"Ihmisille ei riitä teräskroppa ja täydelliset pakarat", Jutta tietää. Kuva Liisa Valonen.
"Ihmisille ei riitä teräskroppa ja täydelliset pakarat", Jutta tietää. Kuva Liisa Valonen.

– En enää kiroa, jos johonkin ilmestyy vähän selluliittia, Jutta sanoo.

Meditointi on muuttanut fitness-yrittäjä Jutta Gustafsbergin, 42, suhtautumista kehoonsa.

– Parhaimmillaan se on muuttanut koko tapani ajatella. Tunnen nykyään vahvaa kiitollisuutta elämää kohtaan. Enää en mieti, mitkä asiat ovat huonosti ja mitä minulta puuttuu vaan näen asiat, joista olen kiitollinen, Jutta sanoo.

– Suhtaudun esimerkiksi kehooni niin, etten enää kiroa ja puristele, jos johonkin ilmestyy vähän selluliittia. Mieluummin ajattelen, että minulla on terveet jalat, joilla pääsen eteenpäin.

Jutta on meditoinut säännöllisesti jo usean vuoden ajan.

– Olen vähän sellainen, että tuppaan venyttämään kaikki tekemiseni äärirajoille. Olen siis kokeillut useiden tuntien meditointia sekä 40 päivän meditointihaasteita, Jutta kertoo.

– Enää meditointi ei ole minulle suorittamista vaan luonteva osa arkea. Lyhyimmillään se voi olla minuutin hiljainen hetki itsekseni ennen kuin astelen pitämään luentoa.

Jutta uskoo, että ne, jotka pitävät meditaatiota huuhaana, eivät ole vielä kokeilleet hiljentymisharjoituksia.

– En tunne yhtään ihmistä, jolle meditaatio olisi ollut turhaa, Jutta aloittaa.

– Tietysti niinkin saa ajatella, mutta heitä houkuttelisin edes kokeilemaan hiljentymistä. Jos pysähtyminen omien ajatusten keskelle tuntuu vaikealta, ehkä siihen on syynsä.

Teräskunto ei riitä

Jutta on nyt täpinöissään kahdesta syystä: hän pääsi muutama viikko sitten muuttamaan järven rannalle unelmiensa taloon Pirkkalassa.

– Nyt olen unelmakodissani, Jutta iloitsee.

Toinen syy iloon löytyy töistä: Jutan Fitfarm-yritys on lyönyt hynttyyt yhteen tunnetun joogaopettajan Kylli Kukkin kanssa.

– Olin kuullut Kyllistä pelkkää hyvää. Kun sitten pääsin itse osallistumaan hänen joogaretriittiinsä Pärnussa, olin aivan myyty. Kylli on mieletön persoona ja olin heti vakuuttunut, että hänen karismansa tavoittaisi ihmiset myös netissä.

"Täydellisen pyöreät pakarat eivät takaa onnellisuutta."

Jutta ehdotti yhteistyötä Fitfarmin kanssa, koska uskoo, että tiukaksi treenattujen kehojen rinnalle tarvitaan pehmeitä arvoja. Ensi viikolla naiset aloittavat ensimmäisen neljän viikon Kukoistava minä -koulutuksensa. Nettikurssilla hyvää oloa tavoitellaan muun muassa joogan, rentoutumisen ja meditaation avulla. Harjoitukset tehdään kotona.

– Ihmiset selvästi haluavat muutakin kuin täydellistä fyysistä kuntoa. Vaikka olisi teräskunnossa ja jaksaisi juosta kolme maratonia tai vaikka peilistä näkyisivät täydellisen pyöreät pakarat, ne eivät takaa onnellisuutta. Kokonaisvaltainen hyvinvointi tarkoittaa myös henkistä voimaa, Jutta jatkaa.

Jutta on päässyt muuttamaan uuteen kotiin kihlattunsa Ari Kokkosen ja poikansa Maxin kanssa.

Kilot pois unelmien tieltä

Jutta kuvaa parhaillaan myös uutta tv-sarjaa Liv-kanavalle. Siinä hän auttaa kymmentä tavisosallistujaa toteuttamaan jonkin suuren unelmansa. Ohjelma nähdään televisiossa ensi vuonna.

– Heidän unelmansa ovat tyssänneet huonoon kuntoon tai liikakiloihin. Niille annetaan nyt kyytiä, jotta villeimmistäkin haaveista voisi tulla totta. Osallistujilla on sata päivää aikaa päästä tavoitteeseensa.

Omassa elämässään Jutta on jo huomannut, että jos unelmat lausuu ääneen, ne tuppaavat usein käymään todeksi. Nyt nähdään, käykö niin valmennettavillekin.

Ajahn Chah

Jutta Gustafsberg: Näin meditaatio muutti elämäni

Vertauskuvia... Helvetti ja taivas ovat olemassa ainoastaan omassa mielessä. Buddhalaisuudessa ei todellakaan ole kyse mistään "yliminästä", tai itsensä korostamisesta millään tavalla...päinvastoin!!! Buddhalaisuudessa opetetaan, että ego on harhaa, ja juuri tämä harha on kaiken kärsimyksen alku ja juuri. Buddha oli tavallinen ihminen, ei jumala, eikä ihmeiden tekijä.
Lue kommentti

Psykoterapeutti Maaret Kallio on kiitollinen pitkästä parisuhteestaan ja lapsistaan. – Perhe ja lapset eivät ole itsestäänselvyyksiä.

Psykoterapeutti ja tietokirjailija Maaret Kallio täytti viime elokuussa 40 vuotta.

– Juhlin synttäreitäni isosti ystävien kanssa. 40 oli hyvä paikka miettiä, miten olen elänyt, mitä saanut ja mitä haluan tehdä. Olen vanha sielu, eikä minulla ole ikinä ollut ikäkriisiä. Odotan innolla seuraavaa vuosikymmentä, Maaret kertoo.

Uusi vuosikymmen tuo tullessaan ainakin lisää opiskelua, sillä Maaret kouluttautuu parhaillaan kouluttaja-pyskoterapeutiksi. Opinnot sisältävät teoriaopetuksen lisäksi 125 tuntia psykoterapiaa.

– Ilman pitkiä terapioitani kykyni lukea mieltäni ja tapojani olisi huomattavasti heikompi. Jos en itse voisi hyvin, en voisi auttaa ketään. Tätä työtä ei pystyisi tekemään, jos jäisin vapaa-ajalla liiaksi pohtimaan asiakkaiden ongelmia, hän sanoo.

Jaksamisessa Maaretia auttaa se, että hän on perheenäiti. Perheeseen kuuluvat aviomies ja kaksi lasta. Maaretille perhe on lähestulkoon koko elämä.

– Toivoin pitkää ja hyvää parisuhdetta sekä lapsia, ja olen äärimmäisen kiitollinen, että sain ne. Perhe ja lapset eivät ole itsestäänselvyyksiä.

Jaksamisessa auttaa myös se, että Maaret sammuttaa sähköpostinsa eikä käy somessa arkisin enää kello 18:n jälkeen.

Maaret kertoo käsitelleensä terapiassa myös omaa lapsuuttaan. Hän on nelilapsisen perheen toinen lapsi, ja luonnehtii lapsuudenperhettään puuhakkaaksi ja tavalliseksi monella tapaa. 

Mitä tietokirjailija ja Lujasti lempeä -bloggaaja kertoo kirjoittamisesta? Entä parisuhteesta ja lempimaastaan? Lue Maaretin Elämäni numeroina -haastattelu Me Naisten tuoreimmasta numerosta 3/2018. Tuoreen digilehden voit lukea täällä.

Kun Antti Holma sairastui melanoomaan, Armi Toivaselta lähti heti viesti, joka päättyi sanoihin: Jos haluat puhua, täällä olen.

Näyttelijä Antti Holma kertoi viime keväänä Instagramissa sairastuneensa melanoomaan. Muiden suomalaisten tapaan Antin ystävä, näyttelijä Armi Toivanen, kuuli asiasta somen välityksellä. Antille lähti heti yksinkertainen mutta lämmin viesti, joka päättyi sanoihin: Jos haluat puhua, täällä olen.

– Armin viestistä välittynyt mutkaton asenne helpotti oloani syövän aiheuttaman myllerryksen keskellä, Antti muistaa.

Siihen, ettei hän kertonut diagnoosista yhdellekään ystävälleen henkilökohtaisesti, oli tietty syy.

– Ennen somepostausta diagnoosista tiesivät vain vanhempani ja neljä pikkusiskoani. He järkyttyivät niin, ettei minulla ollut enää voimia soittaa kavereille ja käydä taas läpi samoja tunnekuohuja, Antti selittää.

Vasta kesällä hän pääsi puhumaan sairaudesta kasvokkain Armin kanssa. Ystävän rauhallisesta, koruttomasta suhtautumisesta oli apua.

– Armille sanoin suoraan, ettei syöpä ahdistanut eikä pelottanut, vaan otti raskaasti päähän. Hänelle myönsin, etten ensimmäisenä miettinyt kuolemaa, vaan sitä, miten ihmeessä tungen syöpäleikkauksen täpötäyteen kalenteriini, Antti kertoo.

"Kovassa paikassa tärkeintä on läsnäolo. Se, ettei jätä kolauksen kokenutta yksin."

– Armi ymmärsi hyvin myös sen, että vakavan sairauden edessä voi iskeä sellainenkin asia kuin turhamaisuus. Eniten harmitti se, etten leikkauksen jälkeen päässyt salille pariin viikkoon.

– Omat menetykseni ovat opettaneet, että kovassa paikassa tärkeintä on läsnäolo. Se, ettei jätä kolauksen kokenutta yksin, Armi sanoo.

– Kunnioitus toista kohtaan on sitä, ettei vaikeissakaan tilanteissa lässytetä eikä säälitellä.

Armi Toivanen ja Antti Holma kertovat, miten he tutustuivat, ystävystyivät ja mitä he tuumivat toistensa ihmissuhdekuvioista. Entä millaista on tehdä yhdessä töitä? Lue Me Naisten uudessa numerossa 3/2018. Tuoreen digilehden voit lukea täältä.