kyllä sinä aika lammasmaisesti käyttäydyt, mutta on sinussa myös suuri määrä tervettä uhmaa. Toinen terapeutti sanoi, että ’sinun tiesi on kärsimystie’. Että minun täytyy aina mennä vaikeimman kautta.”

Oppi 2: Yksinolo on välttämätöntä

”Olin kuusivuotias, kun isäni rakensi minulle leikkimökin. Muistan vieläkin tuoreen laudan tuoksun. Isä ymmärsi kauneudenkaipuuni: hän tapetoi mökin ruusutapeteilla.

Hän oli hyvin viisas ja huomasi jo varhain, että olen lapsi, joka haluaa leikkiä yksin. Minussa on hyvin privaatti puoli, rakastan olla yksin. Isäni näki tämän ja rakensi leikkimökkiin lukon.

Joka aamu otin avaimen naulasta, avasin mökin ja leikin siellä yksin nukkejeni ja paperinukkejeni kanssa. Illalla lukitsin leikkimökin ja vein avaimen takaisin naulaan. Jos kylän tytöt tulivat leikkimään, toivoin, että voi kun he kohta jo lähtisivät.

En ole erakko, mutta minun on saatava välillä olla yksin. Se on välttämätöntä. Sitten jaksan taas olla ihmisten kanssa, antaa itsestäni.”

Oppi 3: Kaikesta pitää olla valmis luopumaan

”Olin 21-vuotias, kun isäni kuoli liikenneonnettomuudessa. Auto ajoi isän päälle. Äitinikin meinasi kuolla samassa onnettomuudessa, mutta loukkaantuikin lievästi.

Sitä on edelleen vaikea ajatella. Asia on jotenkin niin karmea, epätodellinen.

Isä oli perheemme selkäranka. Meidän perheemme käytännössä hajosi isän kuolemaan. Se vei pikkuveljeni hunningolle. Hän oli diabeetikko ja lakkasi hoitamasta itseään. Äidille se oli valtavan raju isku – hän oli tottunut siihen, että isä hoitaa kaikki asiat.

Minä menetin silloin turvan elämästäni. Olimme olleet hyvin tiivis, kiinteä perhe. Isän kuolema opetti, että mikään tässä maailmassa ei ole varmaa. Että kaikesta pitää olla jatkuvasti valmis luopumaan.

Isän kuoleman jälkeen tein ihan omituisia ratkaisuja, hölmöilin paljon. Lähdin sitten omia hölmöilyjäni pakoon kibbutsille Israeliin. Minun piti päästä pois täältä. En kestänyt sitä muutosta ja surua.”

Oppi 4: Voin tehdä omalla tavalla

”Aloitin urani tanssibändin laulajana. Keikkailin yhtyeen kanssa vuodesta 1969 1980-luvun alkuun asti. Se oli hurja kokemus ja koulu. Minua ei todellakaan pidetty kuin kukkaa kämmenellä. Minua pidettiin tohvelin alla. Olin orjana siellä.

Jouduin tekemään hirveästi töitä ja saatoin laulaa kuusi tuntia illassa. Lauloin ääneni käheäksi. Seuraavana päivänä bändin johtaja heitti keikkaliksan maahan eteeni, jouduin lattialta keräämään rahat.

Kun 1979 pidin ensimmäisen oman konserttini Turussa, tunsin, että ylitin itseni. Minulla oli niin mieletön nälkä omiin kuuntelijoihin. Että ihmiset tulisivat kuuntelemaan mitä minä laulan.

Oma konsertti sai minut tajuamaan, että voin tehdä toisella, omalla tavalla.

Olin ensimmäisiä kevyen musiikin ihmisiä, jotka esiintyivät konserttilavoilla. Minä, Kansan Tapani ja Anneli Sari, me kolme konsertoimme siihen aikaan.

Sain ympärilleni oikeat ihmiset, jotka alkoivat tehdä minulle musiikkia. Olen yhä kiitollinen Pedro Hietaselle, joka sai levy-yhtiön suostumaan levyni tekoon. Ne ajattelivat, että tämä on liian taiteellista, mutta Pedro sanoi, että kyllä Annelin pitää levy tehdä.”

Oppi 5: Kun esiinnyn, suru jää taakse

”1989 edustin Suomea Euroviisuissa kappaleella La dolce vita. Vain joitain viikkoja ennen Euroviisujen finaalia veljeni kuoli.

Pitkään luultiin, että kyseessä oli itsemurha, koska hän oli yrittänyt sitä jo aikaisemmin. Ruumiinavauspöytäkirjat kuitenkin kertoivat, että se oli alkoholiepileptinen kohtaus. Veljeni ajautui syöksykierteeseen isän kuoleman jälkeen, eikä koskaan tullut sinuiksi tautinsa kanssa.

Veljeni ehti kirjoittaa minulle kannustusviestin, kun lähdin Euroviisuihin. Hän oli allekirjoittanut lapun: ’toivoo Esa-kummajainen’. Me olimme jotenkin hengenheimolaiset, ihan samannäköisetkin. Meillä oli samanlainen iso suu.

Samoina viikkoina kuoli tärkeä ystäväni, säveltäjä ja sovittaja Upi Sorvali. Meni kaksi tärkeää ihmistä siinä tuiskeessa.

En tiedä, miten kykenin kokoamaan itseni Euroviisuihin. Me taiteilijat olemme ihmerotua: pystymme jotenkin splittaamaan asiat. Kun olen näyttämöllä, pystyn sulkemaan kaiken muun pois. Siinä on imu, joka jättää kaiken taaksensa.”

Oppi 6: Kaikkea ei voi saada

”Kun olin lapsentekoiässä, tein tietoisen päätöksen, että valitsen uran. Ura oli minulle niin tärkeä, ja tajusin, että en pysty molempiin, lapsiin ja uraan. Olisin ollut huono äiti.

Olen sitä joskus katunutkin, vaikka tiedän, ettei mikään ole niin hedelmätöntä kuin katuminen. Nyt, kun ystävättärilläni on lapsenlapsia, kaikki vain juttelevat heistä, ja minä olen yhtäkkiä ulkona siitä kuviosta. Mutta kaikkea ei voi saada. On osattava luopua.”

Oppi 7: Menestyksen jälkeen putoaa korkealta

”1980- ja 90-luku olivat hienoa aikaa. Sain vihdoin tehdä sitä mitä aina olin halunnut. Oli paljon hienoja töitä ja jatkuvasti televisiokeikkoja. Lauloin isojen orkesterien solistina.

Tein silloin niin paljon töitä, että oli aina kaksi laukkua pakattuna. Tulin kotiin, vaihdoin laukkua ja jatkoin matkaa seuraavalle keikalle.

Sieltä putosi sitten korkealta.

Kun työt 90-luvun laman myötä vähenivät, masennuin. Kun masennus ja siihen liittyvä lääkkeidenkäyttö tulivat julkisuuteen, työt loppuivat aika tarkkaan kokonaan. Se tuntuu epäoikeudenmukaiselta. Nyt, kun olen masennuksen ja lääkkeet selättänyt, minulla on ammattitaitoni tallella. Olen tehnyt valtavan duunin, että pääsin niistä eroon, ja sitten joudun istumaan kotona.

Mietin, miksei minua keksitä uudestaan niin kuin Pepe Willberg keksittiin. Milloin minun vuoroni tulee? Minulla olisi vielä niin paljon annettavaa ihmisille.”

Oppi 8: Elämä on paljon rajumpaa ilman lääkkeitä

”Pahimman masennuksen aikaan saatoin nukkua viikon putkeen. Aina otin lisää unilääkkeitä ja jatkoin unta.

Lopulta myin asuntoni Helsingissä ja muutin Tampereelle. Nyt jälkikäteen ajattelen, että tein päätöksen, koska entinen ystäväni manipuloi minut siihen.

Olin huonossa kunnossa ja ahdistunut, tunsin olevani niin yksinäinen Helsingissä. Halusin muutosta. Ajattelin, että Tampereella minulla on enemmän ihmisiä. Totuus oli toinen. Nyt haikailen takaisin Helsinkiin. Tuntuu, että nuupahdan täällä.

Muuttamisella oli kuitenkin tarkoituksensa. Täällä löysin A-klinikalta huumorintajuisen, skarpin ja erittäin tiukan Sanna Pyhälän, joka auttoi minut irti lääkeriippuvuudesta.

Unilääkkeiden käyttö on sellaista, että niiden avulla voi paeta todellisuutta uneen. Nyt elämä on paljon rajumpaa, kun joudun kohtaamaan asiat ilman lääkkeitä.

Ystävyyssuhteissani olen äärimmäinen. Vaadin ystäviltäni valtavasti, mutta myös annan heille vaikka paidan päältäni. Olen oppinut luopumaan vahingoittavista ystävyyssuhteista. Olen menettänyt naiiviuteni ja hyväuskoisuuteni. Olen huomannut, että loppujen lopuksi ihmiset välittävät vain itsestään. Se on surullista, mutta niin se on.”

Oppi 9: Toista ei saa päästää liian iholle

”Olen ollut pitkässä suhteessa kahdesti. Toisen miehen kanssa asuin Turussa, toisen kanssa seurustelimme asuessani Helsingissä. Tein suhteen lopulta mahdottomaksi. Olin niin läheisriippuvainen. Kaikki energia valui siihen suhteeseen.

Eihän kukaan halua semmoista ihmistä, joka riippuu kiinni. On vaistomainen juttu, että sellaisesta täytyy pyristellä irti.

Kyllä ihmisellä pitää olla oma juttunsa, parisuhteessakin. Ei saa antaa toisen ihmisen tulla liian iholle. Itsestään täytyy pitää kiinni.”

Oppi 10: On hetkiä, jolloin kaikki on hyvin

”Otan maailman tapahtumat hirveän raskaasti. En kestä ollenkaan vääryyttä. Monta kertaa olen ajatellut, että miksi en osaa olla huoleton.

Mitä oikeasti haluan elämässä? Haluaisin olla huoleton. Haluaisin joskus osata olla murehtimatta.

On niin paljon asioita, jotka ovat hyvin. Minulla on koti ja muutama hyvä ystävä. Ja vaikka olen ahdistuva ja surullisuuteen taipuvainen, olen myös aika huumorintajuinen tyyppi. Aika nopeasti osaan kääntää asiat nauruksi.

Elämässä on välähdyksenomaisia hetkiä, joina kaikki on kohdillaan. Maailmankaikkeus on tasapainossa, kaikki on hyvin. Se on harvinainen, mutta hieno tunne.”

Anneli Saaristo

  • Syntynyt 15. helmikuuta 1949 Jokioisissa.
  • Asuu Tampereella.
  • Julkaissut 11 sooloalbumia. Lisäksi kokoelmia ja yhteislevyjä.
  • Sijoittui Eurovision laulukilpailun finaalissa 1989 seitsemänneksi kappaleella La dolce vita. Osallistunut myös moniin muihin kansainvälisiin laulukilpailuihin ja Syksyn säveleen.
Rauma-salissa joskus vuosia si...

Laulaja Anneli Saaristo: "Miksei minua keksitä uudelleen, niin kuin Pepe Willbergiä?"

Kiitos ammattitaitoisesta esiintymisestäsi. Vain kerran olen konsertissasi ollut, mutta muistan sen edelleen, vaikka aikaa on toistakymmentä vuotta pitkälti. Oletko Anneli yrittänyt Katri-Helenan kalakaveria manageriksi? Hänellähän on ollut näitä varttuneempia taiteilijoita esiintyjinä, kuten Pirkko Mannola, Vieno Kekkonen ja Marjatta Leppänen. Mielelläni ainakin itse katselisin telkkarista varttuneempia esiintyjiä musiikkiohjelmissa, mutta eihän siellä ole, kuin Robin, Chisu ja korkeintaan...
Lue kommentti

Ida Paul ja Kalle Lindroth ovat Emma Gaalassa ehdolla vuoden tulokkaaksi. 

Duona esiintyvän Ida Paulin ja Kalle Lindrothin työtilanne ei ole tavanomaisin, sillä Ida Paul opiskelee toista vuotta maailman parhaaksi rankatussa Harvardin yliopistossa.

”Jenkeissä keskityn kouluun ja teen kappaleita.”

– Lensin yöllä juuri takaisin Suomeen. Teemme töitä periodeissa. Suomessa teemme keikkoja ja musajuttuja. Kun olen Jenkeissä keskityn kouluun ja teen kappaleita, Ida Paul kertoi tänään Emma-ehdokkaiden julkistustilaisuudessa.

Ida Paulin äiti on suomalainen ja isä yhdysvaltalainen. Lapsena hän on asunut Amerikassa lyhyen aikaa, jolloin haave amerikkalaisessa yliopistossa opiskelusta lujittui. 

Hakuprosessi Harvardiin kesti puoli vuotta, jonka aikana Ida Paul keräsi suosituksia opettajilta ja kollegoilta, kirjoitti esseitä ja teki SAT-pääsykokeen. Ida Paul teki jo tuolloin, 19-vuotiaana, kappaleita Warnerin artisteille.

– Toki arvosanat pitää olla kouluun riittävän hyvät, mutta pitää olla lisäksi joku asia, jossa on ihan huippu. Minulla se oli tämä musajuttu, joka on yhä minulle numero yksi.

”Kaikki eivät ole tiedehörhöjä”

Harvardissa Ida Paul ei ole vielä päättänyt pääainettaan, mutta on opiskellut yhteiskuntatieteitä, naistutkimusta sekä sivuaineina tanssia ja teatteria. Hän asuu kampuksella asuntolassa.

”Koulu on ihan oma ekosysteeminsä.”

– On kivaa, kun parhaat kaverit asuvat ihan naapurissa. Koulu on ihan oma ekosysteeminsä, kaikki tarvittava on kävelymatkan päässä. 

– Vaikka koulussa on lahjakkaita ihmisiä, ei kaikki todellakaan ole mitään tiedehörhöjä, jotka ovat hautautuneet laboratorioon. Sinne haetaan joka vuosi entistä monipuolisempi vuosiluokka opiskelijoita.

Harvardiin pääsy ei jää rahasta kiinni

Lukuvuosimaksu Harvardissa on yli 50 000 dollaria eli yli 42 000 euroa. Ida Paul painottaa, että Harvard kuuluu need blind -haun piiriin, jossa maksut räätälöidään opiskelijalle maksukyvyn mukaan. Loput maksusta kuitataan lahjoituksilla, joita yliopisto on saanut.

– Tiedän opiskelijoita, jotka eivät maksa opiskelusta mitään. Jotkut käyvät opintojen ohella töissä. Kenelläkään ei jää pääsy rahoituksesta kiinni.

”Musa on ainut pysyvä asia mun elämässä.”

Ida Paulilla on tällä hetkellä koti Suomessa ja Amerikassa, mutta hän uskoo panostavansa tulevaisuudessa eniten musiikkiin. Ida Paulin ja Kalle Lindrothin ensimmäinen albumi julkaistaan helmikuussa.

– Musa on ainut muuttumaton, pysyvä asia mun elämässä. Vaikka elämä ja vaatimuksen Harvadissa ovat joskus stressaavia, se varmasti kannattaa. Mitä enemmän koen, sitä enemmän minulla on myös lauluihin kirjoitettavaa.

Kansanedustaja Sari Sarkomaa kertoo suru-uutisesta Facebookissa.

Kansanedustaja Sari Sarkomaa, 52, kertoo virallisilla Facebook-sivuillaan suru-uutisesta: hänen nuorin pikkuveljensä on kuollut. 

– Nuorin pikkuveljeni on menehtynyt. Suruviesti saavutti minut 7.12. iltapäivällä. Jupan ystäville suru-uutinen tiedoksi. Jupaa ei enää ole, Sarkomaa on kirjoittanut Facebookiin.

Sarkomaa on omistanut päivityksessään koskettavan runon veljelleen.

Pikkuveljelleni

Ikinä ei tiedä onko aikaa paljon vai vähän
Yhtäkkiä elämäsi loppuikin tähän

Lähdit niin hiljaa
Että vain aamu kuuli
Sylissään matkalle sinut kantoi tuuli

Kiitos yhteisistä lapsuuden vuosista
Ja vuosista sen jälkeen
Uskon että sinun on nyt hyvä 
Taivaan kodissa olla