Me Naisten uuden #evek-talk show’n panelistit Niina Lahtinen, Ulla Virtanen ja Veera Korhonen ottavat kantaa yleisiin sukupuoliuskomuksiin.

Nainen nauttii juoruilusta.

Niina: On ihan tutkittu asia, että juoruilu tekee hyvää. Se on sosiaalisten verkostojen kartuttamista. Mutta kyllä miehetkin juoruilevat.

Ulla: Totuushan on se, että kaikki puhuvat toisista ihmisistä. Selän takana pahan puhuminen ei ole asiallista, mutta kyllähän ihmisten suhdeasioita ja muuta käsitellään. Ja mitä olen miehiä salakuunnellut, he ovat ihan samanlaisia juoru-ukkoja kuin me juoruakkoja.

Nainen ajattelee seksiä vähemmän kuin mies.

Veera: Minä ajattelen ainakin ihan koko ajan.

Ulla: Kyllä minä kotona mangun, että joko taas, joko taas. Se on naisilta vain vähemmän sallittua. Naisesta tulee äkkiä lunttu, jos hänellä on paljon seksisuhteita.

Niina: Keskustelin miespuolisen kollegani kanssa siitä, että hän saattaa käydä vessassa masturboimassa kesken työpäivän. Kerroin siitä toiselle miespuoliselle kollegalleni, ja hän sanoi, että kyllä hänkin käy. Olin, että mitä! Mistä sellainen tulee edes mieleen? Miten toimiston vessassa pääsee tunnelmaan? Kyselin sitten naispuolisilta kollegoilta, tulisiko heille kesken työpäivän sellainen fiilis. Kaikki vastasivat ei. Tämän suuren empiirisen otannan perusteella sanon, että kyllä, miehet ajattelevat seksiä useammin kuin naiset.

Tekniikka ei kiinnosta naista.

Veera: Paskat. Kiinnostaa. Toki jos kotona jokin menee rikki, sanon ensin miehelle, viitsitkö korjata. Jos olen yksin himassa ja Welhon boksi lakkaa toimimasta, googlaan ja teen tarvittavan.

Ulla: Rakastan kaikkia teknisiä välineitä. Minulla on kaikki mahdolliset pädit, puhelimet ja pleikkarit. Mutta jos joku kohtelee minua kuin tyhmää naista, saatan olla, että selvä, en jaksa nostaa mitään, en kerta kaikkiaan pärjää! Jos tätä tilataan, tätä saa.

Nainen tekee päätökset tunteella, ei järjellä.

Niina: En usko, että sen enempää kuin miehetkään. Riippuu päätöksestä. Jos järki ei ratkaise, pitää luottaa intuitioon, jota sydämeksikin kutsutaan.

Ulla: Toimin saman tien ja mietin vasta sen jälkeen. Ei siinä järki kerkeä mukaan. Yleismaailmallisesti sanoisin, että nainen toimii tosi paljon tunteella. Kun kaverilla on joku mies mielessä, se analysoidaan tunteella, vaikka se tekisi mitä. Jos mies tulee kadulla vastaan ja sanoo moi, mietitään, vihaako se minua.

Nainen rakastuu aina renttuihin.

Ulla: Joillakin naisilla on parannusvietti. He eivät rakastu renttuun vaan haluavat parantaa hänet.

Niina: En ole samaa mieltä. On aivan ihania kaikenlaisia miehiä. Kun kuvasimme #evekiä, Ulla kuvasi lähetyksestä suoran videoklipin Periscopeen. Sillä oli kaksi suoraa katsojaa. Toinen oli joku Pasi. Kyselimme, katsooko hän tätä kesken työpäivän. Pasi sanoi, että ei, hän on isyysvapaalla ja katsoo tätä Me Naisten paneelia samalla, kun paistaa jauhelihapihvejä. Minä vähän rakastuin Pasiin.

Nainen nalkuttaa.

Veera: Nalkuttaa silloin, jos toinen ei ole kahteen kuukauteen saanut vietyä astianpesukonetta huoltoon, vaikka on luvannut, ja on jouduttu jo ottamaan kertakäyttöastiat käyttöön.

Ulla: En ymmärrä nalkuttavia naisia. Luulen, että meille naisina annetaan tietty rooli, ja vaistomaisesti lähdemme noudattamaan sitä. Nainen on se, joka nalkuttaa; mies on se, joka johtaa ja laittaa asiat eteenpäin. Naiset nalkuttavat, mutta se ei ole meidän vikamme.

Naisella on luontainen hoivavietti.

Veera: Niillä naisilla, jotka haluavat parantaa renttuja, on varmaan hoivavietti. Kirjoitin juuri postauksen siitä, että minulla ei ole vauvakuumetta. Sain kymmenittäin ihania kommentteja muilta naisilta, jotka sanoivat, että lastenhankinta ei kiinnosta.

Niina: Riippuu naisesta. En oikein pärjää pienten lasten kanssa. En osannut mieltää itseäni äitihahmoksi, mutta pakkohan se oli, kun sen lapsen synnytti.

Ulla: Maailma olisi parempi paikka, jos kaikki ihmiset myöntäisivät, että heillä on hoivavietti. Enkä puhu nyt lapsista vaan hoivavietistä toisia ihmisiä ja heikompia kohtaan. Ei se tarkoita sitä, että haluaa tehdä lapsia. Minä itken, kun näen vanhoja pappoja tärisemässä Alepan kassalla enkä ole silti lapsi-ihminen.

Nainen ei voi lähteä kauppaan ilman meikkiä.

Ulla: Minä liikun joka paikassa ilman meikkiä, samoin kuin ystäväni Niina Lahtinen. Töissä laitetaan niin paljon meikkiä, etten todellakaan ala tälläytyä himassa.

Niina: Olen elävä esimerkki siitä, että kyllä voi, joka päivä. En jaksa meikata arkisin ollenkaan. Välillä katson kaupassa peiliin ja mietin, että olisi kannattanut. Yhtenä sunnuntaina lähdin lähikauppaan ostamaan kananmunia yöpuvun flanellihousuissa, Aino-tossuissa ja ilman meikkiä. Kaupassa oli 3000 partiolaista. Osa katsoi sen näköisenä, että he miettivät, tunnistavatko he minut. Illalla Janne Kataja oli meillä käymässä ja kertoi, että partiolaiset olivat tulleet soittamaan hänen ovikelloaan. Yksi tehtävistä oli ollut pyytää nimmari joltain julkkikselta. Kaikki partiolaiset näkivät minut kaupassa, mutta yksikään ei tunnistanut! No, olen kyllä aika erinäköinen kuin televisiossa.

Nainen etsii isänsä kaltaista miestä.

Ulla: Tämä on kysymyksenä vähän sama kuin ajattelisi vanhempiaan harrastamassa seksiä. Jos isäsuhde on hyvä, niin miksi ei. Isähän on maailman paras äijä.

Veera: Ei tietoisesti. Olen ollut kauan yhdessä mieheni kanssa ja huomaan, että tosi moni asia, joka minua hänessä viehättää, on samanlainen kuin isässä. Hän on käsistään kätevä ja ihminen, joka ei hätäänny. Ne ovat samoja asioita, joita tunnistan isässäni. Ehkä ne ovat perusarvoja, joita arvostaa läheisissään. Mutta en ole koskaan ajatellut, että hmm, olisipa sellainen parrakas autopeltikorjaaja.

Nainen ei voi juoda kuin mies.

Niina: Ai onko se fysiologisesti mahdollista? Minulla on ystäviä, jotka juovat aivan saatanasti. Saa ja voi juoda.

Ulla: Minähän en juo alkoholia. Voin juoda kuin mies, jos mies juo alkoholittomia, limua ja vettä.

Nainen ei halua rehellisiä kommentteja ulkonäöstään.

Ulla: Ei varmasti halua. Suomalaisuuteen kuuluu se, että emme osaa ottaa kehujakaan vastaan. Jos joku sanoo, että näytät hyvältä, ollaan, että hehe, en usko, tämä vanha kolttu ja kauhea meikki.

Veera: Kaikenlainen ulkonäön kommentointi on turhaa. Ei ole mitään syytä saada sellaisia saatana mikä läskiperse -kommentteja. Kuka sellaisia haluaa?

Ulla: En halua kuulla siitä, että minulla on arpia tisseissä ja selluliittia perseessä. Tiedän sen kyllä itsekin.

Naisella ei ole koskaan mitään päällepantavaa.

Ulla: Ei niin. Voisiko vaatesponsseja tulla nyt ihan hirveästi? Minulla ei ole tyylitajua eikä siksi mitään päällepantavaa. Mutta se ei minua hirveästi haittaa. Lasken sen varaan, että joku pukee minulle vaatteet päälle, jos esiinnyn, ja jos en, niin rumat ne vaatteilla koreilee.

Veera: Valinnanvaikeus on se ongelma. Tai sitten se, että haluaa just sen tietyn mustan topin ja se on siellä mustassa kaaoksessa pimeänä talviaamuna. Silloin ei ole mitään päällepantavaa.

Nainen ei löydä käsilaukustaan mitään.

Veera: Aivan jumalattoman totta. Olen niin monta kertaa pyllistänyt koko käsilaukun Porin torille aivan raivoissani, kun en löydä sieltä mitään. Äitini antoi kerran käsilaukkunsa isälle pideltäväksi, ja isä ihmetteli, miten tämä painaa näin paljon. Laukusta löytyi silitysrauta, jota äiti ei edes muistanut. Hän oli etsinyt sitä viikon.

Niina: Minulla ei ole käsilaukkua. Vihaan sitä, kun se on aina käsissä. Kannan repussa läppäriä, ja kaikki muu on takin taskussa. Ravintolan narikassa se on vähän noloa, kun pitää kaivaa arvoesineet pois taskuista.

Naista arvostellaan aina ulkonäön perusteella.

Ulla: Jos joku ahdistelee kaupungilla tai baarissa ja siihen ei reagoi, kyllähän se, mitä yleensä sanotaan, on ”ruma” tai ”huora”. Naista arvostellaan, koska on vuosikausia ajateltu, että ulkonäkö on meidän ainoa valuuttamme. En siis sano, että niin on. Olen kauhea feministi. Naisnäyttelijöillä kello tikittää. Tietyn iän jälkeen ei saa rooleja, tai jos saa, on äiti tai joku sivuhahmomummo.

Veera: Kun jäin pari vuotta sitten hetkeksi aikaa työttömäksi, blogissani käytiin kommentoimassa, että sinun kannattaisi varmaan laihduttaa, että saisit paremmin töitä. Laitanko valokuvausportfoliooni siis seuraavaksi kuvan perseestäni? Minulle on hirveän tärkeää, että itseluottamukseni perustuu siihen, mitä osaan ja teen, ei siihen, miltä näytän.

Nainen osaa olla sopivassa tilanteessa avuton.

Niina: Samaa mieltä. Käytän sitä häikäilemättömästi hyväkseni, kun en jaksa lukea laitteiden käyttöohjeita.

Veera: Se on taito, jota pitää käyttää hyvin harkiten. Yksi vanha kaverini kysyi Facebookissa, auttaisiko joku talvirenkaiden vaihdossa. Hän on nykyään yhdessä saman miehen kanssa, joka tuli auttamaan.

Nainen ei osaa olla hauska kuten mies.

Ulla: Olen esiintynyt stand up -keikalla, jonka jälkeen kaverilleni oli sanottu, että tosi hyviä juttuja, mutta olihan ne vähän sellaisia naisten juttuja. Olin puhunut karaokesta ja ihmisistä, jotka reagoivat hassusti. En sanonut mitään menkoista tai tisseistä.

Minua ärsyttää stand upissa se, että jos mies puhuu perheestään ja lapsistaan, se on komediaa, mutta jos nainen puhuu miehestään ja lapsistaan, ne ovat naisten juttuja. Naiskoomikoita kuulutetaan välillä lavalle sanomalla, että hän on ihana ja hän on kaunis. Niin, paitsi että hän yrittää olla myös hauska.

Mikä #evek?

  • #evek eli Ei vois enempää kiinnostaa on Me Naisten uusi keskusteluohjelma, jota vetävät Niina Lahtinen, Ulla Virtanen ja Veera Korhonen.
  • Ohjelmassa käsitellään ajankohtaisia teemoja terävästi ja hauskasti.
  • Millä sanoilla kuvaisitte ohjelmaa? ”Räiskyvä, iloinen, hasardi, rönsyilevä, yllättävä. Olemme puhuneet vaginaselfieistä ja nännikarvoista moneen otteeseen”, Ulla sanoo.

”Leimautumista en pelkää. Olen ollut aina kapinallinen raja-aitojen kaataja”, Katariina kertoo Ilta-Sanomille.

Kirjailija Katariina Souri, 49, sai vuosi sitten psykiatrilta diagnoosiksi persoonallisuushäiriön ja kaksisuuntaisen mielialahäiriön. Hän kertoi asiasta ensimmäisen kerran viime viikon lopulla Instagramissa julkaisemassaan kuvassa, jossa kuvaillaan hänen tulevaa omaelämäkerrallista Sarana – tunnustuksia taitekohdassa -kirjaansa.

Kirjan kuvauksessa kerrotaan, että Katariina järkyttyi diagnoosia ja esimerkiksi sitä, miten psyykelääke vaikuttaa häneen

Katariina kertoo tilanteestaan myös Ilta-Sanomien haastattelussa.

– Ajattelin että hetkinen, mitä tapahtuu luovuudelleni, Katariina kertoo IS:lle.

Kirjaa kuvailevassa otteessa kerrotaan, että Katariina mietti diagnoosin saatuaan uskaltaako alkaa syödä lääkkeitä ja mitä jos diagnoosi onkin väärä. Iltalehdelle Katariina kertoo, ettei alkanut syödä lääkkeitä, vaikka saikin kaksi eri reseptiä. Sen takia hän ei myöskään päässyt terapiaan.

– Ymmärrän, että jotkut tarvitsevat lääkitystä. Itse en sitä koe tarvitsevani, koska en esimerkiksi ole milloinkaan ollut psykoosissa tai itsetuhoinen.

”Mitä vanhemmaksi tulen, sen vähemmän mietin, mitä muut ajattelevat.”

Katariinalla on aiemmin todettu kaksisuuntainen mielialahäiriö, ja hän on kertonut avoimesti myös kokemistaan paniikkihäiriöistä. Kirjassa hän kertoo myös ongelmistaan alkoholin kanssa. Kirjailija ei pelkää leimautumista mielenterveyspotilaaksi.

– Leimautumista en pelkää. Olen ollut aina kapinallinen raja-aitojen kaataja. Mitä vanhemmaksi tulen, sen vähemmän mietin, mitä muut ajattelevat, hän kertoo IS:lle.

Mt-hoitaja

Katariina Souri järkyttyi psykiatrin diagnoosista – kertoo IL:lle kieltäytyneensä lääkityksestä

Terapiaan pääsee, vaikka kieltäytyisi lääkkeistä. MUTTA, Kelan korvausta ei saa silloin. Terapiatunti maksaa noin 70-120,-/h. Joten jos varaa on ja apua ajattelee saavansa, niin kannattaa miettiä kokonaan itse maksettavan terapian vaihtoehtoa. Paniikkihäiriö ei ole osa kaksisuuntaista. Tiukan tulkinnan mukaan paniikkihäiriö ei edes ole mielenterveysongelma/-häiriö/-sairaus, vaan tilapäinen ahdistuskohtaus.
Lue kommentti

Timon ja hänen puolisonsa Maikin ensimmäinen yhteinen lapsi on poika. 

Timo Lavikaisen, 43, perheessä eletään jännittäviä aikoja.

Timo valmistautuu parhaillaan Putoukseen ja kuvaa sketsejä tammikuussa alkavaa ohjelmaa varten. Samaan aikaan on puhelimen oltava lähettyvillä, sillä Timon puolison Maikin laskettu aika on näillä hetkillä.

– Sitä ei tiedä, jos lähtö tulee tänään vaikka kesken näytöksen, Timo totesi, kun hän saapui 95-elokuvan kutsuvierasensi-iltaan Espoon kulttuurikeskukseen.

Timolla on niin sanotun ”tavallisen kansalaisen rooli” kaikkien aikojen suurimmassa suomalaisessa jääkiekkoelokuvassa. Elokuvaan liittyy jo nyt muitakin tärkeitä muistoja, Timo kertoo.

”Sitä ei tiedä, jos lähtö tulee tänään vaikka kesken näytöksen.”

– Kun minulla oli tässä viimeinen kuvauspäivä, vaimo teki positiivisen raskaustestin. Jouluvauvaa meille odotetaan.

Timolla on parikymppinen tytär, ja Maikilla on 10-vuotias tytär. Pian syntyvä lapsi on parin ensimmäinen yhteinen. Näyttelijä kertoo, että hartaasti odotettu vauva on poika.

– Meillä ehti olla useampi, kolme keskenmenoa ja sitten lopulta tärppäsi näin. Ne olivat kovia paikkoja.

Timo luottaa, että vauvan hoito palailee mieleen vanhasta muistista.

– Suhtaudun luottavaisesti. Uskon, että kasvattajana olen rennompi, kun kaikki ei ole ihan uutta.