”Ennen teksteissäni syyttävä sormi osoitti aina toiseen. Nyt se sormi on alkanut kääntyä itseen. Olen itse vastuussa onnellisuudestani.” Kuvat: Jouni Harala
”Ennen teksteissäni syyttävä sormi osoitti aina toiseen. Nyt se sormi on alkanut kääntyä itseen. Olen itse vastuussa onnellisuudestani.” Kuvat: Jouni Harala

Laulaja Irina tuntee ristivetoa perhe-elämän ja vahvan vapaudenkaipuunsa välillä. – Olemme edelleen yhdessä, koska tahtoa on riittänyt.

Laulaja Irina Saari, 42, on asunut puolet elämästään Heinolassa, mutta ei sano vieläkään olevansa sieltä kotoisin. Heinolaan hänet veti mies, aviopuoliso Henri Saari. Irinan juuret ovat lännemmässä, Kauhajoella. Arjessa Irina ei enää ”väännä leviää”, mutta murre kyllä taittuu tarvittaessa.

– Syrämmessäni olen aina pohojalaanen, se on pysyvä osa identiteettiäni, laulaja sanoo.

Unelmien mies ja vapauden kaipuu

”Olen aina ollut yltiösosiaalinen, ja aloinkin seurustella nuoresta. Ensimmäinen ihastukseni oli kuudennen luokan Lasse. Hän harrasti mikroautoilua, ja minä kiersin varikkoruusuna hänen kisoissaan.

Vähän alle parikymppisenä seurustelin vakavammin, niin että oli jo puhetta yhteen muutosta. Viime hetkellä tajusin, etten pysty, tuli vahva kuristava tunne.

Siitä alkoi ensimmäinen pidempi ajanjakso, kun halusin olla yksin. Muutin Jyväskylään opiskelemaan ja olin itsekseni melkein kolme vuotta.

Sitten tapasin Henrin. Oli vuosi 1998, kun ompelijaystäväni Riia toi pari kaveriaan katsomaan Playa-bändini keikkaa. Se oli onnekas kohtaaminen: Toni Wirtasesta tuli myöhemmin läheinen työkaveri, ja tuolloin Apulannan valomiehenä työskennelleestä Henristä puolisoni. Pitkän yksinolon jälkeen olin vihdoin valmis: miehet eivät ärsyttäneet, eikä sitoutuminen tuntunut ahdistavalta.

Minulla on käynyt säkä, että sain niin hyväksyvän, pitkämielisen ja itsenäisen puolison. Miehelläni on hyvä itsetunto, joku heikompi ei olisi kestänyt.

Suhteemme alussa olin tyttöjen tapaan valmis luopumaan suunnilleen kaikesta, jotta olisi yhteistä aikaa, mutta Hemi piti tiukasti kiinni omista harrastuksistaan ja jutuistaan. Se on ollut vahvuus myöhempinä kausina, kun vapaudenkaipuuni iskee ja haluaisin vain olla yksin. Silloin ei auta, että vain lähtisin metsään kävelemään, vaan oikeasti haluaisin asua ja elää arkeani yksin. Se on melkoinen haaste avioliitossa ja lapsiperheessä.

”Lukittaudun omaan maailmaani ja olen kuin en näkisi enkä kuulisi toista. Se on epäreilua ja raskasta puolisoa kohtaan.”

Kun vapaudenkaipuu iskee, velvollisuudentunne muita kohtaan tuntuu hirveän raskaalta. Lukittaudun omaan maailmaani ja olen kuin en näkisi enkä kuulisi toista. Se on epäreilua ja raskasta puolisoa kohtaan.

Tilanne on ristiriitainen. Katson miestäni ja näen kaikki hänen ihanat puolensa. Hän on täydellinen minulle, ja arkemme on todella hyvää. Tajuan olevani urpo ja idiootti ja itsekäs, kun haluaisin tauolle yhteisestä elämästä.

Liittomme aikana yksinäisyyden tarve on iskenyt ennen kolmekymppisiä ja uudestaan nelikymppisyyden alla. Vaihe ei mene kuukaudessa ohi. Nyt osaan jo prosessoida sitä ja kirjoittaa siitä lauluja: Hiljaisuus ja Aika kunnian saa kertovat tästä fiiliksestä. Minun on helpompi purkaa ajatukseni lauluiksi tai parille luottoystävälleni kuin sanoa niitä suoraan miehelleni.

Uskomuksissani ihmistä ei välttämättä ole luotu yhteen pitkään parisuhteeseen. Ehkä elämässä on erilaisia jaksoja, joissa yksi ja sama puoliso ei voi tarjota kaikkea.

En tiedä, miten tilanne pitäisi ratkaista – tai pitääkö ratkaista mitenkään. Ikä on tuonut armollisuutta, ja ymmärrän, että kaikki on ohimenevää. Ehkä nämä vaiheet on vain siedettävä. Ehkä kun lapset ovat isoja, voisimme olla aviopari mutta elää omissa kodeissamme.

”Olisi perseestä olla kaltaiseni kumppanin kanssa.”

En tiedä, miten minä olisin toiminut mieheni asemassa. Olisi perseestä olla kaltaiseni kumppanin kanssa. Joskus olen toivonut, että mieheni räjähtäisi minulle lopullisesti. Huutaisi että saatanan akka, ala puhua.

Hemi on kasvanut ydinperheessä ja nähnyt, että parisuhteen eteen tehdään töitä. Minä mietin isovanhempiani, jotka ovat olleet yhdessä yli 60 vuotta. Ihan varmasti heillä on ollut vaiheita, ettei kiinnosta yhtään – ja miten siistiä heillä on nyt.

Me olemme yhä yhdessä, koska tahtoa on riittänyt. Olisi ihanaa, jos ihminen olisi yksinkertaisempi eikä kehittäisi ongelmia sinne, missä niitä ei ole.”

Yrittäjänaisia ja pullamössöpolvia

”Synnyin esikoiseksi varsin nuorille vanhemmille, äitini oli vasta 18-vuotias minut saadessaan. Olin silkka vahinko, eikä vanhemmillani siinä iässä ollut ajatusta perustaa perhettä. Kiireen vilkkaa he menivät naimisiin ja alkoivat odottaa tuloani.

Minulla oli ihana lapsuus, turvallinen ja touhukas. Isäni oli muusikko, ja muutimme vähän väliä hänen työnsä perässä. Taisin olla kolmen, kun lopulta asetuimme äidin kotiseudulle Kauhajoelle. Vanhempani ostivat tontin uudelta asuinalueelta ja rakensivat meille talon. Sain kaksi veljeä, kuusi ja seitsemän vuotta minua nuoremmat.

Isoäidin maatila sijaitsi vain varttitunnin päässä. Siellä oli lehmiä, koiria ja kissoja, ja kesäisin sain tehdä navettahommia ja auttaa lypsämään lehmiä. Sukulaiset olivat läheisiä, ja kasvoin usean aikuisen keskellä.

Vanhempani erosivat, kun olin kahdeksanvuotias ja veljeni puolitoista- ja puolivuotiaita. Äiti otti vastuun meistä, uudesta talosta ja juuri hankkimastaan lastenvaateliikkeestä. Hän on valtavan sitkeä nainen.

Itse olen murehtijatyyppiä, menetän helposti yöunet ja käyn kierroksilla, jos elämässäni on stressitekijöitä. En usko, että olisin ikinä selvinnyt niin suuresta vastuusta ja taloudellisesta paineesta. Edeltäviin sukupolviin verrattuna olemme aika pullamössöporukkaa.

Vuosien mittaan olen kantanut hirveästi huolta äidin jaksamisesta. Hän ei luovuttanut silloinkaan, kun lama koetteli, vaan vaihtoi vaatekauppiaasta leipomoyrittäjäksi. Minä vannoin, etten ikinä ryhtyisi yrittäjäksi. Sitten minusta tuli laulaja ja perustin osakeyhtiön 2002.

”En koskaan olettanut, että äiti pystyisi kustantamaan kaiken, ja tahdoin pärjätä itse.”

Menin ensimmäiseen kesätyöhöni 14-vuotiaana. En koskaan olettanut, että äiti pystyisi kustantamaan kaiken, ja tahdoin pärjätä itse. Ensimmäiseen työhöni pääsin äidin kauppiassuhteilla. Työskentelin Kauhajoen K-marketin tekstiiliosastolla. Muistan, kuinka inventaarioissa piti laskea yksittäiset napitkin. Juuri kun olin päässyt pariinsataan, eikös joku asiakas pyytänyt opastamaan alushousuhyllylle ja sekosin laskuissani.

Nyt näen tyttäressäni samanlaista puuhakkuutta ja yrittäjähenkeä kuin äidissäni. Seitsemänvuotiaana hän nikkaroi itselleen kioskin, ja aina aurinkoisina päivinä mehubaari Pulla aukeaa kotimme edustalla.”

Käsityksiä alkoholismista

”Välit isäni kanssa ovat säilyneet läheisinä, vaikka tapaamme aika harvoin. Musiikki on yhdistänyt meitä aina. Teinivuosina bändikaverien kanssa äänitimme demoja isän luona.

Keikat ovat vieneet häntä paljon ja välillä vei alkoholi. Olemme puhuneet isän kanssa, mikä hänet ajoi juomaan ja mitä hän on oppinut vaiheistaan. Nykyään olen valtavan ylpeä isästä ja siitä, että hän on terve ja saanut elämänsä mallilleen. Pitkään ajattelin, että alkoholismi on heikkoutta. Vasta aikuisiällä aloin ymmärtää, että alkoholismi on sairaus.

Lapsen vinkkelistä oli häkellyttävää, miten läheinen muuttui humalatilassa. Niissä hetkissä muistan isän herkkänä ja itkuisena. Tilanteet eivät olleet aggressiivisia, mutta lapsena tuntui pelottavalta, kun turvallinen läheinen olikin erilainen. Lapsuuden kokemus teki varovaiseksi alkoholia kohtaan. Nuorena tarkkailin itseäni ja veljiäni ja mietin, periytyykö addiktoituva luonne.

”Esikoisena en halunnut olla äidille huoleksi, ja menin kesätöihin tienaamaan. Olen edelleen sukanvarteen säästäjä.” Kuva: Jouni Harala
”Esikoisena en halunnut olla äidille huoleksi, ja menin kesätöihin tienaamaan. Olen edelleen sukanvarteen säästäjä.” Kuva: Jouni Harala

15-vuotiaana vedin ensimmäiset humalani. Olin pari kertaa maistellut Spritellä lantrattua valkoviiniä, mutta silloin isosina rippileirin päätyttyä korkkasimme ystäväni kanssa kossupullon. Ensin oksensin kaiken, mitä ihmisestä irtoaa ja sitten päädyin syvätajuttomuustilassa sairaalaan. En ole koskaan tuntenut niin valtavaa häpeää kuin silloin, kun äiti tuli hakemaan minua Seinäjoen keskussairaalasta. Tunsin pettäneeni hänen luottamuksensa täydellisesti.

Äiti oli kuitenkin taitava kasvattaja. Kävimme hyvän keskustelun, mutta emme riidelleet. Myöhemmin, kun veljeni jäivät kiinni tupakkakokeilusta, äiti sai senkin loppumaan ihan vain juttelemalla. Vanhemman olisi helppo sössiä ne tilanteet raivoamalla.

Seuraavan kerran otin huikkaa parikymppisenä ja oksensin taas. Haluaisin osata maistella viinejä, mutta ne maistuvat aina yhtä kitkeriltä, ja jo pikkumäärä saa voimaan pahoin. Kahdesti olen kokeillut tupakkaa, ja molemmilla kerroilla nousi kuume. En kutsu itseäni absolutistiksi, mutta mieluusti olen se porukan kuski.

En koe tarvitsevani ylimääräistä rohkaisua tai rentoutusta. Bileseurassa tunnen helposti olevani hiprakassa, vaikka en juo. Hiljattain Vain elämää -ohjelman kuvauksissa Laura Voutilainen sanoi, että olen sellaista ihmistyyppiä kuin olisin koko ajan pienessä pierussa.”

Kontrollivapaalla alueella

”Minusta tuli laulaja sattumalta. Lapsena pyörin mukana vanhempieni pitämän musiikkileikkikoulun ryhmissä, ja viisivuotiaana aloin soittaa viulua. Teini-iässä löysin bändikuviot, mutta päätin opiskella lastentarhanopettajaksi. Silloinkin, kun tein vimmatusti keikkaa Playa-yhtyeessä, olin aina valmis palaamaan päiväkotiin, kun musiikkihommat karahtaisivat kiville. Olen huono tyrkkäämään itseäni eteenpäin, minut on todellakin pitänyt hakea kotoa.

Tyttäreni kysyi joskus, miltä tuntuu, kun kaikki tuntevat. Korjasin, että on monia, jotka eivät tiedä minusta mitään. Silloinkin, kun biisini jo soivat radiossa ahkerasti, olin pitkään kasvoton artisti. Vitsailenkin, että kaikilta naisilta, joilla on tummat hiukset ja otsatukka, on kysytty ’Oleksä se Irina’. Olen onnellinen, että singahdin esille vasta, kun olin aikuinen ja siihen aikaan, kun ei vielä tarvinnut miettiä, miten cool olen somessa. Olen saanut mennä musa edellä.

”Lavalla olen aavistuksen mahtavampi minä kuin sen ulkopuolella.”

Lava on yksi parhaita paikkoja, mitä tiedän. Se on kontrollivapaata aluetta, missä voin olla mitä vain. Lavalla olen aavistuksen mahtavampi minä kuin sen ulkopuolella. Mikään ei vastaa tunnetta, kun basso jytisee kehossa.”

Irina Saari

  • 42-vuotias laulaja, säveltäjä ja sanoittaja, syntynyt Kauhajoella.
  • Aviomies Henri Saari, kaksi lasta, koti Heinolassa.
  • Julkaisi 7. albuminsa Seitsemän huhtikuussa.
  • Näytellyt musiikkiteatterissa. Esiintyi tämän kevään Vain elämää -kaudella.

Kim Kardashian sai kolmannen lapsen, mutta kuka sen synnytti? Ei ehkä kuitenkaan Kylie.

Kardashian-Jennerin tosi-tv-perheen elämässä on riittänyt viime kuukausina säpinää. Vauva-aiheista säpinää.

Millon jonkun on huhuttu olevan raskaana, toinen on kertonut olevansa raskaana ja heti perään kolmas raskausvatsa on alkanut näkyä.

Etkö pysy kärryillä? Lue seuraavat kohdat, niin Kardashian-aiheiset kahvipöytäkeskustelut sujuvat kuin vettä vaan.

  1. Kim Kardashian West, 37, ja räppäri-muotisuunnittelijasiippa Kanye West saivat maanantaina kolmannen lapsen. Parilla on ennestään kaksi lasta, 2-vuotias poika Saint ja 4-vuotias tytär North. Tulokas on tyttö. Kim tiedotti lapsen syntymästä Twitterissä ja kotisivuillaan.

     

  2. Lapsen synnytti sijaissynnyttäjä. Kim on kertonut kärsineensä aiemmissa raskauksissaan pre-eklampsiasta eli raskaudenaikaisesta verenpaineen noususta, joka ennen tunnettiin myös raskausmyrkytyksenä. Lisäksi häntä vaivasi istukan poikkeava kiinnittyminen eli placenta accreta. Kolmannen raskauden riskien vuoksi pariskunta päätyi käyttämään sijaissynnyttäjää.
  3. Kimin ja Kanyen (eli Kimyen) käyttämän sijaissynnyttäjän henkilöllisyys on toistaiseksi pidetty salassa. Villeimmissä teorioissa on päätelty, että Kimin sijaissynnyttäjä olisi 20-vuotias siskopuoli ja meikkimoguli Kylie Jenner, jonka huhutaan olevan raskaana.
  4. Kylie ei ole vahvistanut raskauttaan ja on pitänyt vatsansa huolella piilossa sosiaalisessa mediassa. Kokovartalokuvien sijaan hän on julkaissut kasvokuvia sekä otoksia menneiltä vuosilta. Hänet on kuitenkin salakuvattu väljissä vaatteissa sen näköisenä, että hän saattaa hyvinkin odottaa lasta.
     

    so... the Holiday Collection launches today 🤩

    Henkilön Kylie (@kyliejenner) jakama julkaisu

     

  5. Viime viikon lopulla huhuttiin, että Kylien synnytys olisi alkanut ja hän olisi sairaalassa. TMZ-sivusto kiirehti kuitenkin kertomaan, että huhuilla ei ole perää – vielä. Sivuston mukaan Kylien laskettu aika on maaliskuussa.
  6. Kylie Jennerin mahdollisen lapsen isä on oletettavasti räppäripoikaystävä Travis Scott, 25. Kylie erosi edellisestä räppäripoikaystävästään Tygasta keväällä 2017 eli mitään varsinaista aikailua nuoret eivät ole harrastaneet.
  7. Kylie on myös kertonut haluavansa lapsia nuorena. ”Minusta tuntuu, että 30 on liian myöhään”, hän totesi Keeping Up With The Kardashian -realityn jaksossa vuonna 2016.
  8. Kolmaskin Kardashian saa lapsen! Joulukuussa myös Khloé Kardashian, 33, vahvisti odottavansa lasta. Hänen raskautensa on edennyt jo kuudennelle kuukaudelle.
     

    ❥ Officially 6 months ❥

    Henkilön Khloé (@khloekardashian) jakama julkaisu

     

  9. Khloén raskauteenkin liittyy pientä draamaa, sillä hän ja ex-puoliso Lamar Odom yrittivät saada lasta yhdessä ollessaan, mutta se ei onnistunut. Syntyvä lapsi on ensimmäinen Khloélle. Koripalloilijapuoliso Tristan Thompsonilla on edellisestä suhteestaan vuoden ikäinen poika.
  10. Muita Kardashian-Jennereiden synnytysikäisiä sisaruksia ovat mallina tunnettu Kendall Jenner, 22, jonka ei toistaiseksi tiedetä tai ole huhuttu odottavan lasta. Siskoksista vanhimmalla, Kourtney Kardashianilla, 38, on kolme lasta ex-puolisonsa Scott Disickin kanssa.

Siis täh? Jos mietit vieläkin, että ketkä Kardashianit ja kuka on kukin, tsekkaa tämä Refinery29-sivuston tekemä ansiokas sukupuu.

Vuoristotaudista kärsineet morsian ja sulhanen vaihtoivat häätamineisiin jäisen kiven takana kymmenen asteen pakkasessa. 

Moni naimisiinmenoa suunnitteleva haaveilee destination weddingistä eli häiden järjestämisestä jossakin ihanassa, usein lämpimässä ja eksoottisessa paikassa. 

Myös Australiassa asuvalla suomalaisella Heidi Turusella, 32, oli tällainen haave. Hänen ja australialaisen Tom-puolison, 31, häistä tulikin melkoinen reissu – voisi sanoa destination wedding 2.0. 

Heidi ja Tomi tapasivat vuonna 2013 Australian Queenslandissa. Heidi oli lähtenyt yliopistosta valmistumisen jälkeen reppureissaamaan, päätynyt Aasian-vuosien jälkeen Australiaan ja havitteli uutta viisumia pidentääkseen oleskeluaan Australiassa. 

– Siitä asti olemme olleet yhdessä kuin paita ja peppu, Heidi kertoo sähköpostitse Australiasta. 

Pari alkoi seurustella pian ensitapaamisensa jälkeen, ja vuonna 2015 Tomi kosi Heidiä, kun he olivat viettämässä joulua Suomessa. 

Suunnitelmat käyntiin

Häiden suunnittelu sai sysäyksen helmikuussa 2017, kun Heidin päähän pälkähti idea Mount Everestin -reissusta. 

– Laitoin Tomille viestiä, että kiinnostaako lähteä Everestille tänä vuonna. Tunnin päästä siitä varasin meille lentoliput, ja aloimme innolla suunnitella reissua. 

”Olin aina haaveillut pienistä intiimeistä rantahäistä jossain eksoottisella saarella,”

Pariskunnalta oli jo pitkään udeltu, missä häät pidettäisiin, sillä Tomin perhe asuu Australiassa ja Heidin Suomessa. 

– Idea pitaa häät Everestilla lähti aluksi vitsistä. Sen jälkeen aloimme miettiä, että niistä tulisi kyllä mahtavat häät. Voiko olla hienompaa paikkaa menna naimisiin kun maailman huipulla! Heidi muistelee.

Selvää oli, että kummankaan perhe tai muut läheiset eivät lähtisi hääparin mukaan vuorelle juhlimaan häitä, joten Everestin-reissun jatkoksi päätettiin järjestää pienimuotoinen hääillallinen Koh Samuilla Thaimaassa. 

– Olin aina haaveillut pienistä intiimeistä rantahäistä jossain eksoottisella saarella, Heidi kertoo. 

Häitä ryhdyttiin suunnittelemaan samalle kesälle. Thaimaan hääillalliselle varattiin kaikenlaista valokuvaajasta kukka-asetelmiin, mutta Mount Everestin seremonian suunnitteleminen oli vaikeampaa, sillä vuorella vallitsevia olosuhteita ei voinut tietää varmaksi.

Heidi oli käynyt vuosia sitten Nepalissa Annapurna-vuoriston perusleirissä. Tomilla ei ollut lainkaan kokemusta vuorikiipeilustä. Pariskunta alkoi harjoitella tulevaa koitosta varten Australiassa, mutta siellä heillä ei ollut mahdollisuutta treenata 700 metriä korkeammalla. Happivaje ja siitä johtuva vuoristotauti eivät siis tulleet tutuiksi – vielä. 

Tomi ja Heidi halusivat kiivetä häävarusteineen itsenäisesti, ilman ulkopuolista kantoapua. Heidin avoselkäinen pitsimekko, pitkä huntu ja muu hääasu matkustivat Tomin 25-kiloisessa rinkassa, ja Heidin oma rinkka painoi noin 12 kiloa. 

Vuoristotautinen morsian

Heidin ja Tomin tavoite oli pitää häät Mount Everestin perusleirissä, joka on noin 5 380 metriä merenpinnan yläpuolella.

Parin päivän kiipeämisen jälkeen, kun pariskunta oli saavuttanut 4 000 metrin korkeuden, kumpikin sai vuoristotaudin oireita, kuten päänsärkyä. Erityisesti Heidin olo oli tukala.

– Emme olleet varmoja, selviämmekö huipulle asti. Päätimme aikaistaa häitä päivällä ja kiirehtiä ylös, jotta voisimme aloittaa matkan takaisin. En ollut valmis luopumaan haaveestani mennä naimisiin huipulla, Heidi kertoo.

Lopullisen päätöksen hän ja Tom tekivät Gorak Shepin kylässä muutama sata metriä perusleirin alapuolella. 

– Lounaan jälkeen päätimme, että this is it, tänään mennään naimisiin. Jätimme kaikki muut varusteemme Gorak Shepiin, pakkasimme hääpukumme ja aloitimme patikoinnin Everestin perusleiriin lumisateessa. 

Heidin olo helpottui yllättäen korkeammalle noustessa. 

– Olin kai niin motivoitunut häistä.

”Tavallaan saimme viettää häämatkan ennen hääseremoniaa.”

Kiven takana hääasuun

Ylhäällä odotti yllätys: perusleirissä yli 5 000 metrin korkeudessa oli kyllä muitakin kiipeilijöitä, mutta kukaan heistä ei ollut pystyttänyt paikalle telttaa.

– Meidän ei auttanut muu kuin vaihtaa hääasusteisiin ison jäisen kiven takana. Tom suojasi minua takillaan, kun vaihdoin mekon päälle. Lämpötila oli noin -10 astetta, ja satoi lunta. 

Tom ja Heidi olivat kertoneet muille paikalla olleille menevänsä naimisiin. Kun he ilmestyivät häätamineissaan kiven takaa, lähelle oli kerääntynyt hymyilevä ja häämarssia hyräilevä yleisö. 

Heidi ja Tom lausuivat toisilleen kirjoittamansa häävalat ja vaihtoivat sormukset. 

Yleisö hurrasi, ja sitten otettiin kuvia. 

– Emme kumpikaan kuulu kirkkoon tai ole kovin uskonnollisia, joten seremonia maailman huipulla vuoristossa oli juuri meidän näköisemme juhla, Heidi toteaa. 

Kuvien jälkeen oli aika laittaa retkeilyvaatteet takaisin päälle ja aloittaa patikka alaspäin, takaisin majapaikkaan. 

Seuraavana aamuna Heidi ja Tom nousivat vielä hieman perusleiriä korkeammalle, runsaassa 5 600 metrissä olevalle Kala Pattharin huipulle ottamaan valokuvia. Sää oli niin kylmä, että rinkat jäätyivät, mutta maisemat olivat Heidin mukaan mielettömät. 

Seuraava huippu kiikarissa

Nepalin vuoristoisista maisemista tuore aviopari lensi Koh Samuille Thaimaahan. Siellä molempien perheet olivat mukana hääjuhlassa, ja Heidin isä saattoi saattaa Heidin alttarille – tai siis rantaan, jossa seremonia järjestettiin – kuten Heidi oli toivonut. 

Heidi oli alun perin ajatellut laittavansa meikin ja kampauksen myös Everestin-seremoniaa varten, mutta vuoristotaudin takia se jäi tekemättä. Thaimaassa aviopari pääsi nauttimaan spa-hoidoista ja laittautuminenkin onnistui paremmin. 

Kuva: Cherry May Ward Photography
Kuva: Cherry May Ward Photography

Reissuhäiden jälkeen Heidi ja Tom eivät lähteneet erilliselle häämatkalle. 

– Tavallaan saimme viettää häämatkan ennen hääseremoniaa, Heidi sanoo patikoinnista Everestille. 

– Yövyimme erittäin vaatimattomissa paikoissa matkan varrella ja nautimme joka hetkestä ilman puhelimia ja sosiaalista mediaa. 

Häiden jälkeen pariskunta palasi arkeen Australiassa. 

– Vuorilla patikointi haasteineen toi meitä entistäkin lähemmäs toisiamme ja synnytti varsinaisen vuoristokuumeen. Suunnittelemme jo seuraavaa reissua Nepaliin ja kartoitamme seuraavaa valloitettavaa huippua, Heidi kertoo. 

Face palm

Suomalainen Heidi meni naimisiin Mount Everestillä yli 5 000 metrin korkeudessa: ”Emme olleet varmoja, selviämmekö huipulle asti”

Kukin tyylillään tietysti, mutta väkisinkin tulee mieleen, että joillain se erikoisuuden tavoittelu nyt vaan tuntuu menevän totaalisesti yli ja merkitsevän ehkä enemmänkin kuin se varsinainen asia eli tässä tapauksessa naimisiinmeno. Ja mahtoikohan tämä vuorella tapahtunut vihkiminen edes olla virallinen? Mutta kuten sanottu, kukin tyylillään... tyylejä vaan on niin monia, aina tyylittömyyteen saakka ;D
Lue kommentti