Oli koulutus, perhe, työ, talo ja tila-auto. Kati Reijonen oli aina tehnyt kaiken niin kuin piti, mutta huomasi viisikymppisenä olevansa eronnut ja työtön sairaan lapsen yksinhuoltaja. – Kun joutuu järjettömään tilanteeseen, ei ratkaisua kannata hakea järjen alueelta.

Kuilu. Tunneli. Trauma. Sielun pimeä matka. Helvetti.

Kirjailija Kati Reijosen, 56, pudottelemat sanat eivät oikein istu hänen kotinsa hiljaiseen tunnelmaan. Itä-Helsingissä sijaitsevassa omakotitalossa on rauhallista ja kodikasta, mutta muutama vuosi sitten se oli Katin elämän turmapaikka ja katastrofialue.

Mies oli lähdössä toisen naisen matkaan. Nuorin poika sairastui masennukseen. Sitten alta meni työpaikka. Vuoden 2013 alussa Kati sai huomata olevansa työtön ja sairastuneen lapsen yksinhuoltaja.

– Aluksi olin sokissa. Nukkumaan mennessäni toivoin, etten heräisi aamulla. En ollut itsetuhoinen, mutta en halunnut elääkään.

Kati päätti ottaa aikalisän. Hän ei yrittänyt etsiä uutta työtä eikä olisi siihen kyennytkään. Hän jäi kotiin hoitamaan kahdeksasluokkalaista poikaansa, joka ei voinut käydä koulua.

– Emme oikeastaan poistuneet kotoa kahteen vuoteen. Sinä aikana menimme molemmat pimeän tunnelin läpi.

Iloton talo

Kriisin keskellä Katille alkoi kirkastua, ettei elämä ollut onnellista aiemminkaan.

Kolmilapsinen perhe oli elänyt liikkuvaista elämää. Miehen työkomennukset olivat vieneet perheen aina Mosambikiin ja Vanuatulle asti. Vuonna 2003 he palasivat Suomeen ja ostivat puutalon puutarhoineen, sellaisen kuin onnelliset perheet tapaavat ostaa.

Kati ei muista noista vuosista juuri mitään. Remontoiminen ei häneltä luonnistunut, ja piha aiheutti vain stressiä. Työn alla ollut väitöskirjakin oksetti.

– Olin elänyt alakulossa ja harmaassa sumussa. Jos olisin mennyt lääkäriin, olisin varmasti saanut masennuslääkkeet kouraan, hän sanoo.

– Minut oli jo lapsena ohjelmoitu siihen, että pitää olla hyvä koulutus ja että kaikesta tekemisestä täytyy tulla rahaa. Elämä oli näytön paikka, jossa vertasin itseäni toisiin ihmisiin.

Näyttöä Katilla on: hänellä on tohtorin tutkinto muotoilun alalta, ja lisäksi taskussa on valtiotieteen maisterin paperit. Opetustöitä Kati on tehnyt seitsemällä eri kielellä, viimeksi muotoilun yliopettajana ruotsinkielisessä ammattikorkeakoulussa Turussa.

Sitten työ loppui.

– Olin tehnyt aina kaiken aina niin kuin piti, mutta silti löysin itseni viisikymppisenä tällaisesta tilanteesta.

Titanicia pelastamassa

Ensin Kati yritti pelastaa liittonsa. Hän luki parisuhdeoppaita ja meni miehensä kanssa terapiaan.

– Mutta jos avioliitto on kuin Titanic, ei sitä kannata pelastaa, vaan ne ihmiset siellä laivalla.

Hän ymmärsi eläneensä vuosia miehensä varjossa ja jättäneensä omat valintansa tekemättä. Heidän tavatessaan Kati oli ollut fiksumpi ja valovoimaisempi osapuoli.

– Liittomme aikana mieheni kasvoi ja menestyi, ja minä aloin elää itseäni pienempää elämää.

Katin energian veivät huolehtiminen ja pelko. Niitä hän yritti vaimentaa puuttumalla koko ajan miehensä ja lastensa elämään osaamatta olla kuitenkaan oikeasti läsnä. Näitä vuosia Kati kutsuu nyt hukkavuosikseen.

– Minusta tuntuu, että sain ikäviä asiota tapahtumaan ihan tahdonvoimalla – niin kuin avioeron.

Kati piti itseään aluksi petettynä raukkana. Myöhemmin hän oivalsi, että se ajatus oli silkkaa narsismia ja oman navan tuijottelua.

– Olen pettänyt ex-miestäni paljon pahemmin kuin hän on koskaan pettänyt minua. En tehnyt sitä tieten tahtoen, olin vain niin hukassa. Miksi exäni olisi pitänyt elää onnetonta elämää kanssani enää yhtään kauemmin, Kati kysyy.

Sitä oivallusta edelsi kuitenkin pitkä ja vaikea etsikkomatka. Se alkoi eräänä iltana, kun Kati etsi lohtua kirjahyllystään ja löysi tuttavan muinoin antaman kirjan, jota ei ollut koskaan avannut. Self help -kirjallisuuden äidin Louise L. Hayn Muuta ajatuksesi, muutat elämäsi -kirjan viesti upposi otolliseen maaperään.

– Sen mukaan en ole vain tapahtumien uhri vaan voin tulkita tilanteeni uusiksi. Oli tosi lohdullista ajatella, että vika ei ollut minussa ihmisenä vaan siinä, että olen tehnyt itseni kannalta vääriä asioita.

Kati oli nelikymppiseksi asti vastustanut kaikkea uushenkisyyteen viittaavaakin, mutta alkoi nyt lukea alan kirjoja toisensa perään.

– Tajusin, että kun joutuu järjettömään tilanteeseen, ei ratkaisua kannata hakea järjen alueelta.

Eckhart Tollelta hän oppi, ettei elämä ole draamaa, me vain teemme siitä sellaista. Deepak Chopra opetti, että maailma ei ole niukkuuden vaan mahdollisuuksien runsaudensarvi. Sairastuneen pojan äitiin kolahti etenkin Martha Beckin neuvo: jos ei tiedä mitä tehdä, on parasta olla tekemättä mitään. Nuoriso­psykiatri oli neuvonut puskemaan poikaa liikkeelle, mutta huonoin tuloksin.

– Päätin, etten vaadi häneltä mitään. Keskityin vain siihen, että kotona oli rauhallinen tunnelma. Siitä se pikkuhiljaa lähti, paraneminen ja kommunikoiminen.

Tukevasti hörhöalueella

Kati luki lisää, pohti ja kirjoitti. Hän alkoi ajatella, ettei tieteellinen maailmankatsomus voi selittää kaikkea.

– Aivotutkimuksessakin tulee koko ajan vastaan asioita, joita ei voida selittää – kuten ihmisen tietoisuus. Se helpotti siirtymistä niin sanotulle hörhöalueelle, hän naurahtaa.

Kun hän kaksi vuotta sitten törmäsi netissä arizonalaisen meditaatio-ohjaajan Sarah McLeanin ajatuksiin, hän tiesi ensimmäisen kerran täysin varmasti mitä halusi.

– Kun kerroin, että aion opiskella meditaatio-ohjaajaksi, tyttäreni sanoi, että sehän on just sun juttu!

Niinpä nainen, joka oli ennen suhtautunut skeptisesti jopa joogaan, löysi itsensä Yhdysvaltojen Arizonasta meditaatiokurssilta.

Nyt Kati on meditoinut säännöllisesti pari vuotta. Hän on varma, että meditoinnista on hyötyä kaikille, vaikkei se olekaan hokkus pokkus -keino onneen.

– Se voi olla myös tuskallinen kokemus, kuten minulle. Mutta halusinkin lähteä pitkälle matkalle ja löytää itseni ja viisauteni.

Katista alkoi tuntua, että lopulta kyse on siitä, minkä ihminen on syntyessään tiennyt mutta myöhemmin kadottanut. Sitä tietoa uskonnot ovat aina yrittäneet rekonstruoida.

– Sen voi tiivistää moneen kansanviisauteen, kuten ”kaikki järjestyy”. Kauhuskenariomme harvoin toteutuvat.

Kati ei lokeroi itseään mihinkään uskontokuntaan vaikka ”diggaileekin Jeesusta”. Hänestä usko johonkin korkeampaan tekee ihmiselle hyvää, sillä siten voi päästä jyvälle elämän mielekkyydestä. Uskon asioista on tullut ystävien kanssa riitaakin. Moni ei halua kuulla puhuttavankaan jumalasta, mutta käy silti astrologilla tai energiahoidoissa.

– Olen sinut sen kanssa, että jotkut pitävät minua hörhönä. Ystäväni sanoi, ettei kukaan kuuntelisi juttujani, jos minulla ei olisi tohtorin tutkintoa. Se on ainoa hyöty vaitöskirjasta, Kati nauraa.

Uuden romanssin metsästys

Itseään etsiessään Kati etsi fanaattisesti myös uutta rakkautta. Hän rakenteli nettideittiprofiileja ja liittyi Tinderiin. Hakuihin vastasikin hyvin samanlaisia miehiä – yhtä epätoivoisia.

Sitä Kati ei ihmettele. Hän uskoo vetovoiman lakiin, jonka mukaan samanlaiset asiat vetävät toisiaan puoleensa.

Hän yritti silti treffailla, koki pari romanssiakin.

– Eräs mies oli kaikin puolin ihana, mutta en pystynyt suhteeseen. Tunsin tukehtuvani.

Hän tunnisti, että parisuhteen kaipuuseen vaikutti paitsi kateus ex-miehen uudesta suhteesta, myös yhteiskunnan paine. Juuri nyt perinteinen parisuhde ei tunnu edes mahdolliselta.

– On haikeaa, kun elämässä ei ole romanttista rakkautta. Mutta en ole vielä se ihminen, joksi olen tulossa. Mies, joka minua odottaa, saa odottaa vielä hetken.

Myös muista asioista Kati on oppinut luopumaan. Kriisivuodet saivat Katin päästämään irti kaikesta, jota hän oli ennen pitänyt tärkeänä.

– Poikani sairastuttua oli helpottavaa luopua ajatuksesta, että lapsistani tulee jotain. Olin aiemmin halunnut heistä lääkäreitä ja juristeja, vaikka kukaan ei briljeerannut koulumenestyksellä. Nyt haluan vain, että he ovat terveitä ja onnellisia!

Kati luopui myös ajatuksesta, että voisi hallita elämäänsä ulkoisilla asioilla. Hyvä työpaikka ei ole enää tärkeä, jos työ ei tunnu merkitykselliseltä. Kati nautti opettamisesta, mutta sen osuus työstä oli pieni.

– Suurimman osan ajasta puhuin diibadaabaa johtoryhmän kokouksissa tai luin jotain käsittämättömiä raportteja, hän sanoo.

– Mikään sellainen, jonka voi menettää, ei ole kestävä pohja elämälle. Ja kaiken voi menettää. Ainoa ankkuri on yhteys itseensä ja omiin vahvuuksiin, joiden avulla voi selättää ongelmat.

Työelämä kaipaisi hänestä ravistelua, ja hierarkioista pitäisi päästä eroon. Häntä ihmetyttää, että luovuus kuuluu vain luovalle luokalle säkkituoleineen ja espressokeittimineen. Yhtä lailla siivoojalla voi olla ideoita vaikkapa työhyvinvoinnin tai siivoustekniikan kehittämiseen.

– Siivooja sentään tekee jotain konkreettista. Mielestäni sorretuin ryhmä ovat hyvin kouluttautuneet naiset, jotka tekevät paskaduunia hienolla tittelillä.

Kati puistelee päätään. Hän ei enää titteleitä tai kokouksia kaipaa.

– Siihen ei ole enää paluuta. Nyt mennään sielu edellä, vaikka tuhoon!

 


Kati tietää, että meditointi auttaa kaikkia. "Nykyinen ärsykemäärä saa aivot hälytystilaan. Meditaatio rauhoittaa." "Tämä ikä on paras mahdollinen. Odotan vanhuutta, haluan olla vanha viisas nainen." Kati on saanut tarpeekseen töistä, joissa aika kuluu ihmettelyyn. Nyt hän haluaa kirjoittaa ja opettaa meditaatiota. "Onneksi tulen toimeen nykyään hyvin vähällä." Katin mielestä ihmisten pitäisi panna itsensä etusijalle niin parisuhteessa kuin vanhemmuudessakin. "Rakkautta vaalii parhaiten vaalimalla itseään."

 

Kuopasta ylös

Kati uskoo muotoilija-mystikko Buckminster Fullerin oppiin: elämän tarkoituksen löytää tekemällä asioita, joita kohtaan tuntee intohimoa.

Oman intohimonsa Kati kyllä tiesikin. Hän oli aina kirjoittanut pöytälaatikkoon ja bloggasi jopa kuuteen eri blogiin – mikään niistä ei vain ollut julkinen.

– On kauhistuttavaa, kun sieltä omasta turvallisesta kuopasta täytyy nousta ja asettua alttiiksi ulkomaailmalle.

Viime vuosien kokemuksista syntyi kuitenkin kirja parissa kuukaudessa. Kati kirjoitti kuin alitajunnan virtauksena. Hän vaiensi mielessä kummittelevan ”kuka oikein luulet olevasi?” -ajatuksen ja lähetti käsikirjoituksen kustantajille. Nyt sohvapöydällä lojuu painotuore esikoinen Lyhyt matka perille – meditaatiosta, elämästä ja rakkaudesta.

– Kun kirja tuli, olin aivan kauhuissani. Makasin sängyssä ja minua oksetti. Sitten poikani sanoi, että tämähän on sikahyvä juttu. Nyt minullakin on siitä ihan hyvä olo.

Kati sanoo halunneensa antaa kaiken viime vuosina oppineensa lahjaksi sille, joka makaa vessan lattialla sikiöasennossa ja miettii, vetääkö ranteet auki.

– Koska mä tiedän. Olen ollut siellä, jota kutsun helvetiksi.

Yrjö vierellä

Nykyisin Kati elää hiljaista ja rauhallista elämää. Hän toivoo saavansa kirjoittamalla jonkinlaisen elannon, mutta on jo varautunut siihen, että joutuu myymään osuutensa talosta. Uusi elämä vaatii uhrauksia, mutta niin vaati entinenkin.

– On hullua, että elämä menee taloja, kesämökkejä ja autoja ylläpitäessä – eikä elämää saa koskaan takaisin. Varsinkin hyvin toimeentulevia vaivaa roopeankkamainen pelko menetyksestä. Raha ei todellakaan tee heitä onnelliseksi.

Kati kertoo, kuinka viisikymppiset ystävät suunnittelevat jo, mitä tekevät ”sitten eläkkeellä”.

– Olen oppinut, että kaikki syyt, jotka estävät tekemästä mitä haluaa, ovat tekosyitä. Kun alkaa elää omaa, autenttista elämäänsä, asiat kyllä järjestyvät.

On Katillakin yhä aamuja, jolloin hän herää kauhun vallassa. Epäilyksen hetkiä tulee etenkin muiden ihmisten seurassa. ”Mitä sä nykyisin teet?” on kysymys, joka nostattaa hien pintaan.

– Kuuntelen itseäni selittämässä, mitä touhuan, ja ajattelen, että olen ihan hullu! Ja kun ystäväni puhuvat työterveyshuollosta ja eläkkeestä, tunnen, kuinka paniikki nousee.

Kati on nimennyt tunteen Yrjöksi. Se palaa Katin luo aina silloin tällöin, eikä hän usko pääsevänsä siitä koskaan eroon.

– Mutta olen oppinut istumaan Yrjön vierellä ja odottamaan, että se menee pois. Ja kauhun hetkinä voin aina paeta omaan karkkimaahan, jossa asun Portugalissa Javier Bardemin kanssa, hän nauraa.

Kati sanoo olevansa nyt aivan eri ihminen. Hän on alkanut viimein uskoa, että kaikki menee hyvin. Kateuden tunne on vaihtunut iloon muiden onnesta.

– Olen omaksunut buddhalaisen ajatuksen siitä, että kaikki ovat samassa veneessä. Kokemus on näyttänyt, että kun jonkun kohdalle tulee hyvää, se tulee kaikille.

Hukkavuosien Katia hän ajattelee nyt suurella sympatialla.

– Harmittaa, että tärväsin elämäni, ja lapsiani olisin voinut säästää monelta asialta. Mutta olen tehnyt menneisyyden kanssa sovun.

Entinen aviomies on juuri aamulla viestittänyt lukeneensä Katin kirjan yhdeltä istumalta ja pitänyt sitä ”helvetin hyvänä”. Ex-avioparin suhde on nykyisin läheinen.

– Sanotaanhan sitä, että rakkaus, joka loppuu, ei koskaan alkanutkaan. Suhteessamme on nyt jopa enemmän rakkautta kuin avioliittomme aikaan, varmasti koska emme asu enää yhdessä. Exäni on yhä omalla tavallaan elämäni tärkein ihminen.

Katin nuorin poika voi nyt hyvin ja käy aikuislukiota. Kati meditoi päivittäin, bloggaa aktiivisesti ja kirjoittaa toista kirjaansa.

Miten se menikään? Kaikki järjestyy. 

 

Kati Reijonen

56-vuotias kirjailija ja meditaatio-ohjaaja, entinen muotoilukouluttaja.

Kolmen lapsen äiti, asuu nuorimman poikansa ja Paco-koiransa kanssa Itä-Helsingissä.

Kirja Lyhyt matka perille. Meditaatiosta, elämästä, rakkaudesta (Atena) ilmestyi juuri.

Luennoi ja ohjaa meditaatioita. Bloggaa Nollaus.fi-yrityksensä sivuilla sekä amerikkalaisella uutissivustolla Huffington Post.

Vierailija

Kati, 56, nousi pohjalta eron, työttömyyden ja lapsen masennuksen jälkeen: ”Olin tehnyt koko elämäni vääriä asioita”

En jaksa olla yhtä kyyninen kuin kirjoittaja nro.1. Kyllähän sitäpaitsi Jari Tervo, Leena Lehtolainen ja monet muut kirjailijat markkinoivat kirjojaan. Mielestäni juttu on todella mielenkiintoinen ja toivotan Katille onnea ja menestystä. Kuka tahansa meistä voi tulla syrjäytetyksi elämässään, vaikka olisi millainen titteli ja työtehtävä. Menetyksen ja menestyksen erona on vain yksi kirjain.
Lue kommentti

Isäksi tuleminen ja omista tunteista vaikeneminen ajoivat Pete Parkkosen etsimään itseään. – Kävin terapiassa läpi parisuhteet,
erot ja asiat, joista olin siihen asti vaiennut.

Pete Parkkosella, 27, on tilanne päällä. Artistikollega on sairastunut, ja keikkamyyjä kyselee Peteä paikkaamaan illan laivakeikkaa.

Pete näppäilee silmälasiensa takaa kännykällä mietteliään näköisenä kohteliasta kieltäytymistä. Laivan lähtöön olisi aikaa viisi tuntia, mutta talvirenkaiden vaihto on varattu alkuillalle. Lähtö keikoille on seuraavana päivänä, ja poikaakin olisi hyvä nähdä ennen sitä.

Vielä muutama vuosi sitten Pete olisi sen enempää miettimättä lupautunut. Mutta kaksi vuotta sitten hänestä tuli pienen pojan isä, ja sen jälkeen hän on oppinut itsestään paljon. Kuten sen, että kieltäytyminen on vaikeaa, mutta joskus se on vain tehtävä. Pete jättäisi mieluummin epämiellyttävät asiat sanomatta ja antaisi niiden kasvaa sisällään purkausta odottavaksi tulivuoreksi.

Kaksi vuotta sitten, kuusi kuukautta pojan syntymän jälkeen, näin lopulta tapahtui.

– Siinä oli monta asiaa yhtä aikaa käsiteltävänä. En halunnut kohdata ongelmia ja menin lopulta jumiin. Vierestä tilannetta seurannut kaverini iski käteeni terapeuttinsa numeron.

Siitä alkoi matka, jonka aikana Pete oppi tuntemaan itsensä paremmin ja tasapainottelemaan elämän eri osa-alueilla: artistina, isänä, ystävänä, kumppanina ja seksisymbolina.

Vaikenemisen kulttuuri

Yhdeksän vuotta sitten 18-vuotiaasta Petestä tuli koko kansan tuttu, kun hän sijoittui Idols-ohjelmassa kolmanneksi. Pete muutti menestyksen myötä lapsuudenkodistaan Pihtiputaalta Helsinkiin. Kun ohjelma loppui, katosi myös viikoittainen miljoonayleisö.

– Hain artistina pitkään paikkaani ja tavallaan haen varmaan vieläkin. Vuosien aikana olen saanut tehdä töitä itseni kanssa ja opetella kärsivällisyyttä, kun kaikki ei tapahdu heti.

”Olen monella tapaa kuin isäni, joka ei juuri puhu tunteistaan, jos ei kysy.”

Vuonna 2015 alkoi viimein tapahtua. Peten sooloura lähti nousuun, ja hän kiersi omien keikkojensa lisäksi feataamassa JVG:n festarikeikoilla, eli kiertue-elämää, jollaisesta oli teini-ikäisestä asti haaveillut.

Samana kesänä Peten elämä mullistui, kun hänestä tuli yllättäen isä.

– Minulla ei ollut mitään käsitystä siitä, millaista isyys käytännössä on. Kaikki vastasyntyneen kanssa oli uutta. Pelkäsin aluksi, toiminko oikein ja mietin, mitä tälle käärölle pitää nyt tehdä.

Pete teki parhaansa lapsen kanssa. Samaan aikaan artisti Pete Parkkosella meni lujaa ja keikkoja oli paljon.

– Olin vielä silloin ihminen, joka vaikenee, kun tulee ongelmia. Yritin painaa eteenpäin hymy huulilla ja hoin kaikille, että kyllä tästä selvitään. Asiat kuitenkin kasaantuivat, ja parisuhteessa ja ystävyyssuhteissa tuli ongelmia.

Pete ei tuolloin tiedostanut, että osasyy ongelmiin oli vaikeneminen.

– Olen monella tapaa kuin isäni, joka ei juuri puhu tunteistaan, jos ei kysy. Sen sijaan olemme molemmat kohteliaita, auttavaisia ja super­aktiivisia. Kaikkea pitää kokeilla ja tehdä. Asiat ovat meillä järjestyneet aina ilon kautta. Olin varmaan hämilläni, kun näin ei enää tapahtunutkaan.

Jumissa pään sisällä

Ensimmäisenä muutoksen Petessä huomasivat ystävät. Yleensä positiivisesta kaverista oli veto poissa.

– Olin jumissa pääni sisällä, energiatasoni laski. Samalla sivuutin ikävät asiat, koska en osannut ja jaksanut kohdata niitä, Pete kertoo.

– Tilannetta ehti kestää muutaman kuukauden, kunnes hain ystäväni vinkistä ammattiapua. En halua edes ajatella, miten olisi käynyt, jos tilanne olisi pitkittynyt. En ole koskaan totaalisesti romahtanut, mutta niin olisi ennen pitkää käynyt.

"Olin ennen ihminen, joka vaikenee, kun tulee ongelmia. Yritin painaa eteenpäin hymy huulilla ja hoin kaikille, että kyllä tästä selvitään."
"Olin ennen ihminen, joka vaikenee, kun tulee ongelmia. Yritin painaa eteenpäin hymy huulilla ja hoin kaikille, että kyllä tästä selvitään."

Terapiassa puhuminen tuntui alkuun vaikealta, mutta jokaisen kerran jälkeen Pete löysi lisää uskallusta avata elämäänsä enemmän.

– Kävin siellä lopulta läpi parisuhteet, erot ja asiat, joista olin siihen asti vaiennut. Löysin avaimia lukkoihin, joihin en ollut ikinä koskenut.

Hän ymmärsi myös, että isän ja artistin roolit olivat monella tapaa ristiriidassa.

– Oli uutta ja vanhaa, isoa ja pientä. Tasapainoilin isyyden ja muun yksityiselämän sekä artistiuden välillä. Onneksi lähipiirini piti tiukoissakin paikoissa pääni kasassa ja jalkani maan pinnalla.

Pete vertaa terapeutille puhumista peiliin katsomiseen.

– Ymmärsin paremmin, miksi olin toiminut niin kuin olin toiminut. Opin tuntemaan itseäni paremmin. En todellakaan väitä, että olisin nyt ihmisenä mitenkään valmis, ja opettelen edelleen puhumisen kulttuuria. Mutta minun elämääni avoimuus on helpottanut. Enää ei tarvitse lukita asioita sisälle.

Isät ja pojat

Toinen tärkeä peili Peten elämässä on hänen poikansa.

Pete ei elä parisuhteessa lapsen äidin kanssa, mutta tapaa 2,5-vuotiasta poikaansa usein.

”On jännää löytää lapsesta samoja piirteitä kuin itsestään.”

– Meille kummallekin oli aina itsestään selvää, että tapaan lasta paljon. Kun miettisin omaa elämääni ilman isääni, se tuntuisi mahdottomalta. En haluaisi sellaista tilannetta omalle lapselleni. Vaikka lapsi ei asu kanssani, en ajattele, että olen tehnyt isänä mitään väärin. Olen toiminut kaikissa tilanteissa parhaaksi näkemälläni tavalla.

Pete arvelee olevansa isänä leikkisä. Hän esimerkiksi ulkoilee, leikkii ja musisoi pojan kanssa.

– On ollut siistiä, että lapsen kanssa kasvaa siinä sivussa itsekin. On myös jännää löytää lapsesta samoja piirteitä kuin itsestään.

Petellä on aina ollut läheiset välit Pihtiputaalla asuviin vanhempiinsa. Hän käy vanhassa lapsuudenkodissaan silloin tällöin, ja eläkkeellä olevat vanhemmat käyvät Helsingissä kerran kuussa katsomassa poikaa ja pojanpoikaa.

Luvatonta koskettelua

Parempi itsetuntemus auttoi Peteä suhtautumaan myös seksisymbolin roolin, joka hänelle lankesi Kohta sataa -videon myötä. Videolla alastomana kiemurtelevan Peten vartalo on sivelty öljyllä. Strategisen paikan peittona on samppanjapullo.

– Tiesin tasan tarkkaa, mihin videota tehdessämme ryhdyin. Olen aina ollut hullu heittäytyjä, ja videon tekeminen oli helppoa. Olen aina pitänyt itseäni hyvännäköisenä ja pitänyt itsestäni huolta urheilemalla. Sinällään seksisymbolin rooli tuntui luonnolliselta.

Roolissa on ollut myös varjopuolensa. Pete sanoo, että videon jälkeen hänestä tuli seksiobjekti, jota sai lähennellä luvatta.

– Varsinkin keikoilla tai niiden jälkeen, kun on alkoholia mukana kuvioissa, meininki saattaa olla tosi härskiä. Oletusarvo on myös , että keikalla paita lähtee aina pois.

"Ihastun miehissä ja naisissa samoihin piirteisiin."
"Ihastun miehissä ja naisissa samoihin piirteisiin."

Tänään kuuluisa kiharapilvi on vedetty huomaamattomasti ponnarille, joka uppoaa hupparin uumeniin. Silmälaseissaan ja hiukset kiinni Pete saa kulkea rauhassa. Keikoilla tai baareissa tilanne on toinen. Kun Me too -kampanja alkoi sosiaalisessa mediassa, Peten teki mieli kirjoittaa omista kokemuksistaan.

– Vaikka kuinka olisi seksisymboli, niin luvaton koskettelu on seksuaalista häirintää. Enhän minäkään sano kaupan kassalle, että ottaisitko paidan pois, Pete vertaa.

– Yleensä jos joku koskettelee luvattomasti, sanon tiukasti ja ystävällisesti: älä koske. Paras vaihtoehto on lähteä pois paikalta.

Pete painottaa, että ei ole tehnyt tästä isompaa numeroa, koska on pystynyt käsittelemään asiaa.

– Onneksi tämä tapahtui nyt eikä vaikka urani alussa. Tunnen itseni paremmin ja ymmärrän asioiden suhteellisuuden. Jos ahdistelu menisi vakavammaksi ja alkaisi satuttaa henkisesti, sitten minun pitäisi miettiä sitä uudestaan.

Parisuhdestatus

Tällä hetkellä Pete elää kämppiksinä parhaan ystävänsä kanssa. Järjestely on herättänyt puhetta sen jälkeen, kun Pete kertoi haastattelussa, että voi ihastua yhtä lailla miehiin kuin naisiin.

– En halua pistää itseltäni mitään ovia kiinni enkä ala määritellä 27-vuotiaana, millainen olen ja miten elän viisikymppisenä, hän sanoo.

– Sain sanomisestani todella paljon palautetta. Hyvä jos pystyin olemaan jollekin avuksi, mutta samalla mietin, onko tällainen asia todella uutinen vielä vuonna 2017.

”Kiinnitän huomiota iloisiin ja rempseisiin ihmisiin. Ihastun tyyppeihin, jotka uskovat itseensä.”

Parisuhteessa Pete kertoo eläneensä vain naisten kanssa.

– Ihastun miehissä ja naisissa samoihin piirteisiin. Kiinnitän huomiota iloisiin ja rempseisiin ihmisiin. Ihastun tyyppeihin, jotka uskovat itseensä. Tätä tapahtuu varsinkin silloin, kun itse etsii itseään. Toisen itsevarmuus saa ajattelemaan, että minäkin haluan elää noin ja haluan mukaan hänen menoonsa. Positiivisuus on yhdistänyt minua ja kumppaneitani, Pete kertoo.

– Myönnän, että ihastun helposti. Ihastus saattaa kestää vain viikon, kuukauden, joskus pitempäänkin. Ihastuminen ei tarkoita sitä, että ryhtyisin kohteen kanssa parisuhteeseen.

Kämppiksen kanssa asuminen sopii Petelle, sillä hän ei viihdy kovin hyvin yksin.

– En ole keksinyt terapiassakaan siihen kummempaa vastausta, minusta yksinolo vain on perseestä. Jaan ja teen mieluummin asioita yhdessä, hän sanoo.

"Tärkein rooli elämässä on olla aidosti oma itsensä. Kun asiat ovat oman pään sisällä kunnossa, niin kaikki elämän osa-alueet toimivat hyvin."
"Tärkein rooli elämässä on olla aidosti oma itsensä. Kun asiat ovat oman pään sisällä kunnossa, niin kaikki elämän osa-alueet toimivat hyvin."

– Nykyisen kämppiksen kanssa meillä oli törkeen kivaa, joten oli itsestään selvää, että voisimme muuttaa samaan asuntoon. Kämppikseni on yksi siisteimpiä tuntemiani tyyppejä. Vaikka olen itse vielä ihan kakara, niin välillä on kiva tehdä aikuisjuttuja. Yksi ilta juotiin viiniä, syötiin juustoja, katsottiin Frasieria ja kuunneltiin jazzia.

Pete arvostaa vanhempiensa pitkää liittoa, mutta ei usko, että sellainen on häntä varten.

– Vanhempieni suhteen kaltaisia parisuhteita, joissa ollaan 16-vuotiaasta eläkepäiville, ei varmaan synny tulevaisuudessa enää kauheasti. En ehkä näe sellaista itselläni, mutta arvostan heidän välistään luottamusta ja omistautumista perheelle, Pete pohtii.

– Isältä olen oppinut herrasmiesmäisyyden naisia kohtaan. Olen samanlainen ovien avaaja.

Pete on oppinut itsestään myös ystävyyssuhteissa. Kaveriporukka koostuu pitkälti taiteilijoista. Ystävät ovat hänelle elämän suola.

– Välitän ystävistäni usein enemmän kuin itsestäni. Huolehdin, että kaikilla on aina kaikki hyvin ja autan usein pyytämättä. Siinäkin minun on pitänyt opetella rajojen vetämistä, että jaksaisin itsekin.

Hyvästit tuppisuulle

Tällä hetkellä Pete elää monella tavalla unelmaansa, koska pystyy elättämään itsensä musiikilla. Tekstejä hän tekee parhaiten uudessa ympäristössä, ja joka vuosi hän matkustaa vähintään yhteen uuteen maahan lomailemaan ja tekemään kappaleita.

– Yksi unelmistani on se, että olisin jonain päivänä käynyt maailman jokaisessa maassa. Tällä hetkellä käytyjä maita on 37. Matkustan nykyään aina yksin, sillä reissussa joudun kohtaamaan itseni, ja se tekee hyvää.

Pete on onnellinen, että on itsensä kanssa nykyisessä pisteessä.

– Olen päässyt pois tuppisuun roolista, vaikka tunneasioissa minulla on siihen yhä taipumusta. Olen myös oppinut, että kaikesta selviää puhumalla. Rohkaisen itseäni usein sanomaan asioita, joista olisin aikaisemmin vaiennut.

Tekstittäjänä ja musiikintekijänä Pete uskoo olevansa vielä ihan alussa.

– Haen siinä roolissa itsevarmuutta ja tyyliäni. On ihan kivakin ajatella, että kaikki on vielä edessä.

– Tärkein rooli elämässä on olla aidosti oma itsensä. Kun asiat ovat oman pään sisällä kunnossa, niin kaikki elämän osa-alueet toimivat hyvin.

Pete Parkkonen

27-vuotias laulaja tuli tutuksi neljännen kauden Idolsista, jossa sijoittui kolmanneksi.

Tehnyt kolme albumia, neljäs ilmestyy ensi vuonna. Uusi sinkku julkaistaan loppuvuodesta.

Voitti viime vuonna Tähdet tähdet -musiikkiohjelman ja vuonna 2014 Tanssii tähtien kanssa -ohjelman.
Asuu kämppiksen kanssa Helsingissä, 2-vuotias poika.

Antti Lindtman hehkuttaa vauvaonnea sosiaalisessa mediassa.

SDP:n kansanedustaja Antti Lindtman, 35, ja hänen puolisonsa Kaija Stormbom, 54, ovat saaneet esikoistytön. Antti kertoo asiasta sosiaalisessa mediassa. Instagramissa hän julkaisi kuvan, jossa näkyy hänen oma kätensä ja pikkuinen lapsen käsi.

– Pieni on elämän alku, suuri on vanhempien onni. Tyttö tuli, kaikki hyvin, Antti kirjoittaa.

 

Pieni on elämän alku, suuri on vanhempien onni. Tyttö tuli, kaikki hyvin❤️

A post shared by Antti Lindtman (@anttilindtman) on

Kuvan paikkasijainniksi Antti on lisännyt Helsingin Naistenklinikan.

Myös Facebookissa Antti hehkuttaa pienen vauvan synnyttämää onnea.

– Tyttö tuli, 3440g/50cm. Kaikki hyvin <3 Elämä on tässä ja nyt, Antti kirjoittaa.

Antti ja Kaija ovat kertoneet avoimesti siitä, kuinka vaikeaa lapsen saaminen on heille ollut. Kesällä Antti kirjoitti Facebookissaan, että he ovat toivoneet perheenlisäystä jo kymmenen vuotta.

– Se haave on ollut mielessä joka päivä, viimeisenä illalla ja aamulla ensimmäisenä, yli kymmenen vuoden ajan. Toivon liekki ehti kynttilässä jo välillä lepattaakin, hän kirjoitti.

Samassa päivityksessä hän ilmoitti, että pariskunta odottaa vihdoin lasta.