Katy Perry ja John Mayer ovat taas yhdessä. Kuva: Reuters
Katy Perry ja John Mayer ovat taas yhdessä. Kuva: Reuters

Page Six -lehden mukaan pariskunta oli vuoden erossa ja palasi yhteen.

Seurustelu, huijauskihlat, ero, takaisin yhteen! Tällainen on poptähti Katy Perryn, 30, ja hänen entisen ja ilmeisesti myös nykyisen rakkaansa, muusikko John Mayerin, 37, tarina.

Pariskunta erosi viime vuoden helmikuussa, mutta on palannut nyt yhteen, Page Six kertoo. Lehden mukaan riittävä todiste yhteenpaluulle on se, että parivaljakko marssi yhteen New Yorkin suosituimmista ravintoloista käsi kädessä ja kaulaili näkyvästi koko illan ajan. ”Aivan kuin he olisivat halunneet tällä kertoa, että olemme taas yhdessä”, parin ravintolassa bongannut pohtii.



John Mayer. Kuva: Reuters

Pari alkoi seurustella ensimmäisen kerran vuonna 2012, kun Katy oli eronnut ensimmäisestä aviomiehestään Russell Brandista. Vähän ennen vuoden 2014 eroaan he kiusoittelivat mediaa näyttäytymällä julkisissa paikoissa kihlasormuksissa.

Eron syyksi on veikattu muun muassa sitä, ettei John pystynyt olemaan uskollinen Katylle. Katy kuvaili myöhemmin Cosmopolitanin haastattelussa suhteen olleen ”paska juttu, joka auttoi häntä saamaan otteen elämästään”.

Katy Perry esiintyy 18. maaliskuuta Helsingissä Hartwall Arenalla.

Lue myös:

Kihlat vai jekku – huijaako Katy Perry taas mediaa?

Viiniä ja vihanneksia – näin Katy Perry syö keikoillaan

Naisystävä Katja ei aio esiintyä suuremmin miehensä rinnalla julkisuudessa.

Laulaja Ressu Redford, 56, esitteli torstai-iltana uuden naisystävänsä Katjan ravintola Pincho Nationin avajaisissa Turussa.

– Hyvin menee ja kesää vietetään yhdessä. Kesän kohokohta on nyt, kun aurinko paistaa, Ressu jutteli.

Silminnähden rakastunut pariskunta on seurustellut jo jonkin aikaa. Katja on käynyt miehensä keikoilla ja myönsi ihastuneensa tämän huumorintajuun.

– Muun muassa siihen, hän virnisti.

Katja totesi myös, ettei aio esiintyä julkisuudessa isommin, vaan aikoo pysytellä yksityishenkilönä. Hän kertoi työskentelevänsä ”aivan eri alalla” kuin Ressu.

– Minä olen syntyperäinen turkulainen, ja Katja on tästä läheltä, Ressu lisäsi.

Ressu Redford oli naimisissa lähes 20 vuotta Nina Björkfeltin kanssa. Pari erosi virallisesti joulukuussa 2016. Heillä on kaksi poikaa: vuonna 1998 syntynyt Frans ja vuonna 2000 syntynyt Elliot.

Kahdeksan naista kertoo CNN:n artikkelissa Morgan Freemanin kosketelleen heitä ja kommentoineen heidän ulkonäköään. Freeman pahoittelee tapahtunutta. 

Hollywood-tähti toisensa jälkeen on syytettynä seksuaalisesta häirinnästä. Tällä kertaa epämiellyttäviä asioita kerrotaan näyttelijä Morgan Freemanista, 80. 

Kahdeksan naista kertoo uutiskanava CNN:n verkkojutussa, että Freeman on käyttäytynyt heitä kohtaan sopimattomasti tai häirinnyt heitä. CNN haastatteli myös kahdeksaa muuta ihmistä, jotka eivät ole joutuneet häiritsevän käytöksen kohteiksi, mutta ovat todistaneet sitä. 

Haastateltavien mukaan Freeman on muun muassa kosketellut heitä vastoin heidän tahtoaan, tuijottanut heitä häiritsevästi ja kommentoinut toistuvasti heidän ulkonäköään ja vaatteitaan.

Syytökset koskevat ainakin elokuvien Tyylikäs lähtö (kuvattu 2015) ja Suuri puhallus (kuvattu 2012) kuvauksia. Haastateltavat kertoivat välttäneensä esimerkiksi ihonmyötäisiä vaatteita välttyäkseen Freemanin epämiellyttävältä huomiolta. Kaikki eivät olleet kertoneet tapahtuneista asioista eteenpäin, koska pelkäsivät työnsä puolesta. 

”Se ei koskaan ollut tarkoitukseni.”

CNN:n artikkelin julkaisun jälkeen Morgan Freeman julkaisi tiedotteen, jossa pahoittelee tapahtunutta: ”Kaikki, jotka ovat työskennelleet kanssani tietävät, etten ole sellainen, että loukkaisin ketään tarkoituksella tai tietoisesti tekisin kenenkään olon epämukavaksi. Pyydän anteeksi kaikilta, jotka ovat tunteneet olonsa epämiellyttäväksi tai kokeneet tulleensa kohdelluksi epäkunnioittavasti – se ei koskaan ollut tarkoitukseni.”

Selvitys Freemanin käytöksestä sai alkunsa, kun Freeman kommentoi Tyylikäs lähtö -elokuvan mediatilaisuudessa CNN:n toimittaja Chloe Melasin raskausvatsaa muun muassa sanomalla:

– Olisinpa tuolla!

Melas halusi selvittää, olivatko hänen Freemanilta saamansa kommentit vain yksittäistapaus. Kun CNN otti yhteyttä lukuisiin ihmisiin juttua varten, osalla oli vain myönteistä sanottavaa Freemanista, ja osa tiesi heti itse nimetä Freemanin, kun toimittaja kysyi häirinnästä kuvauksissa sanomatta, kenestä on kyse.