Kuva Panu Pälviä
Kuva Panu Pälviä

Kun Annika Metsäketo ilmoitti rakastuneensa turkkilaiseen mieheen, vanhemmat järkyttyivät ja ystävät arvostelivat. Vuodenvaihteessa kihlautunut pari aikoo voittaa ennakkoluulot ja pitää kiinni toisistaan. – Ensimmäistä kertaa elämässäni teen päätöksiä oman onneni nimissä, Annika sanoo.

Istanbulissa tummatukkaisten kulkijoiden keskeltä pitkänhuiskea blondi erottuu jo kaukaa. Radiotoimittaja Annika Metsäketo, 42, pitää tiukasti turkkilaisen miehensä Baris Kirkgözin, 38, kädestä heidän harppoessaan aukion poikki, toppatakki toista vasten.

Annika on lomalla Turkissa ties kuinka monetta kertaa. 18 vuoden lomat ovat lähes kaikki suuntautuneet maahan, jonka hän on oppinut tuntemaan turistikulissien takaa. Nykyään Turkki tuntuu toiselta kodilta, eikä syyttä. Vasemmassa nimettömässä tuikkii siro timanttisormus merkkinä vuodenvaihteessa solmitusta kihlauksesta. Sormus on Barisin valitsema ja yllätys Annikalle.

Annika oli omien sanojensa mukaan toivonut kosintaa mutta ei osannut odottaa sitä.

– Olen ollut kihloissa ennenkin, mutta tämä kerta tuntuu erilaiselta. Olen kihlauksesta todella onnellinen. Se on symboli sille, miten tärkeitä olemme toisillemme ja miten tosissamme olemme tässä suhteessa.

Suuria tunteita

Rakkaus on tuore mutta tuttavuus ei. Ensikohtaamisesta on pian 18 vuotta. Silloin Baris pisti heti Annikan silmään "valtavan komeana". Rakkaus kolahti vasta viime kesänä.

– Tuumasimme, että onhan tämä nyt outoa, ihastua vanhaan tuttavuuteen. Elämässä oli jo tarpeeksi haasteita, pitikö vielä ihastua eri maassa asuvaan ihmiseen?

Sekä Baris että Annika olivat olleet pitkään yksin. Annika oli ollut kihloissa, ja Baris tahollaan naimisissa. Avioliitosta oli syntynyt kaksi lasta, nyt 14-vuotias poika ja neljävuotias tytär.

Tuon matkan jälkeen Annika ja Baris ovat olleet pari, välimatkan vuoksi eivät aina yhdessä mutta sydämissään yhtä. Rakkaus kolahti 17 vuoden tuttavuuden jälkeen.

– Emme olisi olleet näin valmiita silloin nuorena. Jos olisimme ihastuneet silloin, juttu tuskin olisi kestänyt. Elämä on opettanut kumpaakin. Tarvitsimme nämä vuodet ymmärtääksemme, miten suurista tunteista tässä on kyse, Annika miettii.

Kumpikin myöntää keränneensä tarpeeksi kokemusta parisuhteista.

– Olen saanut osani pettymyksistä parisuhteissa. Erojeni jälkeen olen ihmetellyt, mistä muut puhuvat sanoessaan, että kyllä sen oikean tunnistaa. Niin siirapilta kuin kuulostaakin, nyt minäkin ymmärrän. Tässä suhteessa on jokin tunne, mikä muista suhteistani on puuttunut, Annika sanoo.

Ennakkoasenteita ja epäluuloja

Kirkgözeillä Annika on otettu lämpimästi vastaan, mutta Annikan lähipiirissä suhtautuminen on ollut ennakkoluuloisempaa. Hän on saanut kuulla epäilyjä etäsuhteesta ja arvostelua naisen asemasta muslimikulttuurissa. Moni on kauhistellut, voisiko Annika jättää uransa ja asemansa. "Miten sun statuksen käy täällä? Ethän voi tietää, mitä se sulle tekee?"

– Alussa loukkaannuin ja pahoitin mieleni. Ennakkoluuloiset arvostelivat miestä, jota eivät olleet koskaan tavanneet. Toisekseen, noin huonostiko ystävät tunsivat minut kuvitellessaan, että olisin vietävissä ja asettaisin itseni vaaraan, Annika kertaa.

– Onneksi moni lähelläni on nyt alkanut muuttaa käsityksiään. Samalla minä olen lakannut välittämästä kyseenalaistavista kommenteista. Ne satuttivat aluksi, mutta en voi jäädä murehtimaan muiden typeryyttä.

Metsäkedoilla tieto turkkilaisesta vävystä otettiin aluksi vastaan nikotellen. Välimatka hirvitti vanhempia, ja heitä mietitytti, jäisikö Annika tyhjän päälle, jos nuoripari päättäisi asua Turkissa.

– Vanhempani järkyttyivät ja mököttivät aikansa. Sanoin heille, että olen pahoillani, mutta nyt tuntuu todella hyvältä. Toivoin, että he olisivat tukenani, ja olisi surullista, jos he eivät hyväksyisi tätä. Turkissa minua kyllä tuettaisiin.

Annika sanoo tehneensä monia päätöksiä elämässään sen mukaan, mitä ympäristö on häneltä odottanut. Tällä kertaa on toisin.

– Ensimmäistä kertaa elämässäni totesin, että nyt teen itsekkäästi. En ajattele ketään muuta. Kerrankin teen päätöksiä oman onneni nimissä.

Annika ei näe suhdetta tai mahdollista muuttoa tulevaisuudessa tyhmänä riskinä vaan askeleena, joka kannattaa katsoa.

– Uskon, että näin on tarkoitettu. Minulla on siihen vahva luotto, joka vain vahvistuu mitä enemmän olemme yhdessä. Aiomme taistella tämän rakkauden puolesta.


Koko juttu Me Naisten numerossa 17/2013.