Yinjoogassa ei tarvitse tehdä muuta kuin venytellä, mutta juuri se saa Kristiina Komulaisen itkemään.

Olen kuullut sanottavan, että jooga alkaa vasta, kun siirrytään epämukavuusalueelle.

Haluan kokeilla, missä kohtaa raja ylitetään ja mitä on sen jälkeen. Kykenenkö viipymään kivan alueen tuolla puolen?

Astangaa ja bikramia olen kokeillut, enkä tosiaan tunne olevani joogi tai edes kohtuullisen venyvä. Olisi silti mukava harpata uudelle tasolle  joogaharrastuksessa eli tutustua mielenhallintaan.

Tähän asti olen pitänyt joogaa liikuntana, jonka täytyy tuntua lihaksissa, tarjota kunnon fyysinen haaste.

Mutta yinjooga ei ole suorittamista.

Miten voi oppia hitaaksi?

Matkalla Pranama-studiolle Satu Tuomelan intensiiviseen oppiin mieleeni muistuu liikuntatunti lukiosta. Kouluun vierailemaan pyydetty taiji-ohjaaja komensi koko ryhmän liikkumaan pitkin jumppasalia hidastetulla nopeudella jalkoja ja käsiä heilutellen.

Tuskastuneena maleksin väenväkisin noin kolme sekuntia, kunnes kävin puolapuille roikkumaan edes jotain fyysistä tehdäkseni.

Ymmärsin jo tuolloin, ettei kykenemättömyyteni hidasteluun ole ylpeyden aihe. Silti en pystyisi parempaan.

Joogastudioon tuodulla pehmeällä olohuoneen matolla Satu jututtaa minua tämänhetkisestä elämäntilanteestani: mitä mielessäni liikkuu, millaista töissä on ja kuinka stressaantunut olen.

Fyysisyyteni ja hektisyyteni vastapainoksi kaipaan kykyä rauhoittua ja tapoja sietää stressiä. Yinjoogassa voisin edetä kehon kautta vaikeasti saavutettaville alueille.

Kuulostaa uudelta ja mielenkiintoiselta!

Taivun, kierrän ja venyn rauhalliseen tahtiin. Parhaimmillani saatan viipyä yhdessä venytyksessä jopa viisi minuuttia. Tuntuu, ettei mitään tapahdu. Keho haluaa kuitenkin epämukavan rajan ylitettyään hypätä omatoimisesti pystyyn ja paeta, vaikka mieli muuta pyytäisi.

Jostain syvältä kehosta nousee kuumuus. Se kihisee ulos kiukkuna, ja tunne on selittämätön. Hiki ei valu, mutta olo tuntuu sietämättömän tukalalta.

En tiennyt ennen ensimmäistä tuntia,  mitä tuleman piti. Ainakaan tätä en odottanut. Olin arvellut, ettei yinjoogassa tulisi yhtään hiki, joten olin laittautunut työpäivää varten ja saapunut salille tukka föönattuna ja täydessä arkimeikissä.

Mieli kuriin, keho tasapainoon

Myös seuraavilla tunneilla pääsen käsiksi tunteisiin. Pintaan nousee vihaa, kiukkua ja raivoa. Välillä silmiin nousevat kyyneleet, enkä keksi selitystä itkulle. Se vain purkautuu, erityisesti eteen ja taakse taivutuksissa.

Sanotaan, että selkärankaan jää helposti tunnelukkoja. Reaktiossani on varmasti kyse niistä, vaikken löydä purkaukseen syytä mieleni syövereistä. Itkeminen kuitenkin helpottaa oloa.

Havaitsen myös, että kehoni on toispuoleinen: oikea puoli on tukkoisempi kuin vasen. Tekisi mieli venyttää vain taipuisampaa ja vahvempaa puolta.
Alan kehittää eri puolia tasaisesti ja pian huomaan sen vaikuttavan muuhun liikuntaan. Juoksuun saan joogasta uutta rullaavuutta, koska pystyn nyt käyttämään etu­reisiä tasaisemmin. Tasapainokin kehittyy.

Etu- ja takareisien venytykset tuntuvat pahimmilta, mistä saan syyttää itseäni. Pelasin nuorena tosissani ringetteä enkä koskaan venytellyt.

Olen kuin blondi vitsissä, jossa nainen kuuntelee hengittämään muistuttavaa äänitettä. Inhottavimmissa venytyksissä niin todella käy: unohdan hengittää. Satu joutuu muistuttamaan asiasta kerta toisensa jälkeen. Hän pyytää keskittymään kehoon, ei ympärillä oleviin asioihin eikä mielessä pyörivään pyykkiin.

Teen kuten Satu käskee, ja mieli alkaa pysyä läsnä harjoitteessa. Nyt tiedän, kuinka mieli saadaan aisoihin ja keskittymään hetkeen. Pidän venytyksiä vähintään yhtä paljon mielen- kuin kehonhuoltona, vaikka 35-vuotiaan lihaksille uusien kujeiden opettaminen on hidasta. Viiden viikon intensiivisen harjoittelun jälkeen kroppani on kuitenkin joustavampi. Välillä jopa hämmästyn:  olen päässyt todella pitkälle joissakin liikkeissä.

Takareisien venytykset saivat Kristiinan kihisemään.

Tunnin jälkeen ikävät tunteet ovat poissa ja takaraivossa hiertänyt stressi on yleensä vähintään puolittunut. Olo on hiukan pölähtänyt, enkä oikein tiedä, mitä ajatella. Juuri nyt pikku hönöys tuntuu hyvältä ja olo on rauhallinen. Veri kiertää jälleen tukkoisessa kehossa.

Kuka pelkää minää?

Kävin yinjoogassa äärirajoilla ja väitän, että juuri siitä lajissa on kyse. Minulle se oli pelkästään hyväksi.

Olen ajanut motocrossia, keikkunut poikien käsivarsilla cheerleaderina ja ties mitä muuta, mutta yinjoogassa jouduin oikeasti haastamaan itseni – tätä lajia ei voi hallita. On pakko antaa mennä, päästää irti. Silmäkulmasta koko kehon läpi varpaaseen asti tuntuvat venytykset sivaltavat läpi kudosten kuin ruoska. Silti ne eivät avaa kehoa, jos lihakset haraavat vastaan.

Hetkittäin tämä on jopa pelottavaa, ja pelon takana vain yksi asia: minä.

Hanna-Maria ja Anssi ovat tehneet häiden jälkeen myös avioehdon.

Entinen MM-kilpauimari Hanna-Maria Seppälä, 33, on avioitunut pitkäaikaisen kumppaninsa, liikemies Anssi Hintsan, 56, kanssa. Hanna-Maria vahvistaa asian Me Naisille puhelimitse.

– Pitää paikkansa, olemme menneet vuoden alussa naimisiin, Hanna-Maria kertoo.

Sen enempää yksityiskohtia häistä Hanna-Maria ei halua paljastaa. Hän haluaa pitää häiden kokoon ja järjestämispaikkaan liittyvät asiat vain lähipiirinsä tiedossa.

Hanna-Marian ja Anssin avioitumisesta kertoi ensimmäisenä Seiska. Lehden maistraatilta saamien tietojen mukaan pariskunta on tehnyt häiden jälkeen avioehdon, joka on rekisteröity maistraattiin elokuun lopulla. Asia vahvistetaan maistraatista myös Me Naisille. Sopimuksen mukaan pariskunta asteli avioon tammikuun 31. päivä.

Pariskunta kihlautui vuonna 2016 Havajilla. He asuvat yhdessä Helsingissä.

Hanna-Marialla ja Anssilla on 23 vuotta ikäeroa. Vuonna 2016 Hanna-Maria kertoi Eeva-lehdelle, että hänen ja Anssin suhde aiheutti aikoinaan monenlaisia reaktioita.

– Ymmärrän, että suhteemme oli monelle yllätys. Itselleni asia on ollut alusta saakka aivan luonnollinen juttu, sillä mielestäni rakkaudessa ikäerolla ei ole merkitystä. Tärkeintä on se, mitä löytyy korvien välistä ja mitä tuntee sydämessään, Hanna-Maria kertoi haastattelussa.

Anssilla on viisi lasta edellisestä liitostaan. Hän on viime vuonna menehtyneen urheilu- ja F1-lääkäri Aki Hintsan veli.

Käyttäjä4631
Seuraa 
Liittynyt31.8.2016

Hanna-Maria Seppälä, 33, kertoo avioituneensa Anssi Hintsan, 56, kanssa: ”Olemme menneet vuoden alussa naimisiin”

Itselläni 25 vuotta nuorempi mies. Olen 57-vuotias nuorekas nainen. Olen ollut myös 10 vuotta itseäni 18 vuotta vanhemman miehen kanssa. Olin tuolloin 27 ja mies 45 kun tutustuimme. Oli mies parhaassa iässä ja tietysti hänen itsevarmuutensa iski. Valitettavasti vuosien saatossa hänestä tuli vanha ukko. Itse olin nainen parhaassa iässä. Ero tuli!
Lue kommentti
Anneliga

Hanna-Maria Seppälä, 33, kertoo avioituneensa Anssi Hintsan, 56, kanssa: ”Olemme menneet vuoden alussa naimisiin”

Mitä ihmeellistä tässä on. Jos naisella sattuu olemaan nuorenpi mies, pidetään sitä kummajaisena naista puumana, mutta kun miehellä on puolet nuorenpi vaimo, niin sehän onkin hyväksyttävää. Treffisivustot on täynnä ukonrahjuksia, joiden mielestä heillä on velvollisuus hakea nuorta, vaikka omat edelletykset ei ole edes itseä vanhenpaan.
Lue kommentti

Pyhimyksenä tunnettu Mikko Kuoppala, 36, ahdistuu tilanteissa, joissa ympärillä on paljon vieraita ihmisiä, joiden kanssa pitäisi small talkata.

Pyhimyksenä tunnettu Mikko Kuoppala, 36, oli varsinkin uransa alussa niin sisäänpäinkääntynyt, että räppäsi lavalla selkä yleisöön päin.

– Vaimokin on sanonut, että olen haastavin hänen tuntemistaan ihmisistä, mutta toisaalta minun kanssani ei ole kuulemma koskaan tylsää.

Mikko on yksi tämän syksyn Vain elämää -tähdistä. Ennen kuvausten alkamista uran alkuajoilta tutut tuntemukset ja jännitys nousivat pintaan.

– Ahdistus tai jännitys eivät liity enää esiintymiseen, vaan ennemmin uusiin sosiaalisiin tilanteisiin. Minulle isot tilaisuudet, joissa pitää moikkailla puolituntemattomia ihmisiä ja käyttäytyä tiettyjen sosiaalisten normien mukaisesti ovat ahdistavia, päivätyönään levy-yhtiön tuotantopäällikkönä työskentelevä Mikko selvittää.

Nuoruudessa ahdistuskohtaukset tuntuivat fyysisinä. Pahimmillaan Mikko pelkäsi saavansa sydänkohtauksen.

– Yritin rauhoittaa mieltä, mutta en saanut fyysisiä oireita kuriin.

Myöhemmin kivikasvoisuudesta ja introverttiydestä on tullut Pyhimyksen tavaramerkkejä. Mikko on pystynyt pysymään tinkimättömänä siinä, että hän pyrkii aina olemaan oma itsensä, vaikka ympäristö asettaisi paineita olla sosiaalinen ja hymyilevä.

– En ole lähtenyt tekemään kaupallista menestyäkseni, enkä esittelemään lavalla itseäni. Kerron tarinoita.

Mies arvelee, että introverttiydestä ei ole ollut läheisimmissä ihmissuhteissa haittaa.

– Olen hyvä ihmistuntija, ja tunnistan kyllä ihmiset, joiden kanssa voin olla oma itseni.

Millainen oli Mikon lapsuus helsinkiläisessä lähiössä? Miten Mikko selätti ahdistuksensa ja miten hän hallitsee sitä nykyään? Mitä Mikko ajattelee isyydestä? Lue Mikon haastattelu kokonaisuudessaan tämän linkin kautta. Voit lukea jutun myös Me Naisten uusimmasta numerosta 38/2018. Tuoreen digilehden voit lukea täältä.