Emma ja Noora (vas.) ovat päättäneet jatkaa kilpauriaan, mutta rennommalla otteella. Nelli teki lopullisen päätöksen lopettamisesta tänä vuonna. Kuva: Satu Kemppainen
Emma ja Noora (vas.) ovat päättäneet jatkaa kilpauriaan, mutta rennommalla otteella. Nelli teki lopullisen päätöksen lopettamisesta tänä vuonna. Kuva: Satu Kemppainen

Uusperheen siskokset Nelli ja Noora Toivo sekä Emma Millard ovat tähdänneet lapsesta saakka yhdessä maailman huipulle. Kilpaurheilu on tarjonnut elämän hienoimmat hetket mutta myös ajanut kaikki vuorollaan masennukseen.

Tehdään kasa! Nelli Toivo, 25, huudahtaa siskoilleen Emma Millardille, 24, ja Noora Toivolle, 25, ja koko porukkaa heittäytyy yhdeksi läjäksi Toijalan urhei­lukentän juoksuradalle.

Kenttä on uusperheen siskoksille tuttu paikka jo 15 vuoden takaa. Näillä radoilla Emma ja Noora päättivät alkaa kilpailla 400 metrin aitajuoksussa ja Nooran kaksoissisko Nelli lyhyen matkan pikajuoksussa.

Kilpaurheilu-uraan on mahtunut niin ilon kuin pettymyksen kyyneliä. Se suurin unelma, olympialaisiin pääseminen, on välillä tuntunut karkaavan liian kauas.

Viime vuosien aikana kilpaurheilun vaatimukset ovat ovat ajaneet jokaisen heistä vuorollaan masennukseen.

Urheilun uusperhe

Yökyläseura, sielunkumppani, tukipilari. Näin Emma, Nelli ja Noora kuvailevat toisiaan. Kovassa kilpaurheilumaailmassa sisko on ollut tärkeä tuki ja lohduttava olkapää, kun juoksu ei ole kulkenut.

Olympialaisiin pääseminen ei ole tyttöjen kohdalla koskaan ollut epärealistinen tavoite. Emma ja Noora ovat tavoitelleet huippua Euroopan tasolla, Nellin pikajuoksu on vienyt Suomi–Ruotsi-maaotteluihin.

Siskokset ovat lapsesta saakka tähdänneet yhdessä urheilumaailman huipulle. Kaikki alkoi 15 vuotta sitten, kun kymmenvuotias Nelli aloitti yleisurheiluharrastuksen. Hän värväsi itselleen valmentajaksi Robin Millardin, Emman isän, joka valmensi sillä hetkellä tytärtään.

Emmasta ja Nellistä tuli treenien kautta nopeasti parhaat ystävykset. Jalkapalloa harrastanut Noora katseli sivusta kateellisena toisten harjoituksia, ja vuoden päästä hänkin halusi mukaan.

Pian kolmikko oli erottamaton.

Välit alkoivat lämmetä myös Emman isän ja kaksosten äidin, Eilan, välillä. Kun tytöt treenasivat kentällä, vanhemmat huomasivat viihtyvänsä toistensa seurassa. Pian he alkoivat seurustella, ja puolentoista vuoden kuluttua perheet muuttivat saman katon alle. Myös Emman isoveli Daniel muutti yhteiseen kotiin.

– Urheilu toi tämän perheen yhteen, Nelli toteaa.

Arki pyöri yleisurheilun ehdoilla. Pari tuntia siskosten päivästä kului harjoituksissa. Kesät menivät kisamatkoilla ja leireillä, joille vanhemmat lähtivät yleensä mukaan. Perheestä tuli nopeasti tiivis ja läheinen yksikkö.

Valmentajaa ei päässyt pakoon

Tytöille oli kätevää, että valmentaja oli koko ajan lähellä. Hänen kanssaan pystyi keskustelemaan urheilusta ja omasta kehittymisestään päivittäin. Robin antoi treeneissä tyttärilleen myös vapauden pelleillä, minkä vuoksi harjoittelu tuntui aina mukavalta.

Siskot olivat toisilleen kirittäjiä, joiden kanssa pystyi ottamaan täysillä mittaa itsestään. Emma, Noora ja Nelli toteavatkin, että keskinäisen kilpailun ansiosta heistä tuli niin hyviä lajeissaan.

– Silloin kun homma toimi, oli hirveän ihanaa elää tällaisessa perheessä, Nelli sanoo.

– Kyllä se meni välillä vähän överiksi, kun urheilu oli ainoa asia perheessä. Joskus ruokapöydässä ei ollut mitään muita aiheita puhuttavaksi, Emma toteaa.

Teini-iässä valmentajan kanssa yhteisessä kodissa asuminen ei ollut enää niin helppoa. Jos treeneissä oli huono päivä, valmentajaa ei päässyt pakoon edes kotiinsa.

Treeneissä siskokset alkoivat vertailla kehittymistään. Jos toisella treeni sujui paremmin kuin itsellä, siitä tunsi heti huonommuutta. Kolmikko alkoi etääntyä toisistaan.

Kaksikymppisenä Noora huomasi, ­ettei hän enää kehity aitajuoksussa, vaikka treenaisi kuinka. Oli vaikeaa katsella vierestä, kun Emma loisti samassa lajissa.

– Olin hänelle todella kateellinen.

Noora alkoi pohtia, oliko uran jatkamisessa enää järkeä. Siskot olivat muuttaneet pois kotoa, joten hän oli ainoa, jonka kanssa valmentaja pystyi puhumaan treenaamisesta.

– Jouduin keskustelemaan Robinin kanssaan urheilusta aamusta iltaan, kahden muunkin ihmisen edestä. Silloin koko homma alkoi ensimmäisen kerran ahdistaa, Noora sanoo.

Fiilikset paranivat, kun hän pääsi muuttamaan omaan kotiin Tampereelle.

– Sain taas ilmaa hengittää, kun ei ­koko ajan tarvinnut ajatella pelkkää juoksemista.

Paniikin tunteita

Nellille vuosi 2010 oli kilpakentillä loistava. Kentällä hän saattoi innosta täristen hokea juoksevansa kuin Usain Bolt. Tulevaisuus näytti kirkkaalta, eihän kehitys voinut olla muuta kuin ylöspäin.

Seuraavaan kilpailukauteen mennessä suorituspaineet alkoivat kasvaa. Ajatukset olivat koko ajan siinä, mitä muut odottavat ja ovat mieltä. Epäonnistuminen alkoi pelottaa, koska mokaaminen oli Nellin mielestä suoraan verrattavissa siihen, kuinka hyvä hän oli ihmisenä.

Lopulta Nelli ei enää kestänyt.

– Masennuin. Olin koko ajan ahdistunut ja kentällä menin heti paniikkiin. 

Nelli muistaa erityisesti kesän 2011 kilpailut Jämsänkoskella. Lähtöviivalla Nelli joutui pidättelemään kyyneleitään. Pelotti. Kun pilli soi, Nellistä tuntui kuin saavillinen jääkylmää vettä olisi kaadettu niskaan. Ajatukset pyörivät takuuvarman epäonnistumisen ympärillä.

Jostain Nelli sai kuitenkin puristettua voimat juoksuunsa.

– En tiedä, mistä se voima tuli. Juoksu meni läpi pyhällä hengellä.

Kilpailun jälkeen Nelli mietti tosissaan lopettamista. Sen lisäksi, että hän kamppaili henkisen jaksamisensa kanssa, myös fysiikka alkoi pettää. Vuonna 2012 Nellin keho oli niin ylirasittunut, että 100 metrin käveleminenkin tuntui vaikealta. 

Opiskelut eivät sujuneet, ja Nelli oli koko ajan epävarma itsestään.

– Olin tottunut sanomaan kaikille, että olen urheilija enkä esimerkiksi opiskelija. Oli hirveän vaikeaa yrittää muuttaa sitä käsitystä itsestään. Minuuteni oli niin vahvasti urheilun ympärille kietoutunut, että en vähään aikaan tiennyt lainkaan, kuka olen.

Asiasta puhuminen oli vaikeaa senkin vuoksi, että Nelli ajatteli olevan heikkoutta näyttää negatiiviset tunteensa.

Alkuvuodesta 2012 paha olo kasvoi niin suureksi, että Nelli alkoi avautua jaksamisestaan läheisilleen. Poikaystävälleen hän oli ollut avoin alusta asti.

Kun ahdistus helpotti, Nelli päätti, ettei voi enää treenata ja kilpailla samalla tavalla. Elämään piti saada muutakin sisältöä.

Samoihin aikoihin myös siskojen urat alkoivat yskiä. Vuoden 2012 syksyllä Emma sai stipendin kalifornialaiseen yliopistoon. Tarkoituksena oli aloittaa täysipäiväinen treenaaminen EM-kisat ja olympialaiset mielessä. Alku Yhdysvalloissa oli kuitenkin vaikeaa.

– Ensimmäinen vuosi oli todella rankka. Suomessa minulla oli isä valmentajana ja muutenkin tukiverkosto takanani. Yhtäkkiä minulla ei ollut yhtään mitään, Emma kertoo.

Yhdysvaltalaiselta valmentajalta ei paljoa tukea herunut. Emma näki häntä vain parin kuukauden välein, ja treenaaminen oli yksinäistä. Myös koulu stressasi.

Suomeen jääneet läheiset yrittivät psyykata parhaansa mukaan, mutta kaukaa tulleet sympatiat eivät siinä vaiheessa auttaneet. Emma masentui, ja lopulta hänelle tuli ongelmia myös syömisen kanssa. Vuonna 2012 Emma oli päässyt näyttämään taitojaan EM-kisoihin, mutta vuonna 2013 hänen oli pakko jättää kisaaminen sikseen.

Kympin tyttö ja Suomen paras

Kolmikosta viimeisimpänä urheilun kova maailma kolautti Nooraa. Hän treenasi opintojensa ohessa monta vuotta ilman toivottua kehitystä.

Viime talvena hän uupui täysin eikä enää yhtenä aamuna jaksanut nousta sängystä ylös. Hän pystyi vain itkemään.

– Siinä kohtaa en enää tunnistanut ­itseäni ihmisenä.

Siskokset tietävät, että syy masennukseen on oman pään sisällä. He haluavat olla täydellisiä kaikessa. Periksiantamattomuus ja täydellisyydentavoittelu ovat tärkeitä ominaisuuksia, jos haluaa päästä huipulle. Samat asiat ajavat kuitenkin helposti liialliseen itsekriittisyyteen ja ylisuorittamiseen.

– Haluamme olla kympin tyttöjä, Suomen parhaita ja suosittuja. Kun siihen tavoitteeseen ei kovasta työstä huolimatta pääse, pää ei enää kestä, Noora sanoo.

Noora ja Emma eivät ole missään vaiheessa suunnitelleet lopettavansa kilpaurheilua, vaikka se on viime vuosina tuottanut enemmän tuskaa kuin iloa. He ovat päättäneet, ettei elämä saa mennä enää vain kisojen ja treenien ehdoilla.

Emma on löytänyt Kaliforniassa itselleen rakkaan harrastuksen: hän patikoi ja kiipeilee luonnossa. Nooralla on oma yritys, ja hän pitää blogia. Kummallakin on samanlainen suhtautuminen tulevaisuuteen urheilijana:

– Vaikka haluamme mennä eteenpäin täysillä, emme halua tehdä urheilusta paniikinomaista suorittamista. Jos treenit tai kisat menevät huonosti, elämä ei saa mennä siitä pilalle. Urheilu ei voi olla ihmisarvon määrittäjä.

Helpottava päätös

Viime kesänä kukaan kolmikosta ei osallistunut yleisurheilukisoihin. Noora ja Emma keräävät voimia tulevaisuutta varten. Nelli puolestaan teki tänä vuonna lopullisen, vaikean päätöksensä: häntä ei enää nähdä kilpakentillä.

– Tuntui kuin suuri taakka olisi pudonnut harteiltani. Kilpaurheilu ei yksinkertaisesti sovi päälleni. Olen nyt todella ­onnellinen.

Nelli alkoi opiskella kansanterveystiedettä, ja opintojen ympärille on ollut luonteva alkaa rakentaa uutta minää. Loppukesästä Nelli innostui marjastuksesta ja sienestyksestä.

Vaikka lopetuspäätös oli vaikea, suurin työ oli tehty siinä vaiheessa, kun Nelli sanoi ääneen haluavansa jättää homman sikseen.

Nyt Nelli on joutunut katsomaan vierestä, kun siskot jatkavat uriaan. Nuorempana tilanne olisi voinut olla vaikea, mutta nyt asiat ovat toisin. 

– Olemme lähentyneet paljon. Olen saanut siskoiltani paljon tukea. Kun tuntuu pahalta, sisko ottaa aina sohvannurkkaan nukkumaan tai on valmis puhumaan parin tunnin avautumispuhelun keskellä yötä Jenkeistä asti. Välillä olen Emmalle ja Nooralle todella kateellinen siitä, että he edelleen kisaavat. Niissä tilanteissa on auttanut, kun olen sanonut sen ääneen.

Ongelmistaan huolimatta siskoksista jokainen sanoo rakastavansa urheilijan elämää.

– Kaipaan koko ajan sitä raakaa kilpaurheilijan elämää, jossa kaikki menee urheilun ehdoilla. Olen onnellisimmillani, kun urheilu menee hyvin ja treenaan. Kun ne asiat puuttuvat elämästäni, en tunne itseäni täysin eheäksi, Noora sanoo. 


Lue lisää: 

Onko seksikkyys taakka Suomen naisurheilulle?

Varoittaako kehosi uupumuksesta? 12 paljastavaa oiretta

Cheek: Uupuminen oli minulle kova paikka

Laulaja Tomi Metsäketo kertoo tuoreessa Facebook-päivityksessään olleensa vauhtisokea ja stressaantunut.

Laulaja Tomi Metsäketo on suljettu pois huomenna televisiossa nähtävästä Tähdet, tähdet -ohjelman lähetyksestä. 

– Tämän hetkisillä tiedoilla päädyimme ohjelman tuotantorauhan takaamiseksi ratkaisuun, että Tomi Metsäketo ei jatka Tähdet, tähdet -ohjelmassa, sisältöjohtaja Marko Karvo toteaa MTV:n tiedotteessa.

Seiska uutisoi torstaina, että viisi naista syyttää Metsäketoa sopimattomasta käytöksestä. 

Metsäketo kommentoi väitteitä Facebook-sivullaan. Laulaja kertoi, että hänestä kirjoitetaan ikävään sävyyn naisten Facebook-ryhmässä ja että ryhmää sekä siihen kuuluvia kirjoittajia vastaan on tehty rikosilmoituksia. Samalla hän myös pyysi anteeksi.

Myöhemmässä päivityksessään Metsäketo toivoi malttia somekeskusteluun ja jatkoi pahoittelua.

”Tiedän, että anteeksianto on vaikeaa.”

”Pyydän samalla anteeksi kaikilta niiltä, joita olen omalla ajattelemattomalla käytökselläni joskus loukannut. Se ei ole ollut tarkoitukseni,” hän kirjoitti.

Stressiä, vauhtisokeutta ja juhlimista

Tieto Metsäkedon poisjäämisestä Tähdet, tähdet -ohjelmasta tuli tänään lauantaina. MTV:n sisältöjohtaja Karvon mukaan ohjelmassa jatkaa yhdeksän artistia. 

Tomi Metsäketo kommentoi poisjääntiään Facebook-sivullaan ja lähettämässään tiedotteessa. Pitkässä kirjoituksessaan hän kertoo viime vuosien työkiireistään, isänsä kuolemasta, kärkkäästä naisseuran hakemisesta, stressistä, vauhtisokeudesta ja juhlimisesta, joka on hänen sanojensa mukaan välillä karannut käsistä. 

Hän kuvailee olleensa vuosia poikamies ja hakeneensa naisseuraa ”joskus liiankin suurella yksipuolisella tahdonvoimalla”.

”Jos voisin kääntää kelloa taaksepäin, niin sen myös tekisin. Tiedän, että anteeksianto on vaikeaa, mutta sitä nyt tässä kuitenkin hartaasti toivon.”

”Olen ollut öykkärimäinen”

Ei ole julkisesti tiedossa, millaisista teoista Metsäkedon väitetyssä epäasiallisessa käytöksessä tarkalleen ottaen on kyse. 

”Olen käyttäytynyt elämässäni typerästi ja ollut monille ihmisille öykkärimäinen. En lähde näitä tosiasioita kiistämään,” Metsäketo itse kuvailee tapahtunutta Facebookissa.

Kaija Koota on tituleerattu esimerkiksi voimaeläimeksi, kansallisaarteeksi ja naiseuden puolestapuhujaksi. Kukapa meistä ei haluaisi olla ainakin himpun verran kuin hän!