Mitä syön, mitä puen, mitä shoppailen, missä matkustelen? Moni määrittelee itsensä ulkoisilla seikoilla. – Jos menettää omaisuutensa vaikkapa erossa tai työn myötä, on kova prosessi löytää taas itsensä, rahasta bloggaava yrittäjä Unna Lehtipuu sanoo.

– Raha on meille yhä tabu. Parisuhdehuolista ja laihduttamisesta kyllä avaudutaan, mutta rahasta vaietaan. Emmehän me tiedä edes työkaverin palkkaa, viestintäyrittäjä ja tietokirjailija Unna Lehtipuu, 48, puuskahtaa.

Vuosi sitten hän päätti ryhtyä omaan vallankumoukseensa. Hän alkoi kirjoittaa Timanttipesula-blogia ja tutkia, millainen oikein on suhteemme rahaan, aikaan ja omiin kykyihimme.

Blogi alkoi kerätä kommentteja, sitten kirjeitä. Osa tarinoista oli todella rankkoja.

– Moni oli menettänyt työn tai avioeron myötä kotinsa, jonkun puoliso oli pelannut rahat tai sijoittanut ne toisen tietämättä. Kirjoitukset ovat selvästi olleet terapiaa.

”Termit minä ja minun menevät sekaisin.”

Melkein kaikilla tarinoilla oli yksi yhteinen tekijä: rahasta oli tullut osa identiteettiä niin, että kun taloudellinen tilanne muuttui, koko persoona oli hukassa.

– Kuluttamisesta ja omaisuudesta tulee helposti osa meitä. Jos ne menettää vaikkapa erossa tai työn myötä, on kova prosessi löytää taas itsensä. Termit minä ja minun menevät sekaisin.

Siis jos muuttaa varakkaan alueen paritalonpuolikkaasta halpaan pikkukaksioon, edessä voi olla identiteettikriisi. Tai:

– Jos töissä on ollut huono päivä, pomo on hankala ja mieskin oikuttelee, moni hoitaa pahaa oloaan shoppaamalla.

Se ei auta, varsinkaan pitkäaikaisesti.

”Suhde rahaan ei kirkastu, jos et tunne omia motiivejasi.”

– Kuluttamalla ei myöskään koskaan pääse kiinni siihen tunteeseen, joka huonon olon oikeasti aiheutti. Jos syy on vaikka ylikuormitus töissä tai hellyydenkaipuu parisuhteessa, ongelma ei ostamalla hoidu, vaan pysyy piilossa. Itseltään kannattaisikin kysyä, mikä sen rahan toinen nimi oikeasti on.

Lehtipuu vertaa tilannetta laihduttamiseen. Paino ei putoa taitavallakaan kuntoilu- ja ravinto-ohjelmalla, jos ei hahmota, mitä tarpeita syömisellä on hoitanut. Vasta kun kilojen todellinen syy on selvä, painokin tippuu varmimmin.

– Vastaavasti suhde rahaan ei kirkastu, jos et tunne omia motiivejasi, vaikka sinulla olisi tarkasti tehty taloussuunnitelma.

Lehtipuu sanoo, että jokaisen kannattaisi muistella omaa rahahistoriaansa: millaisen suhteen kotoaan on rahaan saanut. Miten äiti ja isä puhuivat rahasta? Onko lapsuudenkodissa rahalla tarkoitettu turvallisuutta, asemaa vai palkintoa? Asenteet istuvat meissä sitkeästi.

Missä se onni sitten on?

Lehtipuu työskenteli vuosia kehitysyhteistyöjärjestö Suomen World Visionin viestintäjohtajana ja näki paljon lohduttomuutta sekä puutetta – mutta myös valoa: sen, miten paljon yhdellä eurolla saa köyhyyden keskellä aikaan, kun se käytetään oikein.

Lehtipuu kertoo kenialaisesta Dhoty Dhotysta. Hän on entinen nuorisorikollinen ja huumeidenkäyttäjä, jonka World Vision koulutti ja joka on nyt täystyöllistetty dj ja musiikkituottaja.

– Mutta musiikki vie häneltä vain illat. Päivisin hän muuttuu käytännössä sosiaalityöntekijäksi, hakee lentoyhtiöltä ylijäämäaterioita, jakaa ruokaa kotislumminsa vähävaraisille ja hankkii nuorille vaatteita.

– Juuri tällaista toimintaa näkee köyhissä maissa paljon. Ihmiset ovat nippa nappa päässeet jaloilleen ja heti rupeavat antamaan omastaan.

”Suomessa vain ei ole antamisen kulttuuria, koska ei täällä ole pyytämisen kulttuuriakaan.”

Antaminen ja jakaminen ovat taitoja, joilla mekin, maailman rikkaimpiin kuuluvan maan asukkaat, tulisimme onnellisemmiksi, muistuttaa Lehtipuu. Se on todistettu monissa tutkimuksissakin. Elämä tuntuu mukavammalta, kun on lahjoittanut jotain toisille, oli se sitten aikaa, rahaa tai osaamista.

– Meillä Suomessa vain ei ole antamisen kulttuuria, koska ei ole pyytämisen kulttuuriakaan. Antaminen on ulkoistettu verovaroin hoidettavaksi.

 

Mutta toisaalta, muutos on jo täällä:

– Esimerkiksi jakamistalous, kuten Airbnb tai Uber-taksit muuttavat jo rahan käsitettä meilläkin.

Lehtipuukin on Airbnb -emäntä. Kaksi vuotta sitten hän tuumi, että perheen omakotitalon piharakennukseen mahtuisi vierailijoita. Ainakin sitä kannattaisi kokeilla.

– Meillä on asunut mahtavia tyyppejä eri puolilta maailmaa, jotka ovat rikastuttaneet elämäämme valtavasti. Vaikka Airbnb:ssä on mukana kaupallisuutta, sillä on myös syvempi merkitys, hän summaa.

Mutta ei jakamistalouteen välttämättä majataloa tarvita, ei myöskään radikaalia elämänmuutosta. Omat taidot ja oma työpaikka riittävät, Lehtipuu vinkkaa.

– Työnantajat voisivat sallia esimerkiksi yhden päivän kuukaudessa pro bono -toimintaan. Esimerkiksi kampaajat leikkaisivat asunnottomien hiuksia tai it-ammattilainen tekisi työtä hyväntekeväisyysjärjestölle.

Pieni rakkauden lähettiläs

Lehtipuu on syksyllä aloittanut uuden työn yrittäjänä. Hän vetää viestintätoimisto Framillaa, kimpassa mainostoimisto Folkin kanssa. Vaikka työpaikka on Helsingin keskustassa, Unna toivoo yrittäjyyden tuovan joustoa siihen, että töitä voi useammin tehdä myös kotona. Sekö oli Lehtipuu oma oppi blogistaan?

– Joinakin vuosina olen tehnyt niin paljon töitä, etten muista niistä vuosista mitään. Vaikka viime vuodet olenkin tehnyt lyhyempää työviikkoa, nyt yrittäjänä minulla on parempi mahdollisuus hallita omaa aikaani, hän perustelee.

Enemmän aikaa ja vähemmän työtunteja Unna Lehtipuu tarvitsee ennen kaikkea kolmannen lapsensa vuoksi. 9-vuotias tytär on vaikeavammainen ja on saanut vanhemmat näkemään monet asiat toisin.

– Hän on meidän pieni rakkaudenlähettiläämme ja opettanut kaikille meille elämän haurauden. Olen nähnyt, että täällä ei ole takuita, eikä kukaan meistä tiedä huomisesta.

”Tulin rohkeammaksi ja olen uskaltanut tarttua nopeammin asioihin, joita pidän tärkeänä.”

Lehtipuu sanoo, että erityislapsi muuttaa täysin elämänkaariajattelun. Äitinä hän ei voikaan ajatella, että lapsi menee opiskelemaan ja ammattiin. On ajateltava, että tärkeintä on vain tämä hetki.

– Omissa valinnoissa on pakko tehdä tsekkaus ja katsoa, mikä on mahdollista. Kun huomasin, että mahdollisuuksia on vähemmän, fokusoiduin paremmin. Tulin rohkeammaksi ja olen uskaltanut tarttua nopeammin asioihin, joita pidän tärkeänä.

Tyttären syntymän jälkeen Unna oli kotona siihen asti, kunnes tämä oli 3,5-vuotias. Mutta kotivuosien jälkeenkin hän on todennut monesti, että oma helmasynti, ahneus työlle, ei noin vain hellitäkään.

– Olen innostunut asioista, luen ja seuraan ilmiöitä koko ajan. Lapsilta tulee kovaa palautetta, että olen monesti läsnä, mutta en oikeasti läsnä. Tiedän heikkouteni ja koulutan itseäni tässä koko ajan.

Unna Lehtipuun kirja Timanttipesula. Sijoita elämäsi fiksusti (Talentum pro) ilmestyi syyskuussa.