Kristiina Komulainen kulki rankan tien jättäessään uskonnollisen yhteisön.

Yksi eniten juontaja Kristiina Komulaisen, 31, lapsuuteen vaikuttaneista asioista oli uskonto. Kristiinan isä on riviluterilainen mutta äiti vahvasti uskovainen Jehovan todistaja. Lapset kasvatettiin äidin uskoon.
Kristiinan mukaan Jehovan todistajat ovat tarkkoja siitä, miten he elävät, sillä he uskovat suuren tuhon hävittävän maailmasta väärä­uskoiset. Nuorena hän otti tarjotun maailmankuvan itsestäänselvyytenä, mutta välillä vaivasi tunne, ettei kaikki ollut niin kuin piti.
– Kun on syntymästään asti oppinut katsomaan maailmaa tietyllä tavalla, on todella vaikea huomata, mikä on oma ajatus ja mikä ulkoa tullutta. Oli rankkaa tajuta, että oma maailmankuvani olikin opittu eikä itseni muodostama.
Kristiinaa hämmensivät Jehovan todistajien käsitykset esimerkiksi naisten ja miesten rooleista. Aatteessa uskotaan, että mies on perheen pää ja vaimon tehtävä on tukea tämän ratkaisuja.
– Aloin vähitellen huomata,
etten voi seistä näiden ajatusten takana. Istuin Jehovan todistajien kokouksissa ja pohdin, ettei tämä ole minun juttuni.
Kristiina alkoi suhtautua entistä myönteisemmin uskontonsa ulkopuolisiin oppeihin. Hän pohti kuolemanjälkeistä elämää ja alkoi uskoa sielunvaellukseen, jota Jehovan todistajat eivät tunnusta.
Kristiina kamppaili vuosia uskontonsa ja omien näkemystensä välillä. Häntä auttoivat keskustelut ystävän kanssa, joka oli entinen helluntailainen. Ystävältä Kristiina sai selkeän neuvon: palaa takaisin tai mene täysillä eri suuntaan.
– Aluksi en edes huomannut olevani välitilassa uskoni kanssa. Tuntui vain, että olen tukehtumaisillani. Ystäväni avulla tajusin, että raastavinta on asian märehtiminen. Ymmärsin, että päätös on tehtävä.
Parikymppisenä Kristiina päätti erota Jehovan todistajista.
– Fyysisesti se oli helppoa kirjeellä, mutta henkisesti viestin lähettäminen oli järkyttävän vaikeaa.

Rankat oppivuodet
Erottuaan Jehovan todistajista Kristiina huomasi yhtäkkiä olevansa täysin tyhjän päällä. Jokainen lapsuudessa opittu asia piti käydä läpi ja kyseenalaistaa.
– Uskonto muodosti ympärilleni suojakerroksen, joka vietiin pois. Jouduin miettimään nollasta asti, kuka olen ja mihin uskon.
Uskonnon mukana katosivat myös monet ystävät. Kadulla tutut Jehovan todistajat eivät enää tervehtineet, vaikka Kristiina olisi moikannut. Se tuntui pahalta, sillä epävarma Kristiina arvioi itseään muiden mielipiteiden kautta.
– Minulla oli pitkään huono omatunto. Mietin jatkuvasti, että olen paha ihminen. Uskonnon oppiminen vei 20 vuotta, mutta henkinen irtaantuminen kesti kauan, kymmenen vuotta.
Tilanteen teki entistä rankemmaksi se, että eropäätöksen aikoihin Kristiina muutti Helsinkiin, ja läheiset jäivät kotiseudulle. Kristiinan mielestä asiat olisivat silti voineet olla pahemminkin. Hän tuntee ihmisiä, joiden vanhemmat ovat kieltäneet lapsensa kokonaan liikkeestä eroamisen jälkeen.
Kristiinan perhe suhtautui päätökseen ymmärryksellä eikä tuominnut. Myös hänen neljä sisarustaan ovat eronneet Jehovan todistajista.
– Minulla on ihana perhe. He ovat kannustaneet minua ratkaisuissani ja olleet aina tukenani, Kristiina kiittelee.