Ensi syksynä Anita Karttusen toinen poika, Kasper, aloittaa koulun. Se on varmasti tunteikas hetki ­äidille. "Aku haaveili jo kaksivuotiaana kouluun menosta. Kaikki ­hänen merkki­päivänsä tuovat yhä palan kurkkuun", Anita kertoo. Kuvat Milka Alanen
Ensi syksynä Anita Karttusen toinen poika, Kasper, aloittaa koulun. Se on varmasti tunteikas hetki ­äidille. "Aku haaveili jo kaksivuotiaana kouluun menosta. Kaikki ­hänen merkki­päivänsä tuovat yhä palan kurkkuun", Anita kertoo. Kuvat Milka Alanen
Kun Anitan poika kuoli, Anitan ja hänen isänsä  Reijo Oraksen elämään jäi alitajuinen pelko. Koskaan ei voi tietää, mikä tuo ikävän uudestaan pintaan.
Kun Anitan poika kuoli, Anitan ja hänen isänsä Reijo Oraksen elämään jäi alitajuinen pelko. Koskaan ei voi tietää, mikä tuo ikävän uudestaan pintaan.

Taidekauppias Reijo Oras ja tytär Anita Karttunen tietävät, ettei suru koskaan katoa. Anitan kaksivuotias Aku menehtyi päiväkodin pihalle, ja Reijon toinen lapsenlapsi Noora kuoli auto-onnettomuudessa. – Surun kanssa oppii elämään. Pitää nauttia hyvistä hetkistä silloin kun niitä on.

Kaapin päällä valokuvassa hymyilee pieni pellavapäinen poika. Vieressä pienemmissä kehyksissä kameraan katsoo kaunis nuori tyttö, jonka pitkiä hiuksia tuuli tuivertaa.

Valokuvien Aku ja hänen serkkutyttönsä Noora elävät nyt taidekauppias Reijo Oraksen, 67, ja hänen tyttärensä, Käpy ry:n puheenjohtajan Anita Karttusen, 44, muistoissa.

– Suru ei koskaan katoa, vaan se saa oman paikkansa. Surun kanssa löytää kummallisen suhteen ja sen kanssa oppii elämään, he sanovat.

Isä ja tytär tietävät tuon, sillä Anitan Aku-poika menehtyi päiväkodin pihalla kahdeksan vuotta sitten. Viime syksynä sukua kohtasi uusi suru, kun Reijon toinen lapsenlapsi, Noora, kuoli rajussa ­autokolarissa.

Reijo ja Anita kertaavat perheen tragediaa Anitan kauniissa kodissa Helsingin Kaartinkaupungissa. Reijo on piipahtamassa Suomessa toisesta kotipaikastaan Ranskan Nizzasta, jossa hän viettää paljon aikaa puolisonsa taiteilija Johanna Oraksen kanssa. Perheen mummu­puolen eli mupun töitä on Anitankin ­kodin seinillä.

Onnettomuus päiväkodissa

Akun valokuva on otettu päiväkodissa muutama viikko ennen onnettomuutta.

Parivuotias vesseli haaveili jo kouluunmenosta ja kulki kotona reppu selässä keikkuen. Ihan tavallisena huhtikuisena aamuna vuonna 2005 Aku halusi laittaa kravatin päiväkotiin, koska isällä ja Reijo-­papallakin oli aina töissä solmio. Kun äiti jatkoi omiin töihinsä, poika jäi leikkimään päiväkodin pihalle hiekkalaatikolle.

Iltapäivällä Anitan maailma romahti. Kesken työpäivän hän havahtui siihen, että aviomies Heikki seisoo hänen työpöytänsä vieressä ja käskee häntä ­ottamaan takin mukaansa. Anita ehtii ajatella, että koska nyt ei ole pariskunnan hääpäivä eikä kenenkään synttärit, uutisten täytyy olla huonoja. Kun pari kävelee ulos avokonttorista, Anita näkee jo kaukaa, että käytävällä odottavat siviiliasuiset ihmiset ovat poliiseja.

– Aku on kuollut, toinen poliiseista sanoi.

– Muistan ajatelleeni, että eihän päiväkodissa kuole lapsia. Että tämän täytyy olla väärinkäsitys, Anita kertoo.

Yhteinen suru

Iso piha. Liian vähän valvontaa. Varastoa vasten palasina nojaamaan jätetty puinen kiipeilyteline.

Kun Anita ja Heikki saapuivat päiväkodille, vastassa oli itkeviä ihmisiä. Akua eivät vanhemmat saaneet nähdä, sillä ­tämä oli jo viety pois. Poikaansa he pääsivät katsomaan vasta seuraavana aamuna ­oikeuslääketieteelliselle laitokselle.

– Olin loppuun asti varma, ettei Akun kuolema ole totta. Ajattelin, että kyllä Aku herää, kun menen hänen luokseen. Hänen näkemisensä oli varmasti pahin hetki, mutta siinä asia konkretisoitui. Muuten en olisi ikinä uskonut hänen kuolemaansa, Anita sanoo.

Ajatus palaamisesta tyhjään kotiin tuntui ylitsepääsemättömältä. Onneksi Anitalla oli läheisiä, jotka pääsivät nopeasti paikalle. Isä Reijo ajoi Koskelta Espooseen heti, kun omalta järkytykseltään kykeni rattiin, ja myös sisarukset kerääntyivät suremaan. Heikin teini-ikäisille lapsille edellisestä liitosta oli tärkeää kertoa mahdollisimman pian suru-uutinen rakkaan veljen menetyksestä, samoin muille kauempana asuville läheisille. 

– Ensimmäinen ajatukseni oli, että en halua elää. Ajattelin vain, että en pystynyt pitämään lastani elossa. Kelasin kaikki vaihtoehdot, mitä olisin voinut tehdä toisin, jotta tätä ei olisi tapahtunut. Eikä itsensä syyllistäminen lopu koskaan, Anita sanoo ja kertoo Heikin tiukasti huolehtineen hänen jaksamisestaan alkuviikkoina.

– Joku oli aina lähelläni, Anita lisää.

Reijo muistaa, miten vaikea oli olla samaan aikaan sureva pappa ja toisaalta yrittää lievittää oman tyttären tuskaa.

– Isänä koin riittämättömyyden tunnetta: pitäisi pystyä lohduttamaan enemmän, mutta millä voimilla, kun on itsekin siinä kunnossa? Reijo kertoo.

Sukulaisista ja ystävistä oli paljon apua ihan käytännön asioissa. Sureva ei välttämättä kykene käymään edes ruokakaupassa. Lapsensa hautajaisia Anita ei olisi pystynyt ikinä yksin järjestämään.

Aku siunattiin papan pihalla samassa kappelissa, jossa vain vuosi aiemmin oli juhlittu Reijon ja Johannan kymmenenvuotishääpäivää. Johanna oli suunnitellut Akun hautakiven ja koristellut kappelin valkoisilla kalloilla. 

Kun perheen miehet kantoivat vaille metrin mittaista arkkua, Anita oli varma, että he kaatuvat murskaavan tehtävän alla.

Akun mukaan hautaan laitettiin pikkuisia autoja, nalleja ja uniriepu sekä enon teettämä, puusta veistetty moottoripyörä.

– Kaikkea, mitä pieni poika tarvitse, Reijo sanoo.

Hiljaisuuden vuosi

Anita ja Reijo tietävät nyt, että surussa on monia vaiheita ja miljoonia vivahteita.

Ensin tuli sokki ja menetyksen tunne. Sen jälkeen jäivät kaipaus ja ikävä.

Hiljaisessa kodissa ei kestänyt olla, sillä kaikki muistutti Akusta. Fyysinen rasitus, ulkoilu ja liikunta auttoivat hetken, ja Anita myös matkusteli paljon miehensä Heikin kanssa. 

– Aina oli kuitenkin kauheaa tulla tyhjään kotiin. Tuntui, että palasi ruutuun, jossa ei enää halunnut olla, Anita kertoo.

Pian Anita ja Heikki päättivätkin muuttaa Espoosta takaisin Helsingin keskustaan, missä olivat eläneet ennen Akun syntymää.

Kesän jälkeen Anita palasi töihinsä mainostoimistoon, paiski hommia, mutta romahti välillä kesken kaiken.

– Tein hirveästi töitä ja yritin täyttää elämääni sillä.

Ensimmäinen vuosi menetyksen jälkeen oli pahin. Jokainen juhla, kaikki merkkipäivät vietettiin pala kurkussa. Oli ensimmäinen joulu ilman ainokaista. Tuli syntymäpäivä, jolloin Aku ­olisi täyttänyt kolme. Vietettiin samanikäisen serkkutytön synttäreitä, eikä Anita voinut olla miettimättä, miltä oma lapsi näyttäisi vuoden vanhempana.

Anitaa lohdutti vanhojen valokuvien ja videoiden katselu. Hän päätti perehtyä aiheeseen perin pohjin ja selättää surun lukemalla kaiken mahdollisen lapsen kuolemaa käsittelevän kirjallisuuden.

Reijo puhuu koko suvun puolesta, kun hän sanoo, että on aika ennen ja jälkeen Akun kuoleman. Kukaan heistä ei ole ­entisensä ­menetyksen jälkeen.

– Olen ajatellut usein, että on se hienoa elää sellaisessa perheessä, jossa lapsen kuolema ei ole vieraillut.

Apua löytyy

Kuukausi tapaturman jälkeen Anita meni lapsensa menettäneiden vertaistukiyhdistyksen Käpy ry:n tapaamiseen.

– Ensimmäinen ajatus Akun kuoleman jälkeen oli, etten halua elää. Seuraava, että tulen hulluksi. Minun oli pakko löytää ihmisiä, jotka olivat kokeneet ­saman eivätkä olleet seonneet.

Anita ja hänen miehensä kävivät ­yhdistyksen tapaamisissa miltei vuoden ajan. Anita tunsi saaneensa vertaistuesta niin paljon, että halusi auttaa myös itse. Nyt hän on järjestön puheenjohtaja ja myös ohjaa lapsensa menettäneiden ryhmää.

– Vaikka sukulaiset ja ystävät olivat tukenani, jotkut asiat ovat niin rajuja, ettei niillä halua rasittaa lähimmäisiään. Niistä voi puhua vain toisten saman ­kokeneiden kanssa.

– Käpy-yhdistyksestä haetaan toivoa. Minäkin halusin kuulla, milloin suru loppuu, mutta ei suru ole sairaus, joka hoidetaan kuntoon. Halusin myös, että joku lupaisi minulle, ettei mitään samanlaista satu enää meidän perheellemme. Mutta eihän kukaan voi sellaista luvata.

Usein ihmiset – ihan hyvää tarkoit­taen – kysyvät, onko elämä palannut entiselleen. Heille Reijo ja Anita haluavat sanoa, ettei elämä ikinä tule samanlaiseksi kuin se oli ennen lapsen kuolemaa.

Mutta elämä jatkuu. Hitaasti ja vaivihkaa kuristava ote hellittää, ja silloin tällöin arjessa pilkahtaa valoa. Puolen vuoden jälkeen Anita nauroi ensimmäistä kertaa vapautuneesti ilman syyllisyyttä. Hän rohkaiseekin kaikkia surevia: iloa ei pidä säikähtää.

– Ei suru mene pois. Se ottaa varmasti omansa. Pitää nauttia hyvistä hetkistä silloin kun niitä on.

Toivoa toi myös uusi raskaus.

– Olin ajatellut, että rakastan Akua niin paljon, ettei rakkautta riitä muille. Mutta Heikki puhui minut ympäri hankkimaan toisen lapsen, ja se oli hyvin ­puhuttu, Anita kertoo.

Kasper on iloinen eskarilainen ja puhuu veljestään Akusta mutkattomaan tyyliin: "Se oli ennen mun isoveli, mutta nyt olen mennyt siitä ohi."

Anita myöntää, että toisen lapsen kanssa varoi välillä liikaakin. Yksi etappi saavutettiin, kun Kun Kasper ohitti Akun kuoliniän: 2 vuotta, 7 kuukautta ja 2 päivää. Siihen asti äiti oli laskenut päiviä.

Uusi suru

Viime syksynä, seitsemän vuotta Akun kuoleman jälkeen, sukua kohtasi uusi tragedia. Reijon ensimmäinen lapsen­lapsi, Akun ja Kasperin serkku, 20-vuotias Noora menehtyi autokolarissa.

– Akun onnettomuuden jälkeen ajattelin vuosia, että se oli siinä, enempää ei voi meille sattua. Kun toinen puhelinsoitto tuli viime lokakuussa yöllä, se oli karmaisevaa. Silloin mentiin yli sieto- ja kestokyvyn rajan. Rakkaus ja suru ovat tunteiden ääripäitä, ja usein molemmista ajattelee, että enempää ei voi enää ­rakastaa tai enempää ei voi enää ihminen surra. Mutta kyllä voi, Reijo sanoo.

Lähihoitajaksi opiskellut ja lasten kanssa loistavasti toimeen tullut Noora oli kuin luotu tulevaan ammattiinsa. Vaikka hän tiesi, että työ olisi raskasta, hän piti sitä tärkeänä.

Kun viesti neljän nuoren ajaman auton ja rekan yhteentörmäyksestä Forssan ja Salon välillä saavutti perheen ja sukulaiset, elämä pysähtyi toistamiseen.

– Kenenkään ei pitäisi joutua kokemaan sellaista. Kun isoisä lapioi umpeen 20-vuotiaan nuoren naisen hautaa, lapiolliset ovat raskaita, Reijo kertoo.

Nooran kuolema on vielä tuore asia, ja se on repinyt auki edelliset haavat.

– Valheellisesti sanotaan, että kriisit vahvistavat ihmistä. Ei se niin mene. Kun on rikki ja romu, mitä tahansa voi nousta pintaan, Anita sanoo.

Toisen lapsenlapsen menetys on koskenut koko sukuun, mutta erityisesti se on Nooran vanhempien lisäksi vaikuttanut isoisä Reijoon. Tytär Anita on isästään koko ajan huolissaan. Vaikka Reijo pystyy käsittelemään suruaan puhumalla, hän reagoi siihen myös fyysisesti sydämellään.

– Elämään jää pysyvä varjo. Ilakointiin ja riehakkuuteen ei meinaa päästä ­mukaan. On kuin sisäinen jumi, alitajuinen ikävä. Toivon, että se menee ohi, sillä minulla on täällä vielä neljä lastenlasta, joille en haluaisi olla surun murtama pappa.

Onneksi Reijolla on oma perheensä ja yhteinen työ vaimon kanssa taiteen ­parissa. Ensi kesänä heidän tyttärensä Olivia pääsee ripille, ja juhlia suunnitellaan jo. Elämässä on myös iloa.

Reijo ja Anita tietävät, että arkirutiinit ovat parasta selviytymistä. Surulle on myös annettava se aika, minkä se ottaa.

– Pitää pakottaa itsensä töihin. Muuten kaivautuu niin syvälle suruun, ettei pääse pois. Pakko ajatella, että tästä mennään yli, ja hetken kuluttua pystyy muistamaan kaikkia niitä hienoja asioita, joissa saimme lasten kanssa olla ­mukana, Reijo sanoo.

Sellaisia hetkiä on lukemattomia: Aku ajelemassa papan kanssa ­pakettiautolla ympäri taidegallerian pihaa. Ja Noora ja Olivia poseeraamassa ­Nizzassa kuin mannekiinit konsanaan.

– Joinakin päivinä pystyn kulkemaan rantabulevardia eikä tunnu missään. Toisena iltana katson tähtitaivaalle ja ajattelen, että siellä jossain on kaksi lastenlasta, Reijo kertoo.

Tärkeintä on muistaa.

– Se lämmittää tosi paljon, että kuollutta lasta eivät unohda muutkaan. On tärkeää kuulla, että muistetaan ja että on mielessä. Perheen jatkuva tuki ja läheisyys kantavat, isä ja tytär sanovat.

KÄPY – Lapsikuolemaperheet ry on vertaistukiyhdistys, joka on tarkoitettu kaikille lapsensa menettäneille. Auttava puhelin 045 325 9595, www.kapy.fi

Oletko samassa tuloluokassa Kerttu Niskasen, Manuela Boscon vai kenties Jutta Gustafsbergin kanssa?  

0–5 000 euroa tienasivat juontaja Axl Smith, laulaja Petra Gargano ja pyöräilijä Lotta Lepistö.

5 001–10 000 euroa tienasivat malli, yrittäjä Lotta Näkyvä ja hiihtäjä Kerttu Niskanen.

10 001–15 000 euroa tienasivat tanssija Jukka Haapalainen ja kestävyysjuoksija Alisa Vainio.

15 001–20 000 euroa tienasivat malli Kirsi Pyrhönen, laulaja James Nikander, eli Musta Barbaari, ja laulaja Jannika Wirtanen, eli Jannika B.

20 001–25 000 euroa tienasivat entinen alppihiihtäjä Kalle Palander ja räppäri Sini-Maria Makkonen, eli Sini Sabotage.

25 001–30 000 euroa tienasivat Miss Suomi 2016 Shirly Karvinen ja laulaja Jonna Tervomaa.

Laulaja, lauluntekijä Jonna Tervomaan tulot vuonna 2016 olivat 29 193 euroa.
Laulaja, lauluntekijä Jonna Tervomaan tulot vuonna 2016 olivat 29 193 euroa.

30 001–35 000 euroa tienasivat ruokakirjailija, bloggaaja Hanna Gullichsen ja lumilautailija Enni Rukajärvi.

35 001–40 000 euroa tienasivat mentalisti Noora Karma ja pikaluistelija Mika Poutala.

40 001–45 000 euroa tienasivat malli ja yrittäjä Janina Fry, juontaja sekä koreografi Marco Bjurström ja laulaja Ilkka Lipsanen, eli Danny.

45 001–50 000 euroa tienasivat juontaja ja muusikko Tapio Huuska, eli Cristal Snow, ja tubettaja Maiju Voutilainen, eli Mansikkka.

50 001–55 000 euroa tienasivat näyttelijä Manuela Bosco ja tubettaja Maria Verho, eli Mariieveronica.

55 001–60 000 euroa tienasivat näyttelijä Pihla Viitala ja muusikko Iiro Rantala.

60 001–65 000 euroa tienasivat yrittäjä Kaarina Kivilahti, mallitoimiston johtaja Laila Snellman sekä yrittäjä, juontaja ja malli Anne Kukkohovi.

Supermood-ekokosmetiikkamerkkiä pyörittävä Anne Kukkohovi tienasi 60 391 euroa.
Supermood-ekokosmetiikkamerkkiä pyörittävä Anne Kukkohovi tienasi 60 391 euroa.

65 001–70 000 euroa tienasivat näyttelijä Lena Meriläinen ja sarjakuvapiirtäjä Juba Tuomola

70 001–75 000 euroa tienasivat juontaja Anni Hautala ja näyttelijät Antti Holma sekä Antti Luusuaniemi

75 001–80 000 euroa tienasivat juontaja Esko Eerikäinen ja laulaja Saara Aalto.

80 001–85 000 euroa tienasivat näyttelijä Lauri Tilkanen ja bloggaaja Sara Vanninen.

85 001–90 000 euroa tienasivat tanssija, koreografi Jorma Uotinen ja juontajat Jenni Alexandrova ja Kimmo Vehviläinen.

90 001–95 000 euroa tienasivat kehonrakentaja Jari ”Bull” Mentula, kansanedustaja Jani Toivola ja fitness-malli Eevi Teittinen.

95 001–100 000 euroa tienasivat juontaja Jone Nikula ja stand up -koomikko Heli Sutela.

100 001–105 000 euroa tienasivat yrittäjä Jutta Gustafsberg ja radiojuontaja, toimittaja sekä kirjailija Anna Perho.

Jutta Gustafsberg ansaitsi vuonna 2016 jonkin verran enemmän kuin samalla alalla työskentelevä Jari ”Bull” Mentula.
Jutta Gustafsberg ansaitsi vuonna 2016 jonkin verran enemmän kuin samalla alalla työskentelevä Jari ”Bull” Mentula.

105 001–110 000 euroa tienasivat juontaja Sami Kuronen, näyttelijä Tiina Lymi ja ohjaaja Antti Jokinen.

110 001–115 000 euroa tienasivat yrityskouluttaja Juhani ”Tami” Tamminen ja sarjakuvapiirtäjä Pertti Jarla.

115 001–120 000 euroa tienasivat koomikko Krisse Salminen, ex-jääkiekkoilija Jere Karalehti, radiojuontaja Juha Perälä ja psykoterapeutti, tietokirjailija Maaret Kallio.

120 001–125 000 euroa tienasivat bloggaaja Natalia Tolmatsova ja laulaja Sanni Kurkisuo.

125 001–130 000 euroa tienasivat muusikko Tuure Kilpeläinen ja näyttelijä Kari Ketonen.

130 001–135 000 euroa tienasivat räppäri, kirjailija Henri Pulkkinen ja näyttelijä Aku Hirviniemi.

135 001–140 000 euroa tienasivat laulaja Thomas Kirjonen, eli Kasmir, ja ohjaaja Johanna Vuoksenmaa.

140 001–145 000 euroa tienasi juontaja Vappu Pimiä.

145 001–150 000 euroa tienasi ohjaaja Aku Louhimies.

150 001–155 000 euroa tienasivat laulajat Toni Wirtanen ja Olli Lindholm sekä juontaja Janne Kataja.

Juontaja Janne Kataja ylsi vuonna 2016 yli 150 000 euron tuloihin.
Juontaja Janne Kataja ylsi vuonna 2016 yli 150 000 euron tuloihin.

155 001–160 000 euroa tienasivat stand up -koomikko Sami Hedberg ja laulaja Maija Vilkkumaa.

160 001–165 000 euroa tienasivat tanssikouluyrittäjä Anitra Ahtola ja laulaja Paula Koivuniemi.

165 001–170 000 euroa tienasi radio- ja tv-juontaja Jari ”Jaajo” Linnonmaa.

170 001–175 000 euroa tienasivat näyttelijä Esko Salminen ja huutokauppakeisari Aki Palsanmäki.

175 001–180 000 euroa tienasivat laulajat Kimmo Laiho, eli Elastinen, ja Jenni Vartiainen sekä ampumahiihtäjä Kaisa Mäkäräinen.

180 001–185 000 euroa tienasi laulaja Elisa Tiilikainen, eli Elli Haloo.

185 001–190 000 euroa tienasivat tähtitieteilijä Esko Valtaoja ja näyttelijä Pirkka-Pekka Petelius.

190 001–195 000 euroa tienasi entinen painija ja olympiavoittaja Jouko Salomäki.

195 001–200 000 euroa tienasivat laulaja Juha Tapio ja juontaja, toimittaja Tuomas Enbuske.

Yli 200 000 euroa tienasivat muiden muassa räppäri Jare Tiihonen (201 411 euroa), eli Cheek, kirjailija Laura Lindstedt (201 590 euroa) ja laulaja Kaija Kokkola, eli Kaija Koo (313 464 euroa).

Tulot perustuvat vuoden 2016 verotietoihin. Lähde: Ilta-Sanomat.

Piispan työhuone sijaitsee Tuomiokapitulin tiloissa. Arkiasu ja juhlapuku säilytetään siellä, liturginen asu eli kaapu, hiippa ja sauva taas Tuomiokirkossa. Piispanristi on vuodelta 1959. ”Sen painoarvo tuntuu myös fyysisenä.” Kuva: Heli Blåfield
Piispan työhuone sijaitsee Tuomiokapitulin tiloissa. Arkiasu ja juhlapuku säilytetään siellä, liturginen asu eli kaapu, hiippa ja sauva taas Tuomiokirkossa. Piispanristi on vuodelta 1959. ”Sen painoarvo tuntuu myös fyysisenä.” Kuva: Heli Blåfield

Ennen piispanvirkaansa Teemu Laajasalo tunnettiin poliittisen satiirin taitajana Yle Leaksissa. Huumori sopii hänen mielestään myös kirkkoon. – Tilannetaju on siinä oleellista.

Yhdellä joululaululla on piispa Teemu Laajasalolle, 43, erityinen merkitys. Ei itkeä saa, ei meluta saa avasi show’n joka kerta, kun nuori Teemu kävi isänsä kanssa viihdyttämässä vanhainkodin asukkaita Itä-Helsingissä. Isä esitti joulupukkia, Teemu oli viulua soittava tonttu.

– Kun isäukko ikääntyi, minut upgradattiin joulupukiksi. Esiinnyimme samassa vanhainkodissa ainakin kymmenenä peräkkäisenä jouluna, Teemu kertoo Matkalla minuksi -haastattelussa.

Tänä jouluna estradi on toinen. Laajasalo pitää ensimmäisen joulusaarnansa Helsingin hiippakunnan piispana Helsingin Tuomiokirkossa. Aattohartauden jälkeen piispa viettää joulua perheensä kanssa: hän on kolmen pienen lapsen isä.

– En ole yrittänyt siirtää lapsuudenkotini dynamiikkaa meille, joitain samoja perusarvoja kyllä. Rakkauden, turvallisuuden ja rohkaisun henki ovat esillä omassakin kodissani, hän sanoo.

– Minua kannustettiin ja kehuttiin varmaan vähän liikaakin.

Laajasalo arvioi, että tausta on joskus näyttäytynyt liiallisena itsevarmuutena.

– Olen pitänyt itseäni kaikkien alojen asiantuntijana, joka kertoo vastauksen silloinkin, kun kukaan ei sitä kysy.

Huumoria kirkkoon

Ennen piispanvirkaansa Teemu Laajasalo tunnettiin Kallion kirkkoherrana sekä poliittisen satiirin taitajana television Yle Leaksissa.

– Komedian tekeminen oli minulle rakas harrastus, jota muistelen hyvällä. Enää en voi heilua telkkarissa vitsihahmona. Piispan virkaan se ei sovi.

Hän ajattelee kuitenkin, että myös huumori sopii kirkkoon.

– Kirkkoon ei tulla kuuntelemaan vitsejä, mutta kyllä hauskat jutut sopivat saarnaan. Tilannetaju on siinä oleellista. Ilosanoman asiallahan tässä ollaan.

Miksi Teemu Laajasalo kuvailee itseään hihhuliksi uskonharjoittajaksi? Miksi hän vertaa kirkkoa makkarapakettiin? Tiesitkö, että sama risti on kulkenut Helsingin piispoilla vuodesta 1959? Lue koko haastattelu Me Naisten joulutuplasta 50–51/2017. Tuoreen digilehden voit lukea täällä.

  • Helsingin hiippakunnan piispa asuu Helsingissä vaimonsa ja kolmen lapsensa kanssa.
  • Teologian maisteri, kasvatustieteen tohtori. Edisti Aleppon kellot -kampanjaa Kallion kirkkoherrana. Tuttu ohjelmista Yle Leaks sekä Hyvät ja huonot uutiset.
  • Harrastaa kitaransoittoa. Toiveharrastuksena liikunta: ”Toivon harrastavani liikuntaa, mutta teen sitä liian harvoin.”
  • Saarnaa Helsingin Tuomiokirkon aattohartaudessa 24.12. klo 15.30.