Kuubalaissyntyinen psykoteraputti ja kirjailija Cecilia Samartin tekee myös vapaaehtois­tyotä latinosiirtolaisten hyväksi Los Angelesissa.
Kuubalaissyntyinen psykoteraputti ja kirjailija Cecilia Samartin tekee myös vapaaehtois­tyotä latinosiirtolaisten hyväksi Los Angelesissa.

Isoisä vannotti Cecilia Samartinille, ettei tämä ikinä kertoisi isoisän tarinaa kenellekään. – Lupauksestani on nyt 25 vuotta, joten enköhän saa jo anteeksi.

"Isoisäni oli ihmeellinen tarinankertoja, toivoakseni välitän hänen sanansa", sanoo kuubalaisamerikkalainen Cecilia Samartin, 53. 

Kirjailija vieraili Suomessa viime viikolla jo kolmatta kertaa ja kertasi uransa alkua Yhdysvaltain suurlähetystön tilaisuudessa.

– Isoisä myös kertoi minulle tarinan, joka muutti elämäni ja inspiroi ryhtymään kirjailijaksi.

Cecilia syntyi Kuubassa mutta oli vain yhdeksänkuukautinen vauva, kun hänen perheensä joutui jättämään maan Fidel Castron tultua valtaan. Perhe muutti Los Angelesin lähiöön, jossa latinot olivat vielä harvinaisia.

Samartinin perheellä oli vaikeuksia sopeutua, ja he saivat apua psykologilta. Juttutuokioiden innoittamana Cecilia päätti opiskella psykoterapeutiksi.

– Kirjailijan työ on vain luonteva jatke ammatilleni. Asiakkaideni elämäntarinat vaikuttivat minuun syvästi, hän kertoo.

Norjassa yli miljoona myytyä kirjaa

35-vuotiaana kirjoittamisen aloittaneelta Cecilialta on julkaistu suomeksi neljä teosta, viimeksi La Peregrina. Romaani jatkaa Señor Peregrinossa (2010) alkanutta tarinaa. Sarjasta ilmestyy vielä kolmaskin osa.

– En alun perin alkanut kirjoittaa trilogiaa, mutta lukijani saivat minut muuttamaan mieleni.  Heidän mielestään tarina jäi kesken.

Cecilia sanoo pohtivansa tarkkaan, millainen tarina palkitsee lukijan. Resepti toimii etenkin Norjassa, jossa Cecilian kirjoja on myyty yli miljoona. Kirjailija tarjoaa siihen yhtä selitystä:

– Pohjoismaalaiset eivät ystävysty helposti, mutta sitten se kestääkin ikuisesti. Minäkin kirjoitan syvistä ja välittävistä suhteista, jotka muuttavat ihmistä.

Entä se isoisän Ceciliaa ja Peregrino-trilogiaa innoittanut tarina? Se menee näin:

– Espanjan Galiciassa syntynyt isoisäni rakastui parikymppisenä kylän kaunottareen Rosalindaan. Valitettavasti moni muukin oli ihastunut tyttöön. Eräs André-niminen nuorukainen uhkasi tappaa isoisän, jos tämä uskaltaisi tanssittaa Rosa­lindaa tulevissa kyläjuhlissa. Isoisäni ei tietenkään voinut perääntyä, ja kun hän vei Rosalindan tanssiin, André ilmestyi paikalle aseen kanssa. Hän ampui – mutta ei osunut. Isoisälläkin oli ase, eikä hän ampunut ohi. Andrén veljien kosto oli varma, joten isoisäni vanhemmat lähettivät tämän Atlantin yli Kuubaan. Isoisä ei koskaan nähnyt Rosalindaansa.

– Isoisä oli maailman kiltein mies, mutta myös ainoa, jonka tiesin tappaneen ihmisen. Hän ei koskaan päässyt tekonsa yli ja vannotti, etten kerro tarinaa kenellekään. Lupauksestani on nyt 25 vuotta, joten enköhän saa jo anteeksi, Cecilia hymyilee.

Joillakin niitä ei ole ollenkaan ja joillakin vaikka muille jakaa. Arvaatko hiusten perusteella, ketkä julkisuuden henkilöt ovat kuvissa?

 

Essi Pöysti ja ex-koripalloilija Ville Mäkäläinen ovat nyt kolmen lapsen vanhempia.

Vuoden 2009 Miss Suomi Essi Pöysti, 30, ja hänen puolisonsa, ex-koripalloilija Ville Mäkäläinen, 32, ovat saaneet lapsen. Lapsi on parille kolmas. Ville kertoi perheenlisäyksestä Facebook-sivuillaan tänään lauantaina.

”Äiti ja poika voivat hyvin.”

– Kauan jo rakastettu pikkuveikka on syntynyt tänään 11.50. Äiti ja poika voivat hyvin, Ville kirjoitti julkaisemansa kuvan yhteyteen.

Essi kertoi aikaisemmin tänä syksynä, että pelko on varjostanut raskautta aikaisempien keskenmenojen takia.

– Ei ole ollut helppoa olla raskaana, kun takana on kaksi myöhäistä keskeytynyttä raskautta, kaksi enkelivauvaa. Toivomme sydämestä, että kaikki menee tällä kertaa paremmin ja joulukuussa meitä on viisi, Essi kirjoitti syksyllä Instagramissa.

Essi Pöysti ja Ville Mäkäläinen menivät naimisiin kesällä 2015. Ville lopetti koripallouransa tänä vuonna. Kuva: Sanoma-arkisto / Tatu Lertola
Essi Pöysti ja Ville Mäkäläinen menivät naimisiin kesällä 2015. Ville lopetti koripallouransa tänä vuonna. Kuva: Sanoma-arkisto / Tatu Lertola

Essillä ja Villellä on entuudestaan kaksi lasta: Alma ja Aaro. Vuonna 2015 syntynyt Alma syntyi mummolan eteiseen, mutta kaikki meni lopulta hyvin.

– Siinä tilanteessa en ehtinyt pelätä tai miettiä. Kaikki kävi niin nopeasti, vartissa. Ei ehtinyt tulla edes hiki. Pelko siitä, kuinka olisi voinut käydä, iski vasta jälkeenpäin, Essi muisteli synnytystä Meidän Perhe -lehdelle.