Elämäntaparemontin tehnyt Juha Veijonen esiintyy syksyllä Tanssii tähtien kanssa -ohjelmassa.

Juha Veijosen mielestä roolihahmossa pitää olla ristiriitaa, jotta hahmo on kiinnostava. Väite taitaa päteä mieheen itseensäkin. Juha, 50, väittää olevansa nurkkapöydässä viihtyvä            sivustaseuraaja, mutta kun näyttelijä saapuu sateiselle Hietalahden torille Helsingissä, hänet näkee ja kuulee kaukaa. Päässä on hattu, parta on huolellisesti muotoiltu ja laseissa paksut kehykset. Ranteissa helisee röykkiö koruja, ja farkkuja koristavat siipiä muistuttavat kirjailut.

Ristiriitaista on ollut miehen julkisuuskin tänä keväänä. Alkukeväästä kohuttiin siitä, että Juha kuittaa Vares-leffoistaan huippupalkan. Pian lööpit kertoivat, ettei Juhaa nähdäkään Vareksen roolissa. Toukokuussa lehdissä esiintyi hyväkuntoinen ja laihtunut mies, joka esitteli tiukkaa treeniohjelmaansa ja uutta ruokavaliotaan.

Nyt pahiksen rooleissa nähty näyttelijä yllättää taas: hän kilpailee syyskuussa alkavassa Tanssii tähtien kanssa -ohjelmassa. Juha on kisan vuoksi sekä hermostunut että innoissaan.

– Mulla on rytmitajua, ja naiset ovat sanoneet, että osaan viedä omalla tavallani, vaikka en tiedä askelista mitään. Kyllä tähän silti liittyy jotain masokistista. Mua pelottaa ihan perhanasti, että menen sinne kaatuilemaan kaiken kansan eteen suoraan lähetykseen. Olen nähnyt pieniä painajaisia siitä, miten siellä hölmöilen.

Jos Juhasta tulee seuraava Kanki-Kaikkonen, sille ei auta kuin nauraa.

– Sen verran on itseironiaa. Kanki-Kaikkonen tai Väkkärä-Veijonen, tulkoon vain.

Vielä muutama vuosi sitten Juhaa ei olisi moinen puuha kiinnostanut. Kun häntä pyydettiin ohjelmaan ensimmäistä kertaa, hänellä oli sanojensa mukaan asennevamma. Toisella kerralla hän kieltäytyi kisasta työkiireiden vuoksi. Nyt pyyntö tuli oikeaan aikaan.

Kuntoilukoukussa

Viime vuonna Juhaa painoivat toisenlaiset murheet kuin tanssikisassa kompuroiminen. Juha oli elänyt vuosikausia ylikierroksilla, ja hän alkoi olla huolissaan itsestään. Ensimmäistä kertaa elämässä mieleen nousi ajatus, että jotain täytyy tehdä: muuten käy huonosti.

– Monta vuotta meni niin, että olin päivät duunissa, illat teatterissa ja menin sen jälkeen kavereitten kanssa kapakkaan. Rupesin miettimään vakavasti, että olen viisikymppinen kundi ja pitäisi vähän ruveta katsomaan, että elän kuusikymppiseksikin.

Läheiset alkoivat huomautella, että miehellä menee liian lujaa eikä tämä malta pysähtyä. Viime vuodenvaihteessa Juha ymmärsi vihdoin, että työtahtia ja vapaa-ajanviettoa on rauhoitettava.

– Yksi aamu tuijotin vessassa kuvaani peilistä ja sanoin ääneen, että nyt kaikki kääntyy hyvin.

Alkoi ankara kuntokuuri personal trainer Juha Silvennoisen kanssa. Samalla ruokavalio meni uusiksi, ja esimerkiksi valkoiset jauhot ja sokeri jäivät. Myös vapaa-ajanvietto muuttui. Juhaa ei ole viime aikoina juuri yöelämässä nähty. Häntä ei yksinkertaisesti kiinnosta.

– Nykyään tulee postilaatikko täyteen kutsuja kaiken maailman kissanristiäisiin ja ravintolan avajaisiin. Ne menevät suoraan roskikseen tai annan ne jollekin kaverille. Kyllä bailaaminen kivaa on, en vain jaksa enää.

Nykyään Juha viihtyy kotonakin. Jos telkkarista tulee jotain hyvää, hän istuu saunan jälkeen kylpytakki päällään ja katsoo töllöä. Elämäntaparemontissaan Juha oli ensin suorastaan fanaattinen.

– Kuntoiluun voi jäädä koukkuun, kokemusta on. Kun kuntokuuri alkoi, tuli morkkis, kun jäi yksikin päivä väliin.

Kesällä Juha on suhtautunut urheilemiseen rennommin. Silti tyypillinen lomapäivä on alkanut pyöräilyllä Kumpulan maauimalaan. Siellä Juha on uinut kilometrin tai puolitoista, tehnyt salitreenin, ottanut aurinkoa ja lukenut päivän lehdet. Nyt ei kuitenkaan haittaa, jos treeni jää joskus väliin, ja herkutellakin saa.

– Voin ottaa joskus kahvikupposen kanssa leivoksen. Ei mun tarvitse sitä salaa syödä, hän nauraa.

Naisten suosikki

Laihduttamista, kotielämää, kuntoilua. Voisi kuvitella, että kaiken takana on nainen. Juhan mukaan elämäntaparemontti oli kuitenkin täysin hänen oma päätöksensä.

– Se oli ihan oma oivallukseni. Ehdottomasti olen saanut tukea, mutta minulle ei ole nalkutettu. Jos mulla olisi nalkuttava nainen, en tiedä, kauanko oltaisiin yhdessä. 

Paljon enempää Juha ei kumppanistaan puhukaan, sillä hän ei mielellään levittele ihmissuhdeasioitaan. Miehen  siviilisäätyä onkin arvuuteltu netin keskustelupalstoilla.

– Ei meillä ole mitään salattavaa. En vain ole halunnut suhdetta julkisuuteen, Juha sanoo.

Pariskunta on seurustellut jo jonkin aikaa mutta ei ole muuttanut saman katon alle. 

– Tapasimme elokuvan kuvauksissa. Hän oli avustajana, ja me tutustuimme. Siinä meni kaksi vuotta, kun ihan sattumalta törmättiin ja alettiin tapailla, Juha kertoo.

Juha on ollut puolet elämästään sinkkuna ja puolet parisuhteessa. Poikansa Mikon äidin Juha tapasi jo 15-vuotiaana. Naimisiin hän ei ole silti koskaan mennyt. Sinkkuus tai seurusteleminen eivät ole olleet suunniteltuja valintoja.

– Ollaan parisuhteessa niin kauan kuin se toimii ja sinkkuna niin kauan, kunnes löytyy se toimiva juttu. Nämä asiat ovat yksinkertaisia, eikä niihin liity sen suurempaa filosofiaa, Juha sanoo.

Naisilla riittää kyllä kiinnostusta.

– Paljon on paitaa revitty, ei se ole edes mitään iskemistä.

Parisuhde sopii Juhan nykyiseen elämäntyyliin. Hän on huomannut, että seurusteleminen rauhoittaa.

– Sinkkuna oleminen on vaarallista. Sitä lähtee helpommin heilumaan tuonne, ja alkaa se bilettäminen. Parisuhteessa on paljon enemmän niin sanottuja koti-iltoja, Juha sanoo.

Rauhallinen räjähtelijä

Juhasta on vaikea uskoa, että mies pitää itseään ujona. Hän kuvailee itseään jonkinlaiseksi sivustaseuraajaksi. 

– En ole ikinä ollut se kapakan ilopilleri, joka hyppää pöydälle kertomaan vitsejä.

Juha tulee silti hyvin toimeen ihmisten kanssa, ja hän on mielestään helppo ihminen. Tai sellainen hän ainakin yrittää olla. 

– Olen perusluonteeltani rauhallinen, mutta joskus pamahtaa. Monilla on kaksi hirveän vaikeaa sanaa: kiitos ja anteeksi. Minä kiitän aina ja pyydän helposti anteeksi, sitä ei tarvitse kaivaa. Jos olen ärähtänyt, käyn pyytämässä anteeksi viiden sekunnin päästä. En ole pitkävihainen, enkä jaksa kantaa kaunaa.

Itseanalyysi tuntuu uskottavalta. Välillä Juha puhuu hiljaa ja pohdiskellen. Kun hän hermostuu, puheen rytmi kiihtyy ja äänenvoimakkuus nousee. Tunteiden näyttäminen on miehelle muutenkin helppoa. Häntä ei hävetä itkeä tai nauraa julkisesti.

– Joskus olen pillahtanut itkemään, kun olen nähnyt eläimen telkkarissa. Pystyn hyvin samaistumaan toisten ihmisten tuskaan. Olen hyvä lohduttamaan, ja näen sadan metrin päähän, jos joku kaipaa lohdutusta.

Kohtalonuskoa

Juha on pitänyt tänä vuonna kesälomaa ensimmäistä kertaa kymmeneen vuoteen. Hän on nauttinut huolettomasta elämästä hetki kerrallaan sen kummempia suunnittelematta. Aamulla hän ei vielä tiedä, mitä aikoo illalla tehdä.

Freelancerille lomaileminen ei ole kuitenkaan helppoa. Jos puhelin ei soi, alkaa pelottaa. Ja syystäkin, sillä Juha on ollut uransa aikana pari kertaa puolen vuoden ajan työttömänä. Silloin hän alkoi tosissaan pohtia, millä elättää itsensä.

– Uskon kohtaloon, joka on seurannut minun elämääni. Elämä menee up and down, ja olen oppinut tulemaan sen kanssa toimeen. Kun on huono kausi ja olen aallonpohjassa, olen oppinut, ettei pidä pelätä liikaa: ihan varmasti tapahtuu jotakin. Toisaalta ei saa ruveta leijumaan, koska jossain vaiheessa tulee taas alamäki.

Uran viimeisin aallonpohjavaihe on nyt takana. Juha on innoissaan toistaiseksi salaisesta tv-ohjelmasta, jonka tekemisessä hän on parhaillaan mukana. Ensi vuonna hän näyttelee pääroolin Solar Filmsin elokuvassa ja tv-sarjassa. Elokuvaa ei ole vielä päätetty, mutta tv-sarja on uudelleenfilmatisointi 1960-luvun lopun poliisisarjasta Pidättekö ostereista?

Lisäksi näyttelijä vietti kesällä viikon Jämsässä nuoren ohjaajan Miikka Korpilon Innocence-elokuvan kuvauksissa. Kyseessä on pienen budjetin elokuva, jonka palkka ei Juhan mukaan päätä huimaa. Rahaa tärkeämpää on, että roolihahmo kiehtoo.

– Henkilö on äärimmäisen varakas mutta asuu erakkona keskellä metsää. Hän on hyvä mies muuten, mutta ihan kaikki ei ole kohdallaan. Tykästyin roolihenkilöön, koska hänessä on mukavia ristiriitoja.

Hieman kuin Juhassa itsessään.

Maria Veitola muistelee kirjassaan, miten vaikeaa oli saada omat vanhemmat ymmärtämään, että kaikki hänen kaverinsa laihduttivat amfetamiinilla ja Nutriletilla.

Toimittaja Maria Veitola, 45, muistelee uutuuskirjassaan Veitola päihteidenhuuruista nuoruuttaan. Hän kirjoittaa, miten ihanaa 21-vuotiaana oli, kun elämä oli ”pelkkää nousua” ja ”hetkessä elämistä”.

– Joka ilta oli täynnä absurdeja tapahtumia ja hassuja ihmiskontakteja. Minä lörpöttelin ja tanssin niin, että mekot repesivät päältäni ja kengät hävisivät. Mennään yhdelle saattoi venyä kolmipäiväiseksi seikkailuksi, Veitola kirjoittaa.

”Olen kymmenen tuntemattoman ihmisen kanssa jatkoilla, ja me ollaan vedetty jotain, ja mä saan paniikkikohtauksen.”

Hän huomasi kuitenkin jossain vaiheessa, että kaikkeen kyllästyy. Klubeilla naamat kävivät tutuiksi, ja bileiden jälkeen yhä useammin tuntui ontolta. 

– Aina välillä minulla on ikävä sitä huumaavaa ja hasardia tunnetta, jonka muistan vanhoilta ajoilta. Sitä tunnetta ostaisin itselleni, jos voisin. Mutta sitä tunnetta en kyllä ostais, kun olen kymmenen tuntemattoman ihmisen kanssa jatkoilla, ja me ollaan vedetty jotain, ja mä saan paniikkikohtauksen eikä ole ketään kenelle voisin sanoa: ”Auta. Musta tuntuu, että mä joko sekoan tai kuolen”, Veitola kirjoittaa.

”Söin pari päivää sitten jotain missä oli Fido Didon kuva tai Mersun merkki.”

Amfetamiinilla ja Nutriletilla laihduttaminen ei ollut epätavallista

Hän muistelee myös erästä reissua Saimaan-mökille vanhempiensa kanssa. Ennen sitä Veitola oli ollut juhlimassa pari päivää putkeen.

– Siellä tutussa mökkisaaren metsässä mustikanvarvut muuttuivat väriseväksi ja hehkuvaksi sotkuksi ja tuntui siltä kuin metsä olisi halunnut imaista mut sisäänsä. Rämmin sieltä metsästä ulos ja itkin holtittomasti.

– Kerroin vanhemmille, että tämä johtuu siitä, kun söin pari päivää sitten jotain missä oli Fido Didon kuva tai Mersun merkki enkä oo paljon sen jälkeen nukkunut. Äiti ja isä oli kamalan järkyttyneitä, huolissaan ja vihaisia. – – On vaikea saada heitä ymmärtämään, että hei, ei tässä oo mitään ihmeellistä, kaikki mun kaverit laihduttavat amfetamiinilla ja Nutriletilla, se on ihan tavallista.

”Me tarvittiin apua niiden kaikkien tunteiden käsittelyyn.”

Veitola kirjoittaa, että sekä hän itse että hänen ystävänsä elivät parikymppisinä vaihetta, jolloin arki ei välillä riittänyt ja välillä se oli liikaa.

– Me tarvittiin apua niiden kaikkien tunteiden käsittelyyn. Tai eihän niitä tunteita käsitelty. Ne herätettiin, voimistettiin tai turrutettiin. – – Mutta onko mitään surullisempaa fiilistä kuin etsiä jonkun klubin vessan kiiltäviltä pinnoilta, että olisiko jollain jäänyt sinne joku murunen jotain valkoista.

Veitolan mukaan hänen oma päihdetoleranssinsa oli hänen onnekseen niin onneton, että hän itse oli usein se, joka huolehti muista. 

Maria Veitola: Veitola (Johnny Kniga, kirja on juuri ilmestynyt)

Sirpa Suutari-Jääskö ja Jukka Haapalainen ovat tehneet koreografiat UIT:n Tuhansien ämpäreiden maa -kevätrevyyseen. Kuva: Jonna Öhrnberg
Sirpa Suutari-Jääskö ja Jukka Haapalainen ovat tehneet koreografiat UIT:n Tuhansien ämpäreiden maa -kevätrevyyseen. Kuva: Jonna Öhrnberg

Jukka Haapalainen ryöstettiin maaliskuussa Lontoon-kotinsa portailla, kun hän oli tulossa vaihtamasta rahaa. Ryöstäjät veivät kännykän ja rahat sekä hakkasivat Haapalaisen.

Tanssii tähtien kanssa -ohjelman tuomari Jukka Haapalainen ja tanssijapuoliso Sirpa Suutari-Jääskö eivät ole juuri viettäneet aikaa Lontoossa sijaitsevassa kodissaan maaliskuussa tapahtuneen ryöstön jälkeen.

Jukka oli tuolloin vaihtamassa rahaa ulkomaan työmatkan jälkeen. Neljä miestä näki tilanteen ja seurasi tätä kotiovelle.

– He ryöstivät rahat ja kännykän. Jouduin siinä vähän hakatuksikin, Jukka kertoo.

– Miehiä oli neljä ja Jukka taisteli vielä vastaan, Sirpa kertoo päätään pudistellen.

Sirpa kuuli ulkoa miehensä huutoa ja tilasi paikalle ambulanssin. Verta vuotava Jukka paikattiin. Fyysiset vammat ovat parantuneet, mutta perusturvallisuuden tunteeseen tapahtunut vaikutti.

– Perusturvallisuuden tunne on edelleen järkkynyt, eikä se varmaan koskaan palaudu täysin ennalleen. Tämä tapahtui vielä oman kodin portailla. Asumme turvallisella alueella, Lontoon keskustassa, jota olen pitänyt aina mukavana alueena. Tämän jälkeen olen ollut varuillani.

Episodin jälkeen pari suuntasi Suomeen tekemään koreografiat UIT:n Tuhansien ämpäreiden maa -kevätrevyyseen.

– Emme ole päässeet oikein mittaamaan, miltä Lontoon-kodissa oleminen tuntuu, Sirpa sanookin.

”Pelosta ja vihasta pitää pyrkiä pääsemään kaikin keinoin.”

Jukka painottaa, ettei ole antanut pelolle liikaa valtaa, vaikka luottamus toisiin ihmisiin on järkkynyt.

– Pelosta ja vihasta pitää pyrkiä pääsemään kaikin keinoin ja yrittää löytää jotain ihmeellistä ymmärrystä näitä tekijöitä kohtaan. Onneksi on paljon töitä, joista saan positiivista virtaa, Jukka sanoo.

Pari on matkustellut ympäri maailmaa koko 20 vuotta kestäneen uransa ajan, mutta ei ole joutunut aikaisemmin vaarallisiin tilanteisiin.

– Tietysti matkustaessa olemme pyrkineet välttämään turvattomia paikkoja, Sirpa kertoi tänään Linnanmäen lehdistöpäivässä, jossa esitettiin myös UIT: kauden esiintyjät.

UIT:n ensi-illan jälkeen pari palaa kuitenkin Lontooseen, jossa heillä on esiintymis- ja luennointitehtäviä British open -tanssikilpailuissa.