”Olen kääntänyt valot itsestäni muihin. Toivon, että ihmiset tunnistavat aitouden. Olen herkkä miettimään ilkeitä sanoja, ja siksi olen yrittänyt olla ärsyttämättä”, Mikko Leppilampi miettii. Kuvat: Liisa Valonen
”Olen kääntänyt valot itsestäni muihin. Toivon, että ihmiset tunnistavat aitouden. Olen herkkä miettimään ilkeitä sanoja, ja siksi olen yrittänyt olla ärsyttämättä”, Mikko Leppilampi miettii. Kuvat: Liisa Valonen

Mikko Leppilampi on vasta viime vuosina oppinut todella arvostamaan läheisiään ja kääntämään huomion itsestään muihin. – Olen elänyt liikaa sitku-elämää.

Näyttelijä Mikko Leppilampi haluaa istua ravintolassa niin, että näkee kauas merelle. Aava maisema auttaa pitämään ajatukset samoilla reiteillä, jotka löytyivät purjehduksella yli Atlantin.

– Se oli ollut unelmani jo pitkään, mutta nyt lähdin sinne tekemään päätöksiä. Selvästi minun piti päästä kauas nähdäkseni, mikä on olennaista. Se oli tosi tärkeä reissu, hän sanoo.

Lue myös: Rankka reissu! Kuvapari paljastaa, miten purjehdus Atlantin yli kohteli tv-ohjelman tähtiä

Matkasta tehtiin tv-ohjelma, ja syksyllä TV5:llä nähdään, miten Mikko ja muut julkkikset pärjäsivät meren armoilla 24 päivää. Mutta kotiin tuli paljon muutakin.

– Ymmärsin, että olen elänyt ihan liikaa sitku-elämää. En ole osannut tarpeeksi hyvin keskittyä elämäni arvokkaisiin asioihin ja ihmisiin, vaan antanut liikaa huomiota sellaiselle, jota minulla ei vielä ole.

– Keskellä merta tärkeät asiat kirkastuivat. Se, että minulla on lähelläni viisi rakasta ihmistä, on sekin todella paljon. Sen rinnalla ei ole merkitystä, kuinka monta kymmentätuhatta seuraajaa minulla on somessa.

”Jos joku ei tykkää jostain, mitä teen, kysyn heti, että mitä voin tehdä toisin.”

Mikko yhdisti reissuun lomansa ja vietti ennen purjehdusta viikon Karibialla Saint Lucian saarella avopuolisonsa Maryam Razavin kanssa. Tavallisesti molemmat julkaisevat somessa työpainotteisia kuvia, mutta nyt lomalaisten insta täyttyi onnellisista fiiliksistä palmujen alla.

– Lomista yritän pitää huolen, koska teen töitä seitsemän päivää viikossa. Haluan myös luoda perheelleni omia perinteitä. Pääsiäisenä menemme aina Tahkolle hiihtämään ja kesällä Hankoon. Tyttäreni Lilia rakastaa pääsiäisperinnettämme ja myös olettaa, että heinäkuun lopulla ollaan aina Hangossa. Pidän siitä.

Ujo, vilkas miellyttäjä

”Minulla on ollut aina tarve miellyttää muita. Jos joku ei tykkää jostain, mitä teen, kysyn heti, että mitä voin tehdä toisin. Vasta viime aikoina olen tajunnut, että se ei ole selkeyttä, johon muut mielellään luottavat. Siksi en enää halua toimia niin.

Miellyttämisen tarve oli minussa jo lapsena. Olin porukan nuorin, koska liikuin puolitoista vuotta vanhemman isoveljeni Tuomaksen seurassa. Olin vilkas rämäpää, mutta se on vain toinen puoli kuvaa. Veljeen verrattuna se piti kyllä paikkansa. Lähdin helpolla kaikkeen, kun yllytettiin, koska halusin todistaa kuuluvani jengiin.


Joulu Ylivieskassa 1982. ”Ilmeisesti pohdiskelen tässä, onko joulupukki sittenkin meidän pappa”, Mikko muistelee.

 

Itse asiassa olin ujo mutta kova innostumaan ja siksi paljon esillä. Nämä kaksi puolta eivät ole koskaan oikein kohdanneet. Toiset ovat aina luulleet, että täytyy keskittyä siihen, etten rupeaisi leijumaan – ja minä taas olen kaivannut hirveästi kehuja ja kannustusta. Ruoskin muutenkin itseäni ihan liikaa.

Meillä oli kotona hengellinen ilmapiiri. Aina oli ihmisiä laulamassa ja vahva yhteisöllisyyden tunne. Kun isäni, gospelmuusikko Jukka Leppilampi, tuli uskoon 1975, muutimme Kansanlähetysopiston asuntoon Hausjärvelle. Elin viisivuotiaaksi asti keskellä kristillisiä leirejä ja myöhemmin kuljin faijan mukana ripareilla.

Isä ei ole koskaan tuputtanut uskoaan vaan korostanut aina, että oma sisäinen rauha ratkaisee. Siitä olen iskälle kiitollinen. Minäkin innostuin Raamatusta elämänfilosofiana. Siinä on hyviä arkipäivään sopivia ohjenuoria moraalista, käyttäytymisestä ja tavasta suhtautua muihin ihmisiin ja itseensä.

Kunnioitan vieläkin näitä arvoja. Kun joku puhuu, haluan osoittaa, että kuuntelen. Esimerkiksi Suomi Loven kuvauksissa vietän paljon aikaa yleisön kanssa. Vielä kymmenen vuotta sitten en olisi ollut valmis siihen ohjelmaan. Nykyään rentoudun yleisön seurassa, mutta haluan myös, että he huomaisivat, millainen oikeasti olen.”

Luovuus löytyi sisäoppilaitoksessa

”Etsin ensimmäistä kertaa identiteettiäni 17-vuotiaana, kun lähdin Kanadaan sisäoppilaitokseen. Uudessa ympäristössä tuntui mahtavalta, että hei, voin aloittaa alusta ja olla kuka tahansa. Mutta kahden viikon päästä olin kyllä taas oma itseni. Sama juttu oli tuolla Atlantin-purjehduksellakin. Kun lähtee pois tutuista ympyröistä, omat luonteenpiirteet tulevat esille ja kirkastuvat.

 


Jääkiekko on yhä Mikolle rakkain harrastus.

 

Olin vaihdossa lukion kaksi viimeistä vuotta ja kirjoitin siellä ylioppilaaksi. Alun perin lähdin pelaamaan jääkiekkoa ja opiskelemaan englantia. Sitten innostuinkin ajatuksesta, että voisin jäädä sinne yliopistoon ja opiskella filmituottajaksi. Mutta kun tulin välissä Suomeen armeijaan, päädyin muiden kannustamana pyrkimään teatterikorkeakouluun ja pääsin yllättäen ensi yrittämällä sisään.

Olin toki vähän jo esiintynyt, mutta Kanadassa vasta löysin luovan puoleni. Koulussa oli kuoroa ja draamatunteja, ja pääsin mukaan musikaaleihin. Maailma aukesi, kun tajusin, että minulla oli aidosti lahjoja tähän ammattiin.”

Jussi-patsaasta unohdukseen

”Näyttelijän urani alkoi hirveällä hehkutuksella. Sain ekasta koekuvauksesta Helmiä ja sikoja -leffan pääroolin, ja siitä tuli Jussi-patsas. Äiti huolestui, että nyt tämä lähti väärään suuntaan. Heti perään tulivat musa, telkkari ja euroviisutkin. Kaikki tuntui onnistuvan.

Sitten realiteetti iski. Olin liikaa joka paikassa, mutta kehitykseni oli edelleen jämähtänyt alkutekijöihin. Yritin lähinnä vain välttää virheitä. Nyt jälkeenpäin tuntuu, että näyttelinkin niin, että tuskin avasin suutani, ettei vaan tule falskia. Ymmärsin, että on aika ottaa asioihin etäisyyttä. Sellaisesta tilanteesta muutimme silloisen vaimoni ja Lilia-tyttäremme kanssa Los Angelesiin.

”Luulin, että kaikki ovat urastani ja tekemisistäni kiinnostuneita.”

Minusta oli tullut se, jollaista minusta ei pitänyt tulla. Ajatukseni pyörivät ihan liikaa oman navan ympärillä. Luulin, että kaikki ovat urastani ja tekemisistäni kiinnostuneita. Ulkomailla käsitin, että jokaisella on ihan tarpeeksi omia huoliaan, eikä ketään kiinnosta minun tekemiseni. Monta vuotta oli mennyt niin, etten osannut oikein nauttia siitä hyvästä, mitä minulla oli. Tein levyn parhaiden biisintekijöiden kanssa ja vedin juontajana isoilla areenoilla. Silti oli koko ajan jarru päällä. Ajattelin, että tämä on nyt vaan tällainen vaihe.

Mutta teatterikoulun tunneilla Losissa olinkin taas tuore kasvo – ja aika hyvä siinä mitä tein. Löysin itsestäni uusia puolia näyttelijänä. Taloudellisesti se oli silti kallis elämänvaihe. Lilian esikoulu, aupair, kaksi autoa, lentoliput Suomeen – se kaikki maksoi. Olin onnellinen, että keikkoja riitti Suomessa. Losissa kymmenen kertaa lahjakkaammat tyypit ovat tarjoilijoina.

Kun sitten 2010 asetuin takaisin tänne, jouduin aloittamaan puhtaalta pöydältä. Päädyimme Lilian äidin kanssa eroon. Kävelin pankkiin pyytämään 30 000 euron starttilainaa. Töitä ei ollut entiseen tapaan tarjolla. Siinä oli taas yksi tärkeä päätöksen paikka: katkeroidunko siitä, että päädyinkin palaamaan maitojunalla takaisin ’Amerikan valloitukselta’ vai käännänkö kokemukset vahvuudekseni. Nöyryyttä se ainakin opetti.”

”Vasta kun elämässä tulee haavoja, reppuun kertyy tavaraa, mistä ammentaa”, Mikko sanoo nyt.
”Vasta kun elämässä tulee haavoja, reppuun kertyy tavaraa, mistä ammentaa”, Mikko sanoo nyt.

Korkki kiinni ja tavoitteet taivaisiin

”Olin juuri täyttämässä 35, kun päätin, että minun on otettava tiukemmin vastuu omasta elämästäni. Olin huonossa fyysisessä kunnossa enkä voinut muutenkaan kovin hyvin. En yksinkertaisesti vain nauttinut itsenä olemisesta.

Tanssii tähtien kanssa -kausi oli juuri alkamassa. Päätin, että alan panostaa työhöni. Minulle oli niin vahvasti sanottu, että tuo juontajahomma tuhoaa urasi näyttelijänä, ja minä hullu uskoin sitä jonkin aikaa. Sitten päätin, että tämä on minun reittini ja rakennan tästä urasta itselleni juuri sellaisen kuin haluan.

”Kypsymisen ja iän myötä olen tajunnut, että aika on arvokkain asia, mitä meillä on.”

Pistin korkin kiinni ja aloin treenata. Se tuntui niin hyvältä, että tipattomuus venyi liki kahteen vuoteen. Treenaamisen myötä löysin uuden lajinkin, alamäkiluistelun. Innostuin myös yrittäjyydestä. Yhtäkkiä minulla oli alle kahdessa vuodessa viisi eri yritystä. Siinä tahdissa ei ollut mitään järkeä, mutta se oli hyvää oppia. Tämä johti lopulta Aviapolis Studiosin, eli uudenlaisen viihde- ja media-alan keskuksen konseptin syntyyn.

Kypsymisen ja iän myötä olen tajunnut, että aika on arvokkain asia, mitä meillä on. En halua velloa enää. Minulla on ollut sikana ideoita, mutta toiset ovat vetäneet ohi samoilla ideoilla. Toiset puhuvat, toiset tekevät. Piti vaan päättää, kumpi haluan olla. Tekijä tietenkin.”

Isyys muutti kaiken

”Isäksi tulo on muuttanut minua kaikkein eniten. Tärkeintä on, että lapsi on pyyteetön osa sinua: sitä rakastaa ja siitä haluaa pitää huolta. Isyys on olemassa riippumatta kahden ihmisen yhdessäolosta. Isänä en voi ajatella niin yksinkertaisesti, että onnistuinko, koska kasvattaminen on enemmänkin yhdessä kasvamista. Yritän isänä näyttää esimerkkiä. Tärkeintä on, että on yhteinen suunta.

En voisi olla onnellisempi, että minulla on tytär. Identiteettiini se sopii törkeän hyvin. Joskus 10-vuotiaana, kun kaikilla muilla oli mustat skeittikypärät, minulla oli vaaleanpunainen. Jokin viehätys esteettisyyteen ja feminiinisyyteen minulla on aina ollut. Tykkään tanssia ja laulaa ja itken, kun katson Titanicia. Heittäydyn niin täysillä.

Tulee onnellinen olo, kun Lilia saa pyöriä vaikka assarina Tanssii tähtien kanssa -studiolla ja laittaa kutsuvieraiden penkeille nimikylttejä. Vuosien myötä studioympäristöstä on tullut muutenkin kuin toinen koti. Voin siellä hyvin.”

Haavat tekevät hyvää

”Alan uskoa, että näyttelijän todellakin pitää olla vähän rikki, jotta hän olisi kiinnostava. Vasta kun elämässä tulee haavoja, reppuun kertyy tavaraa mistä ammentaa. Härmä-elokuva oli minulle tärkeä. Kasvatin parran ja tein pahan roolin. Minulla oli silloin taustalla isäksi tuleminen, avioero ja kaikki epävarmuudet. Siellä oli jo jotain, mistä lähteä puskemaan. Se oli terapeuttista. Miesnäyttelijälle on kiitollista, että mitä enemmän mokailet ja koet elämässä, sen parempi.

”Tässä on meidän elämä. Tähän me keskitytään ja rakennetaan meidän koti.”

Viimeksi tänään aamulla olin leffan koekuvauksissa. Kun joskus tuskailen mahdollisten kansainvälisten roolien perään, äitini kysyy: Jos nyt oikeasti saisit jonkin ison pestin puoleksitoista vuodeksi vaikka Irlantiin, olisitko valmis jättämään asiat Suomessa? Kun vastaan, että en, hän vain toteaa, että mitä siinä sitten sen perään edes haikailet.

Nyt keskitän energiat elämään täällä ja tässä hetkessä. On otettava jalka pois oven välistä ja tehtävä konkreettisia päätöksiä: Tässä on meidän elämä. Tähän me keskitytään ja rakennetaan meidän koti. Kun asioista päättää, kaikki kirkastuu.


Mikko ehti lomalla sukeltelemaan Maryamin kanssa.

 

Avopuolisoni Maryamin kanssa sparraamme ja tuemme toisiamme. Joitakin yhteisiä työprojektejakin olemme tehneet yhdessä. Maryam esimerkiksi stailaa Tanssii tähtien kanssa -ohjelmaa. Olen onnellinen Maryamin osaamisesta ja arvostan hänen näkemyksiään, mutta pyrimme muuten pitämään uramme erillään toisistaan.

Kun tulen kotiin, yritän muistaa kysyä, miten sinun päiväsi meni, ja tehdä asioita, joista toinen tykkää. Ei kannata ajatella, että se ei ole romanttista tai aitoa, vaikka tekee ne tietoisesti. Jos toinen tulee niistä onnelliseksi, ne ovat hyviä päätöksiä.”

Mikko Leppilampi

38-vuotias näyttelijä, laulaja ja juontaja.

Asuu Helsingissä.

Perheeseen kuuluvat avopuoliso, malli-stailisti Maryam Razavi ja tytär Lilia, 11, Mikon edellisestä liitosta.

Lukuisia tv- ja elokuvarooleja, mm. tv-sarjoissa Presidentti, Sorjonen ja Kimmo sekä Härmä-, 8-pallo- ja Veijarit-elokuvissa. Tulevan viihde- ja mediakeskus Aviapolis Studios -yhtiön hallituksen puheenjohtaja.

Riku Rantalan ja Tuomas Milonoffin lapset olivat pieniä juuri silloin, kun ura Yhdysvalloissa olisi saattanut aueta. 

Riku Rantala ja Tuomas ”Tunna” Milonoff viettävät perinteisesti tammikuun matkaillen, mutta nyt he ovat poikkeuksellisesti Suomessa Mad Cook Show'nsa toisen tuotantokauden kuvauksissa.

– Olen viidestätoista tammikuusta viettänyt vain yhden Suomessa, koska silloin kolmas lapseni syntyi, Riku kertoo.

Mad Cook Show'n lisäksi Riku ja Tunna ovat tehneet yhdessä esimerkiksi  palkittua Madventures-matkailuohjelmaa ja Ylen Docventures-dokumenttisarjaa. He omistavat myös Gimme Ya Wallet -tuotantoyhtiön.

”Olemme molemmat familymaneja¨.”

Miehet kertovat, että Madventures-ohjelman menestys poiki aikanaan isojakin työtarjouksia.

– Emme lähteneet kansainväliselle tielle, koska saimme juuri silloin skidejä. Amerikan tuotannot ovat niin paljon kovempia ja järjettömän työläitä. Sinne olisi pitänyt jalkautua, eikä se ollut siinä vaiheessa mahdollista. Katsotaan sitten, kun lapset kasvavat. Me ei haluta olla niitä faijoja, jotka laittoivat uran lasten edelle. Olemme molemmat familymaneja, Tunna sanoo.

Perhelomailua

Mad Cook Show'n kuvausten jälkeen molemmilla miehillä on reissusuunnitelmia yhdessä perheen kanssa. Tunna lähtee  yhdistetylle työ- ja lomareissulle Intiaan Goaan perheensä kanssa.

– Talvehdin siellä. Menin suoraan lukiosta vuonna 1994 ensimmäistä kertaa puoleksi vuodeksi Intiaan. Seuraavana vuonna menin taas puoleksi vuodeksi – ja olen edelleen samalla tiellä. Goasta tuli kuin toinen koti, ja siellä myös Madventures-ohjelma sai alkunsa, Tunna kertoo.

Tunnan perhe vuokraa Goalta talon normaalisti kahdeksi kuukaudeksi kerran vuodessa.

– Parhaat ideat syntyvät yleensä Goalla riippumatossa. Ideoita tulee myös silloin, kun on suihkussa, juuri nukahtamassa tai muuten rentoutunut. Sen takia meille on ehdoton edellytys, että olemme joka vuosi reissaamassa, Tunna kertoo.

– Teemme siellä asioita, joita ei täällä kiireisessä elämässä ehdi tehdä: luemme, kirjoitamme uusia ideoita ylös, syömme hyvää ruokaa, uimme ja keskitymme läsnäoloon.

”Parhaat ideat syntyvät yleensä Goalla riippumatossa.”

Riku lähtee kuvausten jälkeen perheensä kanssa Meksikoon Puerto Vallartaan.

– Eniten kiinnostaa meksikolainen sapuska. Duunimielessä haluaisin päästä käymään pohjoisessa, koska emme ole pyörineet siellä niin paljoa.

Telkkarista tutut

Riku ja Tunna tunnistetaan toisinaan myös maailmalla, sillä Madventuresista tehtiin yksi kansainvälinen tuotantokausi, joka myytiin National Geographicille. Ohjelma pyöri yli 200:ssa maassa, ja ohjelman dvd:tä myytiin yli 200 000:ta kappaletta.

– Ohjelma pyöri Naurusaarista lähtien kaikkialla. Olin kerran jossain mitättömän pienessä pikkukylässä, jossa yhtäkkiä baarin telkkarista alkoi pyöriä Madventures. Reissureiden keskuudessa ohjelmalla on kulttimaine, ja dvd:t saattavat pyöriä guesthouseissa, Tunna kertoo.

Silti kumpikaan ei koe olevansa maailmalla iso julkkis.

–On huvittavaa, että bangkokilaisessa ostoskeskuksessa jengi tuli ottamaan selfieitä. Sri Lankassa pienessä maalaiskaupungissa yksi riksakuskeista osoitti minua, ja jengi ryntäsi luokseni juttelemaan ja ottamaan selfieitä. Totta kai tuntuu mahtavalta, että oma työ menestyy, Riku sanoo.

Terveellinen startti vuodelle

Tv-ohjelmien tekemisen vastapainoksi Riku ja Tunna elävät kiireistä lapsiperheen arkea. Rikulla on kolme poikaa puolisonsa Saija Rantalan
kanssa ja Tunnalla kaksi lasta vaimonsa Jenni Milonoffin kanssa.

”Olen dokannut vähemmän ja syönyt terveellisemmin.”

Riku kertoo, että hän on myös alkanut syödä terveellisemmin ja liikkua enemmän.

– Olin aika väsynyt ja housut alkoivat kiristää vyötäröstä. Nyt kilot ovat karisseet. Olen dokannut vähemmän ja syönyt terveellisemmin ja monipuolisemmin aiempaa pienempiä annoskokoja. Olen myös lisännyt liikuntaa. Harrastan joogaa, jumppailen ja fillaroin. Talvikeleillä luistelen lasten kanssa, ja toivottavasti pääsen hiihtämään, Riku kertoo.

Ulkonäköä tärkeämpää on hyvä fiilis.

– On huvittavaa, että olen kirjoittanut kirjoja ja tehnyt televisio-ohjelmia näistä asioista, mutta vasta nyt aloin lukea omia kirjojamme ja kuunnella, mitä Mad Cook Show'ssamme puhutaan. Tavoittelen hyvää fiilistä ja välttelen kakkostyypin diabetesta.
 

– Idiootit ovat idiootteja kansallisuudesta riippumatta, sanoo Italiassa asuva Ella Kanninen.

Helsingin Sanomat kertoi tammikuun alussa , että seksuaalista ahdistelua vastustava #metoo-kampanja sai Italiassa aikaan raivoisan vastareaktion (HS 1.1.). Artikkelin mukaan saapasmaassa ei ole tavatonta, että miehet kouraisevat tavatessa tuttavallisesti naispuolisia kavereitaan takapuolesta.

Italiassa viisitoista vuotta asunut juontaja Ella Kanninen, 43, ei tunnista nykyistä kotimaataan kuvauksesta.

"En näe tässä asiassa kulttuurieroja."

– Huono käytös, kuten toiseen ihmiseen käsiksi käyminen, on yhtä huonoa niin Italiassa kuin kaikkialla muuallakin. Seksuaalinen ahdistelu on vallankäyttöä ja kiusaamista, joka on kaikissa muodoissaan tuomittavaa. En näe tässä asiassa kulttuurieroja, Ella sanoo.

Italialainen kulttuuri on toki suomalaista kehollisempaa. Lämmin ilmasto mahdollistaa kevyen vaatetuksen, hyvältä näyttäminen ja pikku flirtti ovat tärkeää.

Ellasta ne eivät täytä ahdistelun määritelmää. 

– Ystäväpiirini Italiassa on laaja, tunnen naisia leipomotyöntekijöistä tv-toimittajiin. Olemme keskustelleet tästä aiheesta paljon. Yhdelläkään meistä ei ole miespuolisia tuttuja, jotka tervehtisivät käymällä luvatta kiinni. Se olisi yhtä tökeröä Italiassa kuin Suomessakin, Ella toteaa. 

– Poskisuudelmat sen sijaan kuuluvat asiaan niin miesten kuin naistenkin välillä. Samoin toisen ulkonäöstä heitetyt kohteliaisuudet tai viheltely kadulla, kun viehättävä nainen kulkee ohi. Ne ovat kuitenkin eri asioita kuin vallankäyttö ja törkeä ahdistelu, juontaja korostaa.

"Hän kumartui eteenpäin ja pisti muina miehinä kätensä polvelleni."

Käsi polvella

Italiassa tv-alan töitä monta vuotta tehnyt Ella muistaa omalta uraltaan vain yhden arveluttavan tapahtuman.

– Kymmenisen vuotta sitten olin lounaalla miespuolisen tv-pomon kanssa. Lounaan lopuksi hän kumartui eteenpäin ja pisti muina miehinä kätensä polvelleni. Tartuin siihen, siirsin sen hänen omalle polvelleen ja totesin, että minulla on poikaystävä. Asiaan ei palattu, eikä torjuminen vaikuttanut töihini millään lailla, Ella kertoo.

– Tämä olisi voinut sattua missä tahansa muuallakin. Idiootit, jotka eivät kunnioita toisten ihmisten koskemattomuutta tai reviiriä, ovat idiootteja kansallisuudesta riippumatta, Ella toteaa.

"Aloimme ystäväni kanssa karjua niin, että heppu säikähti."

Reippaalla otteella

Lisäksi Ellalle on eri puolilla Eurooppaa metrossa ja busseissa sattunut tilanteita, joissa joku on hivuttautunut ruuhkan varjolla vaivihkaa selvästi liian lähelle aivan takapuolen taakse ”hinkuttamaan”.

– Paras suhtautumistapa on kääntyä ympäri, katsoa tyyppiä silmiin ja kysyä napakasti: Mitä luulet tekeväsi? Se yleensä auttaa, oltiinpa missä tahansa. Varpaille tallominen on myös hyvä keino, Ella nauraa.

– Joskus on käynyt niinkin, että kyseessä on todella ollut viaton kanssamatkustaja, joka pelästyy silminnähden reaktiotani. Silloin ei auta kuin pahoitella. 

Italiassa viettämiensä vuosien aikana Ella on huomannut, että tasa-arvo etenee koko ajan. Naisen asemasta ja esimerkiksi perheväkivallasta puhutaan paljon, samoin miesten ja naisten palkkaeroista.

– Suomea ja Pohjoismaita pidetään Italiassa tasa-arvon mallimaina, Ella Kanninen sanoo.