Naiseksi kasvaminen on kova koulu. Vielä rankempaa on, kun sen työn tekee julkisuudessa juhlittuna playboy-misuna – jonka sisällä elää kapinallinen poikatyttö.
Artikkeli on ilmestynyt Me Naiset - lehdessä vuonna 1996.

Artikkeli on ilmestynyt Me Naiset - lehdessä vuonna 1996. (Linkki tiedostoon )

Aivan äskettäin Kata Kärkkäinen leikkautti hiuksensa lyhyiksi ja värjäytti ne vaaleiksi. Uusi androgyyninen, feminiinisen ja maskuliinisen sekoittava tyyli tuntuu hänestä kotoisalta. Ulkonäkö on nyt lähentynyt sitä, mitä sisältä löytyy. Vuosia Kata olikin kuin purkki, jossa on väärä etiketti. Kun kuori lupasi makeaa herkkua, löytyi sisältä tulisesti maustettua ruokaa. Eli hyvää ja mielenkiintoista, mutta aivan eri tavaraa kuin päälle näytti.

 

– Se konservatiivisen kotiäidin look kestikin riittävän kauan.

 

Kata sanoo, että osaa nykyään nauraa itselleen.

 

– En edes yritä olla sellainen hieno rotunainen. Jotkut osaavat olla koko ajan tyylikkäitä ja hillittyjä, vai voisitko kuvitella Helena Lindgreniä koheltamassa? No, minä en kuulu siihen joukkon. Mitä enemmän yritän, sitä rankemmin mokaan, vedän vaikka viinit päälleni tai sytytän jonkun takin palamaan tupakalla.

 

– Kerran kun olin hienossa seurueessa Losissa eräässä huippuravintolassa, tarjoilija tuli esittelemään jälkiruokia. Tuumin, että OK ja nappasin herkullisen näköisen leivoksen tarjottimelta. Seurue jäykistyi paikalleen, tarjoilija punastui ja sitten porukat alkoivat nauraa. Se tarjotin oli vain jälkiruokien esittelyä varten.

 

Sitten Kata muistelee vuosien takaista tempaustaan. Katan elämänkumppani Johnny Lee Michaels oli käynyt Pariisissa ja ihasteli sikäläisiä naisia: he kun ovat niin naisellisia kävelypukuineen ja pikku käsilaukkuineen. Niinpä Kata marssi melkein siltä istumalta kauppaan, osti kävelypuvun ja pikku käsilaukun. Arvatkaas vaan, toimiko se.

 

JÄTKÄ

 

Vuosia sitten Kata Kärkkäiselle kävi kuten tarun kuningas Midakselle. Mihin Midas ikinä koski, se muuttui heti kullaksi. Kulta oli toki koreaa, mutta kylmää ja elotonta, eikä se tuonut kuninkaalle onnea.

 

Kun 19-vuotias Kata Kärkkäinen huhmahti yhdessä yössä koko kansan tietoisuuteen playboy-tyttönä, muuttui ujo, omaa kroppaansa häpeilevä tyttö muiden silmissä seksin papittareksi. Mitä ikinä hän suustaan pulautti, se käännettiin ja väännettiin heti erotiikaksi. Vuosia karuselli pyöri hurjaa vauhtia, värikkäät kuvat vilisivät silmissä ja sisäinen ääni hukkui markkinahumuun. Kaiken keskellä tyttö ihmetteli yhtä asiaa:

 

– Enhän minä ole erityisen eroottinen ihminen. En ole koskaan ollut.

 

– Toki erotiikka on tärkeä osa elämää, mutta ei se ole koskaan ollut se kaikein tärkein. Oli hauskaa olla kaiken sen hälyn ja huomion keskipisteenä, mutta olihan se aika omituista, Kata muistelee.

 

Kun koko Suomi palvoi Kataa naisellisuuden huippuna, tämä piti itseään lähinnä jätkämäisenä.

 

VAIKEA NAISEUS

 

– En ole koskaan tuntenut itseäni naiselliseksi naiseksi. Totta puhuen kaikki naisten jutut ovat vieläkin täysin ufoja minulle. Olen ehkä näyttänyt naiselliselta, mutta alla on aina ollut täyspuuvillaiset tarjousmarketin alushousut.

 

– Voi olla, että 10 vuoden kuluttua nauran näitä sanoja, mutta nyt tunnen itseni paljon vankemmin naiseksi kuin koskaan ennen. Alan olla terveellä tavalla tyytyväinen itseeni. Ei niin, etteikö vielä joskus olisi heikkoja päiviä. Niitä jolloin haluaisi katkaista kropan kaulasta poikki ja vaihtaa. Mutta sitten on niitä hyviäkin. Naiseus ei ole mikään itsestäänselvä juttu kenellekään. Ei mikään sellainen, mihin kasvetaan pikkuhiljaa ja yhtenä aamuna herätessä huomataan, että kas, nyt olenkin muuttunut lapsesta naiseksi.

 

– Olen ikuinen baby face. Ehkä se on se syy, miksen tuntenut itseäni naiselliseksi. Faijakin sanoi, että naama on kuin taikinaa johon on nipistettu nenä. Lisääksi minulla on lyhyet taaperojalat, kun tosinaisella kuuluu ehdottomasti olla pitkät sääret, Kata sanoo.

 

ITSEKRITIIKKIÄ

 

Sitten oli kaikenlaista ristivetoa oman kropan kanssa, kuten kai kaikilla nuorilla. Kata sairasti anoreksiat ja bulimiat.

 

– En muuten koskaan itse pitänyt niistä Playboy-kuvista. Sitä on niin kriittinen omaa kroppaansa kohtaan. Sitä paitsi ne rekvisiitat olivat niin vieraat, ei yhtään minua itseäni.

 

– Katselin niitä kuvia pari vuotta sitten uudestaan. Osasin jo nauraa niille. Se tyttö niissä kuvissa on niin eksyksissä. Kaikkea muuta kuin itsevarma vamppi. Ja sitten ne pitsihörtselöt, huh!

 

Mitä se kaikki sitten oli? Nuoren tytön seikkailua, kapinaa, itsenäisyydenjulistus omille vanhemmille, halua shokeerata ja kieltämättä myös suurta kunnianhimoa.

 

– Sen ikäisenä halusin ennen kaikkea tulla rikkaaksi ja kuuluisaksi eli päästä Losiin ja tulla tähdeksi. En koskaan haaveillut mistään tavallisesta kuten kodista ja lapsista. Päinvastoin, kaikki tasapäinen oli painajaista. Niin se on kyllä vieläkin, Kata muistelee.

 

Playboytytön osa oli aluksi vain yksi rooli pitkässä rivissä. Kata oli ehtinyt olla monena, punkkarina, luokan pellenä, milloin minäkin. Joskus pää oli ajeltu puolikaljuksi, välillä oli peruukkeja ja hakaneuloja vaatteissa. Ei mitenkään tosimielellä, ihan vaan pinnallisesti huvin ja huomionherättämisen vuoksi. Nyt oli sitten rusetti kaulassa ja vähän pitsiä päällä.

 

BIMBON ROOLI

 

Playboyn kansikuvatyttö on yksi naiseuden ikoneista: kuva johon tiivistyy kokonainen maailmankäsitys. Ikkuna josta voit nähdä, millaisia rotunaiset ovat: uhkeita, uljaita, houkuttelevia. Mutta sehän on selvää, ettei kukaan odota playmaten ajattelevan.

 

– Jo nuorena rakastin bimbon roolia. Olin aika hyvä koulussa enkä koskaan pitänyt itseäni oikeasti tyhmänä. Playboy-jutun jälkeen huomasin, että ihmiset kuitenkin uskoivat niin.

 

Mikäs oli uskoessa, kun Kata teki kaiken sen, minkä pintajulkkis voi Suomessa tehdä: lauloi, näytteli elokuvassa ja juonsi.

 

– Olihan se mielenterveydelle hirveää, kun räpelsi koko ajan jotain, mitä ei osannut tai mistä ei pitänyt. Nyt ainakin tiedän, mitkä jutut eivät sovi minulle – olen kokeillut niitä kaikkia. Sitten kuitenkin pelkäsin, että jonain päivänä se kaikki loppuu. Ajattelin, että ainoa mitä minulla on, on ulkonäkö. Kaverit olivat opiskelleet ja heillä oli uransa. Minä elin julkisuudesta.

 

Kun elämä oli oikein sekaisin, alkoi Katakin uskoa olevansa bimbo.

 

– Olin täynnä itseinhoa, dokasin ja lihoin. Tunsin, että olin menossa alas viemäristä.

 

PAKO NAIMISIIN

 

Sitten Kata rakastui rajusti vanhaan bailauskaveriinsa Johnnyyn.

 

– Halusin paeta maailmaani ja ryntäsin suin päin avioliittoon. Olin kyllä totaalisen rakastunutkin.

 

Pian Kata ja Johnny saivat lapsen, Kasimirin. Katasta tuli emo.

 

– Se oli ihanaa aikaa. Olin tyytyväinen vähään enkä tarvinnut jatkuvasti toimintaa.

 

Raskaus ja lapsensaanti muuttivat Katan maailmaa.

 

– Oma ruumis ei ollut sen jälkeen enää maailman tärkein asia. Mitä vähemmän ajattelin ruokaa, sitä helpommin laihduin.

 

Pakkomielle ruokaan hävisi.

 

– Menin sitten siinäkin äärimmäisyyksiin. Ostelin kukkamekkoja, kudoin villapaitoja ja puuhastelin kotona. Johnny tuki siinä vahvasti.

 

Pirunsarvet pilkahtavat, kun Kata sanoo vinosti hymyillen.

 

– Ja sitten me rakensimme lämminhenkisen, countrytyylisen kodin.

 

– Kesti kauan, ennen kuin tajusin, ettei sekään ole minua. Olen kai jonkinlainen kameleontti. Surfailen tyylistä toiseen, sillä en ole vielä täysin löytänyt itseäni enkä varmaan koskaan löydäkään. Se ei ole edes päämääräni, sillä elämän pitää olla jatkuvaa kehitysprosessia.

 

KOHTALONA KAPINA

 

Katan kohdalla voi sanoa, ettei mikään ole mennyt hukkaan. Kohtalo soi paljon kokemusten materiaalia sille, jolle se antoi myös tarinankertomisen lahjan. Kun aika oli kypsä, löytyi se kauan kaivattu oma juttu: näytelmien kirjoittaminen.

 

Viime talvena Katan kirjoittama tv-sarja Samppanjaa ja vaahtokarkkia yllätti katsojat: se oli hauska, oivaltava ja eli nykyajassa. Se ei nössöillyt vaan imi mukaansa. Nyt siihen on tehty kahdeksan jaksoa lisää. Kaikki jotka ovat nähneet siitä väläyksiä, kehuvat että sarja menee alkuosia hurjemmaksi ja paremmaksi.

 

Kata on pitänyt kovaa työtahtia. Hän on tehnyt Samppanjan jatko-osien lisäksi kuunnelman, elokuvakäsikirjoituksen, tv-elokuvan ja kirjoittaa parhaillaan toista tv-sarjaa. Tähtilampun alla -sarjaa aletaan kuvata syksyllä.

 

– Siinä on humaanimpi maailma ja positiivisempia elämänarvoja kuin Samppanjassa. Toisaalta minulla on kai sarvet päässä tai likainen mielikuvitus, eli mustaa huumoria löytyy Tähtilampustakin. Aivan kilttiä siitä ei tule, Kata virnistää.

 

Miksi tulisikaan. Eräs astrologi tutki Katan tähtikartasta, että tässä elämässä hänen karmallinen tehtävänsä on kyseenalaistaa normeja, osoittaa vääryys ja siis kapinoida. Sehän loksautti paljon paikalleen. Tätähän se koko vajaan 30 vuoden historia

on ollut: yhtä kapinaa hakaneuloineen ja Playboy-rusetteineen.

 

– Kartan mukaan kapinaan kuuluu myös yhteiskunnallinen tehtävä. Politiikkaan en mene, se on varmaa. Toisaalta, mikä olisi parempaa kuin nostaa tärkeitä asioita esille draaman keinoin, Kata pohtii.

 

Kaiken uuden pyörityksen keskellä Kata sanoo olevansa vasta lähtökuopissa. Elämä etenee sykleissä ja juuri nyt jokin uusi, suuri muutos on alkanut. Kohta se tempaa kameleontin, kapinallisen, ikuisen etsijän mukaansa ja singauttaa kohti tuntematonta. Onneksi Kata osaa lentää. Tai ainakin Kasimir uskoo niin.

 

– Kasimir sanoi, että meidän perheessämme hän on Muumimamma, isä on Lampun henki ja minä olen Helinäkeiju, Kata sanoo.

 

Artikkeli on ilmestynyt Me Naiset - lehdessä vuonna 1996.

Nanna Karalahti ei vielä keväällä uskonut, että hän ja Jere pystyvät jatkamaan avioliittoaan. Hän kertoo ajatuksistaan Radio Aallon haastattelussa.

Nanna Karalahti kertoo Radio Aallon haastattelussa hänen ja ex-jääkiekkoilija Jere Karalahden, aviokriisin taustoista. Pari erosi keväällä, mutta palasi yhteen loppukesästä. Nanna näkee omassa toiminnassaan asioita, jotka vaikuttivat eroon.

”Olen aina ollut tosi vaativa.”

– Mä vaadin tosi paljon. Halusin Jeren kehittyvän reippaammin siitä vanhasta Jerestä tähän uuteen Jereen, joka on itsetutkiskelevampi. Olen aina ollut tosi vaativa parisuhteissa tietyllä tavalla, Nanna kertoo.

Blogissaan Nanna kertoi aikaisemmin, että aviokriisiin vaikutti myös rankka vauva-arki ja sekä hänen että Jeren vahvat egot. Nyt Nanna sanoo, ettei olisi uskonut, että parilla olisi tulevaisuutta muuten kuin Jax-pojan vanhempina.

– En olisi uskonut, että me palataan yhteen – en missään nimessä. Kyllä ero oli tietyllä tavalla lopullinen päätös, Nanna sanoo radiohaastattelussa.

Toisin kuitenkin kävi. Asiat alkoivat muuttua siinä vaiheessa, kun Nanna luovutti.

”Paras keino on luopua niistä listoista, miten asioiden pitäisi mennä.”

– Puhun armollisesta itsekurista eli luovuttamisesta. Jos joku asia ei toimi, paras keino on riisua kaikki ne huolet ja murheet. Luopua niistä listoista, miten asioiden pitäisi mennä. Kun murrat koko paletin, on paljon helpompi lähteä rakentamaan tyhjältä pöydältä. Luovuttaminen oli parasta, mitä meille kävi, Nanna miettii.

Aikaisemmin Nanna kertoi blogissaan myös, että he antavat Jeren kanssa toistensa olla nyt sellaisia kuin ovat.

– Onneksi olemme nyt toistemme puolella täysin alasti. Ihana olla oma itseni ja samalla antaa toisen olla. Kaikilla on hyvä olla, ja se heijastuu siihen kaikkein tärkeimpään eli meidän poikaan.

Me Naiset ja Radio Aalto kuuluvat samaan Sanoma-konserniin.

 

Suvi ja Tyler Riggs ovat pian kahden lapsen vanhempia. 

Huippumalli Suvi Riggs (o.s. Koponen), 29, saa lapsen näyttelijä-mallipuolisonsa Tyler Riggsin, 31, kanssa. Hän kertoi perheenlisäyksestä Instagram-sivuillaan julkaisemalla kuvia neuvolasta.

 

👣♥️

Henkilön suviriggs (@suviriggs) jakama julkaisu

Lapsi on Suville ja Tylerille toinen. Heidän esikoisensa syntyi joulukuussa 2016.

Suvi ja Tyler ovat olleet yhdessä vuodesta 2009. Kihloihin he menivät tammikuussa 2012 ja naimisiin elokuussa 2012.

Suvi tuli alun perin tunnetuksi Mallikoulu-ohjelmasta, jonka hän voitti vuonna 2005. Nykyään hän on kansainvälisesti tunnetuin suomalaismalli. Häntä edustaa eri puolilla maailmaa kolmetoista mallitoimistoa. Suvi on poseerannut muun muassa usean eri maan Vogue-lehden kansissa.