Komiikan moniottelija Jaakko Saariluoma on aina sanonut ensin kyllä ja miettinyt vasta sitten, miten tästä selvitään.

Näyttelijä Jaakko Saariluomasta, 47, on viimeistään viime vuosina tullut koko kansan virallinen viihdyttäjä. Putous ja Kingi ovat liimanneet yli miljoona suomalaista ruutujen ääreen parhaaseen katseluaikaan. Tänä keväänä Saariluoma kulkee stand up -kiertueellaan tiristämässä 33 paikkakunnalla nauruhermoja.

Komiikan moniottelijaa on aina ajanut eteenpäin uteliaisuus. Kun Saariluoman puhelin soi, hän vastaa aina kyllä. Vasta sitten hän miettii, miten tästä oikein selvitään.

– Olen aina ollut valmis menemään epämukavuusalueelle. Aina pitää sanoa, että kyllä, uskallan. Muuten on vaarana, että minusta tulee se kaveri, joka kiroaa vanhana kiikkustuolissa.

Töitä menestyksen eteen on pitänyt aina tehdä, ja niitä Saariluoma tekee lujaa parhaillaankin. Onnelin ja Annelin talvi -elokuvan kuvaukset ovat loppusuoralla, ja Kingistä kuvataan vielä viimeiset jaksot. Maaliskuussa alkavan stand up -kiertueen lisäksi luvassa on pari ohjaustyötä.

– Vaikka näyttelijän työ on tällaista ilmaan piirtelyä, työtä pitää tehdä tosissaan.

Ensin tuli taikuus

Seitsemännellä luokalla aloimme harjoitella taikatemppuja kaverini kanssa. Välillä esiintymisjännitys oli niin kova, ettei tempuista meinannut tulla mitään. Olin lapsena ujo ja arka. Jännitin jopa vastata opettajan kysymykseen. Halu esiintyä kuitenkin voitti. Jo 15-vuotiaana esiinnyin taikurina aikuisten juhlissa.

Vartuin Itä-Helsingin Myllypurossa, ja lähiöissä oli 1970–80-luvuilla välillä aika raffi meno. Se oli jännittävä kasvuympäristö. Rankimmat eri lähiöiden nuorten väliset tappelut olivat jo laantuneet siihen mennessä, kun minä tulin siihen ikään. Opin silti, missä kannattaa kulkea ja missä ei. Onneksi valitsin oikeat kaveriporukat, ja ehkä osaksi myös nössöyttäni vältyin hankaluuksilta.

Kaverini oli Linnanmäen sirkuskoulussa, ja hän houkutteli minutkin mukaan. Olin ehtinyt kokeilla monia urheilulajeja, ja akrobatia ja jongleeraus tuntuivat heti omilta.

1980-luvun puolivälissä vaihto-oppilaaksi lähdettiin yleensä Jenkkeihin, ja niin lähdin minäkin. Vietin vuoden Keskilännessä Indianapolisissa maissipeltojen keskellä. Näin ensimmäistä kertaa stand upia televisiossa, esiinnyin koulun näytelmissä ja uin kilpaa koulun joukkueessa. Osallistuin paikalliseen kykykilpailuun taikatemppuja ja vitsejä sisältävällä ohjelmanumerolla. Yllätyksekseni voitin koko kisan. Raahasin jättiläismäiset palkintopokaalit Suomeen asti ja säilytinkin niitä pitkään, kunnes yhden muuton yhteydessä heitin ne pois.

Vaihto-oppilasvuoden jälkeen palasin Suomeen eri tyyppinä. Teatteri oli kasvanut pinnan alla koko ajan, ja palattuani tiesin, että tahdon näyttelijäksi. Pääsin Teatterikorkeakouluun kolmannella yrityksellä. En olisi varmaan jaksanut hakea seitsemää kertaa. Olen onnellinen, että saan tehdä työkseni asioita, joita olen harrastanut.


Parhaan ystävän Kafkan kanssa vuonna 2011.

Perhe juurruttaa

Tällaisissa tivolihommissa voi usein huoletta maalata taivaanrantaa, mutta perhe juurruttaa. Olin äärettömän onnellinen, kun vaimoni odotti ensimmäistä poikaamme. Mutta muistan samalla ajatelleeni, että hitto, nyt en voi muuttaa Peruun. En ollut koskaan edes halunnut muuttaa Peruun. Luopuminen näennäisestä vapaudesta aiheuttaa ristiriitaisia tunteita uskoakseni etenkin miehillä.

Ehkä en olisi ajatellut samalla tavalla, jos olisin työssä, jossa ollaan yhdeksästä viiteen ja jossa on normaali urakehitys. Kun elää nuoruutensa haave-elämää, niin aikuistuminen koitti toden teolla vasta, kun piti pitää huolta jälkikasvusta.

Olen hyvin perhekeskeinen ihminen. Jätin teatterin vähemmälle, kun poikamme olivat pieniä, koska se tuntui vievän kaikki illat. Sitten tilalle tuli stand up -keikkoja. Näin lapsia päivisin, mutta vaimo hoiti heitä illat. Se oli välillä varmaan hänelle rankkaa. Kun nuoremmat kollegani ovat saaneet lapsia, olen sanonut heille: lapset ovat pieniä vain hetken, eikä se aika palaa.

Olen ollut vaimoni kanssa yhdessä 17 vuotta. Hän on savolainen, hauska ja maanläheinen. Hän sanoo aina suoraan, mitä ajattelee, ja on usein myös oikeassa. Kerran seurusteluaikoinamme hän oli katsomassa näytelmää, jossa esiinnyin. Jälkeenpäin kysyin innoissani, pitikö hän esityksestä. 'En tiedä, kun nukuin melkein koko ajan', kuului vastaus. Siinä oli jotain aseistariisuvan suorapuheista. Emme silloin edes tunteneet kovin hyvin.

Vaimoni on täysin eri alalla kuin minä, mikä auttaa pitämään jalat maassa ja luo yhteyden normaaliin elämään. Huomaamme usein asioiden koomisen puolen. Mitään ei pidä ottaa liian vakavasti. Ei varsinkaan itseään, koska ei kukaan muukaan ota sinua vakavasti.

Huumoria ja itseironiaa olen pyrkinyt opettamaan myös kahdelle pojalleni. Jos joku heittää sarkastisen kommentin, on tärkeää ymmärtää, että ne ovat vain sanoja. Olen itsekin viljellyt lapsilleni paljon ironiaa ja sarkasmia. Nyt kun he ovat teinejä, saan korjata omaa satoani.

Olen yrittänyt opettaa, että asioita pitää tehdä tosissaan ja täysillä, mutta pieni pilke silmäkulmassa. Poikani eivät ole jaksaneet katsoa tv-ohjelmiani. Jos he lukevat mieluummin, niin hyvä niin.


Paparazzit-tv-sarjan Jaakko teki ystävänsä Aku Hirviniemen kanssa vuonna 2012.

Työporukasta toiseen

Uraani on vaikuttanut paljon se, että uskalsin jäädä freelanceriksi vuonna 1996. Se oli alkuun tyhjän päällä olemista, mutta on mahdollistanut monenlaiset työt.

Yksi tärkeimmistä yhteisöistä oli Q-teatteri. Siellä oli Tommi Korpela, Elina Knihtilä ja Mari Perankoski, ja olimme kaikki erittäin kunnianhimoisia. Ohjaajat Antti Raivio ja Heikki Kujanpää tekivät hienoja näytelmiä, ja kesäisin meillä oli Suomenlinnassa kesäteatteriesityksiä.

Freelancerin työporukka vaihtuu koko ajan. Minulla on käynyt hyvä säkä, että olen saanut tehdä töitä nastojen tyyppien kanssa. En usko, että jaksaisin mennä samaan paikkaan töihin joka aamu samaan aikaan.

Minulla ei ole koskaan ollut urasuunnitelmaa, vaan olen tehnyt asioita, jotka ovat mielestäni hauskoja. Sitten on myös niitä juttuja, jotka ovat minusta hauskoja, mutta joita kukaan ei katso. Sellainen oli mediamaailmaan sijoittuva Paparazzit-tv-sarja, jonka teimme Aku Hirviniemen kanssa. Mielestäni se oli paras tekemäni ohjelma, mutta se ei löytänyt katsojia. Samaan aikaan Putousta katsoi 1,5 miljoonaa suomalaista. Kontrastit ovat suuria.


Jaakko muistetaan Putouksen suosittuna juontajana.

Lopetin Putouksessa, kun se tuli minun osaltani tiensä päähän. Olin tehnyt ohjelmaa viisi vuotta, ja se oli kasvanut jo niin isoksi kuin mikään voi olla. Työ oli lopetettava ennen kuin se alkoi maistua puulta.

Minusta puuttuu sellainen narsismi, että jaksaisin katsoa omia töitäni. En ole koskaan katsonut Putousta tai Kingiä, ei niitä ole minulle tehty. Ne ovat lopulta viihdeohjelmia ja kertakäyttötavaraa. Katson kaikista tv-ohjelmista aina yhden jakson, jotta tiedän, mikä toimii ja mitä pitää vielä parantaa.


Kingissä Jaakko revitteli letkeälanteisena Arto ”Mosse” Moilasena.

Välillä yksin reissuun

Minun on tärkeää saada olla aika ajoin yksin, sillä työni on hyvin sosiaalista. Nuorempana matkustin mielelläni itsekseni. Kun pääsee yksinäisyyden yli, on ihanaa, että on tilaa omille ajatuksille. Teen vieläkin parin päivän reissuja itsekseni.

Toisinaan vaimoni sanoo, että sulle tekisi nyt hyvää mennä käymään jossakin. Olen aina ottanut sen positiivisena asiana. Niin kauan kuin saa itse pakata laukut, se on hyvä juttu. Viime kesänä olin viikonloppureissulla Lontoossa katsomassa Monthy Pythonin jäähyväiskeikkaa.

Parisuhteessa on tärkeää, että kumpikin voi mennä ja tehdä asioita myös yksin, ja jopa kannustaa toista siihen. Vaimoni on aina ollut ymmärtäväinen ja antanut tilaa sille, että välillä pitää saada mennä. Pyrin samaan myös itse.

Alta kolmikymppisenä reissasin paljon Espanjassa ja Meksikossa. Kyllästyin anglosaksisuuteen ja siihen, että joka puolella puhutaan englantia. Päätin opetella espanjan kielen ja matkoillani espanjankielisiin maihin väitin kaikille, etten puhu englantia. Ensimmäisellä Meksikon-matkallani osasin jo ilmaista itseäni kahdessa eri aikamuodossa.


Jaakko Saariluoma näytteli Putouksessa viisi vuotta. ”Työ oli lopetettava ennen kuin se alkoi maistua puulta.”

Hötkyily on jäänyt

Kun työ on leikkimistä, ei aina oikein muista, minkä ikäinen on numeroissa. Ei tajua vanhentuneensa ennen kuin menee pelaamaan nuorten kanssa ja huomaa olevansa hitaampi. Iän myötä asiat ovat selkiytyneet. Kaikki ei ole enää samanlaisena kaaoksena mielessä. Ei tarvitse olla jokaisessa paikassa ja pääsee vähemmällä hötkyilyllä.

Ajankäytössä minulla on vielä opettelemista. Olen siinä aivan huithapeli. Saatan unohtua ajatuksiini jonnekin ja arvioin
ajat välillä epärealistisesti. Kuvittelen esimerkiksi, että ehdin ruuhka-aikana tunnissa Helsingin keskustaan asioille ja takaisin kotiin. Itselleni selitän piirteen niin, että olen ikuinen optimisti.

Minulla on aina monta projektia päällekkäin, ja työn ja vapaa-ajan raja on häilyvä. Välillä tuntuu, että hommia voisi tehdä vähän vähemmänkin. Tällä hetkellä downshiftaaminen ei kuitenkaan ole mahdollista. Se on mielestäni ookoo niin kauan kuin tykkää työstään.

Viime vuodet ovat menneet tietyllä tavalla oravanpyörässä. En tiedä, olenko aina pysynyt itse perässä. Jossain välissä olisi varmaan hyvä pysähtyä ja miettiä, mitä seuraavaksi haluaa. Olisi hauska löytää vielä jokin uusi juttu, josta innostuisi todella paljon.”

Lue lisää:

Odotettu Kingi alkaa tänään – 8 vastausta mieltä askarruttaviin kysymyksiin

Hiljainen mies rintamalla.

Jaakko
Saariluoma

Näyttelijä, ohjaaja ja stand up -koomikko syntyi Helsingissä 25.7.1967.

Esiintynyt useissa televisio-ohjelmissa, esimerkiksi supersuositussa Putouksessa. Näytellyt ja ohjannut myös teatterissa ja elokuvissa.

Stand up -komiikan pioneereja Suomessa. Maamme nauru -kiertueella maalis-toukokuussa.

Asuu Helsingissä vaimonsa sekä 15- ja 13-vuotiaiden poikiensa kanssa.

”Leimautumista en pelkää. Olen ollut aina kapinallinen raja-aitojen kaataja”, Katariina kertoo Ilta-Sanomille.

Kirjailija Katariina Souri, 49, sai vuosi sitten psykiatrilta diagnoosiksi persoonallisuushäiriön ja kaksisuuntaisen mielialahäiriön. Hän kertoi asiasta ensimmäisen kerran viime viikon lopulla Instagramissa julkaisemassaan kuvassa, jossa kuvaillaan hänen tulevaa omaelämäkerrallista Sarana – tunnustuksia taitekohdassa -kirjaansa.

Kirjan kuvauksessa kerrotaan, että Katariina järkyttyi diagnoosia ja esimerkiksi sitä, miten psyykelääke vaikuttaa häneen

Katariina kertoo tilanteestaan myös Ilta-Sanomien haastattelussa.

– Ajattelin että hetkinen, mitä tapahtuu luovuudelleni, Katariina kertoo IS:lle.

Kirjaa kuvailevassa otteessa kerrotaan, että Katariina mietti diagnoosin saatuaan uskaltaako alkaa syödä lääkkeitä ja mitä jos diagnoosi onkin väärä. Iltalehdelle Katariina kertoo, ettei alkanut syödä lääkkeitä, vaikka saikin kaksi eri reseptiä. Sen takia hän ei myöskään päässyt terapiaan.

– Ymmärrän, että jotkut tarvitsevat lääkitystä. Itse en sitä koe tarvitsevani, koska en esimerkiksi ole milloinkaan ollut psykoosissa tai itsetuhoinen.

”Mitä vanhemmaksi tulen, sen vähemmän mietin, mitä muut ajattelevat.”

Katariinalla on aiemmin todettu kaksisuuntainen mielialahäiriö, ja hän on kertonut avoimesti myös kokemistaan paniikkihäiriöistä. Kirjassa hän kertoo myös ongelmistaan alkoholin kanssa. Kirjailija ei pelkää leimautumista mielenterveyspotilaaksi.

– Leimautumista en pelkää. Olen ollut aina kapinallinen raja-aitojen kaataja. Mitä vanhemmaksi tulen, sen vähemmän mietin, mitä muut ajattelevat, hän kertoo IS:lle.

Mt-hoitaja

Katariina Souri järkyttyi psykiatrin diagnoosista – kertoo IL:lle kieltäytyneensä lääkityksestä

Terapiaan pääsee, vaikka kieltäytyisi lääkkeistä. MUTTA, Kelan korvausta ei saa silloin. Terapiatunti maksaa noin 70-120,-/h. Joten jos varaa on ja apua ajattelee saavansa, niin kannattaa miettiä kokonaan itse maksettavan terapian vaihtoehtoa. Paniikkihäiriö ei ole osa kaksisuuntaista. Tiukan tulkinnan mukaan paniikkihäiriö ei edes ole mielenterveysongelma/-häiriö/-sairaus, vaan tilapäinen ahdistuskohtaus.
Lue kommentti

Timon ja hänen puolisonsa Maikin ensimmäinen yhteinen lapsi on poika. 

Timo Lavikaisen, 43, perheessä eletään jännittäviä aikoja.

Timo valmistautuu parhaillaan Putoukseen ja kuvaa sketsejä tammikuussa alkavaa ohjelmaa varten. Samaan aikaan on puhelimen oltava lähettyvillä, sillä Timon puolison Maikin laskettu aika on näillä hetkillä.

– Sitä ei tiedä, jos lähtö tulee tänään vaikka kesken näytöksen, Timo totesi, kun hän saapui 95-elokuvan kutsuvierasensi-iltaan Espoon kulttuurikeskukseen.

Timolla on niin sanotun ”tavallisen kansalaisen rooli” kaikkien aikojen suurimmassa suomalaisessa jääkiekkoelokuvassa. Elokuvaan liittyy jo nyt muitakin tärkeitä muistoja, Timo kertoo.

”Sitä ei tiedä, jos lähtö tulee tänään vaikka kesken näytöksen.”

– Kun minulla oli tässä viimeinen kuvauspäivä, vaimo teki positiivisen raskaustestin. Jouluvauvaa meille odotetaan.

Timolla on parikymppinen tytär, ja Maikilla on 10-vuotias tytär. Pian syntyvä lapsi on parin ensimmäinen yhteinen. Näyttelijä kertoo, että hartaasti odotettu vauva on poika.

– Meillä ehti olla useampi, kolme keskenmenoa ja sitten lopulta tärppäsi näin. Ne olivat kovia paikkoja.

Timo luottaa, että vauvan hoito palailee mieleen vanhasta muistista.

– Suhtaudun luottavaisesti. Uskon, että kasvattajana olen rennompi, kun kaikki ei ole ihan uutta.