Koskeen putoaminen oli Anna-Leena Härköselle mullistava kokemus. Kuva: Jouni Harala
Koskeen putoaminen oli Anna-Leena Härköselle mullistava kokemus. Kuva: Jouni Harala

Anna-Leena Härkösen koskenlasku oli päättyä huonosti viime kesänä, kun vene kierähti ympäri. 

Kaikki tapahtui silmänräpäyksessä.

Kirjailija Anna-Leena Härkönen, 52, kokeili viime kesänä pohjoisessa koskenlaskua. Sen piti olla ihan turvallista, mutta yhtäkkiä jostakin tuli iso aalto, joka kiepautti veneen ympäri. Anna-Leena painui pinnan alle, ja kuohuva vesimassa pyöritti häntä kuin pesukoneessa. Kun Anna-Leena sai päänsä pinnalle, hän oli huuhtoutunut jo niin kauas, ettei venettä näkynyt enää missään. 

Se paniikin tunne vedessä... Tajusin, että täältä voi tulla lähtö milloin vain.

– Pelastajat saapuivat minuuteissa, mutta hetket hyisessä vedessä olivat elämäni pisimmät. Ehdin ajatella kuolevani sinne, Anna-Leena kertoo. 

Anna-Leena kuvailee kokemusta mullistavaksi.

– Se paniikin tunne vedessä... Tajusin, että täältä voi tulla lähtö milloin vain. Minut valtasi voimakas elämänhalu ja sen jälkeen olen halunnut tehdä elämästäni mukavampaa. 

Anna-Leena on pohtinut kuolemaa paljon parin viime vuoden aikana. Hänen isänsä kuoli pari vuotta sitten, samoihin aikoihin kun hän itse täytti viisikymmentä. 

Masennusjaksot ovat myös minulle tuttuja.

– Ensimmäisen vanhemman menettäminen on iso juttu, kun tajuaa, ettei siinä välissä ole enää ketään. 

Myös Anna-Leenan tuore kirja Valomerkki pyörii kuoleman ympärillä: romaani kertoo viisikymppisestä kirjailijasta Anitasta, joka on väsynyt toistuviin masennusjaksoihinsa ja haluaisi eutanasian. Viisikymppisillään hän kysyy ystäviltään, kuka heistä olisi valmis auttamaan häntä kuolemisessa. 

– Anita on eri henkilö kuin minä, mutta masennusjaksot ovat myös minulle tuttuja ja olen hyödyntänyt kirjassa omia kokemuksiani, Anna-Leena paljastaa. 

Koskionnettomuus ei ole ainoa kerta, kun Anna-Leena Härkönen on meinannut kuolla. Lue Anna-Leenan koko Matkalla minuksi -haastattelu Me Naisten numerosta 22/2017. Tuoreen digilehden voit lukea täällä.

Kiti Kokkonen. Kuva: Sanoma-arkisto / Jonna Öhrnberg
Kiti Kokkonen. Kuva: Sanoma-arkisto / Jonna Öhrnberg

Lyhyydestä voi olla myös harmia, mutta paljon hauskempaa on keskittyä niihin hyviin puoliin.

Jalat eivät yllä bussissa lattialle, farkkujen lahkeet ovat aina liian pitkät ja usein tuntuu, että ne kivoimmat vaatteet on sijoiteltu kaupassa ihan katon rajaan. Muun muassa tällaisia asioita lyhyet ihmiset kohtaavat lähes päivittäin.

Saman tietää myös Putous-tähti Kiti Kokkonen, 43, joka on vain 150 senttimetriä pitkä. Tai oikeastaan enää 148,5-senttimetriä: Kokkonen kertoo lyhentyneensä viime vuosien aikana.

– Olin joskus 150-senttimetriä pitkä, mutta olen jotenkin tullut siitä alaspäin – tai lyhentynyt. En tiedä, jatkuuko tämä vielä, Kokkonen nauraa.

Kokkosen pituus on aina ollut huumorin väännön kohteena, ja esimerkiksi viime lauantain Putous-jaksossa Kokkonen nähtiin 191-senttimetriä pitkän Roope Salmisen kahvikupin alustana sekä jääkaappiin ahtautuneena.

Lue myös: Kuka Suomi-julkkis on kanssasi samanpituinen? Katso yli 150 nimen listasta

Arkielämässään Kokkonen kuulee paljon vitsejä tai kommentteja siitä, kuinka näppärää on käyttää häntä käsinojana tai kuinka hänen lyhyytensä jaksaa yllättää joka kerta. Yleensä vitsailu ei haittaa, mutta välillä lyhyyden jatkuva alleviivaaminen ärsyttää.

”Lyhyyteni on asia, mistä muut helposti vitsailevat.”

– Itse en usein tee lyhyydestäni numeroa, mutta se on asia, josta muut helposti vitsailevat. Yleensä muiden vitsailu menee vain ohi, kun olen niin tottunut siihen. Välillä on tosin sellaisia hetkiä, että ihmetyttää, miksi keskitymme ihmisissä niin paljon tällaisiin asioihin. Eli välillä vähän ärsyttää, Kokkonen sanoo.

Lyhyelle sattuu ja tapahtuu

Lyhyeeseen varteen voi liittyä kuitenkin monta erikoista ja hauskaakin sattumusta. Niitä Kokkosella todella riittää.

– Kun olin nuori, yksi poika jätti minut sen vuoksi, että olin niin lyhyt. Hän ihan sanoi, että tämä ei nyt toimi, koska hän on niin pitkä ja minä niin lyhyt, Kokkonen nauraa.

”Minulle haettiin pyllyn alle penkille jokin tyyny ja jalkojen alle koroke.”

– Olen kyllä useita kertoja myös hävennyt pituuttani. Kun esimerkiksi olen ollut haastateltavana, minulle haettiin pyllyn alle penkille jokin tyyny ja jalkojen alle koroke. Siitä tulee vain jotenkin typerä olo.

Onneksi useimmat kokemukset lyhyydestä ovat lopulta positiivisia.

– Näin lyhyenä mahtuu hyvin kaikkiin pieniin tiloihin, ja hyvin harvoin tarvitsee pelätä sitä, että löisi päänsä johonkin. Lisäksi caprihousut ovat pitkät housut ja voi ostaa lastenvaatteita, jotka ovat usein tosi kivoja, Kokkonen sanoo.

”Minulta ei kysytty lippua, koska olin saman pituinen kuin tarhalapset.”

– Metrossa olen pari kertaa unohtanut ostaa lipun. Kaksi kertaa on käynyt niin, että kun lipuntarkistajat ovat tulleet, on kohdalle osunut tarharyhmä ja olen ajautunut jotenkin sen keskelle. Minulta ei kysytty lippua, koska olin melkein samanpituinen kuin tarhalapset, eli olen varmaan jotenkin näyttänyt olevan osa tarharyhmää ja välttynyt niin tarkastusmaksulta.

Vielä muutama vuosi sitten bussisakin Kokkoselta saatettiin kysyä, tuleeko aikuisten vai lasten lippu. Vähän hävettää, mutta enemmän naurattaa.

Sari Salomaan paras kuntouttaja on vuokraheppa Tomppa. Kuva: Katja Lösönen
Sari Salomaan paras kuntouttaja on vuokraheppa Tomppa. Kuva: Katja Lösönen

Suomalaisilla on kivun vuoksi eniten sairauspoissaoloja koko Euroopassa. Nelikymppisen Sari Salomaan työkyvyn vei 20 vuotta kestänyt jalkakipu.

Nyt kävi pahasti, Sari Salomaa tajusi liukastuessaan jäisellä tiellä. Kaatuessa jalasta kuului pamahdus, ja kun Sari koetti nousta ylös, hän huomasi, että jalkaterä sojotti väärään suuntaan.

Oli maaliskuu vuonna 1998. Sari oli 22-vuotias yo-merkonomiopiskelija, kihloissa...