Pian vuoden vanhan tyttövauvan isä, kansanedustaja Jani Toivola vietti harvinaista vapaailtaa Svenska Teaternin  Mamma Mia! -uutuusmusikaalin ensi-illassa. Esitys perustuu Abban huippusuosittuihin lauluihin. Kuva: Ari K. Ojala
Pian vuoden vanhan tyttövauvan isä, kansanedustaja Jani Toivola vietti harvinaista vapaailtaa Svenska Teaternin Mamma Mia! -uutuusmusikaalin ensi-illassa. Esitys perustuu Abban huippusuosittuihin lauluihin. Kuva: Ari K. Ojala

Kansanedustaja Jani Toivola palasi töihin yhdeksän kuukauden isyyslomaltaan, kun eduskunnan syysistuntokausi alkoi. Janin vuoden ikäistä tytärtä hoitaa yksityishoitaja.

Kansanedustaja Jani Toivola palasi töihin isyyslomaltaan, kun eduskunnan syyskausi käynnistyi kolme viikkoa sitten. Hän ehti olla kotona yhdeksän kuukautta.

Pian vuoden ikäisen tyttövauvan isä kertoo, että työkiireiden alkamisen myötä perheen arki muuttui.

– Työn ja vanhemmuuden yhdistämisessä on haasteensa. Huomaan, että olen tullut tehokkaammaksi ajankäytön kanssa. Teen työt ja lähden kotiin, kaikki ylimääräinen on karsiutunut pois. Haluan, että ehdin olla riittävästi lapsen kanssa, hän kertoi Svenska Teaternin uutuusmusikaalin Mamma Mia! ensi-illassa.

Sujuvan arjen turvaamiseksi Jani on palkannut tyttärelleen yksityishoitajan.

– Minulla on nyt harvinainen vapaailta, olen odottanut tätä koko viikon. En ole myöhään liikkeellä, vaan menen esityksen jälkeen kiltisti kotiin. Lapsi herää taas aikaisin aamulla, hän jutteli.

Jani kuvaili helmikuussa Me Naisten haastattelussa suhdettaan vauvan äitiin vanhemmuuskumppanuudeksi.

– Emme ole parisuhteessa, mutta olemme molemmat halunneet lapsen. Meillä se menee niin päin, että äiti on etävanhempi ja isä lähivanhempi.

Ennen lopullista päätöstä Jani ja lapsen äiti kävivät pitkiä keskusteluja tulevista pelisäännöistä, arvoistaan ja asenteistaan. Janin mukaan yhteyttä äitiin pidetään säännöllisesti.

– Iso unelmani on käynyt toteen. Olen tosi onnellinen ja samaan aikaan tosi äärirajoilla, niin kuin jokainen tuore vanhempi. Vanhemmuus on elämän tärkein tehtävä ja jatkuvaa tasapainoilua, hän kuvaili tuntojaan Me Naisille keväällä.

Lue myös:

Tuore isä Jani Toivola: "Olen onnellinen ja äärirajoilla"