Taitoluistelija Kiira Korpi, 23, pääsee irti luisteluympyröistä harrastamalla kauppatieteiden opiskelua.

Kuva Milka Alanen

Osa eliittiä

"Pidän EM-kisojen hopeamitaliani arvokisaurani parhaana saavutuksena. Oli mieletön fiilis seistä palkintopallilla kaiken sen jännittämisen jälkeen, riittävätkö pisteet mitaliin. Adrenaliiniryöppy noissa tilanteissa on huikea: ajan ja paikan taju häviää eikä ympäröivästä maailmasta tajua mitään. Toiset minulle merkittävät kisat olivat ensimmäiset olympialaiseni vuonna 2006. Silloin tuntui, että pääsin osaksi maailman luistelueliittiä."

Liian perfektionisti

"Kukaan ei ole täydellinen. Oma puutteeni on, että olen ehkä liiankin perfektionisti. Saatan esimerkiksi harjoituksissa herkästi ajatella, etten ole tyytyväinen, vaikka päivä olisi mennyt hyvin. Olenkin yrittänyt opetella olemaan rennompi ja nauttimaan edes välillä jo saavutetuista tavoitteista."

Ulkonäkönsä vanki

"Ulkonäköni huomioiminen on toki positiivinen asia, mutta aina ei ole helppoa olla "se kaunis urheilija". Ei tunnu kivalta, jos ihmiset ajattelevat, että saan pisteitä vain pärstäkertoimen perusteella. Olen joutunut työstämään asiaa itsekseni, varsinkin taannoin, kun urheilulliset asiat tuntuivat jäävän ulkonäön varjoon, enkä pystynyt vaikuttamaan siihen mitenkään. Luistelu on tietysti esteettinen laji, mutten itse pyri korostamaan ulkonäköäni."

Harrastuksena kauppis

"Kotonani Tampereella saan elää ihan normaalia elämää, vaikka kisamenestyksen jälkeen ihmiset tulevat kyllä kaupassa ja kaduilla helpommin juttelemaan ja onnittelemaan. Yliopistolla, jossa opiskelen kauppatieteitä, ei kukaan reagoi urheilu-uraani mitenkään. He eivät edes tiedä, olenko menestynyt kisoissa vai
loukkaantunut, mikä on kivaa vaihtelua.

Yliopistosta valmistuminen on vielä kaukainen asia, enkä ole sen suhteen lyönyt tavoitteita lukkoon. Toistaiseksi kauppis on minulle enemmän harrastus, jonka avulla pääsen hetkeksi irti luisteluympyröistä."

Joillakin niitä ei ole ollenkaan ja joillakin vaikka muille jakaa. Arvaatko hiusten perusteella, ketkä julkisuuden henkilöt ovat kuvissa?

 

Essi Pöysti ja ex-koripalloilija Ville Mäkäläinen ovat nyt kolmen lapsen vanhempia.

Vuoden 2009 Miss Suomi Essi Pöysti, 30, ja hänen puolisonsa, ex-koripalloilija Ville Mäkäläinen, 32, ovat saaneet lapsen. Lapsi on parille kolmas. Ville kertoi perheenlisäyksestä Facebook-sivuillaan tänään lauantaina.

”Äiti ja poika voivat hyvin.”

– Kauan jo rakastettu pikkuveikka on syntynyt tänään 11.50. Äiti ja poika voivat hyvin, Ville kirjoitti julkaisemansa kuvan yhteyteen.

Essi kertoi aikaisemmin tänä syksynä, että pelko on varjostanut raskautta aikaisempien keskenmenojen takia.

– Ei ole ollut helppoa olla raskaana, kun takana on kaksi myöhäistä keskeytynyttä raskautta, kaksi enkelivauvaa. Toivomme sydämestä, että kaikki menee tällä kertaa paremmin ja joulukuussa meitä on viisi, Essi kirjoitti syksyllä Instagramissa.

Essi Pöysti ja Ville Mäkäläinen menivät naimisiin kesällä 2015. Ville lopetti koripallouransa tänä vuonna. Kuva: Sanoma-arkisto / Tatu Lertola
Essi Pöysti ja Ville Mäkäläinen menivät naimisiin kesällä 2015. Ville lopetti koripallouransa tänä vuonna. Kuva: Sanoma-arkisto / Tatu Lertola

Essillä ja Villellä on entuudestaan kaksi lasta: Alma ja Aaro. Vuonna 2015 syntynyt Alma syntyi mummolan eteiseen, mutta kaikki meni lopulta hyvin.

– Siinä tilanteessa en ehtinyt pelätä tai miettiä. Kaikki kävi niin nopeasti, vartissa. Ei ehtinyt tulla edes hiki. Pelko siitä, kuinka olisi voinut käydä, iski vasta jälkeenpäin, Essi muisteli synnytystä Meidän Perhe -lehdelle.