"Elämässä tapahtuu asioita, joihin en voi vaikuttaa, mutta voin vaikuttaa, miten niihin suhtaudun", näyttelijä Pamela Tola sanoo. Kuva: Jouni Harala
"Elämässä tapahtuu asioita, joihin en voi vaikuttaa, mutta voin vaikuttaa, miten niihin suhtaudun", näyttelijä Pamela Tola sanoo. Kuva: Jouni Harala

Näyttelemisestä tuli tärkeä henkireikä, kun Pamela Tola lapsena menetti vanhempansa. –Lastenkoti oli, noh, laitosympäristö, vaikka meistä pidettiinkin siellä huolta.

Näyttelijä Pamela Tola, 35, kiertää lapsille ja nuorille suunnatussa Dreams-projektissa puhumassa itsetunnosta, uskosta tulevaisuuteen ja siitä, miten itse kukin ottaa vastuun onnellisuudestaan. Tsemppiluennon perustana toimivat Pamelan lapsuudenkodin vaikeat lähtökohdat: Pamela sisaruksineen jäi orvoksi, muutti ensin lastenkotiin ja edelleen perhekotiin.

–Lastenkoti oli, noh, laitosympäristö, vaikka meistä pidettiinkin siellä huolta. Meidän lasten onni oli, että saimme pysyä yhdessä.

Samoihin aikoihin Pamela löysi näyttelemisen. Siitä tuli hänelle pelastus.

–Helpotti, kun pystyin välillä olemaan joku muu. Ei tarvinnut ajatella surullisia ja ahdistavia asioita, joita lapsena en voinut osata käsitellä.

Pamela miettii, että kuoleman läheisyys lapsuudessa on ehkä tehnyt siitä hänelle tavallista ja läheistäkin.

”Enää en ajattele, että elämäni olisi tuhoon tuomittu, koska minulle oli tapahtunut tuollaista.”

–Lapsen mielessäni elämä oli pitkään pelkkää kuolemista, aina vähän toinen jalka haudassa.

–Aikuistuessa tein paljon töitä päästäkseni pois synkkyyden kokemuksesta. Enää en ajattele, että elämäni olisi tuhoon tuomittu, koska minulle oli tapahtunut tuollaista. Olen yrittänyt hyväksyä, että minulle kävi näin, ja tehdä elämästä niin hyvää kuin näillä eväillä voin.

Millaisen vastaanoton Pamelan kertomus on nuorissa herättänyt? Miten Pamela suhtautuu kuolemaan? Miten vanhempien menetys on vaikuttanut omaan kokemukseen vanhemmuudesta? Lue Pamelan koko haastattelu Me Naisten uusimmasta numerosta 30/2017. Tuoreen digilehden voit lukea täällä.

Vierailija

Lapsena orvoksi jäänyt Pamela Tola: ”Meidän lasten onni oli, että saimme pysyä yhdessä”

Pamelalla on oikeasti ollut todella hyvä tuuri: monien vanhemmat ovat lapsille "as good as dead" eli perhe-elämä on yhtä helvettiä, mutta koska kukaan ei huomaa, niin siellä ollaan jumissa. Pamela on myös päässyt hyvään lastenkotiin, kertoo että laitosmaisuudesta huolimatta siellä on pidetty hyvää huolta; ei siis pahoinpidelty henkisesti tai fyysisesti tai käytetty seksuaalisesti hyväksi/raiskattu. Sitten hän on päässyt kaikkien sisarustensa kanssa perhekotiin, missä käynut myös yhtä hyvä mäihä...
Lue kommentti

Koulujärjestelmä sortaa poikia, koska hoivaleikkejä leikkineet naisopettajat yrittävät heidän pään sisään, kirjoitti kasvatustieteen tohtori. Kysyimme, mistä ihmeestä on kyse.

Kasvatustieteen tohtori Jukka Kujala otti tänään kärkkäästi kantaa suomalaiseen koulujärjestelmään mielipidekirjoituksessaan, joka julkaistiin Helsingin Sanomissa.  Kujala kirjoitti näin: ”Peruskoulun arkista oppimista ja opetussisältöjä koordinoivat menestyjäopettajat, joista suurin osa on naisia. Poikien oppimisen maailmaa rakentavat akateemiset ihmiset, joilta puuttuvat seisaaltaan pissaamisen kokemukset sekä Valtteri Bottaksen tai Partik Laineen sankariuran seuraamisen tunteet oman isän kanssa.”

Ja jatkoi:

”Poikien pään sisään yrittävät opettajat, joiden oma lapsuus on keskittynyt tyttöjen hoivaleikkeihin ja kasvavan tytön kokemusmaailmaan. On mahdoton yhdistelmä onnistua kohtaamaan lukemisesta kiinnostumaton poika Neiti Etsivä -positiosta.”

Kirjoituksen alla Kujalan kannanottoa sekä kiiteltiin että kritisoitiin. Osan mukaan Jukan kirjoitus kiteytti hyvin suomalaisen peruskoulutuksen ongelman. Toisten mielestä Kujala menee kirjoituksessaan kuitenkin ihan liian pitkälle.

Kritisoijien mukaan Kujalan näkemys on voimakas yleistys, joka ei pidä paikkaansa. Kommentoijat toteavat, että kirjoitus myös syyllistää naisopettajia ja sysää vastuun poikien heikommasta peruskoulumenestyksestä naisopettajien harteille.

Onko Kujala oikeasti sitä mieltä, että naisopettajista ei ole opettamaan poikia? Ovatko poikien haasteet koulumaailmassa hänen mielestään naisopettajien vika? Mitä tekemistä seisaallaan pissaamisella on minkään kanssa?

Soitimme Jukalle ja kysyimme.

Jukka Kujala, mitä yritit kirjoituksellasi sanoa?

”Halusin kirjoituksellani kiinnittää huomion siihen, että tällä hetkellä koulumaailmassa poikien kohtaaminen on vaikeaa. Yksi syy siihen on se, että opettajakunta on voimakkaasti tietynlaista.

Tällä hetkellä valtaosa opettajista on naispuolisia huippumenestyjiä. Heiltä puuttuu epäonnistumisen kokemukset ja ymmärrys siitä, millaista on olla kasvava poika. Heillä ei ole kosketuspintaa siihen, millaista on olla esimerkiksi heikosti menestynyt tai vaikean sosiaalisen taustan reunoilla oleva kaveri. Se heijastuu myös heidän asenteisiinsa ja ylipäätään siihen, miten opetus järjestetään.

”Kirjoituksessani on läsnä aito huoli siitä, että peruskoulu ei pysty kohtaamaan reppanapoikia.”

Kirjoitukseni oli piikikäs ja kärjistävä. Samalla siinä on kuitenkin läsnä aito huoli siitä, että peruskoulu ei pysty kohtaamaan reppanapoikia – eikä tyttöjäkään – koska heitä opettavat ihmiset ovat kaikki niin samanlaisia ja katsovat maailmaa samanlaisten lasien läpi.”

Kirjoituksessasi toteat, että tällä hetkellä ”poikien oppimisen maailmaa rakentavat akateemiset ihmiset, joilta puuttuvat seisaaltaan pissaamisen kokemukset”. Miten seisaallaan pissaamisella on mitään tekemistä opettajan pätevyyden kanssa?

”Seisaaltaan pissaaminen on kirjoituksessani ronski kielikuva. Sen tarkoituksena ei ole kritisoida naisopettajia, vaan kiinnittää huomio siihen, että kouluihin tarvitaan monipuolisemmin ihmisiä, jotka tarkastelevat maailmaa erilaisista näkökulmista. Kirjoituksessani en ota kantaa naisten pedagogisiin taitoihin ja kykyyn opettaa vaan siihen, että asioita pitäisi osata katsoa useammasta maailmasta.

Kirjoituksesi voi tulkita syyllistävän naisopettajia. Oliko se tarkoituksesi?

”Ei. Sukupuolella ei ole mitään väliä siinä, kuinka hyvä opettaja on. Siihen olisi kuitenkin kaikkien syytä keskittyä, että poikalapset otetaan paremmin huomioon. On erilaista olla pieni poika kuin pieni tyttö.

”Erilaisuuden hyväksymistä ja sukupuolisensitiivisyyttä tulisi tuoda opettajakoulutukseen.”

Myös opettajakoulutuksen pitäisi herätä tähän kysymykseen. Erilaisuuden hyväksymistä ja sukupuolisensitiivisyyttä tulisi tuoda koulutukseen. Se tarkoittaa sitä, että otetaan huomioon kaikkien haasteet tasapuolisesti – myös niiden, jotka ovat jotain muuta sukupuolta kuin tyttöjä ja poikia.”

Miten tämän koulumaailmaan liittyvän ongelman voisi mielestäsi korjata?

”Tällä hetkellä Suomessa on yksi peruskoulujärjestelmä eikä juurikaan yksityisiä kouluja. Haluaisin nähdä niitä enemmän. Niissä kouluissa jokaiselle voitaisiin tarjota yksilöllistä opetusta ja vaihtoehtoisia polkuja, jottei kukaan putoa kelkasta sen takia, että koulujärjestelmä ei tue oikealla tavalla.” 

Tn-ope

Mitä tekemistä seisaallaan pissaamisella on opettajan pätevyyden kanssa? Kysyimme kasvatustieteen tohtorilta, joka on huolissaan poikien opp...

Käsityön uudistus on hyvä esimerkki poikien sortamisesta koulumaailmassa. Nykyään ei saa painottaa omia mielenkiinnonkohteitaan, vaikka käsityön tavoitteet on mahdollista saavuttaa oppilaslähtöisesti oppilaan omia mielenkiinnonkohteita kunnioittaen. Nykyiselle käsityöntutkimukselle on ominaista vääristyneeseen tasa-arvoon perustuva ajattelu, jossa poikien pakottaminen virkkaamaan edistää tasa-arvoa. Käsityön yliopistotason johtopaikoilla on käytännössä vain tekstiilipuolen edustajia, jotka...
Lue kommentti

Muusikko Arttu Wiskari ei todellakaan ole jouluihminen. – Mitä vähemmän joulua ja joulumieltä on ilmassa, sitä rennompi ja parempi jouluni on, hän kuvailee.

Muusikko Arttu Wiskari viettää joulua usein yksin, kun Pauliina-vaimo ja perheen 4- ja 2-vuotiaat lapset lähtevät maalle.

– En ole oikein ikinä viettänyt joulua aikuisiällä. Vanhemmat ovat eronneet ja omissa menoissa jouluna. Sukulaisia tai serkkuja ei ole.

– Yleensä pelaan jouluaattona pleikkaa. Bändin jätkiä tai kavereita saattaa tulla käymään, hengailemme ja käymme saunassa.

Lasten syntymän myötä Arttu on halunnut tarjota heille mahdollisuuden jouluun, vaikka ei itse siitä niin välitäkään.

– Haen pojan kanssa meille kuusen ja lapset saavat koristella sen. Lapsille myös hankimme lahjoja, jotka käyn aattona viemässä maalle anoppilaan, jossa vaimo ja lapset joulua viettävät.

”Tänä vuonna vaimo sanoi, että minun ei tarvitse tulla ollenkaan maalle, mutta haluan käydä moikkaamassa siellä perhettä.”

Vaimo on hyväksynyt aviomiehensä tavan viettää joulua osittain yksin.

– Meillä on koira, jota ei voi viedä yöksi maalle, joten olen koiravahtina. Tänä vuonna vaimo sanoi, että minun ei tarvitse tulla ollenkaan maalle, mutta haluan käydä moikkaamassa siellä perhettä.

Arttu arvelee, että näin joulu on hänelle oikeaa rauhoittumisen aikaa

– Rauhoittuminen on itselle vaikeaa keikkareissujen jälkeen. Yleensä joulu on myös yhtä kiirettä, joka paikka on sitä ennen tukossa ja rahaa menee kaikkeen mahdolliseen. 

”Nautin suunnattoman paljon yksin kotona siitä rauhasta, kun puhelin ei soi koko aikaa.”

– Nautin suunnattoman paljon yksin kotona siitä rauhasta, kun puhelin ei soi koko aikaa. Mitä vähemmän joulua ja joulumieltä on ilmassa, sitä rennompi ja parempi jouluni on.

Yksi jouluperinne laulajallakin on. Hän käy viemässä kynttilän tai kynttilöitä poisnukkuneiden kavereiden haudoille.

– Läheisin heistä on Idols-Vesku, joka on vanha luokkakaverini. Joskus jätän kaikille yhteisen kynttilän muualla nukkuneiden kivelle. Se riittää minulle jouluherkistelyksi, Arttu kertoi Lastenklinikoiden Kummien JouluMielelle -konsertissa, joka näytetään MTV3:lla 17.12. Lähetyksen aikana kerätään varoja pikkupotilaiden hyväksi.