Laulaja Kaija Koo, 51, arvostaa huumorintajuisia ystäviä, jotka kertovat hänelle mieluummin roisin totuuden kuin valkoisen valheen. – Ystävät ovat kuin peilejä, jotka tuovat minusta esiin eri puolia.

"Olen aina viihtynyt sellaisten ihmisten kanssa, jotka ovat verbaalisesti lahjakkaita ja joilla on hyvä huumorintaju. Parhaat ystäväni ovat sellaisia, vaikka heillä ei muuta yhteistä olisikaan. En ole ikinä halunnut pyöriä vain taiteilijapiireissä vaan arvostan sitä, että minulla on kavereita insinööristä sairaanhoitajaan. Ystävät ovat kuin peilejä, jotka tuovat minusta esiin eri puolia.

Kun ajan kotiin Tuusulanväylää ja ohitan Korso–Sipoo-liittymän, minun tekee usein mieli soittaa lapsuudenystävälleni Tiina Snellmanille. Olen tuntenut hänet vuodesta 1973, jolloin meistä tuli luokkakavereita Helsingin Pihlajamäen oppikoulussa. Tiina on luotettavimpia läheisiäni. Peruspilari, joka huolehtii muista ja pitää jalat maan pinnalla.

Aina emme ole olleet näin läheisiä. 1990-luvulla hujahti monta vuotta niin, että elimme aivan eri maailmoissa. Kun soittelimme, Tiina halusi puhua enimmäkseen perheestään. Minä taas tahdoin jakaa myös työjuttuja. En varmasti ollut hurjimman nosteen aikaan mikään kivoin ihminen.

Julkisuus muuttaa kenen­ tahansa persoonaa ja teki minustakin sietämättömän ystävän, vaikkei Tiina sitä koskaan ääneen sanonutkaan.
Vuosien kuluessa olen ymmärtänyt todellisten ystävien arvon ja uskaltanut jättää turhat tuttavuudet kyydistä. Kriisitilanteet ovat hyviä mittareita ystävyydelle. Kun isäni kuoli vuonna 1986, Tiina tuli vielä samana iltana tueksi luokseni.

Konstailematon suoruus on ehkä parasta,­ mitä ystävien välillä voi olla.

Kun viisitoista vuotta sitten tapasin Ruuskasen Jarin Rusutjärven hevostallilla, tiesin heti, että meidät on tehty samasta­ puusta. Jari on älykkäin ja herkin mies, jonka tunnen. Hänellä on sarkastinen huumorintaju ja kyky tehdä viiltäviä analyysejä, jotka saavat nauramaan. Jari ei häpeile turhaan. Kerran hän osti minulle­ vaa’ an ja muistutti, että puntari kertoo totuuden.

Soittelemme lähes päivittäin ja kerromme toisillemme kaiken ihmissuhdekiemuroista raha-asioihin. On siinä Jarin miehellä varmasti kestämistä. Huvittavaa on, että joskus minua ja Jaria on luultu pariksi, kun olemme halailleet­ yöelämässä. Toivon, että ainutlaatuinen ystävyytemme jatkuu. Olen sanonut Jarille, että hänen velvollisuutensa on käydä katsomassa minua vanhainkodissa sitten, kun olen vanha mummo.

”Kaija uskaltaa erottua massasta ja irrotella”

Jari Ruuskanen, 38, yrittäjä

"Olen 13 vuoden ystävyytemme aikana jo tottunut siihen, että Kaijan kanssa voi tapahtua­ mitä tahansa. Vuonna 2003 hän sai minun takiani kahden vuoden porttikiellon helsinkiläis­ravintola Manalaan. Olimme viettämässä porukalla iltaa, kun eräs Kaijan kavereista alkoi kettuilla minulle. Kaija suuttui miehelle niin, että viskaisi tuopillisen kaljaa hänen päälleen. Sitten tulivatkin jo portsarit, jotka heittivät meidät ulos. Kaija ei ollut kohtauksesta moksiskaan. Hänen mielestään ystäviä pitää aina puolustaa.

Kun tapasimme, en osannut ajatella Kaijaa julkisuuden henkilönä, vaikka toki tunsin hänen biisinsä. Minulle Kaija on vain hyvä tyyppi, jolla on rempseä asenne ja mahtava huumorintaju.

Ystävyytemme perustuu helppouteen. Soittelemme lähes päivittäin, mutta kumpikaan ei loukkaannu, jos aikataulu venyy tai treffit peruuntuvat. Aina kun mahdollista, tapaamme ravintolassa, sillä arvostamme molemmat hyvää ruokaa ja viiniä. Minä tosin olen ikuisella laihdutuskuurilla, josta Kaija jaksaa aina kiusata.

On meillä tietysti ollut välillä riitojakin, sillä kuohahdamme helposti. Silloin on yleensä pari päivää hiljaiseloa, kunnes jompikumpi antaa periksi ja soittaa perään. Rasittavin­ Kaija on silloin, kun hän jää jumiin johonkin omaan ongelmaansa ja jankuttaa siitä kerta toisensa jälkeen. Silloin sanon yleensä suoraan, että koita nyt jo päästä tuon yli.

En tajua, miten Kaija jaksaa julkisuutta. Hänen ympärillään on koko ajan liuta ihmisiä, jotka haluavat hänestä palasen. Joskus olen Kaijan pelastanutkin tukalasta tilanteesta,­ kun iholle on pyrkinyt turhan innokas ihailija.

Minun työni on aivan erilaista. Teen tuottajan hommia perheemme omistamassa keramiikkayrityksessä ja vietän lähes kaiken muun ajan tallilla. Jos Kaijan suurin intohimo on musiikki, minulle sitä ovat lapsesta saakka olleet hevoset. Kilpailen ja myös valmennan muita ratsastajia. Kaija ei ole ratsastanut moneen vuoteen, mutta käy usein tallilla.

Jos olisin naimisissa oleva heteromies, ystävyyssuhde Kaijan kanssa olisi varmasti paljon mutkikkaampaa. Kyllä mieheni Juhakin välillä kuittailee tiiviistä yhteydenpidostamme, mutta ei hän ole oikeasti­ mustasukkainen Kaijasta.

Parasta miehen ja naisen välisessä ystävyydessä on suoruus. Miehet voivat olla keskenään kuinka hyviä kavereita tahansa, mutta he eivät pysty koskaan juttelemaan avoimesti ihmissuhteista. Kaijan kanssa sellaista aihetta ei olekaan, josta en voisi puhua. Meillä molemmilla on ollut elämässä tiukkoja paikkoja, jolloin olemme soittaneet toisillemme itku kurkussa. Useimmiten onneksi nauramme.

Kaijassa hienointa on räiskyvyys. Hän on luonnonlapsi, joka uskaltaa viisikymppisenäkin erottua massasta ja irrotella. Kaija ei ole tavan ämmä, joka murehtisi mitä muut hänestä ajattelevat.

Muistan, kun olin Kaijan kanssa kerran Helsingin Vanhalla Ylioppilastalolla bileissä. Käväisin vessassa ja kun palasin, näin Kaijan retkottamassa Baden-Baden-tuolilla estottomasti pitkin pituuttaan. Hän oli kuin joku kuningatar, jonka ympärillä alkuasukkaat tanssivat. Näky oli niin huvittava, että se jaksaa naurattaa minua vieläkin.

”Samanlaiset elämänkokemukset yhdistävät meitä”

Tiina Snellman, 52, sovittelunohjaaja

"Olen tuntenut Kaijan vuodesta 1973, kun aloitimme oppikoulussa samalla luokalla. Meistä tuli heti parhaat ystävät. Istuimme takapulpetissa ja puhua pälpätimme niin, että saimme huomautuksia tämän tästä. Kaija joutui useammin silmätikuksi, sillä hänessä oli boheemia taiteilijasielua, mikä ärsytti joitakin opettajia.

Kaijalle musiikki oli jo nuorena elämän tärkein asia. Kuvaavaa on, ettei hän suostunut lähtemään mihinkään­ ilman Landola-kitaraa, mutta koiransa hän kyllä unohti kerran koululle.

Ensimmäisen bändinsä, nimeltään Nakusika, Kaija perusti jo viisitoistavuotiaana. Minäkin olin jonkin aikaa mukana kosketinsoittajana. Aika pian huomasin, ettei minulla ollut samanlaista lahjakkuutta musiikkiin kuin Kaijalla.

Vapaa-aikana aiheutimme harmaita hiuksia vanhemmillemme. Kuusitoistavuotiaina lähdimme kuukauden kielikurssille Englannin Brightoniin, jossa asuimme hauskassa muusikkoperheessä. Opimme kieltäkin sen verran, että osasimme lausua pubissa taikasanat ”dry martini with lemon”. Kaija myös esiintyi siellä ja sai brittiyleisön hurmioon Hectorin Lumi teki enkelin eteiseen -biisillä.

Kaija on aina ollut kova koheltamaan. Kun Kaija suoritti kevytmoottoripyöräkorttia, hän onnistui eksyttämään ajo-opettajansa ajaessaan yksisuuntaista katua väärään suuntaan. Joskus uskaltauduin kyytiinkin. Kerran meidän piti pysähtyä tien syrjään huonon näkyvyyden takia. Se ei johtunut sumusta vaan silmälaseista, jotka Kaija oli unohtanut kotiin.

Vaikka Kaija meni naimisiin ja tuli myös äidiksi ennen minua, hän satsasi uraansa täysillä. Kun minä vietin 1990-luvun lamavuodet kotona­ kahden lapsen kanssa, Kaija paiski keikkoja. Muistan, että olen muutamankin kerran kuorinut kotona perunoita, kun radiossa on soinut Kuka keksi rakkauden.

En minä ole silti ollut koskaan Kaijalle kateellinen. Kilpailu musiikkibisneksessä­ on kovaa, ja julkisuuteen kuuluu aina tietty itsekkyys,­ joka jää helposti päälle. Uskon, että Kaija on onnistunut pitämään jalat maassa hurtin huumorin ja rehellisyyden ansiosta. Hänellä on kyky nauraa itselleen, mutta myös kuunnella muita.

Meillä voi mennä välillä viikkoja niin, ettemme ehdi nähdä. Silti juttu jatkuu aina siitä, mihin on viimeksi jääty. Kun Kaija tulee meille, käymme läpi omat ja lasten asiat. Samanlaiset elämänkokemukset yhdistävät. Olemme molemmat­ kokeneet avioeron, yksin­huol­tajuuden­ ja monta muutakin mutkaa, joiden jälkeen on pitänyt nostaa pää pystyyn ja jatkaa elämää.

Olemme Kaijan kanssa joskus eri mieltä asioista ja osaamme inttää. Silti meillä ei ole ollut ikinä mykkäkoulua tai suuria riitoja.

Tiedän, että Kaija rakastaa työtään, mutta joskus pelkään, että hän uupuu. Ei kukaan jaksa, ellei välillä pääse istumaan laiturille ja huljuttelemaan varpaita vedessä."

Katso video:

Lisääntyvätkö halut iän myötä, Kaija Koo?

Maria Veitola muistelee kirjassaan, miten vaikeaa oli saada omat vanhemmat ymmärtämään, että kaikki hänen kaverinsa laihduttivat amfetamiinilla ja Nutriletilla.

Toimittaja Maria Veitola, 45, muistelee uutuuskirjassaan Veitola päihteidenhuuruista nuoruuttaan. Hän kirjoittaa, miten ihanaa 21-vuotiaana oli, kun elämä oli ”pelkkää nousua” ja ”hetkessä elämistä”.

– Joka ilta oli täynnä absurdeja tapahtumia ja hassuja ihmiskontakteja. Minä lörpöttelin ja tanssin niin, että mekot repesivät päältäni ja kengät hävisivät. Mennään yhdelle saattoi venyä kolmipäiväiseksi seikkailuksi, Veitola kirjoittaa.

”Olen kymmenen tuntemattoman ihmisen kanssa jatkoilla, ja me ollaan vedetty jotain, ja mä saan paniikkikohtauksen.”

Hän huomasi kuitenkin jossain vaiheessa, että kaikkeen kyllästyy. Klubeilla naamat kävivät tutuiksi, ja bileiden jälkeen yhä useammin tuntui ontolta. 

– Aina välillä minulla on ikävä sitä huumaavaa ja hasardia tunnetta, jonka muistan vanhoilta ajoilta. Sitä tunnetta ostaisin itselleni, jos voisin. Mutta sitä tunnetta en kyllä ostais, kun olen kymmenen tuntemattoman ihmisen kanssa jatkoilla, ja me ollaan vedetty jotain, ja mä saan paniikkikohtauksen eikä ole ketään kenelle voisin sanoa: ”Auta. Musta tuntuu, että mä joko sekoan tai kuolen”, Veitola kirjoittaa.

”Söin pari päivää sitten jotain missä oli Fido Didon kuva tai Mersun merkki.”

Amfetamiinilla ja Nutriletilla laihduttaminen ei ollut epätavallista

Hän muistelee myös erästä reissua Saimaan-mökille vanhempiensa kanssa. Ennen sitä Veitola oli ollut juhlimassa pari päivää putkeen.

– Siellä tutussa mökkisaaren metsässä mustikanvarvut muuttuivat väriseväksi ja hehkuvaksi sotkuksi ja tuntui siltä kuin metsä olisi halunnut imaista mut sisäänsä. Rämmin sieltä metsästä ulos ja itkin holtittomasti.

– Kerroin vanhemmille, että tämä johtuu siitä, kun söin pari päivää sitten jotain missä oli Fido Didon kuva tai Mersun merkki enkä oo paljon sen jälkeen nukkunut. Äiti ja isä oli kamalan järkyttyneitä, huolissaan ja vihaisia. – – On vaikea saada heitä ymmärtämään, että hei, ei tässä oo mitään ihmeellistä, kaikki mun kaverit laihduttavat amfetamiinilla ja Nutriletilla, se on ihan tavallista.

”Me tarvittiin apua niiden kaikkien tunteiden käsittelyyn.”

Veitola kirjoittaa, että sekä hän itse että hänen ystävänsä elivät parikymppisinä vaihetta, jolloin arki ei välillä riittänyt ja välillä se oli liikaa.

– Me tarvittiin apua niiden kaikkien tunteiden käsittelyyn. Tai eihän niitä tunteita käsitelty. Ne herätettiin, voimistettiin tai turrutettiin. – – Mutta onko mitään surullisempaa fiilistä kuin etsiä jonkun klubin vessan kiiltäviltä pinnoilta, että olisiko jollain jäänyt sinne joku murunen jotain valkoista.

Veitolan mukaan hänen oma päihdetoleranssinsa oli hänen onnekseen niin onneton, että hän itse oli usein se, joka huolehti muista. 

Maria Veitola: Veitola (Johnny Kniga, kirja on juuri ilmestynyt)

Sirpa Suutari-Jääskö ja Jukka Haapalainen ovat tehneet koreografiat UIT:n Tuhansien ämpäreiden maa -kevätrevyyseen. Kuva: Jonna Öhrnberg
Sirpa Suutari-Jääskö ja Jukka Haapalainen ovat tehneet koreografiat UIT:n Tuhansien ämpäreiden maa -kevätrevyyseen. Kuva: Jonna Öhrnberg

Jukka Haapalainen ryöstettiin maaliskuussa Lontoon-kotinsa portailla, kun hän oli tulossa vaihtamasta rahaa. Ryöstäjät veivät kännykän ja rahat sekä hakkasivat Haapalaisen.

Tanssii tähtien kanssa -ohjelman tuomari Jukka Haapalainen ja tanssijapuoliso Sirpa Suutari-Jääskö eivät ole juuri viettäneet aikaa Lontoossa sijaitsevassa kodissaan maaliskuussa tapahtuneen ryöstön jälkeen.

Jukka oli tuolloin vaihtamassa rahaa ulkomaan työmatkan jälkeen. Neljä miestä näki tilanteen ja seurasi tätä kotiovelle.

– He ryöstivät rahat ja kännykän. Jouduin siinä vähän hakatuksikin, Jukka kertoo.

– Miehiä oli neljä ja Jukka taisteli vielä vastaan, Sirpa kertoo päätään pudistellen.

Sirpa kuuli ulkoa miehensä huutoa ja tilasi paikalle ambulanssin. Verta vuotava Jukka paikattiin. Fyysiset vammat ovat parantuneet, mutta perusturvallisuuden tunteeseen tapahtunut vaikutti.

– Perusturvallisuuden tunne on edelleen järkkynyt, eikä se varmaan koskaan palaudu täysin ennalleen. Tämä tapahtui vielä oman kodin portailla. Asumme turvallisella alueella, Lontoon keskustassa, jota olen pitänyt aina mukavana alueena. Tämän jälkeen olen ollut varuillani.

Episodin jälkeen pari suuntasi Suomeen tekemään koreografiat UIT:n Tuhansien ämpäreiden maa -kevätrevyyseen.

– Emme ole päässeet oikein mittaamaan, miltä Lontoon-kodissa oleminen tuntuu, Sirpa sanookin.

”Pelosta ja vihasta pitää pyrkiä pääsemään kaikin keinoin.”

Jukka painottaa, ettei ole antanut pelolle liikaa valtaa, vaikka luottamus toisiin ihmisiin on järkkynyt.

– Pelosta ja vihasta pitää pyrkiä pääsemään kaikin keinoin ja yrittää löytää jotain ihmeellistä ymmärrystä näitä tekijöitä kohtaan. Onneksi on paljon töitä, joista saan positiivista virtaa, Jukka sanoo.

Pari on matkustellut ympäri maailmaa koko 20 vuotta kestäneen uransa ajan, mutta ei ole joutunut aikaisemmin vaarallisiin tilanteisiin.

– Tietysti matkustaessa olemme pyrkineet välttämään turvattomia paikkoja, Sirpa kertoi tänään Linnanmäen lehdistöpäivässä, jossa esitettiin myös UIT: kauden esiintyjät.

UIT:n ensi-illan jälkeen pari palaa kuitenkin Lontooseen, jossa heillä on esiintymis- ja luennointitehtäviä British open -tanssikilpailuissa.