Antti Jokinen kertoi keväällä Me Naisten haastattelussa jääneensä aikoinaan Suomeen Krista Kososen takia. Kuvat: MN-arkisto
Antti Jokinen kertoi keväällä Me Naisten haastattelussa jääneensä aikoinaan Suomeen Krista Kososen takia. Kuvat: MN-arkisto

Näyttelijä Krista Kosonen vahvisti menneensä kihloihin ohjaaja Antti Jokisen kanssa.

Näyttelijä Krista Kosonen, 31, on vahvistanut MTV.fi:lle menneensä kihloihin avopuolisonsa, ohjaaja Antti Jokisen, 46, kanssa. Sivuston mukaan Kristan vasenta nimetöntä koristaa nykyään sormus.

– Elämäntilanteeni on kaikin puolin onnellinen, Krista kommentoi kihlausta MTV.fi:lle.

Krista nähdään pian Kansallisteatterin Vanja-eno-näytelmässä, joka saa ensi-iltansa 17. syyskuuta. Televisioon Krista tekee uutta viihdeohjelmaa vanhojen Putous-näyttelijöiden kanssa, ja valkokankaalla hänet nähdään ensi vuonna Kätilö-elokuvassa. Elokuva perustuu Katja Ketun romaaniin, ja sen on ohjannut Antti Jokinen.

Antti on ohjannut avovaimoaan aiemminkin, sillä Krista esitti pääosaa miehen edellisessä isossa työssä, Sofi Oksasen romaaniin pohjautuvassa elokuvassa Puhdistus. Vuosia Yhdysvalloissa asunut Antti kertoi toukokuussa Me Naisten haastattelussa jääneensä muutama vuosi sitten Suomeen Kristan takia.

– Tulin Suomeen tekemään Puhdistusta, mutta jäin tänne myös naisen, Kristan, takia. Ei ole mikään salaisuus, että asumme Kristan kanssa yhdessä, mutta emme esiinny julkisuudessa parina. En halua ihmisille paljastuvan, miten näin idiootti mies sai niin upean naisen. Tämän jälkeen uskon jo taikatemppuihinkin, Antti sanoi toukokuussa.

Lue myös:

Antti Jokinen: "Jäin Suomeen Kristan takia"

Seiska: Krista Kosonen ja Antti Jokinen kihloihin

Krista Kosonen: "Takapuolelle taputtelijoihin törmää aina"

Krista Kosonen Kätilö-elokuvan roolistaan: "Murteen opetteleminen on hauskaa hommaa"

Haastattelu vuodelta 2006: Antti Jokinen: "Parhaat ideat syntyvät kaaoksesta"

Reijo Mäki ja hänen Marja-vaimonsa viettävät ensi vuonna 20-vuotishääpäiväänsä. Yhteistä eloa on takana yli 30 vuotta.

Kirjailija Reijo Mäki, 59, sanoo, että uuden teoksen julkaisu on joka kerta iso juttu. Häneltä ilmestyi vastikään uusi romaani Gekko.

– Ei siihen koskaan totu. Se on tavallaan aina pieni ihme, että saa viisisataa liuskaa valmiiksi, Vares-dekkaristi tuumii.

Reijo ja hänen laboranttina työskentelevä puolisonsa Marja Risku ovat olleet yhdessä yli kolmekymmentä vuotta.

Kirjailija tietää, mikä on pitkän liiton salaisuus.

– Meillä se on riitely ja huumori. Ja se, että teen Pohjois-Euroopan parasta nakkistroganoffia.

Marja ja Reijo kohtasivat porilaisessa tanssiravintolassa vuonna 1984. Viisitoista vuotta myöhemmin he solmivat avioliiton. Ensi vuonna avioliitto on kestänyt 20 vuotta.

– Emme vuokraa Turkuhallia sen takia, mutta jotain pientä kivaa varmasti keksimme.

”Teen Pohjois-Euroopan parasta nakkistroganoffia.”

Pariskunnalla ei ole lapsia, pari suloista kissaa kylläkin. Turussa asuva pari noudattaa säännöllistä vuorokausirytmiä.

– Vaimo käy rehellisessä päivätyössä. Kun kello soi 6 aamulla, niin päivä lähtee hyvin käyntiin molemmilla, Reijo kertoi, kun pari vieraili torstaina uuden Pincho Nation -ravintolan avajaisissa Turussa.

Vappu Pimiän 40-vuotissyntymäpäivää juhlittiin eilen Kulosaaren Casinolla.

Jaajo Linnonmaan lisäksi tällä viikolla nelikymppisiään juhli myös juontaja Vappu Pimiä. Vappu tosin täytti 40 jo 16. toukokuuta, mutta syntymäpäiväjuhlansa hän järjesti eilen perjantaina Kulosaaren Casinolla.

Vappu kertoi aiemmin kutsuneensa juhliin 270 läheistään.

– Laskin, että kutsutuista paikalle pääsee 225 henkilöä. Rajasin järkyttävästi kutsuttavia, sillä kaikki eivät vain mahdu. Katselin monta kertaa läpi puhelimen muistia ja Facebook-kavereita. Osa kutsutuista on toki työtuttuja, mutta olen onnekas, että olen saanut ympärilleni näin paljon kivoja ihmisiä, Vappu kertoi.

Vapun syntymäpäiväjuhlat näkyivät eilen illalla ja tänään aamulla myös sosiaalisessa mediassa. Moni vieraista oli innostunut jakamaan kuvan juhlahumusta Instagramissa tunnisteella #vappu40.

 

Mä oon valmis! Kiitos ihana @heidireponen naamasta ja tukasta, oot 💎💎💎! #vappu40 #bdayparty

Henkilön Vappu Pimiä (@vappendaali) jakama julkaisu

Myös Vappu itse jakoi synttärikuvan, jonka yhteydessä hän kertoi olevansa valmis juhlaan.

Myös he olivat mukana

Kutsuttujen joukossa oli juontajapariskunta Marja Hintikka ja Ile Uusivuori.

– Päästiin kuin päästiinkin mukaan, vaikka kotikaaos meinasi ottaa vallan, kolmen lapsen äiti Marja kirjoitti Instagramissa.

 

After 17 years❤️ #missfinland #firstrunnerup #2001 #ihavemissthisgirl #vappu40 💕

Henkilön Heidi Sohlberg (@heidisohlberg) jakama julkaisu

Myös vuoden 2001 Miss Suomi Heidi Sohlberg julkaisi kuvan juhlista.

Näyttelijät Anna-Maija Tuokko ja Laura Birn nappasivat Vapun väliinsä yhteiskuvaan.

Muun muassa Sohvaperunat-ohjelmasta tuttu Jari Peltola juhli Vapun syntymäpäivää.

 

Celebrating the one and only lovely queen @vappendaali😘 #vappu40

Henkilön Fatbardhe "Fade" Hetemaj (@fatbardhehetemaj) jakama julkaisu

Politiikassa uraa tehnyt Fatbardhe Hetemaj julkaisi kuvan juhlatyylistään. Viikonlopun Maailma kylässä -festivaaleilla saa ensi-iltansa hänen perheestään kertova Kotimaa Kosovo-Suomi -dokumentti. Tuoreessa haastattelussamme Fatbardhe kertoi viettävänsä sinkkukesää.

 

Juhlat jatkuu!! Onnea ihanin @vappendaali ❤️#vappu40 #meibijees ⭐️

Henkilön Anni Hautala (@annihautala) jakama julkaisu

Myös juontaja Anni Hautala pääsi yhteiskuvaan juhlien keskipisteen kanssa.

 

@vappendaali 40v♥️🙌 #wappu40#vappu40

Henkilön Esko Eerikäinen (@eerikainenesko) jakama julkaisu

Radiojuontaja Esko Eerikäinen julkaisi videopätkän matkastaan juhliin.