Syksyllä Annika ja Baris ottavat viikon loman ihan kahdestaan. ”Elämä on ollut viime aikoina niin väsyttävää, että olemme sen tarpeessa”, kumpikin nyökyttelee. Kuvat: Jouni Harala
Syksyllä Annika ja Baris ottavat viikon loman ihan kahdestaan. ”Elämä on ollut viime aikoina niin väsyttävää, että olemme sen tarpeessa”, kumpikin nyökyttelee. Kuvat: Jouni Harala

Vastoin kaikkia odotuksia Annika Metsäkedosta tulee ensi vuonna äiti. – Kun Azra muuttaa luoksemme Turkista, hän ei ole enää pelkästään Bariksen tytär.

– Ja taas mennään, Annika Metsäketo-Kirkgöz, 46, naurahtaa.

Azra Kirkgöz, 9, hyppää 18-asteiseen järveen innosta soikeana. Hän polskii kalseassa vedessä ja huikkaa temmellyksen lomasta:

– Tule, Annika, tule!

Annika liittyy Azran seuraan, vaikka tytön isoäiti Leyla pudistelee epäuskoisena päätään. Hänen ja ­Azran kotimaassa Turkissa ei ­todellakaan mentäisi uimaan noin kylmään veteen.

Nuoren uimamaisterin isä, Leylan poika ja Annikan aviomies Baris Kirkgöz, 43, katsoo Annikan ja Azran touhua hymyillen.

– Antaa prinsessan leikkiä, hän sanoo Leylalle.

Azra on ensimmäisellä ulkomaanreissullaan. Kahden viikon Suomi-visiitti isoäidin kanssa on pitänyt sisällään paljon touhua – ja onnea. Poppoo on ensimmäistä kertaa yhdessä moneen kuukauteen, ­eikä joukko voisi olla hil­peämmällä tuulella.

Vielä muutama kuukausi sitten Baris asui Turkissa, missä hän näki tytärtään liki päivittäin. Nyt tilanne on aivan toinen, sillä hän muutti keväällä Suomeen.

– Pidän Suomen rauhasta ja viihdyn täällä. Mutta kaipaan paljon Azraa, Baris kertoo.

Jos suunnitelmat etenevät niin kuin Annika ja ­Baris ovat miettineet, ­ikävä onneksi loppuu pian.

Azran on tarkoitus muuttaa Suomeen mahdollisimman pian, todennäköisesti ensi vuoden alussa. Azran biologinen äiti, Bariksen ex-kumppani on jo ­allekirjoittanut paperit.

”Meistä tulee sittenkin perhe – ja minusta äiti.”

Silloin Annikan ja Bariksen harras toive toteutuu: heistä tulee perhe.

– Kun Azra muuttaa luoksemme Turkista, hän ei ole enää pelkästään Bariksen tytär. Silloin hän on myös minun tyttäreni, Annika kertoo.

– Meistä tulee sittenkin perhe – ja minusta äiti. En malta odottaa, että pääsemme tarjoamaan Azralle ehjän kodin, hän hymyilee.

Aivan liikaa kerralla

Vielä pari vuotta sitten Annika ei osannut kuvitella, että hänestä tulisi äiti. Lapsihaaveestaan hän luopui lopullisesti keväällä 2015.

Ihan kuin siinä vuodessa ei olisi muutenkin ollut tarpeeksi kestettävää.

Annikan isä, muusikko Martti Metsäketo sairastui vuonna 2015 imusolmukesyöpään. Samoihin aikoihin Annika irtisanottiin työstään.

Siihen kaiken päälle istanbulilainen tohtori ilmoitti Annikalle ja Barikselle, että heidän toden­näköisyytensä tulla raskaaksi lapsettomuushoitojenkin avulla oli vain 20 prosenttia. Pari sai kuulla, että klinikka tekisi kaikkensa. Yrittäminen toki maksaisi useita tuhansia euroja.

– Päässäni meni päälle rationaalinen vaihde ja aloin ajatella, että tässä tämä nyt sitten oli. Tiesin heti, etten halua yrittää lasta sillä todennäköisyydellä, siinä tilanteessa, Annika kertoo.

– Hormonihoidot olisivat olleet minulle liian raskas taakka kaiken muun surun keskellä. Mieleni olisi mennyt vielä enemmän sekaisin. En halunnut käydä sitä kaikkea läpi.

”Hormonihoidot olisivat olleet minulle liian raskas taakka kaiken muun surun keskellä. ”

Baris oli valmis seisomaan vaimonsa rinnalla läpi prosessin. Annikan isän sairastaessa hän oli matkannut Suomeen kahdeksi kuukaudeksi koko perheen tueksi. Samalla tavalla hän oli valmis tukemaan Annikaa myös läpi lapsettomuushoitojen.

Vaikka Bariksella on kaksi lasta edellisestä liitostaan, hän haaveili yhteisestä pienokaisesta Annikan kanssa.

– Kumpikin meistä halusi yhteisen lapsen. Se oli haaveemme alusta saakka, hän kertoo.

Mutta joskus haaveista on luovuttava. Lopulta pari päätti yhdessä, että lasta ei hankittaisi.

– Jos kaiken odotuksen jälkeen lapselle olisikin käynyt jotain, se olisi tuhonnut kaiken, Baris kertoo.

– Sydämemme olisivat murtuneet, jos olisimme menettäneet lapsen. Se oli riski, jota emme halunneet ottaa.

Annika ja Baris haluavat muuttaa isompaan kotiin. ”Asuisin mieluusti paikassa, jossa on tilaa pystyttää oma kasvimaa”, Baris kertoo.
Annika ja Baris haluavat muuttaa isompaan kotiin. ”Asuisin mieluusti paikassa, jossa on tilaa pystyttää oma kasvimaa”, Baris kertoo.

Äideistä parhaan mä sain

Kun Annikan isä menehtyi, Metsäketojen perheen elämässä alkoi uuden opettelemisen ja surun täyttämä vaihe. Pikkuhiljaa Annikan ja Bariksen tuska on alkanut hellittää. Annikan äidille puolison kuolema on edelleen raskas taakka.

– Äidissä asuu iso yksinäisyys. Hän oli isän kanssa yhdessä 53 vuotta. Ymmärrän toki, että sellaisen ajanjakson jälkeen minkään muun opetteleminen on vaikeaa, Annika kertoo.

Äidin tuskan näkeminen on ollut Annikalle koettelemus.

– Olimme jo lapsuudessani valtavan läheisiä, mikä oli minusta maailman siisteintä. Hänen ansiostaan minulla on aina ollut vahva näkemys siitä, millainen on hyvä äiti.

Ja sitä näkemystä Annika on aina halunnut jakaa eteenpäin.

”Nykyään ajattelen, että abortti oli silloin ainoa oikea vaihtoehto.”

Mahdollisuuksia sille on myös tullut. Parisuhteet eivät kuitenkaan ole olleet oikeita. Joskus ne olivat niin vääriä, että Annika painostettiin aborttiin.

– Ehkä raskauden keskeyttäminen kaduttaa vähän, mutta nykyään ajattelen, että se oli silloin ainoa oikea vaihtoehto, hän kertoo.

– Nyt jälkeenpäin näen hyvänä, ettei lapsi tullut siihen suhteeseen ja elämäntilanteeseen. Mielestäni lapsi kannattaa tehdä vasta siinä vaiheessa, kun tietää, että hän saa ympärilleen rakastavan perheen.

Itsevarma nelikymppinen

Epäonnisten parisuhteiden jälkeen Annika on vihdoin tilanteessa, johon lapsi saisi ihan tosissaan tulla. Nyt se toive on kuitenkin tyssännyt lopullisesti.

– Kaikki on muuten ihan kunnossa, mutta yli 40-vuotiaana lapsen saaminen on yksinkertaisesti vaikeaa, Annika kiteyttää lapsettomuusklinikalta saadun diagnoosin.

Kun Annika ja Baris alkoivat etsiä syytä lapsettomuuteen, he ymmärsivät ikänsä painavan vaakakupissa. Vaikka yli nelikymppinen nainen ei ole äitinä harvinaisuus, tilastojen mukaan vain viisi prosenttia yli 45-vuotiaana äidiksi haluavista tulee raskaaksi. Puolet näistä raskauksista keskeytyy.

– Vaikka olemme haaveilleet Bariksen kanssa omasta vauvasta, en järkyttynyt, kun sain klinikalla kuulla tilanteemme. Muu elämäntilanne oli toki osasyy päätökseen, mutta oikeastaan olin jo jonkin aikaa ajatellut, ettei minusta tule tässä iässä biologista äitiä kellekään. Olin hyväksynyt sen, Annika toteaa.

Annika ja Baris hakeutuivat lapsettomuustutkimuksiin osaksi siksi, että monet kyselivät heiltä, missä vauva viipyy.

– Minä olen hyväksynyt ikäni jo aikaa sitten. Muut eivät niinkään. Nyt on paljon helpompaa perustella asiaa muille. Voi sanoa, että tämä on tutkittu juttu.

Annika ei ole missään nimessä sitä mieltä, ettei lapsia kannattaisi hankkia nelikymppisenä. Päinvastoin.

”Mielestäni on paljon parempi hankkia lapset 40-vuotiaana kuin 20-vuotiaana.”

– On outoa, että jotkut tuomitaan ”liian vanhoiksi” äideiksi. Mielestäni on paljon parempi hankkia lapset 40-vuotiaana kuin 20-vuotiaana. Parikymppisenä on niin paljon opittavaa elämästä ja parisuhteista. Liian moni eroaa. Nelikymppinen tuntee itsensä ja elämän haasteet jo niin hyvin, että hän on kasvattajana parhaassa iässä, Annika kertoo.

Nelikymppisenä tietää myös jo pikkuhiljaa, milloin ylimääräisestä taakasta kannattaa luopua. Hormonihoitoihin ryhtyminen olisi voinut olla Annikalle sellainen.

– Nyt tiedän, milloin kannattaa sanoa ei. Tämä oli yksi niistä tilanteista, joissa se oli ehdottoman tärkeää. Jos isän sairauden ja potkujen aikaan olisin ryhtynyt hankkimaan lasta, se ei olisi ollut minulle hyväksi. Olen varma, että jokainen mielenterveyden ammattilainen olisi kanssani samaa mieltä, Annika kertoo.

Vaikka hänen ja Bariksen elämäntilanne alkaa nyt olla tasainen, Annika pysyy päätöksessään.

– Minä en todellakaan ala enää lapsentekopuuhiin, hän sanoo.

– Elämäni on nyt mennyt niin, etten ole saanut biologista jälkeläistä. Onneksi voin kuitenkin olla äitipuoli Azralle.

”Olemme Bariksen kanssa loistotiimi. Tiedän, että hän seisoo rinnallani kuin kivi – tapahtui mitä tahansa”, Annika kertoo.
”Olemme Bariksen kanssa loistotiimi. Tiedän, että hän seisoo rinnallani kuin kivi – tapahtui mitä tahansa”, Annika kertoo.

Suunnitelmat uusiksi

Vuosien ajan Annika ja Baris haaveilivat rakentavansa yhteisen elämänsä Turkkiin.

Vuonna 2016 suunnitelmat olivat jo pitkällä. Annika aikoi aloittaa työt matkailualalla useassa kaupungissa. Turkki oli kummankin mielestä Suomea parempi vaihtoehto, koska siellä Bariksen lapset olisivat lähellä. Vuosien varrella maa oli tullut Annikallekin niin tutuksi, että hän piti sitä toisena kotinaan. Suomella ei ollut aiemmin Barikselle samanlaista merkitystä.

Mutta viime kesänä Turkin poliittinen tilanne kärjistyi. Armeija yritti kaapata vallan presidentti Recep Tayyip Erdoğanilta Istanbulissa ja Ankarassa. Lopulta vallankaappaus jäi vain yritykseksi, mutta sen jäljet ovat kantaneet kauas.

– Maassa ei ole edelleenkään tyyntä. Kun Istanbulissa herää aamulla, pitää miettiä, mitä onnetonta tänään tapahtuu. Ei siellä kaaos ole, mutta oman turvallisuuden puolesta pitää pelätä, Baris kertoo.

– Lisäksi Erdoğan ajattelee naisista niin epämiellyttäviä asioita, ettei niitä voi hyväksyä. Hänen näkemyksensä Turkista on kaikkea muuta kuin olemme siellä tottuneet, Annika jatkaa.

Siksi pariskunta päätti viime syksynä, että Baris muuttaa Suomeen. Aluksi Annika vastusti ajatusta.

– Olin onnellinen siitä ajatuksesta, että Baris tulee tänne. Samaan aikaan en ole kuitenkaan voinut välttyä miettimästä, että riistän häneltä perheen ja lapset, Annika kertoo.

Baris oli kuitenkin varma päätöksestään. Samaan aikaan hän ehdotti ex-puolisolleen, että myös Azra muuttaisi Suomeen.

”Kun Azra tulee Suomeen, voi olla sataprosenttisen onnellinen, koska Baris on onnellinen.”

– Hän suhtautui myönteisesti. Hän näkee, kuinka vaikea Turkin tilanne on ja pelkää tyttärensä turvallisuuden ja tulevaisuuden puolesta. 15-vuotiaana Azra ei välttämättä voi mennä Istanbulissa yksin edes lähimarkettiin. Suomessa lapsi voi helposti matkata yksin kouluun, Baris kertoo.

Kun Azran äiti väläytti suunnitelmalle vihreää valoa, Annikakin ymmärsi, että Bariksen paikka on Suomessa.

– Silti varmistelin, ettei kukaan ajatellut, että minä painostan Bariksen tänne. Nyt kun Azra tulee tänne, tilanne helpottaa. Voin olla sataprosenttisen onnellinen, koska Baris on onnellinen, Annika kertoo.

Kun Bariksen ja Annikan onni täydentyy pienellä tytöllä, Azran äiti joutuu luopumaan silmäterästään.

– Azran muutto on hänen äidilleen varmasti vaikea paikka. En voi kuvitellakaan, miltä tuntuu päästää lapsi asumaan niin kauas. Toisaalta ajattelen, että hänen päätöksensä on järkevää rakkautta, Annika sanoo.

Bariksella on hyvät välit ex-puolisoonsa, ja he ovat keskustelleet tilanteesta avoimesti.

– Me kaikki ajattelemme Azran parasta. Eikä tämä tarkoita, etteikö Azran äiti saisi nähdä tytärtään. Totta kai hän saa. Hän tulee varmasti vierailemaan Suomessa, Baris kertoo.

Tökkimättä eteenpäin

Koska Annika ja Baris ovat asuneet pitkään omillaan, he kaipaavat omaa tilaa. Sen löytämisessä auttaa, että parin keskusteluyhteys toimii.

– Emme töki toisiamme liian pitkälle. Koska olemme olleet niin paljon yhteyksissä lähinnä Skypen kautta, olemme onneksi oppineet puhumaan kaikesta. Se on ollut nytkin valttikorttimme, Annika kertoo.

Puhuminen on ollut viime aikoina erityisen tärkeää. Vaikka parin elämässä on yhä enemmän valoa, moni asia painaa edelleen mieltä.

Baris on alkanut Suomessa opiskella suomen kieltä. Hän on tehnyt elämänsä aikana paljon erilaisia töitä ja haluaisi nytkin löytää vakituisen työn. Kielimuurin takia se ei ole ollut helppoa.

– Kun olen töissä, minusta tuntuu, että minulla on merkitys. Nyt olen paljon kotona ja siivoan, koska en osaa olla paikallani, Baris kertoo.

Annikan tilanne on päinvastainen. Pitkän työttömyyden jälkeen hän painaa kahta työtä. Kesän ajan hän vetää radio-ohjelmaa Saaristoradiossa ja juontaa eri tapahtumissa. Lisäksi hän on ollut keväästä saakka työllistymiskoulutuksessa tv-tuotantoyhtiössä. Syksyllä hänen on tarkoitus valmistua kaupalliseksi tuottajaksi.

”Meillä ei ole vakituisia tuloja, joten joudumme edelleen miettimään, miten maksamme laskumme.”

– Koulutuksen aikana ei saa palkkaa, joten olemme satunnaisten töiden varassa. Meillä ei ole vakituisia tuloja, joten joudumme edelleen miettimään, miten maksamme laskumme, Annika kertoo.

Tilanne vie kummaltakin voimia. Barikselle työttömyys on henkisesti raskasta; Annika puolestaan väsyy työpäivien pituuteen. Usein pari makaa illat kotona ”kuin vihannekset sohvalla”.

– Elämässämme on pitkään ollut vaikeuksia. Nyt yritämme luoda tulevaisuutta oikeastaan tyhjästä. Se kuluttaa ja stressaa. Emme malta odottaa, että tämä huoli ja pennin venyttäminen loppuu, Annika sanoo.

Pari on varma, että paremmat ajat ovat edessä.

– Nyt mennään taistellen ja tehden. Jossain vaiheessa se palkitaan. Koskaan ei saa luovuttaa, Annika sanoo.

Taatusti mahtavaa

Annika ja Baris haluavat, että elämän peruspilarit ovat järjestyksessä, kun Azra muuttaa Suomeen.

– Haluamme, että tyttö tulee tänne silloin, kun kaikki on valmista. Olisi silkkaa hulluutta ottaa hänet tänne nyt heti, kun kaikki on vielä vaiheessa, pari kertoo.

Kumpikin odottaa tulevaa perhe-elämää innolla.

Annika haaveilee siitä, että pääsee letittämään Azran upeaa tukkaa, ja Baris fiilistelee, kuinka aikoo mennä tyttärensä kanssa trampoliinipuistoon. Tällä hetkellä pari asuu Annikan pienehkössä kaksiossa Helsingissä. Tulevaisuudessa he haluavat muuttaa isompaan kotiin, jossa on paremmin tilaa Azralle.

Samalla tulevaisuus pelottaa Annikaa.

– Olen varma, että Azra tulee ainakin jossain vaiheessa vihaamaan minua, Suomea ja Barista. Miten me klaaraamme homman niin, että meillä pysyy Bariksen kanssa hermot kurissa, emmekä riitele asioista lapsen nähden?

”Vaikka tiedän, millainen äiti haluaisin olla, minua jännittää, pystynkö täyttämään omat vaatimukseni.”

– Minä en ole ollut äiti aiemmin. Vaikka tiedän, millainen äiti haluaisin olla, minua jännittää, pystynkö täyttämään omat vaatimukseni. ­Onnistunko kasvattamaan hänestä kunnollisen ihmisen? Uskaltaako hän luottaa minuun? Annika pohtii.

Hän stressaa jo nyt, miten Azra pärjää koulussa. Ei kai tyttöä kiusata, oppiiko hän kielen? Ja siihen päälle päässä pyörii tuhat muuta kysymystä.

– Minulla on hieman erilainen käsitys kasvatuksesta kuin mihin Azra on tottunut. Miten me selvitämme tilanteen Bariksen kanssa yhdessä?

Baris hymyilee lempeästi Annikan huolilistaukselle. Rauhoitellen hän toteaa:

– Nämä ovat tulevaisuuden murheita. Minä uskon sataprosenttisesti, että Annikasta tulee erinomainen äiti.

Azra vieraili tänä kesänä ensimmäistä kertaa Suomessa. ”Tyttö viihtyi täällä tosi hyvin”, Annika kertoo. Kuva: Annikan ja Bariksen kotialbumi
Azra vieraili tänä kesänä ensimmäistä kertaa Suomessa. ”Tyttö viihtyi täällä tosi hyvin”, Annika kertoo. Kuva: Annikan ja Bariksen kotialbumi

Annika Metsäketo

Juontaja ja radioääni syntyi 19.2.1971 Helsingissä.

Asuu Helsingissä miehensä Baris Kirkgözin kanssa. Pian heidän kanssaan asuu myös Bariksen tytär Azra.

Vetää Saaristoradiossa ohjelmaa ja on työllistymiskoulutuksessa tv-tuotantoyhtiössä.

Työskennellyt aiemmin esimerkiksi NRJ:llä, Kiss FM:llä ja Radio Novassa.

Koulujärjestelmä sortaa poikia, koska hoivaleikkejä leikkineet naisopettajat yrittävät heidän pään sisään, kirjoitti kasvatustieteen tohtori. Kysyimme, mistä ihmeestä on kyse.

Kasvatustieteen tohtori Jukka Kujala otti tänään kärkkäästi kantaa suomalaiseen koulujärjestelmään mielipidekirjoituksessaan, joka julkaistiin Helsingin Sanomissa.  Kujala kirjoitti näin: ”Peruskoulun arkista oppimista ja opetussisältöjä koordinoivat menestyjäopettajat, joista suurin osa on naisia. Poikien oppimisen maailmaa rakentavat akateemiset ihmiset, joilta puuttuvat seisaaltaan pissaamisen kokemukset sekä Valtteri Bottaksen tai Partik Laineen sankariuran seuraamisen tunteet oman isän kanssa.”

Ja jatkoi:

”Poikien pään sisään yrittävät opettajat, joiden oma lapsuus on keskittynyt tyttöjen hoivaleikkeihin ja kasvavan tytön kokemusmaailmaan. On mahdoton yhdistelmä onnistua kohtaamaan lukemisesta kiinnostumaton poika Neiti Etsivä -positiosta.”

Kirjoituksen alla Kujalan kannanottoa sekä kiiteltiin että kritisoitiin. Osan mukaan Jukan kirjoitus kiteytti hyvin suomalaisen peruskoulutuksen ongelman. Toisten mielestä Kujala menee kirjoituksessaan kuitenkin ihan liian pitkälle.

Kritisoijien mukaan Kujalan näkemys on voimakas yleistys, joka ei pidä paikkaansa. Kommentoijat toteavat, että kirjoitus myös syyllistää naisopettajia ja sysää vastuun poikien heikommasta peruskoulumenestyksestä naisopettajien harteille.

Onko Kujala oikeasti sitä mieltä, että naisopettajista ei ole opettamaan poikia? Ovatko poikien haasteet koulumaailmassa hänen mielestään naisopettajien vika? Mitä tekemistä seisaallaan pissaamisella on minkään kanssa?

Soitimme Jukalle ja kysyimme.

Jukka Kujala, mitä yritit kirjoituksellasi sanoa?

”Halusin kirjoituksellani kiinnittää huomion siihen, että tällä hetkellä koulumaailmassa poikien kohtaaminen on vaikeaa. Yksi syy siihen on se, että opettajakunta on voimakkaasti tietynlaista.

Tällä hetkellä valtaosa opettajista on naispuolisia huippumenestyjiä. Heiltä puuttuu epäonnistumisen kokemukset ja ymmärrys siitä, millaista on olla kasvava poika. Heillä ei ole kosketuspintaa siihen, millaista on olla esimerkiksi heikosti menestynyt tai vaikean sosiaalisen taustan reunoilla oleva kaveri. Se heijastuu myös heidän asenteisiinsa ja ylipäätään siihen, miten opetus järjestetään.

”Kirjoituksessani on läsnä aito huoli siitä, että peruskoulu ei pysty kohtaamaan reppanapoikia.”

Kirjoitukseni oli piikikäs ja kärjistävä. Samalla siinä on kuitenkin läsnä aito huoli siitä, että peruskoulu ei pysty kohtaamaan reppanapoikia – eikä tyttöjäkään – koska heitä opettavat ihmiset ovat kaikki niin samanlaisia ja katsovat maailmaa samanlaisten lasien läpi.”

Kirjoituksessasi toteat, että tällä hetkellä ”poikien oppimisen maailmaa rakentavat akateemiset ihmiset, joilta puuttuvat seisaaltaan pissaamisen kokemukset”. Miten seisaallaan pissaamisella on mitään tekemistä opettajan pätevyyden kanssa?

”Seisaaltaan pissaaminen on kirjoituksessani ronski kielikuva. Sen tarkoituksena ei ole kritisoida naisopettajia, vaan kiinnittää huomio siihen, että kouluihin tarvitaan monipuolisemmin ihmisiä, jotka tarkastelevat maailmaa erilaisista näkökulmista. Kirjoituksessani en ota kantaa naisten pedagogisiin taitoihin ja kykyyn opettaa vaan siihen, että asioita pitäisi osata katsoa useammasta maailmasta.

Kirjoituksesi voi tulkita syyllistävän naisopettajia. Oliko se tarkoituksesi?

”Ei. Sukupuolella ei ole mitään väliä siinä, kuinka hyvä opettaja on. Siihen olisi kuitenkin kaikkien syytä keskittyä, että poikalapset otetaan paremmin huomioon. On erilaista olla pieni poika kuin pieni tyttö.

”Erilaisuuden hyväksymistä ja sukupuolisensitiivisyyttä tulisi tuoda opettajakoulutukseen.”

Myös opettajakoulutuksen pitäisi herätä tähän kysymykseen. Erilaisuuden hyväksymistä ja sukupuolisensitiivisyyttä tulisi tuoda koulutukseen. Se tarkoittaa sitä, että otetaan huomioon kaikkien haasteet tasapuolisesti – myös niiden, jotka ovat jotain muuta sukupuolta kuin tyttöjä ja poikia.”

Miten tämän koulumaailmaan liittyvän ongelman voisi mielestäsi korjata?

”Tällä hetkellä Suomessa on yksi peruskoulujärjestelmä eikä juurikaan yksityisiä kouluja. Haluaisin nähdä niitä enemmän. Niissä kouluissa jokaiselle voitaisiin tarjota yksilöllistä opetusta ja vaihtoehtoisia polkuja, jottei kukaan putoa kelkasta sen takia, että koulujärjestelmä ei tue oikealla tavalla.” 

Tn-ope

Mitä tekemistä seisaallaan pissaamisella on opettajan pätevyyden kanssa? Kysyimme kasvatustieteen tohtorilta, joka on huolissaan poikien opp...

Käsityön uudistus on hyvä esimerkki poikien sortamisesta koulumaailmassa. Nykyään ei saa painottaa omia mielenkiinnonkohteitaan, vaikka käsityön tavoitteet on mahdollista saavuttaa oppilaslähtöisesti oppilaan omia mielenkiinnonkohteita kunnioittaen. Nykyiselle käsityöntutkimukselle on ominaista vääristyneeseen tasa-arvoon perustuva ajattelu, jossa poikien pakottaminen virkkaamaan edistää tasa-arvoa. Käsityön yliopistotason johtopaikoilla on käytännössä vain tekstiilipuolen edustajia, jotka...
Lue kommentti

Muusikko Arttu Wiskari ei todellakaan ole jouluihminen. – Mitä vähemmän joulua ja joulumieltä on ilmassa, sitä rennompi ja parempi jouluni on, hän kuvailee.

Muusikko Arttu Wiskari viettää joulua usein yksin, kun Pauliina-vaimo ja perheen 4- ja 2-vuotiaat lapset lähtevät maalle.

– En ole oikein ikinä viettänyt joulua aikuisiällä. Vanhemmat ovat eronneet ja omissa menoissa jouluna. Sukulaisia tai serkkuja ei ole.

– Yleensä pelaan jouluaattona pleikkaa. Bändin jätkiä tai kavereita saattaa tulla käymään, hengailemme ja käymme saunassa.

Lasten syntymän myötä Arttu on halunnut tarjota heille mahdollisuuden jouluun, vaikka ei itse siitä niin välitäkään.

– Haen pojan kanssa meille kuusen ja lapset saavat koristella sen. Lapsille myös hankimme lahjoja, jotka käyn aattona viemässä maalle anoppilaan, jossa vaimo ja lapset joulua viettävät.

”Tänä vuonna vaimo sanoi, että minun ei tarvitse tulla ollenkaan maalle, mutta haluan käydä moikkaamassa siellä perhettä.”

Vaimo on hyväksynyt aviomiehensä tavan viettää joulua osittain yksin.

– Meillä on koira, jota ei voi viedä yöksi maalle, joten olen koiravahtina. Tänä vuonna vaimo sanoi, että minun ei tarvitse tulla ollenkaan maalle, mutta haluan käydä moikkaamassa siellä perhettä.

Arttu arvelee, että näin joulu on hänelle oikeaa rauhoittumisen aikaa

– Rauhoittuminen on itselle vaikeaa keikkareissujen jälkeen. Yleensä joulu on myös yhtä kiirettä, joka paikka on sitä ennen tukossa ja rahaa menee kaikkeen mahdolliseen. 

”Nautin suunnattoman paljon yksin kotona siitä rauhasta, kun puhelin ei soi koko aikaa.”

– Nautin suunnattoman paljon yksin kotona siitä rauhasta, kun puhelin ei soi koko aikaa. Mitä vähemmän joulua ja joulumieltä on ilmassa, sitä rennompi ja parempi jouluni on.

Yksi jouluperinne laulajallakin on. Hän käy viemässä kynttilän tai kynttilöitä poisnukkuneiden kavereiden haudoille.

– Läheisin heistä on Idols-Vesku, joka on vanha luokkakaverini. Joskus jätän kaikille yhteisen kynttilän muualla nukkuneiden kivelle. Se riittää minulle jouluherkistelyksi, Arttu kertoi Lastenklinikoiden Kummien JouluMielelle -konsertissa, joka näytetään MTV3:lla 17.12. Lähetyksen aikana kerätään varoja pikkupotilaiden hyväksi.