Victoria Wei tuntee, että itsenäisenä ja vahvana naisena hänen on vaikea löytää kiinalaista miestä. Kuvat: Nicola Longobardi
Victoria Wei tuntee, että itsenäisenä ja vahvana naisena hänen on vaikea löytää kiinalaista miestä. Kuvat: Nicola Longobardi

Kiinassa abortoitiin ja hylättiin tyttövauvoja yhden lapsen politiikan nimissä vuosikymmenten ajan. Kukaan ei aavistanut, miten p­erheidensä ainoat tyttäret vielä muuttaisivat yhteiskuntaa. Victoria Wein ja Dong Xun kaltaisia naisia Kiinassa ei ole ennen nähty.

Victoria Weillä on viimeistelty kam­paus, täydellinen brittiaksentti englannissaan ja kirkkaasti kuplivat mielipiteet.

– Jo nuorena ymmärsin, että tärkeintä on taloudellinen itsenäisyys. Kun on rahaa, ei tarvitse nojata muihin. Siksi olen tehnyt töitä yliopistoikäisestä lähtien.

Kansainvälisen uutiskanavan vanhempi tuottaja Victoria Wei on yhden lapsen politiikan tuote –kiinalainen uranainen, joka ympäröivän yhteiskunnan kauhuksi pärjää ja viihtyy omillaan.

Yllätyitkö? Me kaikki länsimaalaisethan tiedämme, että yhden lapsen politiikan vuoksi Kiinassa abortoitiin tyttösikiöitä ja hylättiin tyttövauvoja. Toista puolta totuudesta emme sitten tunnekaan: valtaosa kiinalaisperheistä antoi ainokaiselle tyttärelleen kaiken tukensa ja toivonsa. Varsinkin kaupunkilaistyttöjen asema parani valtavasti. Kun perheessä ei ollut poikaa, tyttöä kohdeltiin kuin poikaa, joskus kirjaimellisestikin.

– Lapsena minut oli kuvissakin puettu pukuun. Sain huutaa, pomppia ja riehua. Isovanhempani tavallaan kuvittelivat, että olin poika, 33-vuotias Victoria kertoo.

”Muut tytöt luokallani haaveilivat rikkaasta miehestä, minä matkustamisesta.”

Victoria, kuten niin moni kiinalainen, on yhtä paljon isovanhempiensa kuin vanhempiensa kasvattama. Isovanhempien oli aluksi vaikea hyväksyä, että heidän poikansa ainoa lapsi oli tyttö. Varsinkin isoäiti uskoi, ettei suku enää jatku, kun miesten linja loppuu. Perinteisesti ajateltiin myös, että poikalapsi huolehtii vanhoista vanhemmistaan ja isovanhemmistaan: tyttöhän vain avioituisi toiseen sukuun. Yhden lapsen politiikka muutti yllättäen tätä ajattelua.

– Isovanhempani ja vanhempani tukivat ja kannustivat minua aina. He sanoivat, että pystyn mihin vain, että olen erilainen kuin muut. Ja olinhan minä. Muut tytöt luokallani haaveilivat rikkaasta miehestä, minä matkustamisesta.

Victoria katseli isoisän kanssa junia kotikaupunkinsa Hangzhoun rautatiesillalta. Hän ihaili formulakuskien liikkuvaa elämää ja keräsi vihkoon tietoja maailman jokaisesta formularatakaupungista. Mika Häkkinen oli Victorian idoli.

– Kun pääsin suvun ensimmäisenä yliopistoon, kaikki perheessäni olivat suunnattoman ylpeitä.

Victoria luki ensin taideaineita Kiinassa, teki vähän aikaa töitä ja lähti sitten Lontooseen Westminsterin yliopistoon opiskelemaan sosiologian tutkintoa.

Perheen kunnia harteilla

Ulkomaista tutkintoa arvostetaan edelleen Kiinassa kovasti. 32-vuotias Dong Xu valmistui kasvatustieteiden maisteriksi Jyväskylän yliopistosta. Nyt hän opettaa jakkupuku päällä englantia kalliissa pekingiläisessä kielikoulussa.

Dongin luokkaloikka on ollut Victoriaakin hurjempi, sillä hän on kotoisin kiinalaisesta maalaiskylästä. Kun Dong oli lapsi, hän sai kaikki haluamansa oppikirjat ja vanhemmat maksoivat ylimääräisiä englannintunteja, vaikka olivatkin köyhiä viljelijöitä. Dongilta vaadittiin vanhimpana lapsena hyviä arvosanoja ja yliopiston käymistä, pikkusiskolta ei. Riitti, että yksi lapsi pärjää ja pitää yllä perheen kunniaa suvun ja kylän silmissä.

 


Opettaja Dong Xu ansaitsee enemmän kuin poikaystävänsä, mutta poikaystävä ei siitä pahastu.

 

Niin, Dongilla on myös pikkusisko, sillä yhden lapsen politiikka oli maaseudulla oikeasti 1,5 lapsen politiikkaa: jos ensimmäinen vauva oli tytär, pariskunnalle annettiin lupa myös toiseen lapseen.

– Jos olisin saanut veljen, se olisi ehkä vaikuttanut asemaani perheessä. Onneksi vanhempani eivät koskaan ainakaan minun kuulteni valittaneet sitä, etteivät saaneet poikaa.

Moni nuori koulutettu nainen tietää, että jos hänellä olisi ollut veli, omaksi osaksi olisi jäänyt rahan ansaitseminen veljen yliopistokoulutusta ja asuntoa varten. Yhden lapsen politiikan takia valtava joukko ainokaisia tyttölapsia saikin mahdollisuuden korkeakoulutukseen.

”jos olisin saanut veljen, se olisi ehkä vaikuttanut asemaani perheessä.

Ja miten he ovat tilaisuutta käyttäneetkään: vuonna 2010 neljäsosalla kaupunkilaisnaisista oli korkeakoulututkinto. Määrä tuplaantui vuodesta 1990. Yliopisto-opiskelijoista puolet on naisia.

Pakko mennä naimisiin!

Kuten usein käy, kun naiset menestyvät, yhteiskunta iskee takaisin. Niin myös Kiinassa. Sen ovat naimattomat Victoria ja Dong tunteneet nahoissaan, sillä heitä on patisteltu jo kymmenen vuotta avioon.

– Kun tulin opiskelemasta ulkomailta, vanhemmat tyrkkivät minua naimisiin ja järjestivät sokkotreffejä. Sukulaiset ja vanhempien kaverit olivat vielä painostavampia. He hokivat, että älä ole liian vaativa miehen suhteen, Victoria kertoo.

– Kun kerron, kuinka vanha olen, ensimmäinen kysymys on, miksen ole naimisissa, Dong sanoo.

Kiinassa ihmisen tärkein tehtävä on ollut avioitua ja jatkaa sukua. Nyt tähän painostukseen on tullut uusi, valtiollinen lisä. Niin hullulta kuin se kuulostaakin, vallanpitäjät näkevät koulutetut naiset uhkana.

”Kun kerron, kuinka vanha olen, ensimmäinen kysymys on, miksen ole naimisissa.”

Olisi voinut kuvitella, että myöhään avioituvat ja vähän lapsia haluavat koulutetut naiset olisivat olleet parasta mahdollista tukea yhden lapsen politiikalle. Lapsiluvun sääntely ei ole Kiinassa kuitenkaan ollut vain määrällistä vaan myös laadullista. Maata hallitseva kommunistinen puolue tahtoo koulutetut naiset, kansakunnan fiksuimmat, mahdollisimman nopeasti äideiksi kasvattamaan laatulapsia.

Mediassa onkin vuosia peloteltu, että koulutettujen naisten pitäisi mennä naimisiin hyvissä ajoin ennen 30:a ikävuotta tai he jäävät vanhoiksipiioiksi. Miesten hoputus alkaa vasta naisia myöhemmin. Pelottelu on uponnut hyvin varsinkin naisten vanhempiin, joille naimattomat lapset ovat henkilökohtainen häpeä.

Äiti onnelliseksi avioliitolla

Dong ja Victoria ovat valinneet eri tavat toimia paineen alla.

Dong on menossa loppuvuonna naimisiin muita ilahduttaakseen.

– Olen seurustellut kaksi vuotta ja luulen, että rakastan poikaystävääni, ainakin tunteeni ovat vahvemmat koko ajan. Olisin kyllä mennyt myöhemmin naimisiin, mutta kiirehdin äitini vuoksi. Isäni kuoli ja siskoni erosi äskettäin, joten haluan antaa äidilleni edes jotakin ilon aihetta.

Hääuutisen jälkeen äiti onkin alkanut jälleen hymyillä. Sukulaisten mielestä Dong tekee vihdoinkin jotain oikein.

”Naimisiinkin voisin mennä käytännön syistä.”

Victoria puolestaan kieltäytyy tinkimästä vaateistaan.

– Minulle on tärkeintä, että saan itse päättää elämästäni.

– Minulla ei ole mitään parisuhdetta vastaan, kunhan vain löytyy mukava tyyppi. Naimisiinkin voisin mennä käytännön syistä, jos puoliso olisi ulkomaalainen ja pitäisi saada paperiasiat kuntoon tai jos olisi lapsi tulossa.

Kiinassa lapsia saa syntyä vain avioliitossa.

Viime aikoina Victorian vanhemmat ovat alkaneet ymmärtää, että tytär on onnellinen ilman puolisoakin. He jopa hiljentävät avioliitosta nalkuttavia sukulaisia. Vanhemmat ovat myös oivaltaneet, ettei tytär välttämättä tarvitse miestä huolenpitäjäksi.

Yhä useammat kiinalaisnaiset ajattelevat kuten Victoria ja jättäytyvät – kovista paineista huolimatta – sinkuiksi. Avioliittojen määrä on vähentynyt Kiinassa kahden vuoden ajan. Tosin on vaikea sanoa, kuinka paljon se johtuu naisten rohkeista valinnoista. Yhden lapsen politiikan vuoksi ikäluokat ovat pieniä, ja maaseudulla kouluttamattomien miesten on vaikea löytää vaimoa, koska tyttöjä on syntynyt pitkään niin paljon vähemmän.

 


Victoria Wei on saavuttanut lapsuutensa unelman: hän saa matkustaa maailmalla kuin Mika Häkkinen.

 

Victorian pärjäämisestä ei ole epäilystäkään, kun hän siemailee kahvia ja vastailee napakasti kysymyksiin pekingiläisessä kahvila-kirjakaupassa. Täällä hän viihtyy, kun on hän on vapaalla Sky Newsin vanhemman tuottajan tehtävistä. Vapaata on silloin, kun uutisrintamalla on hiljaista: kun malesialaiskoneet eivät katoa taivaalta eikä Pohjois-Korea tee ydinkokeita. Victoria on saanut sen, mistä nuorena haaveili – hän seuraa isoa aluetta Aasiasta ja matkustaa paljon.

Olethan tyhmempi, rakas?

Vaikka koulutettuja naisia hoputetaan naimisiin, kiinalaismiehille itsenäiset naiset ovat kova pala. Victoria ja Dong tietävät, että yhden lapsen politiikka on tehnyt kiinalaispojista itsekeskeisiä, tytöistä myös vahvempia. Yhtälö ei ole helppo.

– Entinen poikaystäväni pyysi, että puhuisin hänen seurassaan vähemmän, jotta hän voisi loistaa fiksumpana. Kiinassa naisen oletetaan olevan miestään vähän hiljaisempi ja tyhmempi, Dong sanoo.

– Poikaystävilleni en ole silti suostunut leikkimään heikompaa. Heidän täytyy tietää, millainen oikeasti olen.

Töissä Dong Xu puhuu miesseurueessa pehmeällä äänellä ja esittää yksinkertaista. Sillä tavalla hän saa apua eikä vaikuta uhkaavalta. Suomessa asuessaan hän ei moista viitsinyt tehdä – suomalaismiehiähän nöyristely olisi lähinnä ärsyttänyt ja huvittanut.

”Poikaystävilleni en ole silti suostunut leikkimään heikompaa.”

Victorian kokemukset kiinalaismiesten deittailusta ovat huonoja.

– Kiinalaisista miehistä suurin osa ei pidä minusta, enkä minä heistä. He eivät pidä minua kauniina, mutta he pitävät minua liian vahvana ja itsenäisenä. Aasiassa ajatellaan, että naisen pitää olla kuin vesi, joka muotoutuu miehen lasiin.

– Täytyyhän olla olemassa mukavia kiinalaisia miehiä, mutta valitettavasti en ole heitä juuri tavannut, Victoria sanoo.

Maon aikana naiset esitettiin propagandassa vahvoina työläisinä, jotka paiskivat raskaita töitä miesten rinnalla. Tätä nykyä naiset jopa irtisanoutuvat töistään, jotta heidän uransa ei näyttäisi liian hienolta miehen uran rinnalla.

Tasa-arvo tökkii myös asuntomarkkinoilla. Usein yhdessä maksettu asunto kirjataan miehen nimiin, jotta mies sukuineen säilyttää kasvonsa. Dong Xu miettiikin juuri, miten hän saa sukua suututtamatta nuorenparin tulevan asunnon kirjatuksi myös omiin nimiinsä.

”Koska olen ainut lapsi, en voi esimerkiksi noin vain vaihtaa alaa.”

Yhden muutoksen kohti tasa-arvoisempaa ajattelua Dong Xu on jo huomannut.

– Yhä useammat miehet, kuten nykyinen poikaystäväni, tahtovat vaimon, joka ansaitsee yhtä hyvin tai paremmin kuin he itse. Eläminen on niin kallista.

Ei vain oma elämä

Perheen rakkaus ja tuki tyttärilleen ei tule ilmaiseksi. Koko lapsuutensa Victoria tiesi, että hänellä on sukuhaaransa ainoana vesana suuri vastuu harteillaan. Dong Xu kasvatettiin perheensä tulevaksi pääksi, ja sen tehtävän hän on jo aloittanutkin.

– Kun isäni äskettäin kuoli, hankin äidilleni ja sisarelleni asunnon Pekingistä. Siskoni panin autokouluun ja hankin hänelle töitä. Käyn heidän luonaan kahdesti viikossa.

Victoriankin on mietittävä elämän­valintoja tehdessään aina vanhempiaan. Jos hänellä olisi veli tai sisko, elämä saattaisi olla vapaampaa.

– Koska olen ainut lapsi, en voi esimerkiksi noin vain vaihtaa alaa. Minulla ei ole varaa epäonnistua, sillä tulojeni on oltava vakaat, jotta voin tulevaisuudessa huolehtia vanhemmistani.

Kiinan ainoat tyttäret ovat kultaisissa kahleissa.

Jutun kirjoittajalta Mari Manniselta ilmestyi juuri kirja Yhden lapsen kansa — Kiinan salavauvat, ­pikkukeisarit ja hylätyt tyttäret (Atena).

Kiinan yhden lapsen politiikka (1980–2015)

Avioparit saivat tehdä yhden lapsen, tosin sääntöön oli paljon poikkeuksia.

Kommunistisen puolueen tarkoitus oli hillitä nopeasti Kiinan väestönkasvua.

Sääntöjä valvoivat paikallisviranomaiset, jotka muun muassa teettivät sääntöä rikkoville pakkoabortteja ja -sterilointeja.

Lapsia syntyi myös laittomasti. Heistä miljoonat eivät saaneet henkilöpapereita, joten he eivät pääse naimisiin, töihin tai edes junan kyytiin.

Koska poikia arvostettiin suvun jatkajina enemmän, vanhemmat abortoivat tyttösikiöitä, monia tyttölapsia hylättiin ja tapettiin.

Naimaikäisiä miehiä on nyt kymmeniä miljoonia enemmän kuin naisia, joten moni jää ilman vaimoa ja perhettä.

Lapsia syntyy nyt niin vähän, että tulevaisuudessa työikäisiä ei ole tarpeeksi elättämään vanhusväestöä. Vuoden 2016 alusta kaikille aviopareille sallittiinkin kaksi lasta.

Kapellimestari ja säveltäjä Esa-Pekka Salonen ja Jane-vaimo ehtivät olla yhdessä lähes 27 vuotta.

Lontoon filharmonisen orkesterin ylikapellimestari Esa-Pekka Salonen, 59, ja hänen vaimonsa Jane eroavat, kertoo Iltalehti.

Lehden mukaan avioeroa on hakenut Jane Salonen, joka on jättänyt avioerohakemuksen Los Angelesissa sijaitsevalle oikeustalolle kesäkuussa 2017.

Salonen on yksi kansainvälisesti tunnetuimmista suomalaisista. Ennen Lontoon-pestiään hän toimi Los Angelesin filharmonikkojen musiikillisena johtajana ja ylikapellimestarina. Hän on tehnyt paljon yhteistyötä myös New Yorkin filharmonikkojen kanssa.

Esa-Pekka ja Jane menivät naimisiin vuonna 1991. Heillä on kolme täysi-ikäistä lasta.

Jenni Dahlman ja Ossi Väänänen ovat kummatkin täysipäiväisesti kotona vauvan kanssa. Välillä Jennin on kuitenkin päästävä tuulettumaan. – Uskon olevani parempi äiti, kun olen välillä erossa lapsestani.

Kuulisitpa tämän tyhjän surinan, joka pääni sisällä käy, Jenni Dahlman, 36, parahtaa. Vaikka Jenni yrittää pinnistellä muistellakseen, millaista elämä oli ennen lasta, kaikki ajatukset palautuvat bumerangina nykyhetkeen ja omaan kymmenkuiseen poikaan.

– Poikani on vilkas tapaus. Hän taitaa olla tullut äitiinsä, sillä oma lempinimeni oli aikanaan Turbo. Hän on tosi hyväntuulinen ja erittäin hymyilevä. Moni kysyy meiltä: eikö hän itke koskaan? Jenni kertoo hymyillen.

Jennin elämä on vuodessa vaihtunut kansainvälisestä ja lennokkaasta elämästä vauva-arkeen Espoossa. Jenni asui Sveitsissä yli kymmenen vuotta, osan ajasta ex-miehensä, F1-kuski Kimi Räikkösen kanssa. Eron jälkeen Jenni oli ajatellut jäävänsä ulkomaille, mutta tavattuaan jääkiekkoilija Ossi Väänäsen hän päätti muuttaa Suomeen.

– Kyllä lapsi on muuttanut paljon. Ex tempore -elämäni on vaihtunut elämään vauvan ehdoilla. Silti lapsi on paras asia maailmassa, en vaihtaisi päivääkään.

”Ossi on äärettömän hyvä isä. Arvostan sitä, että hän on vahvasti mukana lapsen elämässä.”

Lapsen isä Ossi lopetti aktiivisen jääkiekkouransa heinäkuussa 2016. Hän ehti pelata NHL:ssä seitsemän kautta ja oli sen jälkeen Jokereiden kapteeni. Nyt kuitenkin sekä Jenni että Ossi viihtyvät kotona täysipäiväisesti.

– Koska Ossi ei enää pelaa, hänellä on aikaa meille. Olen kiitollinen siitä, että voimme molemmat olla lapsen kanssa kotona. On mahtavaa, että saamme olla läsnä lapsellemme nyt, kun hän on vielä niin pieni, Jenni iloitsee.

– Ossi on äärettömän hyvä isä. Arvostan sitä, että hän on vahvasti mukana lapsen elämässä. Tiedän, ettei se ole itsestäänselvyys. Vaikka isä hoitaa lasta omalla tavallaan ja äiti omallaan, lapsi tottuu siihen kyllä.

Jenni ja Ossi tapasivat vuonna 2013 ja ehtivät viettää usean vuoden yhdessä ennen vauvan tuloa. Jenni kertoo olevansa iloinen, että lapsi tuli juuri nyt.

– Minulle oli tärkeää, että meille ehti kehittyä hyvä ja tasapainoinen suhde ennen lasta. Olin 35-vuotias, kun minusta tuli äiti, joten olen ehtinyt kokea kaikenlaista. Mutta kaikki on lopulta mennyt juuri oikein. Menneisyys on muokannut minusta minut. En kadu mitään.

Suomeen asettumisensa jälkeen Jenni on tehnyt jonkin verran tv-töitä: hänet on nähty sekä Possessa että juontamassa Mallikoulu-ohjelmaa. Silti Jenni pitää tv-töitä harrastuksenaan. Hän ei ole koskaan tehnyt töitä kahdeksasta neljään, vaan aina projektiluontoisesti.

– Juuri nyt minulla ei ole sen suurempia suunnitelmia tulevaisuuden varalle. Nautin kotielämästä. En oikein itsekään tiedä, mitä haluaisin tehdä. Käyn neuvotteluja muutamasta tulevasta projektista, mutta mikään ei ole vielä varmaa.

Jennin hyvän olon eväät


Koti

Koti on minulle tosi tärkeä paikka, paras, mitä maailmassa on. En silti ole kotihiiri, vaan haluan mennä ja tehdä asioita. Tykkään kutsua kotiini myös ystäviäni.

Kodissa pitää olla hyvä fiilis, kun sinne astuu sisään. Siksi haluan panostaa sisustukseen. Erityisen paljon tykkään puhtaista linjoista. Tavaraa ei saa olla liikaa, mutta silti pitää tuntua kodikkaalta. Olen rakastunut Balmuirin tuotteisiin, ne ovat samaan aikaan tyylikkäitä, kodikkaita ja kaiken lisäksi suomalaisiakin.

Minulle on tärkeää, että koti on siisti. Haluan, että lakanat ovat puhtaat ja tavarat niille varatuilla paikoillaan. Lapsen kanssa tästä on tosin tullut lipsuttua: painavat kynttilänjalat on ollut pakko siirtää pois hänen ulottuviltaan. Tykkään myös harmonisista väreistä, vaikka lapsen värikkäät lelut ovatkin tuoneet siihen pienen lisämausteen.”

Hassuttelu ja huumori

”Nauraminen on parasta. Jos muuten ei naurata, itselleen voi nauraa aina. Kotonamme hauskuutellaan ja heitetään paljon läppää. Ehkä poikamme iloinen olemus on perua siitä? Ainakin hän saa minulle aina hymyn huulille.

Myös Ossi on erittäin huumorintajuinen ja hassutteleva. Välillä huumorimme on niin rankkaa, että osan voisi jättää sanomattakin. Silti minusta on mahtavaa, että kotona on ihminen, joka on huumorissa kanssani samalla tasolla – tai astetta pahemmallakin. Olen tosin aika helppo nauratettava, sitä varten ei tarvitse hirveästi vääntää.

Myös ystävilläni on samanlainen huumorintaju. Vanessa Kurrilla on tosi räiskyvä huumori ja kielenkäyttö. Kun pääsemme hänen kanssaan vauhtiin, pitää katsoa, ettei kukaan kuule: tuntemattomat saattaisivat olla jutuistamme ihmeissään.”

Jenni on ollut aina lapsirakas. "Minulla on monta kummilasta."
Jenni on ollut aina lapsirakas. "Minulla on monta kummilasta."

Tyttöjen illat

”Meitä on Espoossa tiivis äitiporukka, johon kuuluvat minun ja Vanessan lisäksi Janina Fry ja Suvi Tiilikainen. Olen saanut meistä lapsen viimeisimpänä, ja on helpottavaa, että voin kysellä kokeneemmilta ystäviltäni mielipiteitä ja suuntaa-antavia vinkkejä vanhemmuuteen.

Äitiporukallemme on myös tärkeää viettää aikaa yhdessä vain naisten kesken. Yleensä menemme syömään ravintolaan, otamme muutaman lasin kuplivaa ja vaihdamme kuulumiset. Emme useinkaan ehdi soitella, joten jutellessa ilta tuntuu aina loppuvan kesken.

Vaikka tapaamisemme vaativat aikamoista järjestelyä, kukaan ei pahastu, jos joku ilmoittaa viime hetkellä olevansa liian väsynyt lähtemään. Kaikki tajuavat tilanteen. On ihanaa, että ymmärrämme toisiamme.

Olen lähdössä pian Suvin kanssa Sveitsiin viettämään tyttöjen viikonloppua. Odotan sitä innolla. Nautin tällaisista irtiotoista ihan eri tavalla kuin ennen, koska nykyään ne ovat niin harvinaisia.

Minulla on muutenkin laaja kaveripiiri. Osa ystävistäni on kulkenut mukana liki 30 vuotta. Osaan arvostaa näitä ystävyyssuhteita iän myötä yhä enemmän. Ystäväni ovat aina olleet tukenani, mikä on vuosien myötä tullut todistettua. Se tuntuu hyvältä.”

Matkailu

”Ennen olin spontaani ja lähdin matkalle päivänkin varoitusajalla. Mieleeni on jäänyt erityisesti vuoden 2015 kamala kesäkuu: satoi, oli jäätävän kylmä ja minulla päälläni kevytuntuvatoppatakki. Silloin totesin, että nyt saa riittää. Katsoin netistä, missä oli lämmintä ja lensin seuraavana aamuna Barcelonaan viikoksi.

”Suomessa on ihanaa asua, mutta kyllä se lamauttaa, kun ei ole valoa.”

Lapsen kanssa matkustelu vaatii aika paljon lisää suunnitelmallisuutta, mutta on toki mahdollista. Vietimme perheen kesken marraskuun Espanjassa paossa pimeää aikaa. Huomasin, että energiatasoni siellä olivat aivan erilaiset kuin kotimaassa. Suomessa on ihanaa asua, mutta kyllä se lamauttaa, kun ei ole valoa.

Ulkomailla rakastan istua ostoskaduilla kahviloissa ja katsella ohikulkijoita. Lapsi on tuonut matkailuun uuden lisän: hänelle pysähdytään juttelemaan, jopa suukottelemaan, ja kysytään hänen nimeään. Viime reissulla poika oppi oikein odottamaan sitä.

Myös Sveitsissä asuessani totuin siihen, että ihmiset tervehtivät vaikkapa iltakävelyllä toisiaan. Kun muutin Suomeen ja moikkasin naapuria rappukäytävässä, hän melkein pelästyi. Mutta ei se ruoho silti aina ole vihreämpää aidan toisella puolella: ovat sveitsiläisetkin omanlaisensa, sisäänpäin kääntynyt kansa.

Suomalaisissa parasta on aitous. Me olemme ehkä ujoja, mutta kyllä täällä silti asiat ovat kokonaisuudessaan hyvin. Nyt, kun olen lapsen myötä tutustunut muun muassa julkiseen neuvolaan, ei voi kuin ihailla sitä, miten hienosti täällä on asiat järjestetty. Haluan ehdottomasti kasvattaa lapseni Suomessa.”

Itsestä huolehtiminen

”Aina toisinaan tarvitsen äitiydestä pientä happihyppelyä. Lapsi on minulle ykkösprioriteetti, mutta haluan, että minulla on muutakin elämää. Vaikka minulla on vauva, voin silti käydä hieronnassa, kasvohoidossa tai ostaa kauniita asioita. Mikään niistä ei ole pois vauvalta.

Äitiys on niin kokonaisvaltaista, että itsestä huolehtiminen unohtuu helposti. Vastasyntynyt toki tarvitseekin äitiä jo ihan imetyksen takia, eivätkä silloin ole kasvohoidot ensimmäisenä mielessä. Mutta se ei silti tarkoita, että on pakko vain pyöriä tukka pystyssä kotona.

Uskon olevani parempi äiti, kun olen välillä erossa lapsestani. Olen silti häneen ihan yhtä hurahtanut kuin kuka tahansa vanhempi.

Välillä tarvitsemme Ossin kanssa myös parisuhdeaikaa ilman lasta. Olemme onnekkaita, sillä meidän molempien vanhemmat haluavat olla mukana poikamme elämässä. Heidän avullaan yhteinen aika onnistuu. Ei se vaadi mitään ihmeellistä: jo rauhallinen lounaskin tekee hyvää.”

"Kodissa pitää olla hyvä fiilis, kun sinne astuu sisään. Siksi haluan panostaa sisustukseen."
"Kodissa pitää olla hyvä fiilis, kun sinne astuu sisään. Siksi haluan panostaa sisustukseen."

Hevoset

”En kaipaa kilparatsastuksen aiheuttamaa stressiä. Olen todella kilpailuhenkinen ja otin ratsastuksen niin tosissani, että väsyin. Oli henkisesti raskasta elää jatkuvan paineen alla, joten lopetin urani. Nyt olen ihmisenä paljon vapautuneempi.

Vuonna 2011 tipuin hevosen selästä ja mursin nilkkani, joka piti leikata. Sen jälkeen rohkeuteni ei enää riittänyt. Lopetinkin urani vuotta myöhemmin.

Kun olin tänä syksynä ystäväni kanssa katsomassa Helsinki Horse Show’ta, hän haikaili kilparatsastuksen perään. Huomasin, ettei minulla ollut yhtään samanlainen olo. Siitä tiesin tehneeni oikean ratkaisun.

Jouduin luopumaan kesällä viimeisestä omasta hevosestani. Se jouduttiin ikävä kyllä lopettamaan, koska sen jalassa oli parantumaton vamma.

Nykyään ratsastus on nautinto eikä työ. Parasta siinä on keskittyminen: hevosen selässä on oltava täysin läsnä. Ja onhan se myös äärettömän hyvä kuntoilumuoto. Tykkään myös talli-ilmapiirin rentoudesta, siellä on samanhenkisiä ihmisiä kuin minä.

Ylipäätään olen aina ollut eläinrakas. Minulla on 12-vuotias jackrussellinterrieri, jonka kanssa tykkään käydä pitkillä kävelyillä luonnossa.”

 

Jenni Dahlman

Syntyi 27.10.1981 Piikkiössä.

Asuu Espoossa jääkiekkoilija Ossi Väänäsen ja parin kymmenkuisen pojan kanssa.

Oli Kimi Räikkösen kanssa naimisissa vuosina 2004–2014.

Työskennellyt mallina ja juontajana. Miss Suomen perintöprinsessa vuodelta 2000.