Katy Perry ja John Mayer, mutta ilman sormuksia, kuva MVPhotos.
Katy Perry ja John Mayer, mutta ilman sormuksia, kuva MVPhotos.
Katy Perry taitaa olla melkoinen jekuttelija, kuva REUTERS/Eric Gaillard.
Katy Perry taitaa olla melkoinen jekuttelija, kuva REUTERS/Eric Gaillard.

Tuleeko Katy Perrystä morsmaikku toistamiseen?

Poptähti Katy Perry, 29, näyttäytyi ystävänpäivänä poikaystävänsä John Mayerin, 36, kanssa illallisella vasemman käden nimetön sormustettuna (kuva täällä). Eikä muuten ole ensimmäinen kerta.

Perry leikitteli lehdistön kanssa jo vuoden 2013 lopulla MTV Europe Music Awards -palkintogaalassa Amsterdamissa käyttämällä kihlasormusta.

Katy Perry on ollut aiemmin naimisissa koomikko Russell Brandin, 38, kanssa, mutta liitto kesti vain vähän alle kaksi vuotta. Mayer ja Perry julkistivat suhteensa kesällä 2012.

Julkkishäät tiedossa? Pariskunnan kihlaus ja avioituminen eivät olisi shokkiuutisia, sillä heidän lähipiiristään on kanneltu jo pitkään pariskunnan onnesta. Tällä kertaa kyseessä taitaa kuitenkin taas olla jekku, koska Perry ja Mayer kuvattiin yhdessä sunnuntaina 16. helmikuuta – ilman sormuksia.

Kotimaisia kihloja:

Laura Lepistö kihloihin – julkaisi kuvan sormuksista

Jone Nikula ja Hanna Karttunen kihloihin – jooga yhdistää

Tuomas Holopainen ja Johanna Kurkela kihloihin?

Laulaja Tomi Metsäketo kertoo tuoreessa Facebook-päivityksessään olleensa vauhtisokea ja stressaantunut.

Laulaja Tomi Metsäketo on suljettu pois huomenna televisiossa nähtävästä Tähdet, tähdet -ohjelman lähetyksestä. 

– Tämän hetkisillä tiedoilla päädyimme ohjelman tuotantorauhan takaamiseksi ratkaisuun, että Tomi Metsäketo ei jatka Tähdet, tähdet -ohjelmassa, sisältöjohtaja Marko Karvo toteaa MTV:n tiedotteessa.

Seiska uutisoi torstaina, että viisi naista syyttää Metsäketoa sopimattomasta käytöksestä. 

Metsäketo kommentoi väitteitä Facebook-sivullaan. Laulaja kertoi, että hänestä kirjoitetaan ikävään sävyyn naisten Facebook-ryhmässä ja että ryhmää sekä siihen kuuluvia kirjoittajia vastaan on tehty rikosilmoituksia. Samalla hän myös pyysi anteeksi.

Myöhemmässä päivityksessään Metsäketo toivoi malttia somekeskusteluun ja jatkoi pahoittelua.

”Tiedän, että anteeksianto on vaikeaa.”

”Pyydän samalla anteeksi kaikilta niiltä, joita olen omalla ajattelemattomalla käytökselläni joskus loukannut. Se ei ole ollut tarkoitukseni,” hän kirjoitti.

Stressiä, vauhtisokeutta ja juhlimista

Tieto Metsäkedon poisjäämisestä Tähdet, tähdet -ohjelmasta tuli tänään lauantaina. MTV:n sisältöjohtaja Karvon mukaan ohjelmassa jatkaa yhdeksän artistia. 

Tomi Metsäketo kommentoi poisjääntiään Facebook-sivullaan ja lähettämässään tiedotteessa. Pitkässä kirjoituksessaan hän kertoo viime vuosien työkiireistään, isänsä kuolemasta, kärkkäästä naisseuran hakemisesta, stressistä, vauhtisokeudesta ja juhlimisesta, joka on hänen sanojensa mukaan välillä karannut käsistä. 

Hän kuvailee olleensa vuosia poikamies ja hakeneensa naisseuraa ”joskus liiankin suurella yksipuolisella tahdonvoimalla”.

”Jos voisin kääntää kelloa taaksepäin, niin sen myös tekisin. Tiedän, että anteeksianto on vaikeaa, mutta sitä nyt tässä kuitenkin hartaasti toivon.”

”Olen ollut öykkärimäinen”

Ei ole julkisesti tiedossa, millaisista teoista Metsäkedon väitetyssä epäasiallisessa käytöksessä tarkalleen ottaen on kyse. 

”Olen käyttäytynyt elämässäni typerästi ja ollut monille ihmisille öykkärimäinen. En lähde näitä tosiasioita kiistämään,” Metsäketo itse kuvailee tapahtunutta Facebookissa.

Kaija Koota on tituleerattu esimerkiksi voimaeläimeksi, kansallisaarteeksi ja naiseuden puolestapuhujaksi. Kukapa meistä ei haluaisi olla ainakin himpun verran kuin hän!