Milla ja Aki Ollikainen. Kuva Panu Pälviä
Milla ja Aki Ollikainen. Kuva Panu Pälviä

Aki ja Milla Ollikainen haaveilivat vuosikausia kirjailijaelämästä. Kun haave toteutui, se olikin tuhota pariskunnan avioliiton. – Ironista, mutta unelmastamme tuli painajainen.

Viime heinäkuussa Milla Ollikainen, 39, istui kotonaan Sammatissa kirjailija Eeva Joenpellon vanhassa, suuressa talossa. Tuvan pöydällä oli laatikollinen painotuoreita dekkareita, joiden kannessa komeili Millan nimi. Millan esikoisteos, Veripailakat.

Milla oli haaveillut tästä hetkestä, mutta yhtäkkiä se ei enää tuntunutkaan oikein miltään. Vuotta aiemmin Ollikaisten nelihenkinen perhe oli hyväksytty asumaan Joenpellon kirjailijataloon, ja he olivat muuttaneet Kolarista Sammattiin. Elämä oli tuntunut hyvältä, uudelta ja jännittävältä. Sellaiselta, mistä he olivat yhdessä haaveilleet vuosia. Millan puolison Aki Ollikaisen, 40, esikoisromaani Nälkävuosi oli julkaistu keväällä 2012 ja saanut kaikkialla kiittävät arviot. Milla oli ottanut opintovapaata työstään Luoteis-Lappi-lehden päätoimittajana, ja nyt hänelläkin oli ollut viimein aikaa kirjoittaa jotain omaa.

Mutta sitten kaikki oli alkanut mennä päin helvettiä. Kulunut vuosi olikin ollut vaikeinta ja omituisinta aikaa pariskunnan viisitoistavuotisessa suhteessa.
– Lapset olivat mummolassa, ja Aki ties missä lie. Ironista, mutta unelmastamme oli tullut painajaista, Milla sanoo.

Vuosi Neptunuksessa

Kun on haaveillut jostakin oikein pitkään, voi olla vaikeaa kestää, kun sen viimein saavuttaa. Niin kävi Akillekin. Esikoisteoksesta seurannut menestys sekoitti miehen pään.

– Vaikka menestyneenkin esikoiskirjailijan julkisuusarvo on lopulta aika mitätön, omassa maailmassani huomio tuntui ylitsevuotavalta. Luulin hetken, että koko maailma pyöri minun napani ympärillä, Aki kertoo.

– Aki oli pahimmillaan jossain Neptunuksessa, mutta minun piti jaksaa keittää lapsille spagettia, vaimo Milla kuvailee.

Aki oli haaveillut kirjan kirjoittamisesta teini-ikäisestä lähtien. Vuosien varrella pöytälaatikkoon oli syntynyt paksu pino erilaisia käsikirjoituksia, joita hän oli lähetellyt ahkerasti kustantamoille. Joistakin oli jopa varovaisesti innostuttu, mutta kustannussopimusta ei ollut vain syntynyt.

– Kirjasta oli tullut minulle melkein pakkomielle. Halusin esineen, kirjan, jonka kannessa lukisi nimeni, Aki sanoo.

Kun Akin romaani sitten viimein julkaistiin, hän osasi odottaa paria juttua maakuntalehtiin. Hän toivoi, että Helsingin Sanomat tekisi kritiikin. Edes pienen.

– En haaveillut julkisuudesta. Toivoin, että edes joku tykkäisi kirjastani ja sanoisi siitä jotain myönteistä.

Mutta arvioita alkoikin tulla enemmän, kaikki ylistäviä, ja netin kirjabloggaritkin olivat innoissaan. Aki voitti Helsingin Sanomien kirjallisuuspalkinnon, joka myönnetään vuoden parhaalle esikoisteokselle. Samana päivänä kun Aki pokkasi Hesarin palkinnon, julkistettiin myös Finlandia-ehdokkaat. Aki oli heidän joukossaan. Se oli esikoiskirjailijalle kova juttu.

Posiolta Berliiniin

Menestys toi mukanaan myös velvollisuuksia. Puolentoista vuoden aikana Aki kävi kertomassa kirjastaan niin Posiolla kuin Berliinissäkin. Tuli kirjastovierailuja ja puhumiskeikkoja. Introvertti ja ujo mies jännitti tilaisuuksia usein niin, ettei muistanut niistä jälkikäteen yhtään mitään. Tuli myös kirjallisia kekkereitä ja muita kissanristiäisiä. Onneksi niissä eteen kannettiin useimmiten viinatarjotin. Se helpotti jännitystä.

Esikoiskirjakilpailun 15 000 euron arvoisen palkinnon oli tarkoitus mahdollistaa täysipäiväinen kirjoittaminen, mutta Nälkävuoden suosio asetti paineita uuden tekstin tuottamiselle. Aki tunsi menettäneensä kokonaan nautinnon kirjoittamisesta. Hän oli alkanut miettiä vain mahdollisia lukijoita. Tuotanko heille pettymyksen?

– Olin lukossa ja ahdistunut. Mitä jos en pystykään enää koskaan kirjoittamaan mitään yhtä hyvää? Päätin sitten lykätä kirjoittamista ja vain nautiskella suosiosta, Aki kertoo.

Milla oli katsellut aluksi miehensä kohkaamista suopeasti ja ajatellut, että antaa tämän nyt nauttia, olihan tätä odotettu. Jossain vaiheessa pinna alkoi kuitenkin kiristyä. Akilla ja Millalla on 6- ja 9-vuotiaat lapset. Sillä välin kun mies eli boheemia kirjailijaelämää, jonkun piti huolehtia lapset aamuisin kouluun ja hoitaa heille iltapäivällä ruokaa pöytään.

Juhlien ja kirjailijavierailujen takia Aki oli paljon poissa kotoa. Juhlien jälkeen oli helppo unohtua viimeisestä Sammatin-bussista.

– Kun pääsin pois kotoa, olin hybriksessä kuin varusmies iltalomilla. Kotona taas haahuilin jossakin sfääreissä enkä tiennyt, miten kotielämää olisi pitänyt elää.

Yhdet kekkerit päättyivät putkareissuun.

Kuka tuo on?

Kesän lopulla se sitten lopulta tapahtui: Akin ja Millan avioliitto ajautui umpikujaan, josta ei tuntunut olevan enää pääsyä ulos.

– Huomasin, etten enää tuntenut Akia. Mietin, kuka tuo ihminen on, Milla sanoo.

Akin nautiskellessa menestyksestään Milla sai kuitenkin oman esikoisensa Veripailakat valmiiksi. Käsikirjoitus voitti Suomen dekkariseuran ja Liken järjestämän Rikos kannattaa -kirjoituskilpailun.

– Jos jostakin olen katkera, niin siitä, että en ehtinyt nauttia omasta kirjastani yhtään kaiken muun keskellä, Milla sanoo.

Marraskuussa Helsingin Sanomat valitsi uuden vuoden esikoiskirjailijan, ja Aki kirjoitti omasta vuodestaan kolumnin, joka oli otsikoitu Hämärän rajamailla. ”Vuosi prinsessana on osaltani ohi. On aika tarttua itseään niskasta kiinni ja opetella taas nauttimaan kirjoittamisesta.”

Pelko perheen hajoamisesta sai lopulta Akin silmät avautumaan.

– Perhe on ollut minulle aina tosi tärkeä, mutta pahimmassa vaiheessa sekin unohtui, Aki sanoo.

Milla ja Aki ovat purkaneet kriisiään lähinnä puhumalla – ja puhuttavaa riittää yhä.

Ennen Nälkävuoden julkaisua Aki oli ajatellut, että onpa hyvä, että hän on jo neljänkymmenen – enää huomio ei mene päähän niin kuin parikymppiselle saattaisi käydä.

– Mutta ehkä se juuri siksi menikin, koska suosio osui yksiin orastavan neljänkympin kriisin kanssa. Tuli hirveä kiire ottaa takaisin kadotettua nuoruutta.

Ollikaiset työstävät kuluneen vuoden tapahtumia edelleen, mutta ovat kuitenkin yhdessä ja aikovat olla vastaisuudessakin.

– Muistan Andy McCoyn joskus sanoneen: ”Beibi, sun pitää varoa mitä sä haluut, koska sä saat sen", Milla naurahtaa.

Miten Ollikaiset löysivät halun jatkaa yhdessä? Entä miten pari aikoinaan tapasi? Lue koko juttu Me Naisten numerosta 1/2014.

Milla Ollikainen

  • Vuonna 1974 syntynyt toimittaja ja esikoiskirjailija.
  • Työskennellyt kymmenen vuotta kolarissa Luoteis-Lappi-lehdessä, viimeiset vuodet päätoimittajana.
  • Esikoiskirja Veripailakat (Like) voitti Rikos kannattaa -kirjoituskilpailun 2012, ja se julkaistiin tänä syksynä.
  • Asuu miehensä ja 6- ja 9-vuotiaiden lastensa kanssa Eeva Joenpellon kirjailijatalossa Sammatissa.

Aki Ollikainen

  • Vuonna 1973 syntynyt kirjailija, toimittaja ja valokuvaaja.
  • Esikoisteos Nälkävuosi voitti Helsingin Sanomain kirjallisuuspalkinnon 2012.
  • Teos oli ehdolla myös Finlandia-palkinnon ja Tulenkantaja-palkinnon saajaksi. Bloggarit palkitsivat teoksen Blogistipalkinnolla.