Kiinteistövälittäjä Kaisa Liski, 47, kertoo olevansa usein raivoissaan – mutta miksi?

Me Naisten Milloin viimeksi -haastattelussa Kaisa kertoo raivostuvansa usein ja nuukailleensa viimeksi verhokaupassa.

–Kun tajusin, että verhokangasta tarvitaan 74 metriä, en ottanutkaan sitä kallista, Kaisa paljastaa.

Katso video!

Lue myös uusimman lehden haastattelu:

Väkivaltaisesta suhteesta selvinnyt Kaisa Liski: "Elämäni oli selviytysmispeliä"

Kaikki tietävät Suomen oman jäämiehen, F1-mestari Kimi Räikkösen. Mutta kuinka hyvin sinä hänet tunnet? Tee testi!

Jutun lähteenä käytetty 16.8. ilmestynyttä Kari Hotakaisen kirjoittamaa Tuntematon Kimi Räikkönen -kirjaa (Siltala).

Tilaajille
Henkilökohtaiset avustajat Linda Laaksonen (vas.) ja Tiia Dahlqvist lähtevät Jaanan kanssa syyskuussa MM-kisoihin Yhdysvaltoihin. Mukaan lähtee tietenkin myös Legolas-hevonen. Kuva: Jouni Harala
Henkilökohtaiset avustajat Linda Laaksonen (vas.) ja Tiia Dahlqvist lähtevät Jaanan kanssa syyskuussa MM-kisoihin Yhdysvaltoihin. Mukaan lähtee tietenkin myös Legolas-hevonen. Kuva: Jouni Harala

Jaana Kivimäki halvaantui, kun hevoskuljetusauton lastaussilta katkaisi hänen selkärankansa. Ensin Jaana oli katkeroitua, mutta sitten hän päätti selviytyä.

Punaisen omakotitalon oven avaa hymyilevä emäntä. Vaikka kello on vasta yksitoista, Jaana Kivimäki , 44, on ehtinyt jo paljon. Hän on herännyt kuudelta, ruokkinut hevosensa ja ajanut 25 kilometrin päähän ratsastushallille...