Anna Eriksson halusi irti kaavamaisesta elämästä. Kuva: Matti Pyykkö.
Anna Eriksson halusi irti kaavamaisesta elämästä. Kuva: Matti Pyykkö.

Keikkataukoa pitänyt Anna Eriksson halusi irti kaavamaisesta elämästä.

Anna Erikssonin, 39, kahden vuoden esiintymistauko päättyi torstaina, kun laulajan joulukiertue alkoi Kotkan kirkossa.

– Itsestäni tuntui, ettei edellisestä keikasta ollut aikaakaan. Minulla esiintyminen on niin selkärangassa.

Anna julkaisi edellisen levynsä vuosi sitten. Gloria-levyn lauluja kuullaan nyt kiertueellakin. Albumiin päättyi Annan edellinen kolmen levyn sopimus, eikä laulajalla tällä hetkellä ole kiinnitystä mihinkään levy-yhtiöön.

– Nyt on sopiva hetki miettiä, mitä ja millaista musiikkia haluan jatkossa tehdä.

Täyttä elämää

Anna sanoo suoraan, ettei ole palavasti ikävöinyt keikkaelämää.

– Nautin valtavasti esiintymisestä ja laulamisesta, mutta sitten on se kaikki muu touhu siinä ympärillä. Kun esiinnyin paljon, tuntui, ettei elämään mahtunut mitään muuta. Säännöllisesti keikkaileva artisti on vähän kuin omassa erillisessä maailmassaan. Kaipasin sitä muuta aika tavalla.

Muulla Anna tarkoittaa luovaa työtä, säveltämistä ja perhe-elämää. Annan ja valokuvaajapuoliso Matti Pyykön esikoinen Jooseppi syntyi 3,5 vuotta sitten.

– Arki on vauhdikasta ilman keikkailuakin. Minulla ei ole pienintäkään vaikeutta keksiä tekemistä ja saada aikaani kulumaan. Teen yleensä kuuden tunnin työpäiviä ja loppu hurahtaa touhuissa lapsen kanssa.

Irti kaavoista

Anna tekee luovaa työtä säveltäjänä ja laulunkirjoittajana.

– Tein levyjä ja keikkoja nuoresta ja niin pitkään, että työstä alkoi tulla kaavamaista. Minulla on kuitenkin vahva vapaudenkaipuu ja aloin inhota sitä, miten sama kuvio toistui vuodesta toiseen, Anna kuvailee.

– Päätin jo vuosia sitten, että nelikymppisenä teen jotain muuta.  Nyt elämässä on sopiva vaihe tunnustella, mitä se voisi olla.

Anna joulukonsertin harjoituksissa Mikko Mäkisen ja Mila Laineen kanssa. Kuva: Matti Pyykkö
Anna joulukonsertin harjoituksissa Mikko Mäkisen ja Mila Laineen kanssa. Kuva: Matti Pyykkö

Anna Eriksson Gloria-joulukonserttikiertueella 1.–17.12.

A Kanal

Laulaja Anna Eriksson: ”Päätin jo vuosia sitten, että tässä iässä teen jotain muuta”

Yleensähän näihin aletaan vuodattamaan kaikkea sellaista "Voi olet aivan ihana ja sinua kuuntelee niin mielellään... Olet esikuva meille muille" Siis oikeaa kakkaa jota nämä vajakit kirjoittelevat etupäässä toisilleen. Nyt tässä onkin vaihtoehtoinen näkemys ja pian olemme lähinnä itse siellä linssin takana
Lue kommentti
Tilaajille
Nuori Johanna Holmström ajatteli poikaystävästään, että tämä oli täysin erilainen kuin muut maahanmuuttajat.
Nuori Johanna Holmström ajatteli poikaystävästään, että tämä oli täysin erilainen kuin muut maahanmuuttajat.

Vasta vuosien jälkeen kirjailija Johanna Holmström tajusi elävänsä eriarvoisessa avioliitossa. Eron jälkeen hän ei kaipaa uutta suhdetta. 

Lapsena kirjailija Johanna Holmström, 36, halusi olla mies. Hän oli varma, että naiset ovat huonompia kuin miehet – tai että mies on jollain ääneen lausumattomalla tapaa enemmän ihminen kuin nainen.

– Olin tyttömäinen, mutta vihasin sukupuoltani ja samastuin pitkään...

Psykoterapeutti Maaret Kallio on kiitollinen pitkästä parisuhteestaan ja lapsistaan. – Perhe ja lapset eivät ole itsestäänselvyyksiä.

Psykoterapeutti ja tietokirjailija Maaret Kallio täytti viime elokuussa 40 vuotta.

– Juhlin synttäreitäni isosti ystävien kanssa. 40 oli hyvä paikka miettiä, miten olen elänyt, mitä saanut ja mitä haluan tehdä. Olen vanha sielu, eikä minulla ole ikinä ollut ikäkriisiä. Odotan innolla seuraavaa vuosikymmentä, Maaret kertoo.

Uusi vuosikymmen tuo tullessaan ainakin lisää opiskelua, sillä Maaret kouluttautuu parhaillaan kouluttaja-pyskoterapeutiksi. Opinnot sisältävät teoriaopetuksen lisäksi 125 tuntia psykoterapiaa.

– Ilman pitkiä terapioitani kykyni lukea mieltäni ja tapojani olisi huomattavasti heikompi. Jos en itse voisi hyvin, en voisi auttaa ketään. Tätä työtä ei pystyisi tekemään, jos jäisin vapaa-ajalla liiaksi pohtimaan asiakkaiden ongelmia, hän sanoo.

Jaksamisessa Maaretia auttaa se, että hän on perheenäiti. Perheeseen kuuluvat aviomies ja kaksi lasta. Maaretille perhe on lähestulkoon koko elämä.

– Toivoin pitkää ja hyvää parisuhdetta sekä lapsia, ja olen äärimmäisen kiitollinen, että sain ne. Perhe ja lapset eivät ole itsestäänselvyyksiä.

Jaksamisessa auttaa myös se, että Maaret sammuttaa sähköpostinsa eikä käy somessa arkisin enää kello 18:n jälkeen.

Maaret kertoo käsitelleensä terapiassa myös omaa lapsuuttaan. Hän on nelilapsisen perheen toinen lapsi, ja luonnehtii lapsuudenperhettään puuhakkaaksi ja tavalliseksi monella tapaa. 

Mitä tietokirjailija ja Lujasti lempeä -bloggaaja kertoo kirjoittamisesta? Entä parisuhteesta ja lempimaastaan? Lue Maaretin Elämäni numeroina -haastattelu Me Naisten tuoreimmasta numerosta 3/2018. Tuoreen digilehden voit lukea täällä.