Perhehaaveiden romuttuminen suisti Heidi Suomen kriisiin, joka jätti yksinäisyyden pelon. Siinä Heidiä ovat auttaneet avoimuus, irtiotot sekä ystävät, jotka ovat ottaneet hänet osaksi perhettään.

Mustan nahkarepun hihnat ovat täynnä pieniä puremia. Hampaanjäljet kuuluvat kissapoika Dannylle, joka siskonsa Armin kanssa muutti Heidi Suomen, 41, perheeseen neljä vuotta sitten.

Kissat tulivat Heidin ja silloisen avopuolison arkeen tyypillisessä elämäntilanteessa: perheeseen toivottiin lasta.

”Vastasin unelmoivani perheestä ja siitä, että saisin jokin päivä olla hyvä äiti.”

Heidi oli haaveillut omasta perheestä aina, jo nuorena solmimassaan avioliitossa sekä tässä toisessa parisuhteessaan.

– Muistan urheiluvuosiltani haastattelun, jossa minulta kysyttiin unelmaani. Sillä varmaan tarkoitettiin toiveitani urheilu-uralla, entinen olympiatason yleisurheilija Heidi muistelee.

– Minä kuitenkin vastasin unelmoivani perheestä ja siitä, että saisin jokin päivä olla hyvä äiti.

Sellainen Heidistä olisi varmasti tullutkin, jos elämä olisi noudattanut Heidin käsikirjoitusta eikä päättänyt ohjata sitä toisin.

Ruma päivä

Heidi ja hänen avopuolisonsa olivat yrittäneet saada lasta jo niin pitkään, että he huolestuivat.

– Yritimme kaikkea mahdollista, mutta varsinaisia lapsettomuushoitoja ei ehditty aloittaa, Heidi kertoo.

Kun raskaus lopulta tärppäsi luomuna, Heidi hämmästyi sen vähäisiä oireita. Missä oli pahoinvointi? Missä pömpöttävä vatsa?

– Tunsin oloni vähän väsyneeksi, mutta muuten raskaus oli vain vaaleanpunainen viiva tikussa. Jossain vaiheessa epäilin, oliko odotus tottakaan ja tein testin toistamiseen.

Heidi halusi jo kuuluttaa ilouutista läheisilleen, mutta päätti kuitenkin pitää asian salassa aina ensimmäiseen ultraäänikuvaukseen asti. Silloin hän soittaisi äidilleen ja isälleen ja kertoisi, että heistä oli tulossa isovanhempia.

– Siitä tulikin kauhea, ruma päivä.

”Päivän piti olla yksi elämäni upeimmista, mutta siitä tulikin yksi kamalimmista.”

Ultrassa Heidi aavisti heti, että jotain oli pielessä. Kuvauksen aluksi hoitaja lähti hakemaan lääkäriä avukseen. Sikiön sydänääniä ei löytynyt, ja raskauden todettiin menneen kesken.

Keho ei ollut antanut keskenmenosta minkäänlaisia merkkejä Heidille, joka oli odottanut näkevänsä esikoisensa pikkuruisella kuvaruudulla.

– Päivän piti olla yksi elämäni upeimmista, mutta siitä tulikin yksi kamalimmista. Riemu-uutisen sijaan kerroin vanhemmilleni vauvan menetyksestä. Se oli kova sokki.

sietämätön yksinäisyys

35-vuotiaana Heidi oli keskellä ensimmäistä kriisiään. Siihen asti elämä oli edennyt aikalailla rallatellen.

Nyt ajattelua hallitsi pessimismi: Heidi uskoi olevansa liian vanha yrittämään uudelleen.

– Koin, että kello tikitti ja aikaa meni hukkaan. Olin turhautunut, mutta surusta toivuin nopeasti. Velvollisuudentunnossani ajattelin, että minun pitää olla tässä vahva, muu ei nyt auta.

Heidi uskoo selvinneensä yli surusta juuri siksi, ettei odotuksesta ollut ehtinyt seurata mitään konkreettista.

– Olen varma, että menetys on suurempi äideille, jotka ovat vaikkapa kuulleet lapsensa sydänäänet. Meillähän ei ollut lapsesta mitään konkreettista havaintoa, Heidi sanoo.

– Aika pian aloin ajatella, että meillä voisi olla kivaa ihan vain kahdestaankin.

Heidi oli nimenomaan haaveillut perheestä, ei vain lapsesta. Täydellisessä yhtälössä hänellä oli onnellinen parisuhde, johon lapset olivat toivottu lisä.

Avoliitto päättyi kaksi vuotta myöhemmin. Keskenmeno ei ollut eron syy, mutta jätti kyllä jälkensä parisuhteeseen. Heidi ehti olla tässä suhteessa kuutisen vuotta, edellinen oli kestänyt 11 vuotta.

”Eron jälkeen suurin pelkoni oli se, että jään täysin yksin tähän maailmaan.”

37-vuotiaana Heidi oli ensimmäistä kertaa aikuiselämässään yksin.

– Yksin jääminen ei tarkoittanut vain sopeutumista sinkkuuteen vaan myös itsenäistymistä arjessa. Minun puolestani oli aina tehty hirveän paljon. Nyt ei ollutkaan ketään, joka soittaisi putkimiehelle tai varaisi auton huollon. Sopeutuminen oli todella vaikeaa, Heidi sanoo.

Vielä vaikeampaa oli sietää yksinäisyyttä. Parisuhteissaan Heidi oli ollut omistautuva, ja lyhyetkin yksinolon hetket olivat tuntuneet nihkeiltä. Yhdessä oltiin koko ajan.

Nyt Heidi istui kotisohvalla, itki ja rapsutti kissojaan. Ne vaistosivat surun ja kiehnäsivät lohduttaen.

– Eron jälkeen suurin pelkoni oli, että jään täysin yksin tähän maailmaan. Havahduin siihen, ettei elämässäni olisi ketään, jolla olisi velvollisuus huolehtia minusta. Minulla ei ollut puolisoa, lapsia, eikä sisaruksia, ja kun vanhemmista aika jättäisi, ei heitäkään, Heidi sanoo.

– Ymmärrän, ettei veri velvoita huolehtimaan läheisistä, mutta onhan se nyt jonkinlainen side.

 


 

Pakka hajoaa

Parisuhteen päättyminen oli Heidille vielä repivämpi kriisi kuin keskenmeno pari vuotta aiemmin. Isojen surujen äärellä hänestä alkoi nousta esiin uusia puolia.

– Olin tottunut siihen, että minulla oli kaikki langat käsissäni ja tulevaisuudensuunnitelmat selvillä. Eron jälkeen en tiennyt, mitä tapahtuisi. Kaikkea leimasi lopullisuuden tunne: en koskaan saisi perhettä, en voisi koskaan enää olla onnellinen, Heidi muistaa.

– Olin rikki ja hajalla. Äidin sanat, että kriiseistä seuraisi vielä hyvää ja että aika korjaa haavat, saivat minut raivostumaan. Vastasin, että elämä on pelkkää paskaa.

Samaan aikaan Heidi hoiti työnsä radiossa ja juontokeikoilla. Jaksamisessa auttoi urheilijan keskittymiskyky ja sisukkuus.

– Oli aikoja, jolloin kotona ollessani vain itkin yhtä soittoa. Mutta kun lähdin töihin, se oli game face on ja keskittyminen täysillä työhön. Sitten kun olin taas paikassa, jossa pakka sai hajota, murenin täysin.

”Tajusin parisuhteen aikana olleeni aika paska ystävä.”

Kokemus yksinäisyydestä sysäsi liikkeelle suurimman muutoksen Heidissä: hän opetteli puhumaan tunteistaan ääneen.

– Tajusin parisuhteen aikana olleeni aika paska ystävä. Olin tavannut kavereitani harvoin ja soitellut suunnilleen vain silloin, jos mies oli matkoilla ja minulla kävi aika tylsäksi. Olin uppoutunut työhön ja suhteeseeni, Heidi myöntää.

– Ennen eroa en osannut edes nimetä parasta ystävääni.

Nyt Heidi purki lähimmilleen kaiken. Jauhoi ja jankkasi, itki ja surkutteli.

– Pääsin ajatuksissani eteenpäin, kun aloin puhua niitä ääneen. Työstin suruani pitkään enkä todellakaan ollut kunnossa sormia napsauttamalla, Heidi sanoo.

– Olin raskasta seuraa, mutta onneksi jotkut jaksoivat kuunnella. Myöhemmin olen harmitellut sitä, miten koville panin vanhempani ja ystäväni. Eihän kukaan jaksa pitkään sellaista lohdutonta ja loputonta itkua.

Heidi huomasi, miten avautuminen ja jakaminen vahvistivat ystävyyssuhteita. Luottamuksesta tuli pohja uudenlaiselle yhteydelle. Mitä enemmän Heidi avasi sydäntään, sitä enemmän ystävät jakoivat omaa elämäänsä hänelle.

Sama ilmiö toistui, kun Heidi hiljattain esiintyi Marja Hintikan ohjelmassa puhumassa perheettömyydestään. Tv-keskustelu poiki kymmeniä yhteydenottoja. Vieraat halusivat jakaa omat kokemuksensa, tutut pahoittelivat, etteivät olleet tienneet ja osanneet olla tukena.

– Ei tuollaisia lähestymisiä tule, kun lukee uutisia tai tekee urheiluohjelmaa. Minusta oli muodostunut julkisuudessa melko yksiulotteinen kuva: se vähän hauska urheilutyyppi. Nyt sain palautetta, että sinussa onkin syvällinen puoli. Näin nelikymppisenä se on ihan jees, Heidi nauraa.

Pessimisti pehmenee

Heidi kokee, että kriisit avasivat hänelle tilaisuuden katsoa peiliin. Hänen oli aika tutustua itseensä syvällisemmin kuin koskaan aikaisemmin.

– Heräsin kasvamaan vasta kun oli pakko. En ollut aiemmin miettinyt, mitkä arvot ovat minulle tärkeitä, mitä haluan, millainen olen tai miten kohtelen muita, Heidi listaa.

– Se oli sellainen hanskat ja hakku käteen -tilanne.

Heidi ryhtyi aktiivisesti pitämään yllä ystävyyssuhteitaan. Pessimistinä hän alkoi tietoisesti opetella myönteistä ajattelua ja kontrollifriikkinä pyrki irti kaiken hallitsemisesta.

– Muutos on käynnissä edelleen, Heidi sanoo.

– Jos parikymppisenä kuvittelin olevani jotenkin valmis ihminen, nyt tajuan, että elämä on ikuista kasvua. En ole vieläkään valmis.

”Olen empaattisempi nyt, kun tiedän, miltä suru tuntuu.”

Heidi uskoo, että kaikki ajatustyö on parantanut sekä hänen että hänen läheistensä elämänlaatua. Hän muistelee hymyillen kovaa ja rääväsuista nuorta Heidiä. Teini-ikäinen lentopalloilija sätti joukkuekavereitaan, jos nämä eivät hänen mielestään pistäneet pelissä parastaan.

– Kyllä siinä vittumaisuus karisee, kun elämä potkii päähän, Heidi sanoo.

– Olen parempi ystävä, kun ymmärrän ystävien arvon. Olen myös empaattisempi nyt, kun tiedän, miltä suru tuntuu.

Haikeutta, ikävää ja terhakat tissit

Nyt Heidi osaa jo nimetä parhaan ystävänsä. Tämän kanssa soitellaan joskus neljästikin päivässä. Ystävyyssuhde on erityinen ja vahvasti nykyaikaa: Heidi on otettu siskoksi ystävän sisarussarjaan – osaksi perhettä, johon hän ei alun perin syntynyt.

– Vaikka olen iältäni vanhin, minusta puhutaan siskokolmikon keskimmäisenä. Suhteemme on mielettömän arvokas, sillä se perustuu puhtaasti vilpittömyyteen eikä mihinkään velvoitteisiin, Heidi kuvailee.

– Olemme sopineet, ettemme koskaan katoa toistemme elämästä. Entisen yksinäisyyden pelon tilalle on alkanut löytyä perusrauhan tunne.

Heidi on ystävälleen tuulahdus sinkkumaailmasta, hän taas Heidille yhteys lapsiperhearkeen.

”Jos elämällä ei ole minulle perhettä, sillä on muuta annettavaa.”

Omasta perheettömyydestään huolimatta Heidi ilahtuu jokaisesta kaveripiirin uudesta romanssista tai vauvauutisesta.

– Olen päättänyt, etten halua katkeroitua. Välillä tunnen haikeutta ja ikävää ja koen menettäneeni jotain. Ajattelen kuitenkin, että jos elämälle ei ole minun varalleni perhettä, sillä on sitten muuta annettavaa, Heidi sanoo.

– En koe, että lapsettomana olisin jotenkin vähemmän nainen. Nauramme yhdessä, kun äitiystäväni lohduttavat, että saitpa sitten pitää sorjan varren ja terhakat tissit. Minua ei olisi haitannut, jos ne olisivat imetyksestä lätsähtäneet, mutta mennään näillä nyt.

Yksinäisyyden palastelua

Danny-kissan jyrsimä reppu on valmiina viikonloppumatkalle Tahkolle. Reissut ja irtiotot ovat niitä sinkkuelämän puolia, joista Heidi ottaa ilon irti. Ne myös auttavat hallitsemaan yksinäisyyden tuntemuksia.

”Pidän huolen, että minulla on aina jotain kivaa odotettavana.”

– Pidän huolen, että minulla on aina jotain kivaa odotettavana. Silloin kipuilu yksinolon kanssa on helpompaa ja lyhytaikaisempaa, Heidi kertoo.

– Parisuhteessa pidin hellyttävänä, että kysellään toisen perään. En koskaan tajunnut, että sen voisi kokea ahdistavana. Minua ei harmittaisi yhtään, jos joku haluaisi tietää, missä menen, mutta olen opetellut nauttimaan myös tästä vapaudesta.

Heidi on pikkuhiljaa alkanut nähdä elämäntilanteensa jännittävänä. Toivottomuus ja lopullisuuden tunne ovat hälvenneet.

– Eron jälkeen ajattelin, että perhehaaveet oli osaltani kuopattu. Menisi vuosia toipua erosta, sitten kestäisi tavata joku uusi, pitäisi olla vuosia yhdessä ja vasta sitten olisi sopivaa suunnitella perhettä. Minähän olisin jo ikäloppu!

Nyt Heidi luottaa, että edessä on vielä hyviä vuosia.

– En ole vieläkään vuoden positiivari, mutta uskon, että jotain ihanaa voi vielä tapahtua. Ehkä voisin säätää analysointia vähemmälle ja vaihteeksi elää taas rallatellen.

Heidi Suomi

  • Syntyi Helsingissä 2.1.1975.
  • Community manager, vastaa MTV:n urheilupuolen somesta. Tekee myös juontokeikkoja.
  • Entinen urheilu-uutisankkuri, radiotoimittaja sekä olympiatason yleisurheilija.
  • Asui urheilu-vuosinaan Italiassa ja Espanjassa. ”Olen onnellisimmillani auringossa.”
  • Harrastaa matkailua sekä muun muassa kahvakuulatreeniä.
  • Kissat Armi ja Danny.

Suomalaiset miehet kunniaan!

Räppäri Jare Tiihonen ja Star Wars -elokuvien Chewbackaa esittävä näyttelijä Joonas Suotamo ovat saaneet viime päivinä ylistävää huomiota kansainvälisissä medioissa.

Viikonloppuna huippusuosittu Bright Side -verkkosivusto listasi jutussaan maita, joissa miehiä on enemmän kuin naisia. Jutun tilastoja väritettiin kuvilla kunkin maan ”unelmamiehistä”. Suomen kohdassa havainnollistavaksi esimerkiksi oli nostettu kuka muu muka kuin Cheek!

Joonas Suotamo saa hehkutusta sen sijaan Hello Giggles -sivustolta, jonka mukaan ”meidän on aika puhua siitä faktasta, että Chewbaccaa näyttelee hyvin viehättävä mies.” Eli siis ihana Joonas!

Me suomalaiset naiset olemme tietenkin jo pitkään tienneet, että kyllä Suomessa riittää upeita miehiä – jotka ovat kaiken lisäksi paljon muutakin kuin pelkkää silmänruokaa. Kysyimme naisilta, ketkä suomalaiset julkisuudesta tutut miehet pitäisi seuraavaksi noteerata ulkomaisissa medioissa.

Kokosimme vastaukset listaksi perusteluiden kera:

1. Näyttelijä Pekka Strang

”Hän on uskomattoman karismaattinen.”

2. Poliitikko Erkki Tuomioja

”Hänellä on hyvin viehättävä olemus. Jotenkin sympaattinen – ja tietenkin älykäs.”

3. Näyttelijä Eero Ritala

”Hyväntuulinen, rauhallinen ja aina mainio Eero on juuri sellainen tyyppi, jonka kanssa haluaisi herätä samasta sängystä. Ihan vaikka vain kavereina.”

4. Koripalloilija Lauri Markkanen

”Hän on niin pitkä ja arvostaa äidin lihapullia.”

5. Poliitikko Jani Toivola

”Hän näkee maailman niin avarakatseisesti ja jaksaa perustella asioita pitkäjänteisesti. Lisäksi hän puhuu omista haastaistaan avoimesti niin, että se kannustaa muitakin avautumaan. Ja onhan hän aina pirun tyylikäs.”

6. Näyttelijä Martti Suosalo

”Ihana! Haluaisin, että Martti ja Virpi Suutari adoptoisivat minut.”

7. Kirjailija Tuomas Kyrö

”Niin rehellinen ja hauska tyyppi, että huh huh.”

8. Tennistähti Jarkko Nieminen

”Älykkään ja sympaattisen oloinen tyyppi, joka vaikuttaa siltä, että hän jaksaa aina kuunnella ja keskustella.”

9. Liikemies Jari Sarasvuo

”No onhan hän nyt kovin ihana, kun hän haluaa aina keskustella kaikesta.”

10. Näyttelijä Lauri Tilkanen

”Perinteisellä tavalla viehättävä. Sellainen sympaattinen nappisilmä.”

11. Laulaja Pete Parkkonen

”Perusteluksi riittänee: Kohta sataa.”

12. Kirjailija ja psykiatri Claes Andersson

”Hän on niin viisas, että oksat pois.”

13. Näyttelijä Tommi Korpela

”The one and only! Tommilla on lempeä, kiva ja rauhallinen rytmi olla ja puhua. Hän ei nöyristele, mutta ei kuitenkaan ole myöskään koppava.”

14. Koomikko Antti Holma

”Absoluuttisesti maailman hauskin mies.”

15. Jääkiekkoilija Patrik Laine

”Niin suoraselkäinen, peritamperelainen mies, että häntä ei voi kuin rakastaa.”

Ida Paul ja Kalle Lindroth ovat Emma Gaalassa ehdolla vuoden tulokkaaksi. 

Duona esiintyvän Ida Paulin ja Kalle Lindrothin työtilanne ei ole tavanomaisin, sillä Ida Paul opiskelee toista vuotta maailman parhaaksi rankatussa Harvardin yliopistossa.

”Jenkeissä keskityn kouluun ja teen kappaleita.”

– Lensin yöllä juuri takaisin Suomeen. Teemme töitä periodeissa. Suomessa teemme keikkoja ja musajuttuja. Kun olen Jenkeissä keskityn kouluun ja teen kappaleita, Ida Paul kertoi tänään Emma-ehdokkaiden julkistustilaisuudessa.

Ida Paulin äiti on suomalainen ja isä yhdysvaltalainen. Lapsena hän on asunut Amerikassa lyhyen aikaa, jolloin haave amerikkalaisessa yliopistossa opiskelusta lujittui. 

Hakuprosessi Harvardiin kesti puoli vuotta, jonka aikana Ida Paul keräsi suosituksia opettajilta ja kollegoilta, kirjoitti esseitä ja teki SAT-pääsykokeen. Ida Paul teki jo tuolloin, 19-vuotiaana, kappaleita Warnerin artisteille.

– Toki arvosanat pitää olla kouluun riittävän hyvät, mutta pitää olla lisäksi joku asia, jossa on ihan huippu. Minulla se oli tämä musajuttu, joka on yhä minulle numero yksi.

”Kaikki eivät ole tiedehörhöjä”

Harvardissa Ida Paul ei ole vielä päättänyt pääainettaan, mutta on opiskellut yhteiskuntatieteitä, naistutkimusta sekä sivuaineina tanssia ja teatteria. Hän asuu kampuksella asuntolassa.

”Koulu on ihan oma ekosysteeminsä.”

– On kivaa, kun parhaat kaverit asuvat ihan naapurissa. Koulu on ihan oma ekosysteeminsä, kaikki tarvittava on kävelymatkan päässä. 

– Vaikka koulussa on lahjakkaita ihmisiä, ei kaikki todellakaan ole mitään tiedehörhöjä, jotka ovat hautautuneet laboratorioon. Sinne haetaan joka vuosi entistä monipuolisempi vuosiluokka opiskelijoita.

Harvardiin pääsy ei jää rahasta kiinni

Lukuvuosimaksu Harvardissa on yli 50 000 dollaria eli yli 42 000 euroa. Ida Paul painottaa, että Harvard kuuluu need blind -haun piiriin, jossa maksut räätälöidään opiskelijalle maksukyvyn mukaan. Loput maksusta kuitataan lahjoituksilla, joita yliopisto on saanut.

– Tiedän opiskelijoita, jotka eivät maksa opiskelusta mitään. Jotkut käyvät opintojen ohella töissä. Kenelläkään ei jää pääsy rahoituksesta kiinni.

”Musa on ainut pysyvä asia mun elämässä.”

Ida Paulilla on tällä hetkellä koti Suomessa ja Amerikassa, mutta hän uskoo panostavansa tulevaisuudessa eniten musiikkiin. Ida Paulin ja Kalle Lindrothin ensimmäinen albumi julkaistaan helmikuussa.

– Musa on ainut muuttumaton, pysyvä asia mun elämässä. Vaikka elämä ja vaatimuksen Harvadissa ovat joskus stressaavia, se varmasti kannattaa. Mitä enemmän koen, sitä enemmän minulla on myös lauluihin kirjoitettavaa.