Sinead O'Connor tunnetaan parhaiten 90-luvun Nothing Compares 2 U -hitistä, jonka Prince teki laulajalle. Kuva vuodelta 2011: Reuters
Sinead O'Connor tunnetaan parhaiten 90-luvun Nothing Compares 2 U -hitistä, jonka Prince teki laulajalle. Kuva vuodelta 2011: Reuters

Poliisin mukaan irlantilaislaulaja on nyt turvassa.

Sunnuntaiaamusta asti kadoksissa ollut muusikko Sinead O'Connor, 49, on löytynyt. Chicagolaisen WGNtv.com-sivuston mukaan irlantilaislaulaja on viety sairaalaan.

– Hänet on löydetty ja hän on nyt turvassa, poliisi kertoi lehden mukaan.

Chicagon poliisi ilmoitti O'Connorin katoamisesta maanantaina, koska tämän on kerrottu olevan itsetuhoinen.

Herättänyt huolta aikaisemminkin

Viime marraskuussa O'Connorin yli 600 000 Facebook-fania pelästyi, kun laulaja julkaisi sivuillaan epätoivoisin viestin. Viestissä hän kertoi ottaneensa yliannostuksen. Hän kirjoitti myös, että kokee lapsensa ja perheensä hylänneen hänet.

– Jos en julkaisisi tätä, lapseni ja perheeni eivät edes huomaisi, O'Connor kirjoitti aiemmin elokuussa.

Laulajalla on neljä lasta. Hänellä on naimisissa terapeuttina työskentelevän Barry Herridgen kanssa. Avioliitto on O'Connorille neljäs.

Vuonna 2012 O'Connor kertoi kärsivänsä kaksisuuntaisesta mielialahäiriöstä.

 

Tilaa Me Naisten uutiskirje, saat parhaat juttumme sähköpostiisi joka arkipäivä.

Tilaajille
Nuori Johanna Holmström ajatteli poikaystävästään, että tämä oli täysin erilainen kuin muut maahanmuuttajat.
Nuori Johanna Holmström ajatteli poikaystävästään, että tämä oli täysin erilainen kuin muut maahanmuuttajat.

Vasta vuosien jälkeen kirjailija Johanna Holmström tajusi elävänsä eriarvoisessa avioliitossa. Eron jälkeen hän ei kaipaa uutta suhdetta. 

Lapsena kirjailija Johanna Holmström, 36, halusi olla mies. Hän oli varma, että naiset ovat huonompia kuin miehet – tai että mies on jollain ääneen lausumattomalla tapaa enemmän ihminen kuin nainen.

– Olin tyttömäinen, mutta vihasin sukupuoltani ja samastuin pitkään...

Psykoterapeutti Maaret Kallio on kiitollinen pitkästä parisuhteestaan ja lapsistaan. – Perhe ja lapset eivät ole itsestäänselvyyksiä.

Psykoterapeutti ja tietokirjailija Maaret Kallio täytti viime elokuussa 40 vuotta.

– Juhlin synttäreitäni isosti ystävien kanssa. 40 oli hyvä paikka miettiä, miten olen elänyt, mitä saanut ja mitä haluan tehdä. Olen vanha sielu, eikä minulla ole ikinä ollut ikäkriisiä. Odotan innolla seuraavaa vuosikymmentä, Maaret kertoo.

Uusi vuosikymmen tuo tullessaan ainakin lisää opiskelua, sillä Maaret kouluttautuu parhaillaan kouluttaja-pyskoterapeutiksi. Opinnot sisältävät teoriaopetuksen lisäksi 125 tuntia psykoterapiaa.

– Ilman pitkiä terapioitani kykyni lukea mieltäni ja tapojani olisi huomattavasti heikompi. Jos en itse voisi hyvin, en voisi auttaa ketään. Tätä työtä ei pystyisi tekemään, jos jäisin vapaa-ajalla liiaksi pohtimaan asiakkaiden ongelmia, hän sanoo.

Jaksamisessa Maaretia auttaa se, että hän on perheenäiti. Perheeseen kuuluvat aviomies ja kaksi lasta. Maaretille perhe on lähestulkoon koko elämä.

– Toivoin pitkää ja hyvää parisuhdetta sekä lapsia, ja olen äärimmäisen kiitollinen, että sain ne. Perhe ja lapset eivät ole itsestäänselvyyksiä.

Jaksamisessa auttaa myös se, että Maaret sammuttaa sähköpostinsa eikä käy somessa arkisin enää kello 18:n jälkeen.

Maaret kertoo käsitelleensä terapiassa myös omaa lapsuuttaan. Hän on nelilapsisen perheen toinen lapsi, ja luonnehtii lapsuudenperhettään puuhakkaaksi ja tavalliseksi monella tapaa. 

Mitä tietokirjailija ja Lujasti lempeä -bloggaaja kertoo kirjoittamisesta? Entä parisuhteesta ja lempimaastaan? Lue Maaretin Elämäni numeroina -haastattelu Me Naisten tuoreimmasta numerosta 3/2018. Tuoreen digilehden voit lukea täällä.

Sinisukkainen

Perhe auttaa Maaret Kalliota jaksamaan: ”Jos en itse voi hyvin, en voisi auttaa ketään”

Minusta Maaret Kalliolla on viisautta ja kohtuudentajua, joita mikään koulutus ei pysty opettamaan. Antaa kuitenkin virallista taustatukea. Omaan myös pitkän parisuhteen ja kivat aikuiset lapset, hauskasti monisärmäiset lapsenlapset. Omaa ymmärtämystä siinä tarvitaan ja toisten kuuntelemisen halua/kykyä, mutta sitä voi opetella. Loppujen lopuksi kyse on sittenkin kenties vain hyvästä tuurista; jotakin on naksahtanut paikoilleen. Huonoja aikoja on ollut meilläkin, mutta niistä on päästä yli ja...
Lue kommentti