Kim Kardashian ja Kanye West yrittävät tosissaan toista lasta. Kuva: Reuters
Kim Kardashian ja Kanye West yrittävät tosissaan toista lasta. Kuva: Reuters

Uupunut Kim harkitsee sijaissynnyttäjää, jos uusi raskaus ei pian ota onnistuakseen.

Kim Kardashian, 34, ja Kanye West, 37, saivat ensimmäisen lapsensa kesällä 2013. Nyt he yrittävät tosissaan tehdä North Westille sisarusta. Tuoreessa Keeping Up With The Kardashians -jaksossa Kim kertoo, että parhaimmillaan pariskunta harrastaa ”tyylin 500 kertaa seksiä päivässä”.

– Olen ihan poikki. Olen harrastanut seksiä tyyliin 500 kertaa päivässä. Tämä on turhauttavaa. Olen uupunut, ja tämä tuntuu pakotetulta, hän pohtii jaksossa.

Kimin mukaan raskauden yrittäminen alkaa käydä hänen voimilleen. Jos raskaus ei ota onnistuakseen, Kim kertoo harkitsevansa sijaissynnyttäjän käyttämistä.

Kim ja Kanye kertoivat avoimesti jo vuoden alussa yrittävänsä uutta raskautta. Kim totesi tuolloin rukoilevansa tulevansa raskaaksi.

– Raskaaksi tuleminen on ollut toisella kerralla vaikeampaa kuin ensimmäisellä, Kim kertoi aiemmin haastattelussa. Hän uskoo, että kun asiaa toivoo, se ei ainakaan tapahdu.

Kim haluaa, että hänen perheensä elämää seuraavassa reality-sarjassa käsitellään raskaaksi tulemisen vaikeutta, jotta muut naiset saisivat siitä apua.

Lähde: Daily Mail, E! Online, Hollywood Life

Lue myös:

Kim Kardashian blondasi tukkansa – Kanyen vuoksiko?

Voi Kanye West parkaa! Kaverit kaikkosivat vaimon takia

Kim Kardashian lanseerasi maailman älyttömimmän vaatekappaleen

”Leimautumista en pelkää. Olen ollut aina kapinallinen raja-aitojen kaataja”, Katariina kertoo Ilta-Sanomille.

Kirjailija Katariina Souri, 49, sai vuosi sitten psykiatrilta diagnoosiksi persoonallisuushäiriön ja kaksisuuntaisen mielialahäiriön. Hän kertoi asiasta ensimmäisen kerran viime viikon lopulla Instagramissa julkaisemassaan kuvassa, jossa kuvaillaan hänen tulevaa omaelämäkerrallista Sarana – tunnustuksia taitekohdassa -kirjaansa.

Kirjan kuvauksessa kerrotaan, että Katariina järkyttyi diagnoosia ja esimerkiksi sitä, miten psyykelääke vaikuttaa häneen

Katariina kertoo tilanteestaan myös Ilta-Sanomien haastattelussa.

– Ajattelin että hetkinen, mitä tapahtuu luovuudelleni, Katariina kertoo IS:lle.

Kirjaa kuvailevassa otteessa kerrotaan, että Katariina mietti diagnoosin saatuaan uskaltaako alkaa syödä lääkkeitä ja mitä jos diagnoosi onkin väärä. Iltalehdelle Katariina kertoo, ettei alkanut syödä lääkkeitä, vaikka saikin kaksi eri reseptiä. Sen takia hän ei myöskään päässyt terapiaan.

– Ymmärrän, että jotkut tarvitsevat lääkitystä. Itse en sitä koe tarvitsevani, koska en esimerkiksi ole milloinkaan ollut psykoosissa tai itsetuhoinen.

”Mitä vanhemmaksi tulen, sen vähemmän mietin, mitä muut ajattelevat.”

Katariinalla on aiemmin todettu kaksisuuntainen mielialahäiriö, ja hän on kertonut avoimesti myös kokemistaan paniikkihäiriöistä. Kirjassa hän kertoo myös ongelmistaan alkoholin kanssa. Kirjailija ei pelkää leimautumista mielenterveyspotilaaksi.

– Leimautumista en pelkää. Olen ollut aina kapinallinen raja-aitojen kaataja. Mitä vanhemmaksi tulen, sen vähemmän mietin, mitä muut ajattelevat, hän kertoo IS:lle.

Mt-hoitaja

Katariina Souri järkyttyi psykiatrin diagnoosista – kertoo IL:lle kieltäytyneensä lääkityksestä

Terapiaan pääsee, vaikka kieltäytyisi lääkkeistä. MUTTA, Kelan korvausta ei saa silloin. Terapiatunti maksaa noin 70-120,-/h. Joten jos varaa on ja apua ajattelee saavansa, niin kannattaa miettiä kokonaan itse maksettavan terapian vaihtoehtoa. Paniikkihäiriö ei ole osa kaksisuuntaista. Tiukan tulkinnan mukaan paniikkihäiriö ei edes ole mielenterveysongelma/-häiriö/-sairaus, vaan tilapäinen ahdistuskohtaus.
Lue kommentti

Timon ja hänen puolisonsa Maikin ensimmäinen yhteinen lapsi on poika. 

Timo Lavikaisen, 43, perheessä eletään jännittäviä aikoja.

Timo valmistautuu parhaillaan Putoukseen ja kuvaa sketsejä tammikuussa alkavaa ohjelmaa varten. Samaan aikaan on puhelimen oltava lähettyvillä, sillä Timon puolison Maikin laskettu aika on näillä hetkillä.

– Sitä ei tiedä, jos lähtö tulee tänään vaikka kesken näytöksen, Timo totesi, kun hän saapui 95-elokuvan kutsuvierasensi-iltaan Espoon kulttuurikeskukseen.

Timolla on niin sanotun ”tavallisen kansalaisen rooli” kaikkien aikojen suurimmassa suomalaisessa jääkiekkoelokuvassa. Elokuvaan liittyy jo nyt muitakin tärkeitä muistoja, Timo kertoo.

”Sitä ei tiedä, jos lähtö tulee tänään vaikka kesken näytöksen.”

– Kun minulla oli tässä viimeinen kuvauspäivä, vaimo teki positiivisen raskaustestin. Jouluvauvaa meille odotetaan.

Timolla on parikymppinen tytär, ja Maikilla on 10-vuotias tytär. Pian syntyvä lapsi on parin ensimmäinen yhteinen. Näyttelijä kertoo, että hartaasti odotettu vauva on poika.

– Meillä ehti olla useampi, kolme keskenmenoa ja sitten lopulta tärppäsi näin. Ne olivat kovia paikkoja.

Timo luottaa, että vauvan hoito palailee mieleen vanhasta muistista.

– Suhtaudun luottavaisesti. Uskon, että kasvattajana olen rennompi, kun kaikki ei ole ihan uutta.